"Haaste:
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä.
Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on
tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja,
joista todella nautit tällä hetkellä.
Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita
tai mahdollisesti vanhempia tapauksia.
Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi
ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
EDIT: Sittenkin parit linkkiosoitteet oheen.
Liisa Akimov: Kevät.
Syksyinen kaunis laulu.
Ajankohtainen myös, koska Kotiteollisuus julkaisi siitä juuri karmean huonon coverin.
CMX: Olet tässä.
Keski-ikäistyvien runopoikien laulu, sopii tähän(kin) syksyyn ja soi jostain syystä päässä.
Jos tuo luonnehdinta ei nappaa, tuskin kiinnostutte laulustakaan.
No, kuuluu siitä laulu ja sen sanatkin. Ohittamattomia, minulle.
Velvet Underground: Heroin.
Millikan muistutti. Tuo soi päässä muutenkin aika usein.
Siis se alkuperäinen levytetty versio.
Jostain syystä Lou Reedilla on tapa antaa omien säveliensä mennä livenä
aivan miten sattuu - ja siitä syystä en jaksa valita sopivaa linkkiäkään.
Blondie(n versio): Tide is high
Debbie Harry en tiedä miksi juuri tämä ja juuri nyt.
Paitsi että olin laulaa Blondieta karaokessa eilen.
Onneksi jono oli niin pitkä että annoinkin olla.
Killers: All these things that I have done.
Kävin auton ratissa laulamaan "I got soul but I'm not a soldier" -osaa muotossa
"...and I got a soldier". Se kohtahan vaan jatkuu ja jatkuu.
Biisi ottaa valtaansa ja autolla ajo menee holtittomaksi.
Jompi kumpi pitää lopettaa.
Nukuin tuossa "pommiin".
Sain edellisenä yönä nukkua vain pari tuntia, aamun edetessä seurasi
välttämätöntä asioiden hoitoja, ja sen perään iltapäivällä töitä ja opiskelua niin,
etten missään nimessä ehtinyt ajatella nukkumista ennen iltaa.
Iltaseitsemältä sitten. JA piu pau. Aamuneljän jälkeen soi puhelin taholta,
joka tuossa vaiheessa oli huomannut etten ollut aloittanut öisiä hanttihommiani.
Tein ne. Tulin hetki sitten takaisin kotiin. Pullo olutta ja nukkumaan uudestaan.
Vihaan moisia herätyksiä (mutten todellakaan ajatellut herätyskelloa kun vaivuin
ottamaan tunnin, kahden _päiväunet_ - ne nyt vaan venyivät, mitäs,
reiluksi yhdeksäksi tunniksi).
Ja luulen että saan kyllä oikein hyvin nukuttua lisää.
Tämä vaan terveisenä maailmasta, jossa vähän kaikki tuntuu olevan ylösalaisin.
-R
- - -
LISÄÄ harmitonta päiväkirjabloggausta samana iltapäivänä:
Päivän lehti ja lattea, kaikessa rauhassa.
Paljonko espressoa kuuluu laittaa latteen?
Minä laitoin puolet.
Pidän mausta.
Tein vielä toisen.
Jep, olen herännyt.
Täytyy muistaa pitää asialliset lepotauot omassa elämän kulussa tai kone hyytyy.
(Ja se EI tarkoita etteikö muina kuin lepotaukoina voisi tehdä
reippahasti erilaisia asioita, kuten ihan kohta.)
Nyt voisi jaaritella kauniista kirpeästä syyspäivästä...
...mutta mielessä on pikemminkin maailman itsekeskeinen
omaan napaan tuijottava itsekkyys.
Ja lisäksi ihan-vaan-tyhmyys.
Minun täytyy olla yli-ihminen kun huomaan pääsääntöistä keskeneräistä
ajatusta lehdissä ja uutisissa, ja toistuvaa lapsenomaista uskoa siihen
miten itse "keksitty" 1+1=2 tuntuu käsittämättömän usein olevan "keksijälleen"
se universaali totuus ja ratkaisu.
Otan vielä toisen mukillisen ja sitten muille leikkikentille.
Sunnuntaina lähti parta.
Tänään lähti tukka.
Ostin pari uutta kauluspaitaa.
Ja hiusvärin, hiusvahaa ja kasvojen kuorintavoidetta.
Olen vaiheessa.
Seuraavaksi väri päähän - ja heh, Pölhö ei tiedä vielä mitään tästä.
-R
- - -
Seuraavana päivänä tiedän että:
Pölhö tykkää, Varsin Paljon.
On sellainen aavistus, että niin tykkäävät myös mummot ja kummitädit.
Täytyy keksiä jotain...
...Millä hiukset ennen kammattiin? Vaha ei asetu sellaiseen
Mennyt maailma -tukkaan (ja Hitler Jugend -jakaukseen),
jollaista tämä tahtoo kokeilla.
-R
- - -
(Ajankohtaisia ikäviä täytyy vähän miettiä, ennen kuin osaan sanoa niistä mitään.
Kuulinkin koko asiasta vasta ko. päivän iltana uimahallin saunan lauteilla.)
(EDIT: Lisäsin linkkejä, tai en linkkejä, mutta u-tube -osoitteita)
"Haaste:
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä.
Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on
tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja,
joista todella nautit tällä hetkellä.
Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita
tai mahdollisesti vanhempia tapauksia.
Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi
ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
Vastaus haasteeseen:
Ei tämän syksyn vaan kaikkien syksyjen biisit.
Minulla kun ei ole mitään hittiradiota päässä, eikä mitään "tätä hetkeä"...
Menneisyys, tulevaisuus ja ikuisuus ovat oleellisempia.
Alla olevissa valituissa kappaleissa on kyse "tämän hetken lempparien" sijaan
ihan-kaikkien-aikojen suosikeista, ja takuuvarmasti katson jokaisen kohdalla
taaksepäin, ja suhteutan omaan elämänkulkuuni - niin sävelet ja sanat
kuin joukon tulkintoihin ja tunnelmiin vaikuttavia ns. ulkomusiikillisia piirteitä.
Ja syksyhän on aina.
Mielijuomaani.
Thus, I want to reply singing "My Way";
looking back, reflecting, and laughing and crying while into it.
Suede: So Young / Animal Nitrate
Rokkihomon coming out -soundtrack silloin kun nuo ilmestyivät.
Kappalepari aloittaa Sueden ekan levyn ja ne säestivät
allekirjoittaneen elämänkulun keskeisten käänteiden ohella oleellisiakin juttuja:
Hyvän Rockmusiikin paluuta pop-musiikin keskiöön.
Taisivatpa tuoda ei-heteroseksuaalisuuden samalla keskelle popmusiikin normeja
leikkiessään pussaavilla poikaenkelikiiltokuvilla (eh, levyn kannessa siis).
Pet Shop Boyskin tohti vasta Sueden jälkeen varovasti mumista jotakin
"bi-seksuaalisuuksistaan"...
Kuten tuolloin vielä rokkihomoksi muotoutumaton proto-rokkihomo,
mutta ihan muminaksi ei jäänyt, ei.
Onneksi nuo kappaleet ilmestyivät ja lisäksi nousivat hiteiksi
täsmälleen silloin kun aloitin toisen teini-iän kaksikymppisenä.
Morrissey, kuten hyvä osa teistä tietää, on aika ohittamaton tässä pöydässä...
The Smithsien There is a light that never ever goes out olisi
the most obvious choice, samalla täydellistäen coming-out soundtrack -listaa.
Kappale on kuitenkin jo hieman puhki kulunut tässä osoitteessa,
vaikka jaksoin toki innostua, kun Morrissey jaksoi innostua sen soittamisesta
keikoillaan vielä tuossa 2004 ja konserttitaltioinneillekin päätyi
vm. 2004 more mature nostalgia-pala, jonka myötä sai, ihme kyllä,
vieläkin kertaalleen itkeä - ihan yleisestä liikutuksesta.
Tai Smithsien viimeiseksi jääneen levyn "Strangeways here we come"
aloituskappale "A rush and a push and the land is ours",
jolla Morrisseyn laulu alkaa kuulaasti, kuin gregoriaanisesti,
taipuen hieman reggaemaisen rytmin vahvistuessa astetta tunkkaisemmaksi
ja ahdistuneemmaksi sanojen muistuttaessa mm. Oscar Wildestä Readingin vankilassa.
Ja laulaa sitten meitä rumemmista ihmisistä jotka saavat kaiken haluamansa
tässä elämässä, kun itse keskittyy itseilemään ja pohtimaan
että oliko sitä rakkautta elämässä luvassa liikaa vai liian vähän.
Ei koskaan kuitenkaan sopivasti.
Aika täydellistä.
Myös tänä syksynä.
Elämänkerrallisesti keskeisemmäksi nousee kuitenkin
Morrisseyn aliarvostetuimman ja uusimpia lukuun ottamatta
allekirjoittaneelle rakkaimman levyn Southpaw Grammarin kolmas kappale
ja toinen single The Boy Racer. Levyn nimi viittaa vasenkätiseen nyrkkeilijään,
mikä saattaa olla niin hyväksi kuin pahaksi nyrkkeilijälle
("väärä"käsi vai yllättävän lyönnin mahdollisuus?),
ja Lontoon katukielessä Southpaw viittaa itseään myyvien poikien
bi-seksuaalisuuteen (siis tunnetasolla, ruumiidensa käyttötasollahan he ovat sitä kaikki).
Kappale kertoo liian komeasta ja liian hyvin moisen tajuavasta nuoresta miehestä.
Sellaisesta jolla on kaiken muun ohella myös paljon rahaa...
sellaisesta joka voi tehdä ja tekee vähän mitä vaan.
Lisäksi, kuten Morrissey laulaa, ja yritänpä vaihteeksi peräti suomentaa:
"Hän luulee että hänellä on koko maailma käsissään /
seisoessaan pisuaarin luona /
hän luulee että hänellä on koko maailma käsissään /
ja minä annan hänen..."
...Ja sitten Morrissey-setä valittaa monta kertaa "voi ei..."
Muistellessaan miten antaa tai antoi hänen luulla niin?
Vai miten antaa tai antoi ottaa sillä "maailmallaan"?
Vai molempia?
Moisia seuratessa ja miettiessä voikin pohtia itsekseen,
josko moisen voisi vaan tappaa pois.
Ja kappale on muuten(kin) erittäin kunnon rokkia.
Aika jackpot allekirjoittaneelle:
Morrissey, rrreippaat sähkökitarat ja rytmi, ja city-Raskolnikovin himo ja turhautuminen
nuorta miestä - ja itseään - kohtaan kaikki samassa paketissa:
Tämä on näistä tuorein tuttavuus, ja siitä kiitos pelselle,
mairelle vai-oliko-se yoko-oh-no, ja stöllalle.
Jotenkin olen alta vuoden ystävyyden pohjalta onnistunut sijoittamaan
kappaleen ja sen videot omaan elämään...
ja aiempiin musiikkirakkauksiin.
Eli:
Hovirinnan kioski on kebab-pizzeria Turun esikaupungin Kaarinan
siinä lähiökerrostalokaupunginosassa, joka kulkee nimella Hovirinta.
Asuin siellä koko kouluikäni (jep, muutin pois heti 18-vuotiaana toisaalle,
puutarhakaupunginosaan, silloin kun ne eivät vielä olleet muodikkaita
keskustapuolueen mielestä).
Hovirinnan kioski. Videon tuulipukuinen nainen voisi olla äitini.
Silloin kun asuin siellä, pelkkä ruotsalaisuus olisi voinut olla
raskauttava ja nyrkitettävä asianhaara, mutta ehkä nykyään kaveri voisi
mekossa mennä ja laulaa:
"I'm in love with your brother..."
Tai sitten ei voisi.
I alla fall, Hovirinnan kioskin edusta sattui olemaan paikka
jossa minä ja Pölhö menimme kihloihin. Laitoimme sormukset sormiimme
pikaisesti siinä ennen uudenvuoden aattoillan pikavisiittiä
äitini luo, jolle siis tuli näytettyä nuo sormukset ensimmäiseksi.
(Äitini, siis, asuu edelleen siinä kioski-kebab-pizzerian vieressä,
poikavuosien kerrostalolähiökodissa.)
Sitten kappaleesta tuli toinen video.
Toisella tavalla yhtä lailla käsittämättömän hieno.
Konserttitaltiointi, jota katsoessa ufo laskeutuu maahan ja
alien elehtii minimaalisesti käsillään (tai mitkä ne nyt on)
ja kertoo yhtä kaikki: "I'm in love with your brother..."
Ja taustakuvien ja valoshown tähtitaivaan tähdet
kasvavat lavastuksessa yössä laiduntavien lampaiden silmiksi.
Ja kaikki on... mitä voi sanoa? Valtavan outoa ja loppuun viedyn upeaa.
Tässä loppuvat adjektiivit ja vertaukset, ja ehkä hyvä niin.
Kappale ja sen toteutukset ovat aina niin paljon parempia
kuin mitä voin keksiä niitä kuvaamaan:
Hedwig pääsi Itä-Berliinistä Amerikkaan menemällä naimisiin
amerikkalaisen sotilaan kanssa joka bongasi tuon aurinkoa ottavan tyttöpojan
muurin sokkeloissa ja tarjosi... karkkia...
Mutta se sukupuoli piti vaihtaa. DDR:läinen puoskari "viimeisteli"
sukupuolenvaihdoksen cut (mostly) off -tekniikalla.
Sitten Hedwig havahtui todellisuuteen Kansasissa asuntovaunussa
toisen pienen pojan vuoksi dumpattuna, jalkojen välissä vihainen tuuma,
ja tv-uutisissa kerrottiin Berliinin muurin murtumisesta.
Hedwig perusti rockbändin, olihan hän kuunnellut vapaan Euroopan radiosta
rockin klassikoita pitkin lapsuuttaan,
mukaan lukien "crypto-homorockers David Bowie, Lou Reed, Iggy Pop".
Ja teki muiden muassa tämän rakkauden peruslähtökohdista kertovan
yhden maailman kauneimman laulun joka seuraa
Platonin aikanaan ylöskirjaamaa monisukupuolisen rakkauden tutkielmaa:
Tori Amos: Precious Things
"Blood Roses" ja "Professional Widow" olivat oikeastaan
ne rakastumisen aikanaan aiheuttaneet kappaleet silloin-joskus-viime-vuosituhannella,
mutta tämä tämä tämä.
Tämä on saarna ja synninpäästö: "Let them bleed now!"
Tori on jumalatar. Tai no...
Joidenkin faniensa mukaan Tori on parantaja ja kenties papitarkin, tai guru.
Olkoon niin: Tori on jumaluuden, mielstäni multigenderisen sellaisen,
armoitettu sanansaattaja, ja lisäksi armontuoja,
and I I I have seen the light.
Welcome to Sunny Florida -konserttitaltioinnin huikeaa versiota ei nyt löydy,
mutta ehkä viime vuoden Provinssirockin keikan lopetus käy: http://www.youtube.com/watch?v=9tc-oxAMJok
(Ei, en ollut paikalla. En ole koskaan ollut.)
- - -
Ja lopuksi pitää haastaa. Viisi haastetta? Hitto...
Anukoo ja Stölla ja maire ovat tahot joilta tämä tuli, joten heitä en enää voi,
ja millikanin aioin haastaa, mutta homo ehti jo.
Haastanpa Ranneliikkeissä aktiivisen Martinin. Siis viisi kappaletta.
Siihen on ehkä pakko mahtua jotain muutakin kuin Beethovenia -?
Sitten onkin aika miettiä nimenomaan tämän syksyn viittä kappaletta...
Eli jatkoa seurannee, edelleen (pahoittelut etukäteen), -R
Viime yönä 24-h huoltoaseman yövuorossa ollut nuorimies pelästyi minua.
Menin ostamaan veistä / jotain työkalua jolla leikata paperinarua pahvia yms.
Kaveri pelästyi, otti oikein taka-askelia, ennen kuin sai kysyttyä,
mihin moista yleensä tarvin.
Päätös: On aika mennä parturiin, ja lisäksi ajaa parta pois.
Tänään en tosin ehtinyt, mutta ensi viikolla...
Tukalle riittänee kunnon siistiminen, mutta parta.
Parran saaga on kerrottu täällä alusta saakka, joten sen loppukin, täten.
Rennon karvaisuuden loppu taitaa nyt olla tullut.
-R
- - -
Lisäys saman tien: Entä Pelon maantiede?
Melkein kaksimetrisenä hiipparina en ole voinut välttyä tilanteilta,
jolloin vastaan-, tai myötäkulkeva nainen iltasella tai yöllä ei olisi pelännyt minua.
Mitä silloin voi tehdä?
Kuten ystäväiseni juuri muistutti, ideani "lämpimästä hymyilemisestä"
jo välimatkan takaa ei välttämättä ole se kuningasidea...
Mutta mitä sitten?
Sille että olen melkein kaksimetrinen ei voi mitään, ja sille että olen mies...
en halua voida tehdä mitään.
Tulipahan mieleen.
Oikeita neuvojakin otetaan vastaan; ikävää olla - tahtomattaan - osa
sellaista pelon maailmaa, jota itse melkoisen perusteellisesti vastustaa.
Asia, joka aikanaan täytti päiväni päätoimisesti,*)
on tehtävien töiden listalla edelleen, koska se on kesken.
Keskeneräiset työt tehdään valmiiksi.
Niistä urkenee aikanaan uusia töitä (ehkä).
Vaikka muu elämä ajaakin ohi.
Se oli ennen muuta ajattelutyötä, olin päätoiminen ihmettelijä.
Teen sen verran muita töitä juuri tällä hetkellä, ja "päällä"
on erilaisia asioidenhoitoja sen verran, että tuota työtä lähinnä vilkaisen kerran, pari viikossa,
ja silti kuvittelen työn tulevan valmiiksi... joskus tässä.
Se on yksi työ muiden joukossa, muttei tarkalleen ottaen se priorisoitu työ (enää):
Siihen ei käytetä enempää aikaa kuin mitä palkanmaksun kannalta (!)
oleellisemmat työt ja, yhtä kaikki, henkilökohtaisen elämän kannalta
oleellisemmat sovitut jutut antavat periksi.
Tällainen keskellä viikkoa -mitä kuuluu -huomio.
Seuraavaksi palaan täällä toki musiikkikappalelistoihini
(mutta pariin päivään en taida ehtiä).
Oman puhelimensa (ei tunnu missään...) juuri takaisin saaneen terveiset, -R
- - -
Alaviite:
*) Muka päätoimisesti.
Oikeasti olin päätoiminen oheistöihin keskittyjä.
Ja nettisurffaus hämärrytti työ-, ja vapaa-ajan liukuvia rajoja.
Mutta: silloin hyvin harvoin, jos koskaan,
oli _oikeasti_ sellainen kiire kuin usein nykyään
(tai jossei varsinaisesti kiire, niin pitkälle buukattuja, aikataulutettuja päiviä
toistensa perään kuitenkin, vaikka olen kaikkea muuta kuin...
esimerkiksi bisnesmies).
"Haaste:
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä.
Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä,
mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä.
Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti
vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi
ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
Heh.
Otan tämän nyt äärimmäisen vakavasti.
Siispä laadin listan viidestä laulusta jotka eivät mahdu viiden kappaleen listalle:
Eli: "Bubbling under":
Iggy Pop: Passenger.
Jep, jep, toimi mm. merkkipäiväbiisinäni silloin kun kuvittelin itseni passengeriksi.
Yksinkertainen, iskevä, ikuinen.
"So let's take a ride and see what's mine!"
Muttei enää ajankohtainen.
Pixies. Kuuluisammista kappaleista vaikkapa "Where is my Mind?".
Vaikka se onkin uutta ihmettä internetiä opettelevien kaksikymppisten
pössyttelijäsukupolven hymni, on kyllä toiminut myös joutsenvaakojen taustamusiikkina
berliiniläisessä rokki-, hippi, ja punkhomojen keskinäisessä jouluaattoillan get togetherissa
joitain, vasta joitain vuosia sitten.
Muttei omassa elämässä enää.
(Tai, Pixies kyllä, muttei internetin ihmettely, pössyttely, eikä joutsenvaa'at...)
Pink Floyd: Echoes.
Trendit tulevat ja menevät. Pink Floydia ei maailma minulta ikinä vie.
Ei kuitenkaan ihan ajankohtaiseksi sopiva "syksyn biisi"...
Echoes oli olla avaruusrockin mammuttikappale, mutta muutettiin ennen levyttämistä (1971)
vedenalaiseksi kaikujen... mammuttikappaleeksi.
Se alkaa kaikuluotaimen kaltaisella yksittäisellä, toistuvalla pianoniskulla,
ja alkaessaan kasvaa melkein puolituntiseksi tutkielmaksi siitä,
mitä kaikkea perusrockbänsi kitara-basso-koskettimet-rummut saa irti soittimistaan
ilman varsinaisten ääniefektien apua.
Irti saadaan kaikuluotaimen lisäksi tuulta, valaiden laulua (tai itkua), lokit,
ja unisen mutta kovaäänisen helikopterin (tai ufon, tai sukellusveneen) saapuminen.
Ja toistuva perusriffi, jonka Andrew Lloyd Webber varasti Phantom of the Operan nimikappaleeseen.
Phantom of the Opera: Music of the Night.
Sopivasti mainittavaksi edellisen perään.
"Close your eyes and surrender to your darkest dreams [...]
[...] only then can you belong to me".
Kate Bush: In search of Peter Pan.
"It's been such a long week.
So much crying.
I no longer see a future.
I've been told when I get older
That I'll understand it all.
But I'm not sure if I want to.
Running into her arms
at the school gates
she whispers that I'm a poor kid.
And Granny takes me on her knee.
She tells me I'm too sensitive.
She makes me sad.
She makes me feel like an old man.
She makes me feel like an old man.
They took the game right out of it.
They took the game right out of it.
When I am a man
I will be an astronaut,
And find Peter Pan."
Melkoisen itsekästä itse asiassa miettiä Kate Bushin upeita kappaleita,
kuten "Hammer Horror", ja päätyä tuohon, joka jaksoi itkettää herkkiä pikku homopoikia...
niin kauan kun olivat herkkiä pikku homopoikia.
Mutta ihan taideteoksena, kun Kate tarttui rooliin herkästä pienestä runopojasta joka haaveili astronautin urasta löytääkseen Peter Panin sitten kun on aikuinen...
...Vai oliko se runotyttö joka haaveili kasvavansa aikuisena mieheksi, astronautiksi ja Peter Panin ystäväksi?
Jätetään kumminkin pois kärkiviisikosta, koska en ole jaksanut kuunnella kappaletta
enää miljoonatta kertaa, ja miljoonas kerta taisi koettaa jo viime vuosituhannella.
(Edit: Melkein miljoonas kerta. Nyt laulu soi päässä vähän väliä.
Levy on... jossain. Ei ainakaan täällä kotona.
Kappaleesta ei tehty koskaan videota, niin kuin harvoista silloin, 1978,
eikä sitä ikinä koskaan esitetty livenä, joten linkkikin jää väliin.)
- - -
Entä Bowie?
Bowie on kiusannut Morrisseyta 90-luvulla. Kiusaaminen ei ole kivaa.
Kostoksi en tässä yhteydessä mainitse yhtään Bowien kappaletta nimeltä.
Paitsi "Aladdin Sane" -levyn päättävän "Lady Grinning Soulin", koska se on niin hölmö.
Lisäksi se aiheuttaa kyllä niitä kuuluisia "kylmiä väreitä", joo, mutta puistattavalla tavalla.
Entä Leonard Cohen?
Jo pitkään Leonardin kappaleet ovat maistuneet lähinnä muiden tekeminä covereina,
ja niitähän riittää (esimerkiksi yksi varhainen moinen, Nick Cave & The Bad Seedsien
melkoisen kaikenkattava versio "Tower of Song" -kappaleesta jaksaa aina vaan viihdyttää).
Ja se Nick Cave.
Tämä ei osaa valita yhtä yksittäistä kappaletta.
Straight to You mielessä Pölhö?
Weeping Song mielessä isä?
Ship Song mielessä joku naurettava vanha rakastumisen tunne?
Tai Mercy Seat mielessä omat hautajaiset, kerrankin saisi olla megapateettinen.
Harmi sinänsä etten taida päästä niihin bileisiin.
...Ja tietty valaiden laululla alkava konsertinaloitus Katen ainoalta kiertueelta seitkytluvun lopusta
(kunhan 25 sekunttia ties mitä kuluu ensin alta pois): http://www.youtube.com/watch?v=q3PE1AjVSz4
Äh. Juttelin Katen kanssa aikoinaan aika paljon...
("Haaste:
Säännöt: Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat,
millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja,
joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit,
jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia.
Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi
ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
Tämä on sitten vaan sinun ja minun kesken, mutta ainakaan seuraavia viittä
en koskaan voisi julkisesti mainita ja jakaa, vaikka niistä eri syistä pidänkin.
Eli: Sensuroidut viisi-tai-jotain kappaletta:
Rainbow: Stargazer / Light in the Black
Kun kyseessä on 70-luvun viiksihevi, kitarassa Deep Purple-kitarasankari
Richie Blackmore, joka on yksi herra heavyviiksistä in the first place
[ja joka nykyään kiertää maailmaa vaimonsa kanssa laulaen akustisia
menninkäisistä ja muinaisista prinsessoista hihhulihei] ja laulussa, äyks,
Ronnie James Dio,
omilla sanoituksillaan muinaisesta egyptiläisestä [?] orjasta, joka rakentaa avaruusalusta
julman varjojen velhon ikuisuusprojektissa...
ja pääsee seuraavassa kappaleessa vapaaksi
ja miettii sitten mitä tekisi vapaudellaan, niin...
...Hetkinen.
Itse asiassa tulee Euripideen Orestes, Sartre ja Sartren Orestesta ja vapauden yksinäisyyttä
käsittelevä huikea näytelmäteksti "Kärpäset" mieleen.
Ehkä tämä pitäisikin mainita varsinaisessa, ei sensuroidussa viisikossa.
Mutku ne on niin leveälahkeista housua ja viiksiä ja se on tosiaan Dio.
...Ja sitten ne esiintyvät sateenkaaren alla
ilman absoluuttisen mitään tajua sateenkaaresta "sillai".
Too far out, if such a far out is possible: http://www.youtube.com/watch?v=I33S3KwHIAg
Silti ja ehkä juuri siksi olen kuunnellut kappaleparia säännöllisin väliajoin salaa
jo kaksikymmentä vuotta.
Kotiteollisuus: Routa ei lopu.
Fanitin Kotitollisuutta silloin kun Hynynen oli söpö runopoika.
Siitä on tosiaan vähän aikaa. Saattaa olla että samassa baaripöydässäkin on joskus päihdytty.
Mutta minä en ollut se joka sammui. Siksipä Hynystä kutsuttiinkin Hypnoosi-Hynyseksi,
se kun tapasi vaipua "hypnoosiin" ns. "rentoutuessaan",
mutta onneksi vasta keikan jälkeen: http://www.youtube.com/watch?v=0se4o-JmcYk
Abba: Mamma Mia.
Tiedätte kyllä mistä ajankohtaisesta syystä moinen soi päässä.
Julistaudun syyntakeettomaksi.
Ja linkkiä tuskin tarvitsette, teillä on ne jo.
Uriah Heep: Lady In Black, Return to Fantasy, Sunrise...
All this is too yester's news, even for me. Yet, they echo in my ears.
Vanhat levyt kuluivat joskus-kauan-sitten puhki...
Ja keikoillakin tuli käytyä
ei-nyt-sentään-seitkytluvulla mutta kasarin mittaan kyllä.
Kaikista maailman paikoista myös Köyliön Lallintalolla.
Lady in Black tulee Suomessa aina encorena, koska erityisesti suomalaiset tykkäävät ko. balladista vm. 1970.
Näin myös Köyliön Lallintalolla vuonna... olikohan se '87.
Oh, my...
Nightwish: Walking in the Air
Sain Pölhön "pyhään raivoon" soittamalla sille tämän version.
Jota kuitenkin olen itse laulanut konsertissa mukana en-loppuen-lopuksi-niin-hirveän-kauan-sitten: http://www.youtube.com/watch?v=Ur6G-O31w0k&feature=related
Lopulta en ole ihan varma pitäisikö olla hissun kissun siitäkin että ennen muuta
kertakaikkiaan pidän siitä alkuperäisestä Snowman-kappaleesta...
Mutta, ollaan varmuuden vuoksi hiljaa näistä kaikista.)
Tänä aamuna - on vähän niin kuin vapaapäivä - heräsin hoitelemaan muutamiakin
asioita.
Aloin hoidella.
Puhelin ei toiminut.
Tai siis toimi, mutta ääneni ei kuulunut vastaanottajalle eikä mahdolliselle soittajalle
ollenkaan (puhelimen mikki siis tod.näk.rikki).
Olin yhtäkkiä vapaa.
En voinut soittaa enkä vastaanottaa puheluita.
Ollenkaan.
Olin vapaa.
Lähdin kaupungille, hoidin kalenteriin merkatut välttämättömimmät
kaksi menemistä ja vein puhelimen korjattavaksi.
Sitten nautin tuopillisen Kuka-baarissa, piipahdin vanhassa tutussa
käytettyjen levyjen kaupassa jossa piipahdan aivan liian harvoin,
ja lempikirjakaupassa jossa käyn yhtä kaikki liian harvoin,
vaikka tunnen lähes koko työporukan.
Ja Kirjakahvilassa kahvilla.
Ostin kolme cd:tä.
Miten olenkaan tähän saakka pärjännyt ilman Best of Boy Georgea?
No nyt löytyy. 4 euroa.
Ja olen ikinä voinut elää Rokkihomona näinkin kauan omistamatta omaa
Psychotic Youthin versiota "Japanese Boy" -kappaleesta -?!
No nyt soi, repeatilla.
...ja 11 kirjaa. Heh. Runopoikavuodet muistuvat mieleen...
Niistä Kalervo Palsan päiväkirjat taidan avata, no, tänään en jouda,
mutta varmaankin huomenna.
"Haiteksti" on ollut yhtä lailla mielessä jo vähän aikaa. Luen varmasti parin viikon sisään.
Henry Millerin Sexusta tulee varmasti lehteiltyä myös, vaikka luinkin sen jo aikanaan
sillai-vähän-liian-nuorena koulupoikana isän kirjahyllystä salaa vuonna Sielujen Veljien eka levy.
Kotimainen sarjamurhaajista kertovan poliisin/tutkijan muistelmat
kuluvat varmasti myös pian (sarjamurhaajat ovat, eh, yksi harrastukseni).
Vapaus.
Psychotic Youth kuulostaa paikoin Hanoi Rocksilta.
Täytyy kai tsekata josko Boy Georgen laulama "Crying Game"
yhtään toimisi ilman elokuvaa.
Illalla ystävän luo syömään, juomaan vähän punkkua ja olemaan rennosti.
Sen jälkeen kotipesään Pölhön kanssa nukkumaan.
Ja puhelin ei soi.
Armoitetun radio"ohjelma" Koe-eläinpuiston Aarne Tenkasen tutuin sanoin:
"Voi Kyllikki, tää on taivas -!"
Varsinkin viime aikoina elämässä on ollut joukko
isompiakin asioita,
joista en ole osannut tai voinut kirjoittaa tänne
- ja joistakin asioista olen ollut sitä mieltä että ne eivät
epärokkihomomaisina
ole kuuluneetkaan tänne.
Täytyy miettiä vielä, joukko niitä olisi ehkä paikallaan jakaa,
kunhan keksin joukon niitä muka-oivaltavia sarkastisia ja / tai ironisia mausteita oheen.
Tai muokkaan niitä henkilökohtais-poliittisiksi kannanotoiksi.
Tai no, moisia ei varsinaisesti tarvitse keksiä.
Hyvä osa elämääni on erilasten henkilökohtais-poliittisten kannanottojen kimppu.
Antaa vaan niistä kertovien lauseiden tulla sen sijaan että etukäteen
estelee ja toimittelee niitä ja karsii ja arvottaa niiden aiheita.
(...Ja ainahan voin pöräyttää jonkun käsittämättömän vuodatuksen
tai rallatuksen
tänne baarista tai juhlista palanneena ja päissäni, kuten, toistuvasti,
kuluneena kesänä...)
Pikais(ehkoih)in seuraaviin lukemisiin siis, Yours truly, -R
