• Rokkihomo

Valentinen jälkeen

...Kun ensimmäisen kerran asuin pienen ajan
Yhdistyneissä Kuningatarkunnissa (melkein
kymmenen vuotta sitten), tajusin ensimmäistä kertaa
miten ainakin nuoremmilla immeisillä oli suorastaan
kilpailu Valentine's -tervehdyksistä. Classic stuff:
kuka saa ja kuinka paljon. Minä sain paljon, mutta siis
ystävänpäiväkortteja Suomesta. Vähän eri juttu.

Tänä vuonna sain kolme korttia. Äiti, mummo ja
poikaystävä. Heh. Äiti ja mummo laittoivat oikein
kortit postiin, osoitettuina meille molemmille, minulle
ja Pölhölle. Mummon kortissa on kaksi nallekarhua...
Pölhön kortissa, siinä joka tosiaan oli osoitettu
nimenomaan minulle, on sika. Tuo Juban Wagner.
Se huutaa kortissa että:
"En ole tasainen luonne! Kroppani vaatii
suuria tunteita!"

Jep jep. Pakkohan Pölhön onkin tuntea minut tässä vaiheessa...

- - -

Blogimaailmaani on syntynyt
kolmiokommentointisysteemi. Minä Maire Stella.
Pari muuta seuraa sitä lisäksi hiljempaa.
Stellaaaaaaaaan kanssa vietinkin aikaa juuri
edellispäivänä, ja tänään meillä oli sama "harrastus"
(omani ei tosin vienyt aikaa eikä energioita, kun oli
työn pohjat valmiina jo). Stellaaaaaaaan mielestä bloggailen liian harvoin. Pah. En jaksa.
Nytkin tekee mieli pois päätteen äärestä jo kovasti
isosti. Tätäkin olen kirjoitellut hiljakseltaan,
pitkin päivää silloin tällöin tauko-olon iskiessä.
Maire taas ihmettelee kuka olen ja missä olen.
No tässähän minä olen. Nimi asuinpaikka ja
yhteystieto myös
(apologies for the lack of picture / photo,
yours are nice anyway).
Ja niin, minulta jo kysyttiinkin, "flirttailenko" Mairen kanssa. En tunnusta.
"Just" being friendly & imagining to be curiously clever.

- - -

Sain tänään kuulla piiitkäaikaisen ystävän menneen
kihloihin. Hän ei lue tätä. Ette tiedä kuka hän on.
Joten voin kertoa että itsekseen etäältä poikia katseli
kunnes oli lähempänä neljää kuin kolmeakymmentä,
ja sitten klassisesti kohtasi klassisen unelmiensa
miehen. Ja nyt klassisesti kihloissa.
Oikeasti hieno uutinen.

(Siinä kohtaahan munkin piti onniteltuani sitten
kertoa että köh, niin minäkin, en oo vaan
huomannut kertoa...)

- - -

Muuten olen sitä mieltä että arkinen puuhastelu on
yliarvostettua. Kroppani vaatii suuria tunteita!
Haluaisin pitkästä aikaa Berliiniin...
Ja baarien ohella kirjakauppojen vuoksi haluaisin
kyllä piipahtaa Lontoossakin. Samalla Yorkissa,
ennen kuin ystäväni siellä kasvavat isoiksi ja
lentävät pois. Osa on jo lentänytkin...
Ja Pietari olisi keväämmällä kiva.
Melkeinpä haluaisin jopa Helsinkiinkin, olen viime
aikoina aina perunut menemiseni SINNE milloin
mistäkin syystä... Varmaan kesällä viimeksi tullut käytyä.
Että Turussa on viihdytty.
Tätä kauttahan "sivistys" tuli Suomeen...

"This is the coastal town
That they forgot to close down
Armageddon - come Armageddon,
come, Armageddon, come!"

(Morrissey: "Everyday is like Sunday")

Niinpä, looginen seuraus tästä kaikestahan on, että ensi maanantaina minä lähdenkin...

Rovaniemelle.

Onko Tupsu-pubi vielä olemassa?

Onko Arcticumissa vielä esillä eskimoiden
hylkeensuolisadetakki?

Kops.

Yours truly, -R

6 kommenttia

stellagrrrl

15.2.2007 20:35

haahaa, jollet bloggaa useammin, ilmiannan sinut asiattomana bloggaajana ja päiväsi nettimaailmassa ovat luetut... tai sitten sinun on pakko vihdoinkin perustaa se blogspot, johon voi laittaa kaikenlaista viihdyttävää lisämateriaalia ja elämäsi siirtyy verkkoon, kuten minun. luuuuuuuusseeeeeeeer-stellaaaaaaaa.

mennään laulamaan karaokea, jooko? (et sä kuiteskaa tätä enää lue... nyyh.) mairelle terkut sinne kolmiodraaman yhteen kulmaan!!

Rokkihomo

16.2.2007 01:29

...Söin ja pelasin korttia Pölhön kanssa, sori...
Ja sen jälkeen tultiin tänne karaokezysteemiin. Sori siitäkin...
Täältä baarista käsin tän nyt sitten luin vielä.

Jee! Pölhökin on täällä! Itse en kyllä ensin olisi halunnut tulla.
Hävisin korttipelissäkin. kele.

komppis

16.2.2007 08:33

maire doesn't flirt, maire goes straight down. turku ihana paikka ja ikävä välillä mut mä taas jämähtäny tänne hesaan. erottajan ovet aukeaa joka päivä ja elämä rajottunu kolmeen kortteliin.

martin

16.2.2007 23:38

Laulatte karaokea S...sissa, eikö vain? No, minähän EN tule sinne! Kuuntelen juuri Beethovenia.

stellagrrrl

17.2.2007 01:34

nyyyyyyyyh. itken karvaita kyyneliä.

soitan huomenna kertussa. suhteemme on virallisesti ohi, jollet tule paikalle. ni.

(we are the knights who say... nikinikinikitchakatikopobaaahkonikitsahdaooohtakomitshipini.)(ni.)

Rokkihomo

17.2.2007 12:58

Maire, siis minun arveltiin flirttailevan, sinua taitavat pitää vallan syyttömänä moiseen.

Martin, S:ssa, jep. Ei sen Beethovenin kanssa ristiriidassa tarvitsisi olla.

Voi Stellaaaaaaaa, mulla on tänä iltana marttakerho. Oikeasti. Marttakerho.