Bf ilmaantui elämääni ja toi mukanaan ajatuksen siitä, että vanhoja ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa ei ole enää tekemisissä, tai joiden kanssa ei oikeastaan ole mitään yhteistä, tai sitten heidän kanssaan vaan ei viihdy, ei tarvitse sietää.
Oikeastaan tuossa on asiaa sinällään, että miksi pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa ei oikeastaan haluaisi tai viitsisi olla yhteydessä. Onko pakko pitää yllä ihmissuhteita, joista ei saa mitään irti, joilla ei ole mitään merkitystä tai jotka suorastaan ärsyttävät.
Toisaalta ajatuksessa on häivänen nykypäivän - ehkä jo liian pitkällekin menevää - itsekkyyttä ja minäminä -ajattelua. Miksei voisi pitää jonkinlaista yhteyttä vaikkapa vanhaan opiskelututtavaan, vaikka ei häntä ehkä edes kunnolla tunne.
Facebook lienee mekka epämääräisten ihmissuhteiden ylläpitäjille. Itsellänikin on tosiasiallisia ystäviä sangen harva facebook-ystävistäni. Mutta sielläpä he ovat, löytäneet minut feissin kautta ja ystäväksi pyytäneet. Ignooraaminen on taas niin kovin rajua...
_____________________________________________
Oma lukunsa on sitten itselle täysin vieraiden ihmisten sietäminen. Itse en siedä ketään, joka häiritsee sen hetkistä rauhaani ilman lupaani. Toki vaikkapa itkevällä lapsella on yhtä suuri oikeus olemassaoloonsa, mutta ei se tarkoita, että minun pitäisi häntä sietää.
En kuitenkaan kohdista sietämättömyyttäni mihinkään ihmisryhmään, vaan nimenomaan yksilöihin. Mielestäni ihmisiä ei tarvitse sietää, ja sen voi jopa näyttää heille. Ei se ole epäkohteliasta, jos ei tarkoituksella toisen tunteita loukkaa.
Ehkä tässä onkin sitten se varsinainen kysymys: tarvitseeko toista sietää vain, jottei loukkaa hänen tunteitaan?