Ylös ja ulos

Mun epäilykseni J:n kunnosta taitaa olla osuneet aika oikeaan. Kävin hänen luonaan hakemassa vielä joitain tavaroita ja heti huomasin kuinka hänen on ollu vaikeeta pitää ittestään huolta viime aikoina. Monta päivää vanhat vaatteet, tukka pesemättä ja ajamaton sänki ei kerro hirveen hyvää siitä missä mennään...

Istuin hänen viereensä ja sanoin että nyt läppärin ja työasiat hetkeks sivuun laitat. En muista koskaan nähneeni häntä yhtä väsyneenä ja alakuloisena. Hän selittää yritti että kyse vaan työstressistä olis ja että hänen duuninsa polttaa hänet vähitellen loppuun :/ Mä kuitenkin tunnen hänet niin hyvin että tiesin että kyse on muustakin. Ihan ilmiselvästi meidän ero ja kaikki sitä ennen tapahtunu on vaikuttanu häneen paljon enemmän mitä hän valmis tunnustamaan olis...

Sanoin hänelle että nyt hänen olis katsottava totuutta silmiin. Hänellä on aiemmin ollu erilaisii isoja ongelmia ja nyt vaarana on että hän takaisin taantuis sinne missä hän kuulemma oli vielä muutamii vuosia sitten... Siinä vaan silloin menee ei pelkästään hänen terveytensä vaan myös duuni ja oma rakkauselämä. Vaikkei me enää seurustellakaan niin mä oon hänen läheisenä ihmisenään varmistamas ettei hän sellaiseen tilanteeseen joutuis....

Totuus on ettei kukaan tykkää murjottajista. On se sitten pinnallista tai ei niin tää maailma vaan toimii niin. Ihmiset pelkää niitä joiden ongelmat näkyy ulospäin. Hänellä on myös duuni jossa hänen täytyy tulla toimeen muiden kanssa eikä hän voi mitenkään hoitaa velvollisuuksiaan tukka rasvasena yksinään nurkassa apaattisena istuen. Siitä seuraa hänelle vielä isompia ongelmia. Nyt aika ottaa itteään niskasta kiinni olis vaikkei yhtään huvittaiskaan...

J huokais ja sanoi että ehkä mä olin osittain oikeessa. Mä ruinasin niin kauan että hän suostui lähtemään mun kanssa ulos syömään. Sitä ennen vaadin häntä suihkussa käymään, sheivaamaan ja vaatteet vaihtaan. Sen jälkeen hän alkoi taas näyttään samalta könsikkäältä joka hän oli aina ennenkin ;) Safkan jälkeen vaadin häntä tulemaan pitkästä aikaa baariin tapaamaan meidän yhteisiä tuttuja. Tosi hiljainen hän oli silloinkin ja omissa ajatuksissaan mut ainakin sain hänet pois tuijottamasta läppärinsä ruutua.

Mun kaverit näytti aika huolestuneilta J:n kunnosta. Yks niistä suositteli mun exälle kuntosalilla käymistä kun selkeesti istumatyö ja vähäinen liikunta ei oo enää pitäny hänen aiemmin tosi hyvää lihaksistoa kunnossa. Koska noin kaksvitosena alkaa jo väkisinkin näyttää ikäistään aika paljon vanhemmalta jos ei omasta kropastaan osaa pitää huolta :/ Eikä negatiivisiin asioihin keskittyminen auta tossa yhtään vaan päinvastoin. Kyllähän ne murheet ihan yhtä paljon vanhentaa...