Rokkihomokokemuksia

ja hyvää lomaa ja työtä kaikille.

Tämä mummo lähtee Teneriffalle. Lähtee aivan pian, kone nousee reilun tunnin päästä. Voikaamme hyvin (!).

"Et ole kirjoittanut blogiisi pitkään aikaan" minulle sanottiin. Kiva, minua luetaan. Kommentti tuli taholta jonka vieressä nukun joka yö.

Niin mäkin sua. Pölhö.

Kulunut marraskuu oli kaamea. Kiitos että ette kyselleet, ettekä kuunnelleet - en olisi halunnut vastatakaan.

Nyt kun mielessä on taas Tärkeitä Asioita, täytyy muistaa laittaa niitä tännekin. Tuskin olemme malttaneet odottaa.

Väsynyt. Surullinen.

Ystävä kävi Englannista, mikä oli enemmän kuin mukava loma töistä ja ikävistä asioista.
Muuten ystävät voivat hyvin ja huonosti, ja saavat hyviä ja huonoja uutisia.
Niinkuin minäkin.

"I got wild staring eyes
I got strong urge to fly
But I got nowhere to fly to"

(Pink Floyd: "Nobody home")

No, onneksi ei ole paikkaa minne lentää.
Olen kotipesässäni ja tässä pesässä on nyt hyvä pysyäkin.

Onpa tarpeeksi sekava otsikko. Siis:

KUOLEMA osa 2

Vanha koulukaveri ja kollega haudattiin juuri.

Sen ohella entinen lähimmäiseni on kadonnut.

(vuosien mittaan niin ystävyyttä, yhdessä asumista, yhteisiä matkoja monessa mielessä, romantiikkaa ja työjuttuja myös; ristiriitaisesti kaikkia noita.)

Koska hän on kirjaimellisesti kadonnut, en kyennyt menemään tämänpäiväisiin hautajaisiin kun en tiedä kenen hautajaisia oikein olen viettämässä.

Sanonpa vielä: aivan kuin ei olisi ollut vuosien mittaan aivan riittävän ristiriitainen suhde tuohon nyt kadonneeseen. Nyt sitä miettii, mitä kaikkea on tullut sanottua ja mitä ei - ja mitä sellaista jota ei olisi pitänyt sanoa ja taas sellaista mitä olisi pitänyt, muttei vaan tullut koskaan sanoneeksi. Ja tulee muisteltua monenlaisia...

On kadonnut kauas ja isoon paikkaan, ja oli jo mennessään, kuulemma, epätasapainoisessa tilassa.

Jos se sieltä putkahtaa takaisin, voittaa kaikkien aikojen Draamakuningattaren palkinnon. Todellakin.

Ja jos ei palaa, niin kohdataan uusi kuolema. Miten se sitten kadonneen ihmisen kohdalla kohdataankaan - siis ihan käytännössäkin.

Joskus hemmetin ärsyttävä, joskus maailman rakastettavin ihminen.

"Now it's time to close our eyes
Now it's time to say goodbye
Now it's time to face the lie
that we never cry."
(David Bowie: What's really happening?)

...Eli kyllähän se niin ón että olen edelleen ja vankasti rakastunut. Tai oikeastaan vielä parempaa: vastarakastan - ja olen vastarakastettava (beloved).

"Hey, you got to hide your love away..." laulaa Lennon Beatlesien wanhassa kappaleessa, mutta hui hai. Piilottakoon kuka piilottaa.

...Jouduin pohtimaan uhkaavaa työttömyyttä (eli ei-pätevien töiden tekemistä pätevien sijaan) tuossa. Mutta tätä pohdintaa kesti vain yhden yön yli, ja tänään minulle tarjottiin sopivaa pikku pätkätyötä vuoden alkuun, joka sopii oikein hyvin muihin juttuihini. Ja joka itseasiassa saattaa viedä vaikka eteenpäinkin. Luen työsopimuksen perjantaina, ja allekirjoitan sitten, jos ja kun pääkohdat ovat ok.

...En kai enää vihainen.

Lukijoita käynyt yli tuhat, mutta kai teidän määrä siitä hiipuu. Minulla kun ei yhtäkkiä ole tänä aamuna mitään lisättävää edelliseen viestiini.

Tuo "hymiö" tarkoittaa siis närkästynyttä. Ok. Millainen on vihaisen "hymiö? Haluan sellaisen...
Pettynyt olisi myös hyvä merkki. Kohteena maailma, parikin ihmissuhdettani, ja minä itse.

Vihainen ja pettynyt. Antakaa minulle hymiöt noihin!

Tulipa ns. biletettyä rreippaasti viime sunnuntaina. Ja ei se mitään että otettiin valokuvia mutta että videokin... Ja ei se mitään että paita lähti pois mutta että kerrospukeutumista verkkopaitaan ja kravattiin... Ja ei se mitään että karaoke mutta että 'Mombasa'...
ja 'Volga'...

No, syy oli hyvä, kun sai viikonlopun työputken kunnialla loppuun. Ikävä kyllä koko maanantai meni sunnuntaiksi - mutta toisaalta olen jonkun aikaa harrastanut 7-päiväisiä työviikkoja, joten hui hai.

Vapaapäivä teki kyllä hyvää. Kiertelin kirjakauppoja. Palauduin. Pyykkäsin. Olin mielelläni yksin (olen liian harvoin yksin nykyään. Ei ehdi pohtia).

Ja lauantai-iltana leikin dj:tä! Ei, en tanssittanut ihmisiä. Pääsääntöisesti palaute meni niin, että kiitoksia tuli lesboilta ("kerrankin soi Kolla kestää!") ja muutama himpula kävi kyselemässä euroviisuja... Tanssittakoot ihmisiä kuitenkin ihmisten tanssittamiseen pyrkivät tahot vastedeskin. Onhan teitä.

Heräsin tänään aamuneljältä. Nousin viideltä. Olin työn ääressä heti vähän viiden jälkeen. Ja ulko-ovi kävi kahdeksan maissa. Nyt työpäivä jatkuu, jatkuu...

Flunssani ei parantunutkaan. Ja syömäni puoli purkillista
marinoituja valkosipulinkynsiä ei auttanut. Ei: vatsa sen sijaan kertoi että olin ollut sitä kohtaan välinpitämätön.

Samalla lähimmäiseni oli flunssaani kohtaan välinpitämätön. Olen sen verran väsynyt ettei kiinnosta. Kunhan pysyy poissa tieltä (pysy poissa tieltä!!).

Muistutan kohta kävelevää ruumista mutta hei, entäs Keith Richards? Itse en sentään tässä kunnossa kiipeä palmuihin.

Reilu 800 käynyt. Aika nopeasti. Keitä te olette?