Rokkihomokokemuksia

Lisää Morrisseyta, ja kommentteja

Lisää Morrisseyta:

"You don't know a thing about their lives
They live where you wouldn't dare to drive
You shake as you think of how they sleep
But you write as if you all lie side by side"

Tuo on samalta levyltä "Southpaw Grammar"
kuin edellisen bloggauksenkin kappale.
M syyttää kirjailijaa elitismistä ja pelkuruudesta,
että kirjoittaa ihmisten ongelmista mutta elelee
kaukana turvassa niiltä itse - ja on siksi epäuskottava,
ja lisäksi syyttää kirjailijaa muiden ihmisten surujen
hyväksikäytöstä.

M on tässä sanoituksessaan kyllä typerä.
Ihan niinkuin kaikki mistä kirjoittaa, mistä puhuu,
mistä kertoo pohdittuja mielipiteitä, pitäisi olla itse koettua.

Toizaalta, pidän toki laulusta. Se on vihainen ja
peräänkuuluttaa osallistumista asioihin. Kertosäkeessä
lukijaa kehotetaan tapaamaan kirjailija, ja lukija pettyy:

"Reader, meet Author
With the hope of hearing sense
But you may be feeling let down
By the words of defence
He says "No-one ever sees me when I cry"

Olisko vähän sympatiaakin kirjailijaa kohtaan mukana?
Vai vaan lisää syytöstä siitä miten tuo on vetäytyvä pelkuri?

Lukija voisi tietty lukea muutakin.
Ja eiköhän kirjailija ole jotain tavoittanut, jos on
saanut vaikka kuviteltujakin muiden suruja ainakin
kirjoissaan kuvattua, ehkäpä selviteltyäkin.

Tai sitten kirjailija on osunut pahasti lukijaa kohdalleen.
Laulu ainakin päättyy loukkaantuneesti:

"So safely with your software, miles from the front line
You hear the way their sad voice sings, and you start to imagine things -
Oh, any excuse to write your lies"

Kai se Morrissey taas kerran tässäkin itselleenkin
on vihainen - ja itselleenkin nauraa,
tarinoita kun tekee itsekin ja toisten suruja selvittelee.

Niinkuin minäkin.
And nearly no one ever sees me when I cry.
Mutta itselle nauramisiani näkevät kyllä välillä jopa monet.

- - -

Ja, komppis, JPHki, stella, kommentteja kommentteihin:

""To be finished would be a relief" mua tuskin kukaan
haluaa hengiltä mut silti oon finished."

komppis, tuota minäkin tarkoitin-tarkoitan. Että
noinkin väsynyt - and fed up - olo voi välillä olla...

27-v timmi uros uskallatko mennä? Miksei?
Tiedä vaikka olis parempi lääke kuin viina...
(kuolleista luottokorteista, kiduttamalla pikkuhiljaa
murhaan verrattavissa määrin harkitusti kuolleista,
mulla saattaa olla kokemuksia itsekin.
Niinkuin viinastakin. Äh.)

JPHki:
"onko Pölhö-sana vastaisku näille Pupuille ja Nasuille ja Puppeleille?"

Köh, on. Mut älkää kertoko mm. Aboalle...
Hellittelynimi se kyllä on, yhtä kaikki. Mites teillä?

Carole King saa hyvälle tuulelle?
Rakkauslauluista voisin heittää tähän vaikka ja jopa
Troggsin "Love is all around".
Mutta älkää kertoko tuotakaan ympäriinsä.

stella:
"kommunikaatiokatkossupersähellysfiasko. no joo, sain mitä halusin"

Jotta ei syytettäisi "halvasta keittiöpsykologiasta",
en nyt kommentoi. Paitsi että: toivottavasti jotain
selvisi.

- - -


"The sun shines out so bright"

Kevät tuli, aurinko paistoi päivällä kirkkaasti.
Aurinko paistoi päivällä hemmetin kirkkaasti.
Samoin eilen. Väsyttää.

"I'm very glad the spring has come
The sun shines out so bright
All the birds that are on the trees"

Noin päättyy Morrisseyn "Southpaw Grammar" -LP:n
aloittava kappale "The Teachers Are Afraid Of The Pupils".
Opettajat pelkäävät oppilaitaan ja oppilaiden
vanhempia. Eivät viihdy töissään.
Pelkäävät ja ovat väsyneitä, osa loppuunkuluneita.
(=suomennosyritys sanonnalle burn-out...).
Kappaleen muka-valoisassa lopussa kevät tulee
kesäntulon merkkinä, vihdoinkin hetkeksi lomalle
tästä kaikesta, kaikki nuo linnut ovat puissa ja niiden
katselija ei ole minkäänlaisessa vastuussa niistä,
riittää kun katselee niitä vaan.

Kappaleen alussa luodaan kuvaa väsymyksestä,
turhautumisesta ja uhantunteesta pelottavuuteen asti:

"There's too many people
planning your downfall.
When your spirit's on trial
these nights can be frightening.
Sleep transports sadness
to some other mid-brain,
and somebody here
will not be here next year"

Noiden sanojen tunnelma puhukoon sellaisenaan puolestaan.
Ja kappaleessa toistetaan 12 kertaa, miten:
"To be finished would be a relief".
Että olisi helpotus, jos joku lopettaisi... minut.
Siis laulun tarinan kertojan.

Tekemättömät työt.
Kevätsiivouksen aika.
Yli 15000 euroa opintolainaa pitäisi maksaa.
Minulla ei ole mitään hajua miten hoitaisin raha-asiani kunnolla.
Tai työurani. Väsyttää.
Olen pätkätyöläinen, ja tämänhetkinen työsuhteeni
päättyy kahden viikon päästä.
Hyvä kun päättyy, "esimiessuhteeni" on tässä
pätkätyössä ollut melkoisen oireellinen.
Mutta huono kun päättyy, ei tietoa vakituisista
tuloista sen jälkeen, keikkatöitä vaan.

Pölhö haluaisi ostaa kanssani asunnon.
Minäkin haluaisin, mutten uskalla ajatella asuntolainaa.

Ja nykyisessäkään tilanteessa en osaa ajatella
"koti-iltaa" normaalina asiantilana, tavallisena ja
tavanomaisena tapana viettää iltoja. Ne ovat
pikemminkin mukavia poikkeuksia. Olen sen verran
levoton, vaikka niitä - ja Pölhöä - kovasti rakastankin.
Silloin tällöin.

Edelleen työn alla oleva päätyöni oli minulle joskus
intohimo. Nyt en tunne sitä kohtaan juuri mitään.

Zimbabwen oppositiojohtajat vangittiin. Jälleen.
Ja heitä kidutettiin. Jälleen.

Pohjoisen napa-alueen vuotuinen keskilämpötila
on noussut keskimääräisesti ainakin kahdella asteella.

Päivi Räsänen valitaan ensi sunnuntaina mitä
todennäköisimmin eduskuntaan.

Susan Kurosen kirjasta "Pääministerin morsian"
taidetaan tehdä elokuva.

Tunnen paljon ihmisiä ja minun seurassani viihtyy
paljon ihmisiä.
But, there are very few I can truly communicate with.

Onko tässä siis syytä haluta olla onnellinen?

Vai... olla vaan?

Tyytyä ja olla tyytyneenä tyytyväinen
(cheers for the concept, Stella).

Niinpä, lähdenpä tästä nappaamaan iltapalaa,
pari tuoppia, ja pussaamaan Pölhöä.

Huomennakin aurinko taitaa päivällä paistaa
aivan s**tanan kirkkaasti.


A day in a Life

Tiedätte tämän vitsin.
Otteita koiran ja kissan päiväkirjoista.
Ensin ote koiran päiväkirjasta:

"0800 JEE! Koiranruokaa! Mun lempparia!
0930 JEE! Autoajelu! Mun lempparia!
0940 JEE! Kävelyretki! Mun lempparia!
1030 JEE! Autoajelu! Mun lempparia!
1130 JEE! Koiranruokaa! Mun lempparia!
1200 JEE! Lapset! Mun lempparia!
1300 JEE! Piha! Mun lempparia!
1600 JEE! Äiti! Mun lemppari!
1700 JEE! Koiranruokaa! Mun lempparia!
1730 JEE! Iskä! Mun lemppari!"

Sitten kuvaava ote kissan päiväkirjasta:

"Vangitsijani jatkavat huomioni kiinnittämistä
omituisilla pienillä heiluvilla esineillä. He syövät
prameasti tuoretta lihaa, kun taas minut he
pakottavat syömään kuivia palleroita.
Ainoa asia mikä pitää toivoani yllä on toivo paosta,
ja se lievä tyydytys jonka saan aina kun
hajotan huonekalun. Huomenna taidan syödä
taas huonekasvin."

Ja toinen:

"Olen täysin vakuuttunut että muut vangit
ovat vasikoita. Koira päästetään säännöllisesti
vapaaksi mutta vaikuttaa palaavan erittäin
mielellään takaisin. Hän on aivan selvästi idiootti.
Lintu taasen välittää jotain informaatiota heille
koska puhuu koko ajan heidän kanssaan.
Olen varma että hän raportoi jokaisen liikkeeni.
Ja koskapa hänet on sijoitettu metalliseen
huoneeseen hänen turvallisuutensa on toistaiseksi
taattu. Mutta minä voin odottaa.
Se on vain ajan kysymys..."

Mukaillaan vähän koiran päiväkirjaa:

9.00 Herätyskello. YÖK! Mutta sitten:
9.30 Aamupusu "Tomppelin" kanssa. JEE! Mun lempparia!
9.35 Aamupuuro ja lehti. JEE! mun lempparia!
9.50 Nyt se on herännyt ja voi sanoa uudelleen huomenta. JEE! Mun lempparia!
10.00 Hierontaa! JEE! Mun lempparia!
- - -
20.00 "Tomppeli" tulee kotiin eikä menekään baariin.
JEE! Mun lempparia!
20.30 Iltapala sen kanssa. JEE! Mun lempparia!
21.00 Elokuva yhdessä. JEE! Mun lempparia!
21.15 Nyt kyllä nukuttaa... JEE! Mun lempparia!
22.45 "Tomppeli" keroo mitä elokuvassa tapahtui kun nukuin koko ajan. JEE! Mun lempparia!
23.00 Aika mennä nukkumaan. JEE! Mun lempparia!
Ja iltapusu. JEE! Mun lempparia!
Ja se nukkuu mun vieressä. JEE! Mun lempparia!

Mukaillaan vielä vähän kissan päiväkirjaa...
Eli voi rullata alas tämän bloggaajan blogeja.

Pölhö: R.


Suomalaisen musiikin päivä

Tänään on tuollainen merkkipäivä.
Hyvää suomalaisen musiikin päivää, siis,
Rautavaaroista Lordiin
ja Paula Koivuniemestä Ismo Alankoon.

- - -

Olin viime torstaina kuulemassa yhtä suomalaisen musiikin ensiesitystä, Pehr Henrik Nordgrenin uutta,
kahdeksatta sinfoniaa
(no, oli siellä muutakin, joo joo Eve Liina,
Sinun vuoksesi olin siellä in the first place, darling,
ja ehkä vähän Pölhön, joka soitti ko. sinfoniassa...
Ja antoi lipun...).

Esityksen lopuksi me yleisö nousimme seisomaan
ja taputimme koko orkesterille, mestarille sekä
paikalla olleelle säveltäjälle hyvinkin kolme kertaa.
Moinen ei ole jokailtaista ainakaan Turun
konserttitalossa. Ja siis, me taputimme ketkä
taputimme. Vierestä nousi yksi pariskunta pois
HETI kun musiikki päättyi ja rouva tuhisi meille
mennessään että "kaamea möly". Eikä varmaan
ollut ainoa, ala-aulassa kuuli kommentteja
laidasta laitaan.
Tämä johtui eittämättä sinfonian "moderniudesta".
Jotkut eivät pitäneet, toiset pitivät enemmän
kuin mitä itse olen koko paikassa taputuksista
päätellen yleensä huomannutkaan.

JOS siellä olisi hyvässä yhteisymmärryksessä
vedetty Vivaldin neljä vuodenaikaa NNNNN:nen
kerran, tai Ravelia, kuten aiemmin tänä vuonna,
tuskin kukaan ei olisi lähtenyt pois,
mutta tuskin kukaan olisi noussut seisomaankaan
taputtaessaan (ainakaan Ravelin kanssa näin
ei käynyt, vaikka ko. pala oli yhtä hyväilyä).

Mitä ME siitä sitten saimme? Mitä KOIMME?
Mitä TAJUSIMME?

Säveltäjä kertoo itse jotakin:
"Kahdeksas sinfonia muodostuu tavallaan kahdesta
osasta, Minoresta ja Maggioresta, mutta niiden väliin
olen sijoittanut lyhyen Intermezzon. Minore (molli)
pohjautuu sointurakennelmaan, jossa pieet terssit
ovat keskeisiä, Maggiore (duuri) taasen
vastaavanlaiseen, jossa suuret terssit ovat hallitsevia.
Molemmissa osissa olen pyrkinyt yhdistämään
tonaalisuuden ja atonaalisuuden..."

Ymmärrättekö mitä tuossa sanotaan?
Toiset ymmärtävät, toiset eivät.
Ja sillä "ei pitäisi olla mitään tekemistä musiikista
nauttimisen kanssa", minulle sanotaan.
Muka.

Seuranneilla tuopeilla en osannut vastata paljoakaan,
kun minulta kyseltiin pitä pidin muista
illan kappaleista -siis niistä, joissa soittamassa oli
muita tuttuja, kun olin keskittynyt tähän
ensiesitykseen ja sen vastaanoton pohtimiseen...

Sanoin että vaikea sanoa paljoa, kun en tiedä
kontekstia.

Pölhön mielestä tämä oli erityisen huvittavaa.

Minun mielestäni oli erityisen huvittavaa, miten
sain yhdelle pianonvirittäjälle aikaan aikamoisen
ahdistumisen, ainakin ilmeestään päätellen, kun
ilmeisesti sotkin pianon huoltajan ja sen virittäjän
ammattikuvia toisiinsa.

Konteksti, siis asia- ja merkitysyhteys.
Sillä on väliä. Kuten myös käytetyillä käsitteillä.
Atonaalisuus tarkoittaa JOTAKIN, ja tonaalisuuden
ja atonaalisuuden yhdisteleminen on viesti jostakin
ja puheenvuoro johonkin. Ei niin, ettei sillä
olisi "mitään väliä". Totta hemmetissä sillä on!

Ei myöskään voi osallistua keskusteluun,
no, vaikkapa "viiksihevistä", jos ei tiedä,
mitä sillä tarkoitetaan.

Jo merkitysyhteyksiensä vuoksi on selkeästi eri
asia laittaa soimaan Morrisseyn viimeisin single
"Life is a Pigsty" jos tuntee Morrisseyn historiaa
tai jos ei.

"It's the same old S.O.S..."

Tai, kun samainen armoitettu herrasmies
aloittaa toisen uuden kappaleensa, rakkauslaulun
"You have killed me" sanoilla "Pasolini is me".
Jos EI tiedä, mitä Morrisseyn taiteessa meinaa
rakkaus lauluna tappamisesta, ja jos EI tiedä,
miten Pasolini hommaan voisi liittyä, hyvä osa
tämän musiikillisen nautinnon anneista jää pois.
Jää pois. Olen ehdottomasti sitä mieltä.

Ja siihen ei mielestäni riitä, ei väite että moisilla
"ei ole mitään väliä", eikä vastaukseksi myöskään
mikään "you just don't get it".

Me ihmiset harrastamme eri asioita.
We "get" different things.
And contexts matter. Amen.

Ja ensi viikolla Ismo Alangon keikka.

Tuskin sielläkään helpoimpiin vastauksiin
tarvitsee tyytyä, vaikka halutessaan voikin.

Ja nyt karaokeen. Suomalaisen musiikin päivää
on vielä jäljellä...


Ja yks juttu vielä

Hyvää naistenpäivää.

"I remember:
Yes in my peach party dress
no one dared, no one cared to tell me
where the pretty girls are;
Those demigods;
With their nine-inch nails and little fascist panties
tucked inside the heart of every nice girl"

-!

(Tori Amos: "Precious Things")

Että minä Miehenä tuollaisen lainauksen tänne laitoin?
Siitähän voisi Joku vaikka loukkaantua.
Se ei tarkoitukseni kuitenkaan ollut eikä ole.
Varastinpahan vaan hetkeksi naisen äänen
ja naisen tekstin joka laulaa itsestään ja joukosta
toisia ja toisenlaisia naisia.
Varastin lahjaksi teille kuka lukeekaan.

Hyvää naistenpäivää.


Martin (blogi: omnium fidelium) laittoi blogilleni
haasteen. Vaikken ollenkaan aina ole "good sport",
koetan vastata haasteeseen.

Eli, tässä Martinin laittamat ohjeet blogihaasteelle:

"Pelin säännöt:
Jokainen pelaaja aloittaa miettimällä kuusi ihmeellistä/erikoista asiaa itsestään. Bloggaaja, joka
on haastettu, kirjoittaa blogiinsa nämä miettimänsä
kuusi asiaa JA pelin säännöt. Lopuksi hän valitsee kuusi
uutta bloggaajaa ja tekee heidän nimistään listan.
Sen jälkeen tulee hänen vielä kirjoittaa näiden
valitsemiensa uusien haastettujen blogien
kommentteihin maininta siitä, että heidät on
haastettu ja että heidän tulee lukea haastajan blogi
lisätietojen saamiseksi."

Ja, tässä yritys vastata haasteeseen eli
"kuusi ihmeellistä/erikoista asiaa itsestäni":

- passintarkastajien mielestä erikoista on välillä se, miten tämän pitkätukan passikuvassa murjottaa täysin kalju mies

- olen käynyt "aurinkolomalla" vain yhden kerran elämässäni (Teneriffalla viime jouluna)

- ennen nykyistä seurustelusuhdettani olin määritelmällisesti "sinkku" yli 13. vuoden ajan ("tapailemisia" tai "deittailuja" ja avoimia zyzteemejä
en laske vaikka tästä ei aina olla oltukaan aivan samaa
mieltä)

- Olen harrastanut seksiä ainakin kymmenen erikielisen
ihmisen kanssa (osaan itse kunnolla vain kahta.
Kieltä.)

- olen ollut n. viiden kilon marginaalilla saman painoinen
viimeiset 20 vuotta

- olen kihloissa

Siinä kuusi. Kuusi haastettavaa onkin sitten
vaikeampi juttu.
Pari joita luen (edes joskus) on jo mukana...
...Ja uusi tarkistus kertoo että itseasiassa kaikki
Ranneliikkeen vähänkään tutut blogit taitaa olla
jo haastettu.

Ranneliikkeestä kenties teitä ei vielä:

Kauneuspilkku
uolevi
smo

Ja sitten pakko turvautua muihin sivustoihin.
Tehkää parhaanne tai olkaa tekemättä, Stellaaaaa, komppis ja Rinascimentor.

Täältä tähän. -R


Blog-In

Mieleni minun tekisi
pukamienkin uhalla
aivotuksiani antaa,
"älykästä sekoilua",

mutta lasittunut katse
sekä rasittuneet ranteet
supistavat säveleni
nelipolviseen trokeehen.

- - -

Eipä tainneet mennä painotukset aivan kohdalleen,
vaikka tavut ja nuotit olisivatkin tuon runo- ja
sävelmitan kanssa selkäytimessä...

...Jääköön raakileeksi, menen harrastamaan
toista suomalaiskansallista hauskaa,
saunaa.
Tukkakin on kuin "Kullervon kostossa"
(due to low maintenance...), jos vaikka
saunassa vähän asettuisi.

Hm.
Jos sentään CMX:ltä vastaavaa rytmiä tähän vähän,
tulee kyllä selkäydinmäisesti ulkomuistista, kun
on sitä aikanaan sen verran kuunneltu:

"Näkemieni naisten tanssi
vahvat vartalot noessa
tanssii kyrvän vartalolla
karhun luukalun nenässä
olemisen syntylöissä
hautaanpanohoelmissa..."

-CMX:n "Aurinko" -LP:n aloitusraita alkaa komeasti.
Silloin kun levy oli uusi (1992), Aki Yrjänä
pukeutui usein trikoisiin, ja vaikka se oli vitsi,
se ei (silloin vielä) ollut mauton vitsi...

...Niinkuin en minäkään.


Maaliskuun viides

Eilinen päivä heilui väsymyksestä adrenaliiniseen kiukkuun ja sitten suruun.

Ja sitten maniaan ja iloon.

Stellan kanssa karaokeen hilipata
(joskin joku paikallaolija olisi ehkä viihtynyt
paremmin ilman meidän läsnäoloa...).
Koska olemme molemmat hip happening,
eka oli duetto, Leevi & The Leavingsien
"Muotitietoinen".
Ja koska olen Rokkihomo, sieltä onneksi
löytyi myös mm. Clashin
"Your happy when I'm on my knees" -viisu...

Ja Pölhö soitti.

Ja herätti aamulla pussaamalla.

Bella vita.


Jatkoa edelliseen, Bad Night

Eli nyt ei ole enää paha päivä, vaan paha ilta.

"ollaanhan sitä jatkuvasti hiukan omissa maailmoissa ja,
kuten olemme ennenkin puhuneet, todella yksin"
vastasi Stella, ja... niinpä!

Ehti jo kaduttaa tuo alempi ja aiempi bloggaus.
Päiväkirjakamaahan tuo oli eikä mitään
julkista viihdettä...
Ja sen lukee ehkä muutama jota nuo asiat eivät
kosketa mitenkään, ja joku jota ne koskettaisivat,
ei koskaan tule lukemaan.
Tai lukee vasta ties koska.

Kun lukee, niin selvennys:
Olin sunnuntain 4.3. väsynyt reistailevasta vatsasta,
huonoista yöunista, sekä menneistä että tulevista
ylitöistä, ja tulevista rahahuolista.

Samalla olin pettynyt ja suuttunut Pölhölle.
Lähinnä edellä ja alla liittyvistä syistä, joita tässä julkisesti tämän kummemmin ei syytä
eritellä.
Olo oli - siis tätä kirjoittaessa on - surullinen
ja yksinäinen. Toivon ettei pohjattoman yksinäinen:
toivon että kuulen "anteeksi".
Sitten annan anteeksi, pyydän itse anteeksi,
sitten halataan.

Ja, samalla taustalla on ollut jotakuinkin akuutti pettymys muutamaan muuhun lähelläni olevaan ihmiseen. Mutta se onkin toinen juttu:
Enhän ole pyytämässäkään ymmärtämistä
tai helpottavaa halausta heiltä, vaan suhteellisen
kitkatonta eloa, pientä tilanneherkkyyttä,
ja yleistä huomiointia siitä, missä mahdollisesti
mennään.
Olen toki oma terapeuttini.
Mutta, tasa-arvoisuuden pohjalta:
olkaa sitten tekin.

Hm. Joskus kysymykseen "mitä kuuluu" voisi englantilaiseen tapaan tosiaan joskus vastata yksinkertaisesti "mitä kuuluu".

- - -

Surullisena ja yksinäisenä sunnuntaina
hienon leffan Shortbus lopettava laulu,
kaunis ja katkeransuloinen
Scott Mathewsin "In the End"
on hienoa/tärkeää/lohdullista jakaa tänne,
kuka lukeekaan (osaako joku laulaa jo mukana?).

Tässä alkuosan säkeistöt:

"We all bear the scars,
Yes, we all feign a laugh.
We all sigh in the dark,
Get cut off before we start.
And as the first act begins,
You realize they’re all waiting
For a fall, for a flaw,
For the end.

There’s a past stained with tears.
Could you talk to quiet my fears?
Could you pull me aside
Just to acknowledge that I’ve tried?
And as your last breath begins,
Contently take it in
‘Cause we all get it in the end.

And as your last breath begins,
You find your demons’ your best friend
And we all get it in the end."

Hm.

Ja sitten duunit kuntoon ja Stellan kanssa kaljalle.
Ota taksi ja liity seuraan, Maire.

Ja Pölhö, lue tämä, soita ja sano,
ettei ole syytä olla surullinen ja yksinäinen.


Bad Day

Paha päivä.

Tekemättömiä töitä.
Tyydyttymättömiä toiveita.
Pettymyksiä:
Lähellä olevien ihmisten tekemisiä ja tekemättä
jättämisiä.
Ja omia tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

- - -

Tappelin tuossa Pölhön kanssa ihan itsekseni
ja oman pääni sisällä juuri aikamoisen tappelun.

Tulin työhuoneelle koska en missään tapauksessa
olisi voinut keskittyä töihin kotona.

Eipä ole eka kerta.

Ja eipä ole ainoa ihminen johon olen näinä päivinä
pettynyt.
Mutta onneksi itse olen kovin erinomainen.

Minulla ei juurikaan ole harhakuvitelmia siitä ettenkö
lopulta olisi hyvinkin yksin tässä maailmassa,
tuomittu yksinäisyyteen, kuten Sartre kuvailee,
ja laittaa näytelmässään "Kärpäset" Oresteen pakenemaan yksin yksinäisyyteen:
Orestes oli murhannut äitinsä ja tämän uuden aviomiehen, jotka taas olivat aiemmin murhanneet
Oresteen isän. Sisko edellyttää veljeltään Oresteelta
oikeudenmukaista kostoa, mutta kun Orestes
toteuttaa siskonsa toiveet, sisko romahtaa ja alkaa
tuntea syyllisyyttä - sekä syyllistää Orestesta.

Näin orvoksi päätynyt Orestes ei voi enää luottaa
siskoonsa, ainoaan lähimmäiseensä, vaan on tuomittu
yksinäisyyteen, ja lisäksi joutuu pakenemaan kotoaan
tehtyään teon jota piti oikeana ja jota hänet
aneltiin tekemään. Orestes jää yksin, mutta
ei pohtimaan mahdollista syyllisyyttään, vaan sitä
miten hänellä ei ole maailmassa ketään kehen
tukeutua ja luottaa kunnolla ja kokonaan.

Minulla ei juurikaan ole harhakuvitelmia siitä että
voisin saada lähimmäisiltäni vaikkapa oikeasti
ja kokonaan auttavaa lohdutusta. Lopultahan
vain minä ymmärrän itseäni. Lohdutanpa siis lähinnä
itse itseäni.
Tai että ihmiset, mukaanlukien "esimieheni",
olisivat sanomisissaan ja tekemisissään edes
suunnilleen johdonmukaisia ja kohtuullisia.
Mutta yritän ymmärtää. Taas ja taas.

Sama koskee tilannekohtaista anteeksiantamista (esim. jos käyttäydyin huonosti mutta ei se mitään,
olin väsynyt ja kipeä), jonka varaan ei tosiaankaan
voi tässä maailmassa laskea.
Tai siis, minä en katso voivani. Monet muut kyllä.

Mutta. Homma menee aikalailla
epäoikeudenmukaisemmaksi siinä kohtaa, jos
minulta odotettaviin asioihin muiden taholta kuuluu
tuollainen oikeasti auttava lohduttaminen ja seura,
ja anteeksiantaminen.

Eikö sen pitäisi olla kahden kauppa?
Ainakin läheisten ja lähimmäisten kesken?

Nnoh. Onneksi ainakin itsekseni yksikseni
saan olla juuri niin "itseriittoinen" tai
"pelottavan itsetuntoinen" tai "vaikeaselkoinen"
kuin haluan.

Samalla, minähän väsyn teihin kohta kokonaan.
Ja itseeni samalla. Varsinkin kun omiin töihini olen
jo täysin väsynyt - mutta jatkan silti.

- - -

Then; Maire, Stella. I'm still angry (and yet tired),
so only two shortest comments now:

Apart from naivety and obscurity, to which I'm not
primarily heading at, I see myself, quite honestly,
mostly laughing - or crying - at myself.
Honestly: honesty.

And,
I find the original LP Ziggy Stardust mostly
boring. But it's the afterlife of it fascinating me.
The later versions. The sing-a-long.
Truly and honestly.

Take me to hip happening holiday from this, this...
...Dead End? Or just Melancholic Sunday?

Sh*t happens. Rama rama.