Ens viikolla pääsen muuttamaan pitkästä aikaa omaan kämppään mut vähän haikein mielin joudun ikioman ihanan siskoni jättään :/ Hän on mulle kaikenlaisia neuvoja antanu ja kehottanu vakavasti miettimään haluunko mä todellaki sitoutua J:n kaltaseen mieheen jonka psyykkinen kondis on heikkenemässä. Kukaan kun ei voi tietää mihin suuntaan se tilanne jatkossa kehittyy eikä se läheisille ihmisille oo mikään herkku paikka katsoa vierestä ku ei voi paljoakaan tehdä auttaakseen...
J ei oo kuitenkaan terveenä ollessaan hullumpi valinta poikaystäväks. Hän on kiltti, hyvätapane ja itsestään huolta pitäessään myös suht komea. Hänellä menee ulkosesti ihan hyvin, on duuni ja asunto eikä elä kelan tai sossun varassa niinku nää kaiken maailman viherhipit täällä tekee. Vaikkei hän osaakaan pitää hauskaa ja on liian tosikko niin se paketti on kuitenkin semmonen minkä voi hyväksyy...
Mun sisko patisti mua menemään uudestaan tapaamaan J:tä jos kerran haluan vielä hänestä kiinni pitää. Ja koska mun exä ei osaa laittaa ruokaa niin mun sisko mua usutti tekemään sen lemppariruokia mukaan. Tie miehen sydämeen kulkee mahan kautta niinku sanotaan ;) Niinpä mä tekaisin kasvisragun ja leivoin omenapiirakan mukaan, hyppäsin ratikkaan ja soitin hänen ovikelloaan. J avas oven melkein unisena ja alkoi ahmimaan ruokaa melkosella ruokahalulla...
Mä jäin kattomaan leffaa hänen kanssaan eikä me puhuttu mitään vaan yhdessä vaan hiljaa oltiin. Sen jälkeen kello oli jo aika paljon ja mä kysäisin et vastustaisko hän jos mä jäisin nukkumaan sohvalle ku en jaksais seisoa ulkona kylmässä oottamassa ratikkaa...Niinpä mä sit sohvalle jäin ja aikani siinä unettomana pyöriskelin. J ei kuitenkaan ollu nukahtanu ku kuulin hänen yskähtelevän omassa sängyssään. Lopulta mä hipsin hänen luokseen ja kysyin saisinko halata häntä...
Yks asia johti sit toiseen ja aamulla heräsin hänen vierestään. Mä niin varma jo olin että se olis jonkun uuden alku taas kerran. Mut aamiaispöydässä J oli oma hiljanen ja vakava itsensä ja sanoi ettei mikään oo muuttunu entisestä. Mä taisin pillahtaa itkuun ja tunsin itseni loukatuks. J näki et pahoitin mieleni ja sanoi ettei oo halunnu ikinä loukata mua vaan että asiat vaan on menneet eri suuntaan mihin oltais haluttu...Mä huusin että ne tulee menemään vielä enemmän eri suuntaan jos hän ei musta halua pitää kiinni ja että pian joku toinen mies ottaa hänen paikkansa mun elämässä. Ja että hänkin silloin huomaa millaista on olla yksin hänen omien vaikeuksiensa kanssa kun ei äkkiä ookkaan ketään joka lohduttaa...
