Rokkihomokokemuksia

Löysin esimerkin hip happening bloggerin itseironiasta:

http://www.weintraubworld.net/blog/index.php

Me oikeat hip happeningit puemme ironiamme
nyanssoidummin, toki.

Laitan yanssoidusta nokkelasta sanakäytöstä
esimerkin myös. Se on samalla aasinsilta
(sinä, lukija, saat olla aasi, kaikessa hyvässä,
minä taas sillan toisella puolella odottava laidun.
Tuskin maltat odottaa).
Lainaus on - ainakin vielä tämän yhden kerran
- Hedwigiltä, joka muistelee lapsuuttaan
Itä-Berliinissä, jossa kuunteli lännen radiota
vaikuttuen (pää uunissa, koska äiti ei pikku
pikku yksiössä sietänyt rockia yms. ja
korvalappujahan Saksan demokraattisen tasavallan
kauppojen valikoimat eivät laajemmin tarjonneet):

"I grew up listening to the American masters:
Donna Summer, Gloria Gaynor, and Anne Murray,
who was actually a Canadian working in the American idiom.
Then there were the crypto homo rockers:
Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie, who was
actually an idiom working in Canada and America."

Heh.
Viimeksi mainitun idiomi on toki työskennellyt
myös ympäri Eurooppaa. Itse olen tavannut
ystäväni Davidin Suomessa kaksi kertaa,
joista toinen huipentui kaikkien
crypto homo rockereiden hymniin
Ziggy Stardust.

"Making love with his ego,
Ziggy sucked up into his mind..."

Did I sing along? Ohhh yes...

Hedwig-täti muisteli siis
lapsuuttaan "demokraattisessa" Berliinissä.
Hyvä idea: ehkä minäkin voi ajoittain bloggailla
"setä muistelee" -viestejä tänne.
Hyvä pohja voi olla, että ainakin tämä rokkihomo
on nähnyt kaikki Hedwigin mainitsemat
crypto homo rockersit livenä,
toisin kuin Hedwig-rukka.

Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie -
crypto homo rockers. Hedwig antoi samalla nimen
yhdelle "oikealle" homorockerille, joka vielä
versona cryptoja kokiessaan tuli kasvaneeksi
ei-niin-cryptoksi.

Toisin kuin

- scratch &%/¤#!!? levy naarmuuntuu -

Ilkka Kanerva.

Älkää äänestäkö Ikeä turkulaiset.

Sen pituinen se.

Blogielämäni alkaa käydä yhä naurettavammaksi sikäli,
että tätähän lukee monia ihmisiä joiden kanssa voisin
kommunikoida aivan muillakin tavoilla kuin täällä.
Blogikirjoittelu. Verkkoidentiteetti.
En ehkä oikein vielä hahmotakaan, mikä tämä
maailma on ja miten se voi toimia, täytyy
miettiä...

Miten ihmiset sitten tutustuvatkaan, tutustuvatko
he? Alkavatko tuntea toisiaan?

JPHki täältä laittoi kommentin ja terveiset tuonne
alemmas ja sai minut ensin hermostumaan:
kuva hitto siellä availee naamaansa ja _nimittelee_
minua "porvarilliseksi sieluksi" -?!
Joku joka tuntee minut? Joku jonka luona olen
käynyt kylässäkin? Tässähän on julkisen verbaalisen
väkivallan paikka...

Mutta voi. Se olikin mukava vanha tuttu
(tärkeä tarkennus: ei "vanha tuttu"), eikä ollenkaan
"nimittelemistä".
Mukava ja vallan suloinen vanha tuttu täällä nimellä
JPHki. Kuten jo kommentoin, toivottavasti voit hyvin.
Ja kuten jo tiedät, mahdollinen ajoittainen levollisuuden vaikutelmani on jonkunkin verran
harhaanjohtavaa...

Ja Maire. "Blogiystävä". Tutustuin kun Stellaaaaaaa sanoi että minut on linkitetty, ckeck out.
So I googled out (now you know!).
Tunnustanpa senkin, että olin vähän huvittunut:
"hip happening people". Me?
Tämä pahanhajuinen pitkätukka?

Mutta, koska olen muka-vaatimattomasti
muka-arrogantti ja muka-pinnallisesti muka-syvällinen,
olenkin aivan välttämättä hip happening;
Olenhan reflektoiva mosaiikki-skitsoidentiteettinen
seksuaali- sukupuolirooli- ja populaarikultttuuriblender,
ja kaikkea tätä juuri kun siitä on tullut vähän
enemmän kuin vain parin tiennäyttäjän omaksumaa
viimeisintä tulkintaa elämästä, olemisesta ja omasta ulosannista, MUTTA ennen kuin siitä on tullut
mainstreamia.

Kyllä! Nyt ette saa hip happeningiä pois identiteetistäni, ei maire, kompis eikä kukaan muukaan.

- - -

Ja Martin. Lukenut blogiani alusta saakka.
Vaiennut kommentoinneissaan nyt. Paasto saanut
keskittymään lähinnä oman bloginsa tärkeisiin asioihin (?).
Tai kommentti mahdollisista lääkityksistä (Stellaaaaaaa)
pahoittanut mielen (?). Hauskannokkela kommentti,
mutta ehkä väärässä paikassa...
Eli: vaikka kutkuttavasti voisinkin lähteä itsekin
pohtimaan yhtäläisyyksiä lääkekuurien ja vahvojen
uskonnollisten omistautumisten välillä (...), annan nyt
olla. Ja hyvistä syistä: empaattinen agnostikko.
Tervehditäänhän kumminkin kun kasvokkain nähdään,
vaikkakin eri nimisinä.
(Siitä huolimatta että mun on AIVAN PAKKO aivan
kohta blogata tänne pikku ""eksegesis"
seksuaalifantasioista, Egyptistä ja Jerusalemista...)

- - -

Mutta nyt aika kirjoittaa "yours truly".
Olen sentään töissä, ja tehtäviä töitä riittää kyllä, -R

...Tuolta voi etsiä vuokrattavaa asuntoa suht
edullisesti esim. kuukaudeksi:

http://www.wg-gesucht.de

Ja sitten on gay-and-lesbian-bead-and-breakfast, yksityiskodeissa, josta mulla on
sekä hyviä kokemuksia että yksi huono:

www.ebab.de

Hotellien saralla suosittelen vaan yhtä, koska se on
kohtuuhintainen ja mukavimmassa kaupunginosassa Prenz'l'bergissä. Sen nimi oli ennen Amsterdam
(ja ainakin ennen profiloitui nimenomaan gay
friendlynä):

http://www.pension-guesthouse-berlin.de/

(ja jo kävelymatkan päässä paljon kivaa)

- - -

70-luvun lopussa Kreuzbergiä kiertelivät ystävykset
David Bowie ja Iggy Pop, jättäneinä Ameriikan ja
Lontoon ihmeet taakseen vierottuakseen humehista
ja ollakseen keskenään kaupungissa, jossa heitä
kumpaakaan ei tunnistettu joka kadunkulmassa.
Kuten tarina kertoo, eräänä iltana kulutellessaan
aikaa kotosalla Dame Bowie näppäili tylsistyneenä
käteensä sattunutta soitinta, ukulelea, ja keksi
riffin kappaleelle "Lust for life"...

Nykyään Kreutzbergissä asuu lähinnä turkkilaisia
ja muutama vanhan koulun hippi ja punkkari.
Ja transu.

Ja sitten siellä on muutama varsin mukava baari
pistäydyttäväksi tietty...

Kuten kerran kun mukaamme lyöttäytyi
ameriikkalainen euroopankiertäjäpariskunta.
Molemmat kaksikymppisiä ja ystäväni
Claudia, "naisenvaatteisiin pukeutunut mies" oli
eksoottista ja kivaa. Kuten myös illalla sattumalta
kohdalle osunut Homoriental, turkkilaishomojen
pari kertaa kuussa järjestettävä yökerho (hrrr...).

Sieltä yökerhosta ameriikkalaisen pariskunnan
poika-osapuoli lähti etsimään pankkiautomaattia. '
Ja eksyi. Tytöllä ei ollut kännykkää.
Eikä hostelinsa avainta, osoitetta EIKÄ nimeä:
"But it's just two stops from the Zoo".
Rahaa tytöllä oli: "Yes I have money,
American money."

En edes muista enää miten hoidimme tytön
ainakin suunnilleen oikeaan hosteliin
"just two stops from the Zoo".
Sen muistan että molemmat olivat Utahista
ja ensimmäistä kertaa Euroopassa.

God is in America.

Tarkoituksellisen hölmönniminen verkkominäni
oli aluksi tarkoituksellisen mukapinnallinen.
(Ja köh, nimi lähti liikkeelle ja elämään ihan
toisilta verkkosivuilta, ennenkuin yleensä löysin
koko tämän Ranneliikkeen.)

Se oli kesällä 2004.
Tulin reippaalta reissulta Berliinistä takaisin Turkuun,
keskellä kesää mutten keskelle kesälomaa vaan
töihin ja työhuoneelle, ja koin sattuvaa puutostilaa
enempään sosiaalisuuteen homokulttuurin saralla
kuin mitä ympärillä potentiaalisesti oli.
Olin myös ihastunut. Ja nälkäinen. Ja toiselle
ihastumisen osapuolelle, hänen kanssaan, olimme
sopineet 80-luvun A-Ha:n hienon norjalaishitin
mukaisesti että tahoillamme, toistemme kunniaksi
"we'll be hunting high and low".
Lupasin itselleni tekeväni parhaani.
Suloinen ystäväni Thomas eittämättä tekikin,
mutta hänhän asuikin Berliinissä, kun taas minulla
oli arkielämässä mahdollisuuksina:
a) yksi baari
b) netti
c) "vanhat tutut".

Ja niitä töitäkin piti tehdä. Oli parikin kirjaa työpöydillä.
Samalla... Oli vahva olo siitä miten tässä kuluu ainoa
elämä (muiden todisteiden puutteessa yksi ainoa),
joka päivä. Oli "vanhat tutut" ahkerassa käytössä
(terveisiä vaan!).

Rokkihomo syntyi 90-luvulla, 90-luvun alkupuolella,
jolloin Lontoosta lauloi Brett, Suede, "Animal Nitrate".
Konkreettisempi Rokkihomo syntyi Berliinissä 2004,
yksinkertaisella tekstillä vaaleanpunaiseen
xs-hihattomaan, ja samaan aikaan ja samassa
paikassa ystävästäni Mikosta kuoriutui
perhonen nimeltä Claudia.
Blue Men Group lauloi Rokkihomolle särjetyn
sähkökitaraversion gay-hymnistä "I feel love"
(ennen Claudialle laulanutta Rosenbergiä.).

Nnoh, Berliinissä oli käyty ennenkin ja käytiin toistekin,
mutta syksyllä muutin Suomesta Yhdistyneisiin
Kuningatarkuntiin. Sitä myötä jäin
Ranneliikkeen "vakioasiakkaaksi". Päätin että tässä
oli yksi Suomi-ulottuvuus, tsekattavaksi päivittäin
tai lähes päivittäin.

Samalla Rokkihomo jäi elämään. Ja aikoopa elääkin.
Rokkihomo palasi Suomeen ja yllätti itsensä
siirtymästä keskelle ihmissuhdetta, avoliittoa,
kihlasormusta.
Nnoh. Asukas on sama vaikka taloa ja (joitakin)
tapojaan vaihtoikin.

Rokkihomon mukapinnallisuus on mukapinnallista,
jos rock-musiikki on. Paljoon verrattuna
yksinkertaiset sävelkulut (I do know that much...)
ja lyyrinen maailma katsomassa nuoruuteen ja
elämään ilman asunto- ja autolainoja.
Seksuaalinen kiihtyminen. Päihtyminen.
Vahva hyvä olo. Maailmanparannus. Ahdistus.
Summarum, elämääni. Ennen ja nyt.

Ei se siitä muutu, vaikka nuoruus onkin vaihtunut
nuorekkuudeksi. Oleellista, tosissaan ja rehellisesti,
on että minua ei kiinnosta. Olen vanhempi
kuin Jeesus. Olen nuorempi kuin Johnny Depp.
So what. Ja koska ei kiinnosta, se siitä.

Vahvoja tunteita. Ei Abbaa. Ei Liza Minelliä. Rokkihomoikoneja, toki naispuolisia, homojahan
tässä ollaan, ovat Patti Smith ("Rock-n-Roll Nigger"-!)
ja Kate Bush ("Kashka from Bagdad", heh), ja,
huokaus, Tori Amos ("Precious Things").

Ja Bowien Ziggy Stardust-setin päättänyttä
"Rock-n-Roll Suicidea" mukaillen
Hedwig and the Angry Inch sen komeasti alleviivaa
loppulaulussaan "Midnight Radio", jonka loppuosasta
osa kuuluu tähän viestiin:

"Here's to Patti, and Tina, and Yoko, Aretha,
and Nona, and Nico, and me;
And all the strange rock and rollers,
You know you're doing all right!
So hold on to each other,
You gotta hold on tonight

And you're shining
like the brightest star
A transmission
on the midnight radio
And you're spinning
Your new 45s
for the misfits and the losers
Yeah, you know you're rock and rollers
Spinning to
Your rock and roll"

Ja sitten misfitit ja looserit voivat nostaa
kädet ylös ja heilua ja laulaa mukana.
Hetken aikaa on voimakas hyvä olo.

"Äiti minä en välitä vaikka olisin pelkkää luuta
ja höyhentä.
Haluan vain tietää, mitä voin tehdä ilmassa ja mitä en."

(Richard Bach: Lokki Joonatan)

"Askel ja pysähdys kerrallaan, yksi nurin, yksi oikein,
etsit tietä joka hehkuu, polkua joka puhuu..."

(CMX: "Aura")

Köh. Ja kops.

Postia, kiire, ja jo lasittunut katse...

Ilkka Kanervaltahan tuli lähimmäiselleni joulukortti.
Ovat siis ystäviä. Tänään tuli kutsu Suureen
Vaalijuhlaan. Kutsu on kahdelle, heh...
Pölhö vakuuttaa että kyseessä on jonkun (toisen)
ystävän tekemä pila. Yhtäkaikki, kaveri kuuluu
tavalla tai toisella Iketiimiin. Don't tell Mama
(äitini kun on vasemmistoliiton perustajajäseniä...).

Ja Eveltä Spermavalas.
Siis Eveltä Norjassa.
Siis Kaskelotti.
Siis Kortti.

Ja muutamissakin blogeissa näyttää olevan postia
minulle enemmän kuin ehdin aina vastaamaan.

Minä vastaavasti haluan kirjoittaa leffasta Showbus,
jonka epähuomiossa näin vasta eilen. Mut nyt en ehdi.

Meanwhile, everyone, a word from a Goddess of mine:

"You'll see how brave you are,
You'll see how fast you'll be running,
You'll see how brave you are,
You'll see..."

(Tori Amos, "Yes Anastasia")

In-your-face,
or,
kicking instead of brick.

(eh-heh, ja piruuttani laitan toista kotimaistani kehiin,
vaikka vaan Martin-darlingin paastonajan rauhaa
maustaakseni):

Vähän väärin muistin tuon elämäni sulostuttajan,
Pansy Divisionin Nirvanan läpimurtohitin
uudelleensanoituksen alun, jota ed. blogissa tapailin. Se menee näin (siis avan kappaleen alusta.
Ja jos ette tiedä mistä puhun... minua ei kiinnosta.
Miellytän täällä itseäni. Te voitte toki lukea jotain
Aivan Muutakin.):

"Against all odds, we appear
Grew up brainwashed, but turned out queer
Bunsplitters, regmunchers too
We screw just how we want to screw"

Heh!

Sitten kertosäe, sing-a-long:

"Hello, hello, hello, homo,
Hello, hello, hello, homo,
Hello, hello, hello, homo,
Hello, hello, hello -
With the lights out, it's advantageous!
Here we are now, so fellate us!
Roll it on now, lubricate us!
Get us off now, ejaculate us!
Play Fugazi, play Repeater!
River Phoenix wearing speedos!
Yeah, Queer!"

Fellaatio, lubrikaatio, ejakulaatio, simply;
sex & drugs & rock-n-roll
(onhan liukuvoide drug, lääke, onhan?)

Ei väliä jos Fugazi ja Repeater eivät sano mitään,
intertextuality especially for Homorockers,
mutta River Phoenix kai sanoo.
Tai no, onhan siitäkin kohta jo 14 vuotta, kun tuo kuoli, "vahingossa" yliannostukseen, 23-vuotiaana...
Moinen kuolo täyttää komeasti romantiikan tyylilliset
kriteerit - but don't try that home.

River Phoenix. My Own Private Idaho.
En tiedä, ehtikö olla erityisen ilmiömäisen hyvä
näyttelijä, mutta mieleen jäi.
En muista, olenko koskaan nähnyt märkiä unia
Riveristä speedot jalassa...
Mutta tätä Rokkihomoa elähdyttää kyllä muutamakin
anekdootti elämänkaarestaan.
Ristimänimensä oli -kyllä vaan! - River Jude Bottom.
River tuli Hessen Siddharta -romaanin buddhalaisesta
River of Life -ajattelun mukaan, Jude Beatlesin
Hey Jude -kappaleesta, ja Bottom...
syystä tai toisesta, oli isältä peritty ihan aito
alkuperäinen sukunimi. Katolilainen isä ja ortodoksijuutalainen äiti kääntyivät Children of God
-lähetysliikeeseen ja kiertelivät Etelä-Amerikkaa
käännyttämässä muitakin Jumalan Lapsiksi, omaksuen
samalla uuden sukunimen Phoenix
(U know, Feenix-lintu, nousee tuhkasta, symboloi
ikuista uutta tulemista ja/tai alkua).
Ei loppuneet uskonnot kesken yhdeltä perheeltä,
joka harjoitti vegaaniruokavaliota hyvän aikaa ennen
kuin siitä tuli "in".

En tiedä, käyttikö Speedoja oikeasti - silloin kun
ne vielä olivat "in".

Mutta yksi hiukan häiritsevä muisto tulee mieleen:
vielä lapsen näköisenä ja lapsen roolissa River heitti
repliikin "suck my fat one", ikäänkuin pojan
äijämäisyyttä tavoittelevana heittona elokuvassa,
joka kai oli Stand By Me
(Vai oliko? Se jossa poikajoukko tekee retken
nähdäkseen kuolleen ruumiin ja kasvaa samalla
lapsista vähän teinimmiksi).
River oli elokuvaa tehdessä kyllä oikeasti jo
15 tai 16 vuoden ikäinen, mutta siis ikäänkuin lapsi.
No, minä olin pari vuotta nuorempi, käytin speedoja,
wished to get mine sucked, että ei tässä
pedofiiliutta ehkä kuitenkaan tarvitse murehtia.

Ehkä Pansy Divisionin Pervot muistivat tuon repliikin
myös. Tai sitten "vaan" märät unensa.
Joy-eikun-Pansy Division jatkaa em.
uudelleensanoituksen toisessa säkeistössä:

"Irreverent and in your face,
attacking preachers spewing hate.
I'd love to puncture their balloons,
spray silly string around their rooms"

Vähän enemmän kuin Bowien queer
"Five Years" -kappaleessa, se kun vaan oksensi
inhosta kun poliisi suuteli papin jalkaa...

Ja sitten taas kertosäe, jossa River Phoenix speedoissaan jälleen johdattaa jälleen
queer! -riemuhuutoon.

Ja kolmas säkeistö. Riemua, olkaa hyvä:

"The world's a mess, but for awhile
we lick and suck and feel fine.
I find it hard, that's nice to find
forget the closet, never mind."

Tuo toiseksi viimeinen rivi on hieno...
Siinä käännetään alkuperäisen laulun melankolinen
päämäärättömyys mukavaksi kohdalle osuvaksi
pikku päämääräksi...

...Kuten lopussakin, kun Kurt Cobain-rukan päämäärättömyyttä alleviivaava "I deny all" -hokema
on Pansyilla, tietty, "no denial".

Amen.

Rokkihomo viihtyy.

Olin Rovaniemellä käymässä. Ja sitten taas täällä
kaiken elämän pyörteissä.

Blogimaailmassa keskustelut pohdinnat kommentoinnit
ovat jatkuneet toki ilman minuakin.
But, a short note:
Laskiainen = Lent's Eve, the one traditionally
starting 40 days before Easter.
Ja silloinhan täällä Suomessa syödään hernekeittoa
ja laskiaispullaa. Keitto voi olla kasvis- tai
porsaanlihaversio. Ja pulla mantelimassalla tai hillolla,
ja aina kermavaahdolla.
Lopuksi voi sitten vaikka pieriä joukolla (hernekeitto...
Ja laktoosi-intoleranssi...).
Paasto sinänsä ei ole mainstreamia enää, mutta,
kevättalven juhla on säilynyt.

- - -

Maire, I love U too.

Stellaaaaaaaaaa, ehkä ei löydy Kate Bushia karaokesta.
Sensijaan, S:ssa on esim.
Nirvanan Smells like Teen Spirit.
Voisi laulaa Pansy Divisionin version Smells Like Queer Spirit:

"Against all odds, we appear, grew up, and turn out queer.
Bum-splitters, butt-munchers too, we screw just how we wanna screw..."

Hm. Laitan ehkä kertosäkeen tuonnempana. Pitää tarkistaa miten se meni. Moi nyt, -R

Siitä on tänään 11 kuukautta aikaa kun tapasimme
Pölhön kanssa. Menin samantien yökylään...
Ja parin viikon päästä siitä, jo parin viikon sisällä,
alkoi aika joka jatkuu: ollaan nukuttu yhdessä
lähes kaikkina öinä.

Onko se lyhyt aika, 11 kuukautta. Ainakin lasken
vielä kuukausia... Samalla se on pisin ja viimeinen
parisuhteeni. Että tässäpä ollaan.
Koko elämä määrittyy suhteen ollessa sen keskiössä.
Hyvässä ja pahassa.

Hyvässä ja pahassa:
Olen välillä melkoisen väsynyt. Ja jos Pölhö on
kärttyinen, se tarttuu minuun usein helposti
ja nopeasti... Mutta siis: olen välillä melkoisen väsynyt.
Elämässä on paljon asioita, vaikka mieluimmin olisin
aika ajoin "vaan" yksin hiljaa keskenäni. Sellainen
on yleensä antanut voimia. Sellainen on yksi
tapani levätä, johon olen vuooooosien mittaan tottunut.

Sellaisina päivinä kuin tänään, kun on samaan
aikaan sunnuntai, työpäivä, edessä ja takana niin töitä,
ystäviä kuin parisuhteen pitoakin, minuun voi iskeä
aikamoinen väsymys.

Tuntuu, että pitää pyytää Pölhöltä anteeksi
että on töitä. Ja töiltä anteeksi että on parisuhde.
Ja parisuhteelta anteeksi että on ystäviä.
Ja ystäviltä anteeksi että on parisuhde.
Ja töiltä vielä anteeksi että on ystäviä.
Ja: Pölhön ystäviltä anteeksi että on
muitakin ystäviä ja työ.

Tänään pitää valmistella ensi viikon töitä ja pakata.
Lisäksi pitää harrastaa vapaa-aikaa Pölhön ja hyvän ystävänsä kanssa laskiaissunnuntain merkeissä (hernekeittoa ja laskiaispullia, mmm...). Toisaalta
parilta ystävältä tuli avunpyyntö joka olisi samalla
ollut hauskaa: katsomaan tuoretta teatterituotosta,
jolla vaan sattuu olemaan "huono"
esiintymispäivämäärä tänään, ja katsojia tarvittaisiin.
Sinne en nyt ehdi.

Olen työhuoneella tehdäkseni mahdollisimman
nopeasti mahdollisimman paljon pitkän
sunnuntaiaamun ja odottavan laskiaiskutsun välillä.
Blogi siis kiinni ja ahkeroimaan.

Olen väsynyt tekemisissäni sekä etu- että jälkikäteen. Vatsa reistailee. Rahat ovat loppu.

Mutta hyvää laskiaista, kuka tänne asti lukikaan.

...Kun ensimmäisen kerran asuin pienen ajan
Yhdistyneissä Kuningatarkunnissa (melkein
kymmenen vuotta sitten), tajusin ensimmäistä kertaa
miten ainakin nuoremmilla immeisillä oli suorastaan
kilpailu Valentine's -tervehdyksistä. Classic stuff:
kuka saa ja kuinka paljon. Minä sain paljon, mutta siis
ystävänpäiväkortteja Suomesta. Vähän eri juttu.

Tänä vuonna sain kolme korttia. Äiti, mummo ja
poikaystävä. Heh. Äiti ja mummo laittoivat oikein
kortit postiin, osoitettuina meille molemmille, minulle
ja Pölhölle. Mummon kortissa on kaksi nallekarhua...
Pölhön kortissa, siinä joka tosiaan oli osoitettu
nimenomaan minulle, on sika. Tuo Juban Wagner.
Se huutaa kortissa että:
"En ole tasainen luonne! Kroppani vaatii
suuria tunteita!"

Jep jep. Pakkohan Pölhön onkin tuntea minut tässä vaiheessa...

- - -

Blogimaailmaani on syntynyt
kolmiokommentointisysteemi. Minä Maire Stella.
Pari muuta seuraa sitä lisäksi hiljempaa.
Stellaaaaaaaaan kanssa vietinkin aikaa juuri
edellispäivänä, ja tänään meillä oli sama "harrastus"
(omani ei tosin vienyt aikaa eikä energioita, kun oli
työn pohjat valmiina jo). Stellaaaaaaaan mielestä bloggailen liian harvoin. Pah. En jaksa.
Nytkin tekee mieli pois päätteen äärestä jo kovasti
isosti. Tätäkin olen kirjoitellut hiljakseltaan,
pitkin päivää silloin tällöin tauko-olon iskiessä.
Maire taas ihmettelee kuka olen ja missä olen.
No tässähän minä olen. Nimi asuinpaikka ja
yhteystieto myös
(apologies for the lack of picture / photo,
yours are nice anyway).
Ja niin, minulta jo kysyttiinkin, "flirttailenko" Mairen kanssa. En tunnusta.
"Just" being friendly & imagining to be curiously clever.

- - -

Sain tänään kuulla piiitkäaikaisen ystävän menneen
kihloihin. Hän ei lue tätä. Ette tiedä kuka hän on.
Joten voin kertoa että itsekseen etäältä poikia katseli
kunnes oli lähempänä neljää kuin kolmeakymmentä,
ja sitten klassisesti kohtasi klassisen unelmiensa
miehen. Ja nyt klassisesti kihloissa.
Oikeasti hieno uutinen.

(Siinä kohtaahan munkin piti onniteltuani sitten
kertoa että köh, niin minäkin, en oo vaan
huomannut kertoa...)

- - -

Muuten olen sitä mieltä että arkinen puuhastelu on
yliarvostettua. Kroppani vaatii suuria tunteita!
Haluaisin pitkästä aikaa Berliiniin...
Ja baarien ohella kirjakauppojen vuoksi haluaisin
kyllä piipahtaa Lontoossakin. Samalla Yorkissa,
ennen kuin ystäväni siellä kasvavat isoiksi ja
lentävät pois. Osa on jo lentänytkin...
Ja Pietari olisi keväämmällä kiva.
Melkeinpä haluaisin jopa Helsinkiinkin, olen viime
aikoina aina perunut menemiseni SINNE milloin
mistäkin syystä... Varmaan kesällä viimeksi tullut käytyä.
Että Turussa on viihdytty.
Tätä kauttahan "sivistys" tuli Suomeen...

"This is the coastal town
That they forgot to close down
Armageddon - come Armageddon,
come, Armageddon, come!"

(Morrissey: "Everyday is like Sunday")

Niinpä, looginen seuraus tästä kaikestahan on, että ensi maanantaina minä lähdenkin...

Rovaniemelle.

Onko Tupsu-pubi vielä olemassa?

Onko Arcticumissa vielä esillä eskimoiden
hylkeensuolisadetakki?

Kops.

Yours truly, -R

Moi!

Kiitos onnitteluista yms. ed. bloggauksen tiimoilta.
Hauskaa oli perjantainakin...
Ja lauantaina ostin kahdet kengät. Olivat
keränneet kengänostorahaston. Siitä voi
päätelläkin jotain tämän sillä silmällä -homo -tasosta
ainakin kenkien suhteen... No mutta nyt on uudet.
Kahdet.
Lauantai-ilta oli mukava myös, joskin
ihan-vaan-kahdestaan Pölhön kanssa.

Tänään tekeekin taas mieli baariin. Menen. En mene. Ehkä menen hetkeksi.

Kädet kramppaa pitkästä työpäivästä päätteen äärellä.
Menen.

Kädet, olkapäät, yläselkä, alaselkä, ranteet.
Kroppaa kolottaa ja ryhti on niin huono että
Katso -lehden Harry Potter -näyttelijän
nyt 17 v. ja ilman paitaa kuvan katsominen saa
(muunmuassa) surulliseksi.
Menen jo.