Rokkihomokokemuksia

Elelen maailmojen välissä.
Työasioissa esimerkiksi.
Ja lisäksi ystävien kanssa, kun heitä on useista eri maailmoista.

Samalla etukäteen ikään kuin kirjoitetut eri urien, polkujen ja heimojen
"näin kuuluu ajatella" ja "näin kuuluu toimia" -säännöt
eivät nielemättä tässä osoitteessa päde.

Aavistan kyllä jotain siitä turvallisuudesta, joka voi tai voisi nousta
siitä että ne pätevät.

Mutta se ei ole ns. mun juttu, ei.

Kriittisyys ja itsekriittisyys on ns. mun juttu.

And I love it.

- - -

Myöhemmin:

Ja noita siitä huolimatta että turvallisuuden puuttumisen
väistämätön seuraus on turvattomuus,
ja kaikkinaisen kritiikin seurauksena mikään ei valmistu.

Hui hai.

Janottaa.

- - -

Nousin tänään Aikaisin ja jatkan myöhään, kohta hammaslääkäri,
jota vasten syön sitä ennen juuri nyt Mahdollisimman Paljon
(otan aina puudutuksen joten kohta en pysty syömään tunteihin mitään).
Taitaa olla maanantai...

No se siitä, parempiin aiheisiin:

Katselin eilen tv:tä ihan, eh, homona.

Xenaa odotellessa sai ihmetellä Adolf Hitlerin pissaleikkejä
sukulaistyttönsä kanssa, uuden laatusarjan "Hyvästi poikuus" on-off -teinisuhteita
including problems with erection, ja mielessä heilui vielä la-yön
sub-tv:n tarjonnan putki keskenään riiteleviä naiskuvia Tähtiportti-uusinnan
mongolinaisorjista Salaisten kansioitten jääräpää-Scullyyn,
avuttomiin sairaanhoitajiin kaikkivoivan miesnoitalääkärin ympärillä
ja neitseellisen olen-teini-ikäinen-teräsmies -Smallvillen seksuaalisuutensa heräävistä nuorista naisista
(joka oli tietty noituutta kaikki).

Huh. Xena ja Gabriel eivät sentään pettäneet. Rakkautta oli.
Xenalla myös tavallaan lapsi, tytär, aiemmasta elämästä,
joka tietty yritti tappaa äitinsä.
Valojen vaihtoja Xenan ja Gabrielin välillä, ankaria kaksintaisteluja Xenan ja tämän...
ikään kuin tyttären välillä.
Monta.
Miehet täydellisesti statistien rooleissa.
Hölmöjä, jääräpäisiä, kömpelöitä, rumia.
Ja kuinkas sattuikaan: Kun jakson pahis oli nainen, jakson pahis ei poikkeuksellisesti
kuollutkaan tai tehnyt parannusta jakson lopuksi.
Vaan karkasi ja jatkoa seuraa.

Sen perään oli tosin pakko palata todellisuuteen ja seurata miten:

Kyle XY:n orastavan miehisen empatian tuloksena toinen "koeputki-ihmelapsi"
sai mahdollisuuden ymmärtää hieman itseäänkin.
Tämä toinen oli tietenkin avuttomampi nuori nainen.
Ovatko ruotsalaismiehet homoja -"dokumentti" päätettiin aiheena saada
kantamaan kokonaisen ohjelman ajan.
Ja iltasella vielä Fitz ratkaisee oli kaappihomoteemainen.
Paitsi ettei oikeastaan ollut, vaan pyöri ko. poliisien omissa homoepäilymuistoissa,
ja aina-niin-oivaltavan Fitzin virhejohtopäätöksessä.
Se kun oli niin kaappihomohakuinen johtopäätös että meni metsään.
Siitäs sai.
Ja sitten hyvää yötä.

- - -

Oliko minulla joku pointti?
Miksi tämän kaiken keskellä pitäisi olla mitään pointtia?
Suhtaudun tähän tyyliin postmodernismi vasta-alkajille juuri luettu.
Ja se pitäisi kaikesta päätellen lukea uudelleen.
Tällä kertaa ajatuksella.

Mutta...
...Ootteko törmännyt Anttilassa tms. mihinkään sopivanhintaisiin
Xena-dvd-paketteihin -?

Ja hyvää viikonalkua, -Rokkihomo

- - -

Myöhemmin: Piti vähän editoida.
Ja puudutuskin laskee jo.
Ei sattunut, eikä satu.
Vielä vähän töitä, ja sitten takkatulta.

- - -

Ihan muiden juttujen keskellä löysin jotakin hienosti hymyilyttävää.
Joskus mainokset kolahtaa, tämä monestakin syystä:

http://www.vmagazine.com/cms/files/1207best_sof_tropicana.jpg

(En tiedä miten tähän saisi toimivan linkin, tai suorastaan liitettyä tuon kuvan. -??)

It takes two to tango...
Ja moinenhan on terveellistä sekä mielelle että ruumiille.

Terv, -R

- - -

Seur. päivänä:
Tuosta mainoskuvasta nousi mieleen se mainos, jossa
pellillinen tuoretta pullaa otetaan uunista ulos, ja sen höyry saa
palohälyttimen soimaan - tangoa ("Järjen veit...").

Eh, hyvää viikonlopun jatkoa.

(On Joonatanin päivä, mutten jaksa blogata siitä nyt.
Vink: 2. Sam. 1: 26.)

- - -

Oli kolme päivää haipakkaa ma-ti-ke, joista ti-ke Helsingissä.

Eilen illalla jatkoin suoraan junasta työkoneella vielä pari tuntia töitä iltasella,
ja ehkä tunnin verran nettailua siinä sivussa - ja ehdin juuri ja juuri
kauppaan ennen yhdeksää.
Soijarouhetta ja lapinrieskaa, teki mieli.
Pölhö teki makaronilaatikon iltaruoaksi, se on perinneruokaihminen,
paitsi että minun takiani jauheliha piti korvata soijalla.

Nukahdin poikkeuksellisesti ennen keskiyötä,
ja aamuseitsemältä sammutin herätyskellon ja nukuin lisää.
Heräsin tuossa vähän ennen kymmentä - kymmenen tunnin yöunien perään.
Sekin on poikkeuksellista, ja teki hyvää.
Oli univelkaa jälleen, mutta sen sai,
jälleen,
maksettua pois näemmä noin helposti.

Nyt on rento olo.

Periaatteessa tänne kuuluu myös v*tutusta ja k*rpiministä.
Eilen iltasella tekemäni duunit, kokoelma yhdessä työssä tarvittavia
copyright-free kuvalinkkejä omien tekstieni oheen ei tallentunut muistitikulleni.
Toinen kerta jo.
Pitää etsiä ja koota ne uudestaan, jo kolmatta kertaa.
Sen verran aloitin, että tallennus ainakin tällä kotikoneella toimii,
joten enköhän ala hommiini, ihan rennosti ja perushyvällä tuulella.

- - -

Vanha tuttu jota tapasin pitkästä aikaa tiistaina kertoi minun puhuvan hiljempaa
ja kävelevän varovaisemmin kuin n. 4 vuotta sitten.
No, vanha tuttuni puhui enemmän, nopeammin ja kovempaa kuin n. 4 vuotta sitten.

Oli hauska nähdä, ja omasta puolestani en tosiaan vierasta ystävä-sanankaan käyttämistä.

- - -

Lapinrieska tekee hyvää kun kierrättää pari kierrosta mikrossa
ja antaa voin sulaa päälle.

Yours truly, -Rentohomo

- - -

Sain nukahdettua myöhään, joskus yökolmelta, mutta heräsin aikaisin.
Kun kello herätti seitsemältä, olin jo hereillä.
Edessä olevasta väsymyksestä huolimatta tuo on hyvä asia:
Olen sen verran innoissani parista asiasta joiden keskellä olen, etteivät jättäneet
rauhaan yöllä - eivätkä nyt aamulla.

Lehti jäi lukematta, ja avasin netin vasta nyt.
Näinpä sainkin yhden homman valmiiksi tässä aamulla.
Hyvä olo.

Päällä on neljä työasiaa, kaikki vähän erilaisia. Se on kuluttavaa,
mutta samalla piristävää.

Harmi vaan, että parina seuraavanakin aamuna on noustava seitsemältä
(which for me is rather sub-human).

Tänään Turussa, huomenna ja keskiviikkona Helsingissä.
Töiden lisäksi sosiaalisuutta edessä, ja hyvä niin
- saan levätä kyllä itsekseni sitten keskiviikkoyönä ja nukkua torstaina vaikka iltapäivään,
jos ja kun sen omavaltaisesti tässä täten pyhitän lepopäiväksi, amen.

(Jep, tiedän erittäin omakohtaisen hyvin että yliväsymistä pitää välttää.
Thus, thoroughless Thursday)

- - -

Tärkeä kulttuuriuutinen vielä:

Dj:hommat ammattilaisemmille jättänyt tämä rokkihomo on,
ehkä, mahdollisesti,
edesauttanut ja edesauttamassa jo kahta dj:tä
ottamaan ohjelmistoonsa mukaan paloja armoitetusta
rokkihomojen - ja vaikka kenen - musikaalista
Hedwig and the angry inch.

Se on kaunis asia.

Yours truly, -Rokkihomo

- - -

Illalla:

No jaa.
Ei tää päivä aivan niin hyvin mennyt kuin aamupäivän hypessä odotin
- itseltäni.
Mutta paljon siihen mahtui ja omin jaloin edelleen.
Saunankin lämmitin vielä tuossa aiemmin illalla.
Ohjelmassa enää nukkuminen, sitten kun uni tulee
(ei ihan vielä).

-R

- - -

Tämän voi tänään muistaa, koska Sebastian-rukasta, joka teloitettiin
nuolilla joukkoampumalla 300-luvun Roomassa, on tullut 1900-luvulla epävirallisesti,
erittäin epävirallisesti, jonkinmoinen homojen suojelupyhimys.

Asiaan vaikuttaa satojen Sebastian-tutkielmien traditio kuvataiteessa,
koska tuon tradition kantava teema on erittäin vähäpukeinen nuoliin kuoleva Sebastian.

Miesvartaloa on ihailtu Sebastianin kuvien kautta myöhäiskeskiajalta saakka, siis,
ja se miesvartalo on ollut erittäin alistettu,
penetroitu, passiivinen.

Siitä sitä ajatusta sitten voisi kehitellä... Jos haluaa.
Monet ovat halunneet.

Jean Genet'n ei-niin-kovin katolisten mutta tunnettujen pohdintojen mukaan
Sebastian käy hyvin varkaiden ja homojen suojelupyhimyksenä.

Virallisesti Sebastian on mm. urheilijoiden ja sotilaiden suojelupyhimys,
nykyään myös poliisien suojelupyhimys,
ja myöhäiskeskiajalla suojelupyhimys tartuntatauteja vastaan.
Epidemioiden tullessa rukoiltiin Sebastianilta apua.

1400-luvulta lähtien monet urheilijanuorukaiset toimivat malleina
monille kuvataiteilijoille, jotka halusivat kuvata uudelleen ja uudelleen
tämän kauniin nuoren miehen kuoleman.

Tai oikeastaan ei kuolemaa. Sebastian ei legendan mukaan kuollut vielä nuolisateeseen,
vaan enkeli Irene tuli ja paransi, ja sotilaat löysivät hänet sitten uudelleen
- ja nuijivat kuoliaaksi.
Tästä, ihmeparantumisesta, johtivat myöhäiskeskiajalla ajatuksen Sebastianista
suojeluspyhimyksenä tartuntatauteja vastaan.
Erityisesti nykyisen Itävallan alueella.
Espanjan alueella vahvistui vastaavasti perinne Sebastianista atleettien, sotilaiden ja poliisien suojelupyhimyksenä.

Että tällainen tietoisku tänään. Hyvää Sebastianin päivää.

- - -

On se vääristynyttä eli ei,
pidän itseäni monessakin mielessä monipuolisena tyyppinä.
Minua kiinnostavat monet erilaiset asiat ja monenlaiset maailmat, ihmiset,
kuten myös heidän mielipiteensä.

Lisäksi yritän olla empaattinen ja herkkä erilaisille persoonille ja erilaisille tavoille puhua.

Oman ihan-kaikkein-läheisimmän ystävän kanssa jaamme näitä kiinnostuksen kohteita.
Tällaiseen tapaan olla maailmassa liittyy tilanneherkkyys ja sosiaalinen herkkyys.
Pidänkin noita yhtenä keskeisenä perusfiksuuden mittareina. Jep.

Samalla sitä tuppaa olemaan herkkä ikäville piirteille myös
- minulle ei yleensä ole vaikeaa olla kriittinen ihmisten suhteen.
Havainnoin sokeita pisteitä, sosiaalisia kömpelyyksiä,
ja myös, aika paljonkin, itsekkyyttä ympärilläni.

Ja kyllä, mielestäni olen herkkä ja
ihan pohjimmiltani, ihan lähtökohtaisesti
muiden ympärillä olevien venkuroita huomioon ottava ihminen.

Jotenkin... odotan lähelläni olevilta samanlaisia avuja.
Aina joskus.

On sosiaalinen perustaito huomata ja tajuta ympärillään, milloin on iloa,
milloin surua, milloin "ahdistaa",
milloin tarvitsee omaa tilaa - tai milloin siltä toiselta tulee ulos jotain omasta mielestään tärkeää.

Ja minä mielestäni tajuan noita aika paljon. Monenlaisissa erilaisissa ihmissuhteissa.

Ei tietenkään tarvitse olla loputtoman kiinnostunut siitä sun tästä.
Mutta intohimoja pitää olla.
Ja ne kiinnostavat minua.
Ja omien intohimojeni pitäisi kiinnostaa Sinuakin,
jos olet joku läheinen.
Ja sen verran voisi tajuta, että huomaa, milloin olen kertomassa omistani.

Sen verran voisi olla fiksu.

- - -

Sanoin että huomioin kyllä ihmisiä kriittisesti.
usein, joka tapauksessa, yllätyn, kun huomaan ettei maailmassa välttämättä
aivan liikaa löydy tätä tilanneherkkyyttä ja toisen olotilojen aistimisen herkkyyttä.

Petyn.

Jos olen näin kuvitelluin tai todellisin taidoin
poikkeuksellinen yli-ihminen
moisissa taidoissa, taitaa elämä käydä vielä yksinäiseksi.

Pitäisi alkaa puntaroida ihmisiä "realistisemmin", jota olen pitänyt pikemminkin "pessimistisyytenä".

Tai sitten minulla on hurjan vääristynyt minäkuva.

Miten onkaan, ympäristöni tarjoaa säännöllisesti minulle tällaisia itsensä ylentämisen tilaisuuksia.

Sellaisia, joissa tajuan, etten itse juuri koskaan sanoisi tai tekisi noin.
Ja jatkoajatuksen siitä, että entä jos minä sanoisin tai tekisin tuolle noin.
Mutta en tee, koska olen...

Niin, sitten olen mielestäni fiksu, vähän marttyyrikin - ja yksin.

- - -

Ja sitten uimaan ja saunaan.
Mustikkakeiton ja yhden kaljatölkin kanssa.

Yours truly, -Rokkihomo

- - -

Myöhemmin:
Sauna teki hyvää. Mietteliäs olen silti edelleen.

Kenties outo paradoksi tuo, että kun väitän olevani empaattinen ja herkkä
lähellä olevien ihmisten "venkuroita" kohtaan,
kerron samalla myös olevani helposti kriittinen ihmisiä kohtaan.

No, väitänpä olevani molempia.

Ne eivät mielestäni ole vastakohtaisia tapoja huomata ja olla,
vaan liittyvät toisiinsa.

Ensinmainittuun pyrin tietoisesti.
Sitä vaadin lähellä olevilta myös.
Vaadin. Piste.

- - -

Ei irtoa. Ei nappaa. Ei pysty. Liian hapokasta.

Rakkaat lukijani, olen krapulassa.
Moisesta kerron täällä kai aika usein? Liian usein?

No, tarinahan menee niin että:

Työhomo teki aika paljon töitä eilen. Ensin aamulla kotona,
sitten sosiaalisesti töissä, sitten keskittyen työhuoneella,
kunnes oli aika antaa olla.

Menin suunnitellusti uimaan ja saunaan.
Tuon "harrastuksen" kanssa olen jo jonkun aikaa ollut setähomo,
jolla on setähomon rutiineja.
Siis:
Lähden uimailtoina töistä aina kuuden jälkeen ennen seitsemää,
käyn aina matkan varrella aina samassa pikkukaupassa,
ostan sieltä
aina
mustikkakeiton ja yhden tölkin olutta.
Sisällä moikkaan muita vakiokävijöitä, riisun - ja juon mustikkakeiton.
Sitten saunaan.
Ollaan hiljaa ja välillä turistaan, sitä saunaparlamentiksikin kutsutaan
(Tom Dooley kutsuu, siis).

Sitten uin, nykyään yhä säännöllisemmin vain muodon vuoksi.
Sitten takaisin saunaan. Iskee rentous, tulee raukeus, ja kireys unohtuu.
Esimerkiksi eilen ehdinkin aika kireään tilaan ennen tuota rentoutumista
(olin tehnyt tallennusvirheen työkoneella
eikä kadottutta materiaalia löytynyt yhtään mistään ttu).

Lisää uimista, lisää saunaa, ja aina kello kahdeksan aikoihin aika peseytyä.
Aina lopuksi setähomo laittaa hoitoainetta hiuksiin ja menee ne päässä
vielä kerran saunaan.
Ja lähes aina kotimatkalla vielä tuopille, yleensä yhdelle.

Eilen oli yksi niistä illoista, että useammalle. Ystävä ja vanha tuttu mukana,
muita valui paikalle myös, ja oli karaokekin.

Tuttuja oli lopulta aika paljon, ja siitä se ajatus sitten lähti.
Että vielä yksi tuoppi.
Että voishan sitä laulaakin.
Ja vielä yksi tuoppi...

Paikalla oli myös yksi, öh, vetoava nuori mies.
Lauloi Don Huonojen Riidankylväjän.
Minä lauloin Anna mulle piiskaa.
Ja uhkea karaoke-emäntä (emäntä -?!?!) teki pyynnöstä ihmeen:
sai säädettyä Radioheadin Creepin taustat niin että sain "laulaa" hiljaa,
niin että se melkein oikeasti saattoi kuulostaa jossain kohtaa hyvältäkin.

Sama se, sinänsä, kuulostiko, pääasia että sain tunnelmoida.
Laulu kun on hieno ja lisäksi täynnä nostalgiaa.
Se on ajalta jolloin tämä rokkihomo oli nuori eikä nuorekas, "söpö",
ja valmis tekemään vallankumouksen
(no, sitä olen edelleen. Oikeasti).
Creep, Smashing Pumpkinsien Siamese Dreams,
ja Sueden eka, erityisesti Animal Nitrate...

Aiemman illan setähomo oli ihan rokkihomoa taas.
Vetoava nuori mies otti kontaktia.
Terveisiä jos vaikka eksyt lukemaan: on mahdollista että kumppanini fagotin soittoharrastus
liittyy mahdolliseen hyvyyteen suihinotossa...
mutta en varsinaisesti kommentoi, kuten en eilenkään.

Ja sitten vielä yksi tuoppi, koska ilmoitin itseni laulamaan vielä
Phantom of the Operan Music of the Night -kappaleen,
tuon lonkalta vedettävän pikku rallatuksen...

Kotimatkan varrelta ostettujen Saaran kebabin falafeleista osa on edelleen jääkaapissa.

Teen töitä sitten ehkä huomenna.
Tänään, nyt, kaivan esiin em. levyt...
ja ehkä vielä Don Huonojen kokoelmankin.

Yours truly, -Rokkihomo

- - -

No niin.
Ei voi mitään.
Nyt tuo kappale tarttui minunkin päähäni.
Tai oikeastaan täsmälleen nuo neljä laulettua sanaa
(ilmeisesti Teemu Brunilan tekemät sanat).

(Mutta mikä ihme oli Gimmel?)

Kun tuossa viime vuoden loppupuolella ihmiset jonottivat
Jenni Vartiaisen konserttiin, joka sitten oli loppuunmyyty,
kysyin kuka on Jenni Vartiainen.

Minulle vastattiin, mutta meni ohi.
No nykyään tiedän, ja tunnustan nämä näin ihmisten edessä,
joilla saattaa olla tähän tarinaan jotain osaakin
(siis sateenkaarikansalla, sateenkaaritarinaan).

- - -

Eilen oli sellainen, vaikken tiedä enkä - siis - jaksa nyt tarkistaa,
mistä moinen sanonta tulee.

Jätin eilen yhden työpaikkahakemuksen, mutta salaa, joten...
eipä kerrota kenellekään.
Eikä kysellä liikoja.

Sen verran aivan viime hetkillä päädyin olemaan tosissani,
että parantelin hakemusta vielä viime hetkillä.
Palautin sen henkilökohtaisesti, noin kaksi minuuttia ennen
ilmoitetun määräajan päättymistä.
Mutta siis, ennen sitä.

Tänään, viidestoista päivä, tehdään vastaavasti joukko muita asioita,
siis muita töitä,
vähän-niinkun-silleen-myöhässä, viime tipassa.
Sellaisia töitä, joita en ole koskaan minkäänlaisella hakemuksella hakenut,
vaan päätynyt sellaiseksi jolta kysytään, sinutellen,
olettaen että olen "se hyvä tyyppi joka osaa nämä jutut".

Niin olenkin ja niin osaankin.
Vääränlainen vaatimattomuus tässä kohtaa on teeskentelyä.
Mutta... Teen ne viime tipassa. Lähes aina.

Kovasti tuo työnteko häiritsee elämää välillä.

15. päivän aamusta, -R

- - -