Ollin Oppivuodet

Tänään blogillani tuli täyteen 10 000 lukijaa. Aloitin kirjoittamiseni Obaman tultua valituksi 6.11.2008. Obama vertaa itseään omien sanojensa mukaisesti sekarotuiseen kulkukoiraan - johon minun oli helppo samastua.

Kiitän kaikkia lukijoitani :)

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Helsingissä järjestettävän lyhytterapiakonferenssin osanottajia 5.9.2009. Konferenssin järjestäjä oli European Brief Therapy Association yhteistyössä Helsingin yliopiston, Taitoba-koulutusorganisaation sekä ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa edistävän Ratkes ry:n kanssa.

Olen jonkin verran jo luennoinut omilta erikoisalolltani (seksuaalisuus, toiseus ja sukupuolen tutkimus) Ratkesin piirissä järjestetyissä koulutusseminaareissa lyhytterapeuteiksi valmistuville opiskelijoille.

Tutustuin tässä konferenssissa yleisemmin kansainvälisten lyhytterapeuttien asenteisiin seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Asenteet tuntuvat asiallisilta ja mielet avoimilta. Nykypäivän lyhytterapeutit eivät leimaa asiakkaitaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella, vaan antavat asiakkaan itse määritellä hoidon tavoitteet.

Myron Gessner on valmistunut samasta instituutista (William Alanson White Institute), josta väitöskirjani psykoanalyysin alan ohjaaja Jack Drescher, joka kirjoittaa ensi keväänä ilmestyvään suomalaiseen teokseen sateenkaarikansan mielenterveyshoidoista, jonka toimitustyössä olen mukana.

Konferenssiin osallistuminen on minun omassa elämässäni tärkeä aikamerkki. 40 vuotta sitten makasin kuin lahna psykoanalyytikon sohvalla sairaaksi määriteltynä potilaana joka yritti päästä eroon homoudesta psykoanalyysin avulla. Tänään toimin psykoterapeuttien kouluttajana varoittaen psykiatrisen leimaamisen ja vallankäytön vaaroista.

Kerroin vertailevasta tutkimuksestani psykoanalyysin ja lyhytterapian välillä. Kävin 1970-luvun alussa neljän vuoden ajan psykoanalyysissä neljä kertaa viikossa. Koska vuodessa oli 48 analyysiviikkoa, kävin yhteensä 192 tuntia vuodessa hoidettavana. Neljän vuoden hoidon aikana olen siis käynyt 768 tuntia hoidossa. Olen maksanut näistä parin urheiluauton verran rahaa. Itse saatoin itseni sellaiseen liemeen, että jouduin myymään asuntoni.

Olin siinä vaiheessa hyvin masentunut koska olin homo. Menin psykoanalyytikon hoitoon, joka alkoi poistaa minusta homoutta eikä masennusta. Psykoanalyysi vain pahensi masennustani.

Vuosina 2004-2006 kävin noin 20 kertaa lyhytterapiassa. Terapian nimellä tai koulukunnalla ei ole suurta merkitystä. Sensijaan terapeutin asenne ja suhtautuminen ovat ratkaisevia. Terapeutti kuunteli minua tarkasti ja otti minut tosissaan. Sain nostettua itseni pystyyn, työkykyiseksi ja tuotteliaaksi jälleen.

On miellyttävä kokemus nähdä miten asenteet ovat muuttuneet koko maailmassa ja olla omalta osalta tuomassa edistystä Suomeen.

--
Kuva: Kuvassa olen (musta paita) lounaalla minua vastapäätä istuvan bulgarialaisen psykiatrin Plamen Panayotovin sekä yhdysvaltalaisen psykiatrin Myron Gessnerin (sininen paita) kanssa. Kirjoitajan oma kokoelma.

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Olin tänään Helsingin kaupungin vastaanotolla lyhytterapiakonferenssin EBTA 2009 osanottajille. Tapasin illan isäntänä toimineen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin, joka jo 1980-luvulla esitteli Radio Cityssä teoksiani Rakkauden monet kasvot (1984) ja Aids asiallisesti (1987).

Pekka Sauri huomautti tervetuliaissanoissaan sitä harvinaisesta seikasta. että Helsingissä apulaiskaupunginjohtaja on koulutukseltaan psykologi - konferenssin osanottajat olivat pääasiassa psykologeja tai psykiatreja.

Arvostan suuresti Pekka Saurin kansalaisrohkeutta :)

Kuva: Helsingin kaupungin vastaanotolla 4.9.2009 Olli Stålström ja Pekka Sauri

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Osallistuin tänään eurooppalaiseen lyhytterapiakonferenssiin. Tapasin siellä Ben Furmanin, suomalaisen lyhytterapian uranuurtajan, joka jo vuonna 1977 toimitti Medisiinari-lehden numeron, johon hän tilasi päätoimittajana artikkelit monelta Setan aktivistilta, mm. minulta.

Kiitin tänään lämpimästi Ben Furmania siitä, että tuosta Medisiinari-lehden numerosta oikeastaan alkoi kirjoittajan urani. Benissä on kansalaisrohkeutta. Hän uskaltaa puolustaa vähemmistöä, johon itse ei kuulu.

Kuva: Ben Furman (vas) ja Olli Stålström (oik) Helsingin kaupungin vastaanotolla EBTA 2009-konferenssin yhteydessä, pe 4.9.2009

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Ajat muuttuvat. Voitonlippu liehuu Helsingin Mäntymäellä kesällä 2009.

Tieto ja toiminta ovat muuttaneet asenteet myönteisemmiksi. Seksuaalivähemmistöjen omat sisätapaamispaikat, ravintolat ja diskot aloittivat 1990-luvulla, jolloin loppui tarve kiertää Helsingin metsiä tapaamispaikkoina. Uranuurtaja oli Setan Gay Gambrini, jonka avajaistalkoisiin osallistuin jo heinäkuussa 1984 yhdessä Jorma Hentilän ja Max Randin kanssa.

Gay Gambrini kunnostettiin talkoovoimin, koska Setan ensi vuosikymmenellä olimme vielä varsinainen ruohonjuurilike, jossa ihmiset itse toimivat omassa asiassaan. Meitä oli toistakymmentä Setan aktivistia remontoimassa ravintolaa uuteen uskoon. Jorma Hentilä oli meistä kätevin rakennustöissä. Yleisradion ohjelmasuunnittelijan Max Randin käden taidot riittivät peilin palojen liimaamiseen diskon seinään. Minun käytännön taitoni riittivät diskon seinien maalaamiseen - mustiksi, joten maalausvirheet eivät näkyneet.

Sen jälkeen kun homot oli heitetty ulos Vanhan Kellarista, ensimmäinen oma tapaamispaikka (H2O) avattiin Eerikinkadulla. Siinä oli isot avoimet ikkunat ja jalkakäytävällä terassi kesäisin. H2O avattiin vuonna 1992. Avajaisvuonna istuin lähes päivittäin ulkoterassilla "loud and proud" - juomassa zero-coca colaa, joka on vakiojuomani.

Poliisin asenteet ovat myös paljon parantuneet. Tästä menee iso kiitos omalle professorilleni Martti Grönforsille, joka kriminologian ja sosiologian proffana on suuresti vaikuttanut poliisien asenteisiin yleensäkin vähemmistöjä kohtaan (esim luennoimalla ja kirjoittamalla romaneista, seksuaalivähemmistöistä ja hiv/aids-ilmiöstä).

Jorma Hentilän aloitteesta kaupunki avasi nakurannan Pihlajasaareen, joten alastomina liikkuvat ihmiset voivat kruisailla siellä vapaasti. Mielestäni ei ole reilua tunkea alastomuutta sellaisten ihmisten näkyviin, jotka eivät sitä halua nähdä. Silti en pidä - lakikieltä käyttäen - oikeasuhtaisena rangaistuksena pyytää paikalle aseistettuja nahkapäitä hakkaamaan pusikossa kruisailevia homoja.

Minulle itselleni koskettavin näyttö asenteiden muuttumisesta oli vuonna 1994 New Yorkissa järjestetty Stonewall 25 -juhla, joka marssiin osallistui miljoona ihmistä. Marssi päätyi New Yorkin Central Parkiin, jossa meidän keskuudessamme kiersi hyväntuulisia ja hyväntahtoisia New Yorkin poliisivoimien (NYPD) homo-osaston vormupukuisia edustajia.

Kuva: Osmo Ijäs / Vartti-lehdessä julkaistu kuva keskustelussa Laakson metsässä tapahtuvasta kruisailusta:

http://www.vartti.fi/artikkeli/d91d81e3-ecf2-4ed2-8ec5-b7a33715fe93

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--

Välittömästi Laakson kentän pohjoisreunasta alkoi Ruskeasuon ratsastushalleille ulottuva metsäalue, joka myös toimi kruisailualueena. Kentän reunassa oli vielä 1980-luvulle puinen pömpeli, joka toimi eräänlaisena salaisena tapaamispaikkana. Siellä myös Kallion jengiin kuuluvat nahkapäät kävivät hakkaamassa homoja.

Yksinäisinä nuoruusvuosina jouduin itse kahdesti hakatuksi Laakson kentällä. Menettely oli yksinkertainen: metsäpolulla tuli vastaan nuori mies, joka ilmaisi olevansa kiinnostunut ja yhdessä sovittiin suojaiseen paikkaan siirtymisestä. Houkutuslintu kuljetti sellaiseen pensaikkoon, jossa sitten useampi nuori mies pääsi tulemaan takaapäin ottamaan kiinni. Usein kaksi miestä piti takaa kiinni ja muutama tyyppi hakkasi ja potki edestä päin. Hakattuaan homon maahan he ryöstivät kellon ja lompakon.

Kerran 1970-luvulla käydessäni juuri täällä ns. Sherwoodin metsässä, minua alkoi lähestyä uhkaavasti käyttäytyvä, ilmeisesti häiriintynyt mies. Nopeutin askeliani ja kun mies lähti perääni, lähdin juoksemaan kohti Ruskeasuon halleja, joka oli lähin valaistu paikka. Takaa-ajajani ei uskaltanut seurata minua valoisassa ympäristössä.

Siihen aikaan homot olivat todella lainsuojattomia. Homous oli vielä sairaaksi luokiteltu ja poliisi suhtautui vastenmielisyydellä meihin. Jengiläiset olivat sitä mieltä, että on aivan oikeutettua hakata homoja.

Jälkimmäisen hakkaamisen jälkeen vuonna 1978 pyysin Helsingin poliisin edustajaa Göran Wiksteniä keskustelutilaisuuteen Setan teemailtaan pohtimaan mitä voitaisiin yhdessä tehdä väkivallan hillitsemiseksi.

Kuva: Helsingin keskuspuistoa juuri Laakson kentän pohjoisreunassa. Kuvan lähde: Keskuspuisto-seura.

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Yksi perinteisiä taistelupaikkoja on ollut pieni kallioinen aukeama, jonne johtaa tie Laakson sairaalan kulmalta pari sataa metriä pohjoiseen. Se on parin metsäpolun risteyksessä ollut yksi salaisimmista tapaamispaikoista miehille, jotka etsivät seksiä miesten kanssa. Se oli aikoinaan salainen paikka, jossa seuraa etsivät miehet saattoivat ottaa aurinkoa vaikkapa alastomina. Vähitellen tieto tästä tapaamispaikasta levisi suuren yleisön keskuuteen, mikä johti häiriköintiin ja väkivaltaan kruisailevia miehiä kohtaan.

Yksi vakavimpia välikohtauksia tapahtui kun poliisi oli kiinnittänyt huomionsa tähän tapaamispaikkaan aids-kriisin maahantulon jälkeen vuosina 1983-84. Silloin Laakson metsässä partioiva ratsupoliisi kävi häiriköimässä tässä puistikossa ja kalliolla liikkuvia miehiä. Rakkauden monet kasvot (1984) -kirjaa varten tekemäni kyselyyn vastasi toista tuhatta lesboa ja homoa ja kertoi kohtaamastaan syrjinnästä ja häirinnästä.

Tutkimuksessa sain yli 50 kuvausta, jossa homomies kertoo miten häntä olivat nuorisojengit uhkailleet Laakson metsissä tai poliisi kuulustellut ja häirinnyt siellä.

Aloin tutkia poliisin toimenpiteitä Laakson kentällä lakia opiskelevan Ulf Månssonin kanssa ja saimme selville kyseisen poliisin nimen. Emme kuitenkaan onnistuneet saamaan tätä kiinni itse teosta.

Kun raportoin tästä tutkimustuloksesta Rakkauden monet kasvot -kirjassa oma professorini oli saanut viestin ministeriöstä, ettei ole toivottavaa raportoida poliisin harjoittamasta häirinnästä. Koska poliisin harjoittamasta häirinnästä oli kuitenkin saatu yli 50 riippumatonta ilmoitusta, päätin että asiaan on puututtava.

Kieltäydyin sensuroimasta tätä tutkimustulosta, vaikka se merkitsi minulle vaikeuksia. Sensuroinnin sijaan lisäsin Rakkauden monet kasvot-kirjan artikkeliin tietoja siitä, että poliisi oli useissa eri maissa häiriköinyt miesseksiä etsiviä miehiä.

Minua ei sensuroida!

***

Vaikka olenkin tässä blogissa suhtautunut kielteisesti kruisailupaikoilla tapahtuvaan väkivaltaan en missään tapauksessa halua moralisoida ulkotapaamispaikoilla liikkumista - kun molemmat osapuolet ovat sen hyväksyneet. Viime vuosikymmeninä minut on pitänyt sieltä poissa väkivallan pelko ja parisuhde.

Sinänsä täällä Laakson kruisailukalliolla oli 60-luvulla usein ihan myönteinen henki. Kruisailu kesäillassa oli kivaa ja usein johti miellyttäviin tapaamisiin. Perhoset lepattivat ja kukat tuoksuivat. Tämän kallion reunalla oli pihlajia, joiden marjoja saattoi syysiltoina popsia suuhunsa ja joiden pehmeisiin lehtiin saattoi kuivata sormensa rakkauden tekojen jälkeen.

Kuva: Laakson metsässä sijaitseva kruisailukallio. Kuvan lähde: Keskuspuisto-seura.

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Helsingissä tapahtuneesta homohakkaamisesta kertova blogini on tuonut useita kommentteja minulle.

Aikoinaan oli hyvin yleistä, että saattoi saada lievemmän tai vapauttavan tuomion, jos väkivallan kohde oli homo tai transnainen.

Tästä on ollut useita oikeustapauksia Yhdysvalloissa. Tästä puolustustaktiikasta käytettiin nimitystä "gay panic defense", jossa väkivallantekijä vetosi siihen, että joutuminen kohtaamaan homon aiheutti väliaikaisen mielenhäiriön mikä johti murhaan.

Tällaista selittämistä kohtaan nousi yhä voimakkaampaa vastustusta asenteiden muuttuessa. Yksi kuuluisimmista oikeudenkäynneistä, joissa murhaajat yritiivät homopaniikkipuolustusta oli Matthew Shepardin murhan selvittely, jossa oikeusistuin totesi vuonna 1999 ettei siihen vetoamista sallita murhasyytteistä selviämiseen:

http://web.archive.org/web/20080205180344/http://www.courttv.com/archive/trials/mckinney/gay_panic_ruling_ctv.html

Kuva: Matthew Shepard, jonka raaka murha toi homoihin kohdistuvat viharikokset otsikoihin koko maailmassa. Kaksi jengiläistä hakkasi ja ryösti Matthew Shepardin ja jätti hänet ulos karja-aidalle roikkumaan pää pistoolilla murskaksi hakattuna pimeässä yössä kuolemaansa saakka.

Lähde: Matthew Shepard Foundation

Matthew Shepard Foundationin etusivu:
http://www.matthewshepard.org/site/PageServer

Video Matthew Shepardin hautajaisista, joissa äärikristilliset fanaatikot iloitsivat homon tappamisesta ja siitä, että Matthew on joutunut helvettiin ja osoittivat mieltään poliisin suojeluksessa:

USA Today julkaisi 10-vuotismuistoartikkelin Matthewn muistolle:

http://www.usatoday.com/news/nation/2008-10-10-3801124408_x.htm

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Aikaisempi blogaukseni Helsingin puistojen pömpeleissä tapahtuneesta väkivallasta on herättänyt runsaasti mielenkiintoa. Monet ovat kirjoittaneet järkyttyneinä tapahtumista.

Minulta blogini lukijat ovat kysyneet millaisia rangaistuksia kiinni joutuneet jengiläiset ja psykopaatit saivat. Tarkistin tämän asian Ulf Månssonilta, joka oli aktivistitoverini Setan alusta saakka ja joka luki lakia. Sen takia Uffe pääsi puolustamaan Helsingin puistoissa ja vessoissa jengihakkaamisen kohteiksi joutuneita homoja.

Ehkä pahin väkivaltatilanne, jonka Uffe joutui selvittämään oli vuonna 1978 tapahtunut Laakson kentällä tapahtunut homojen hakkaamisen sarja jonka suoritti Kallion jengi. Oikeuden pöytäkirjan mukaan jengiläiset olivat käyttäneet polkupyörän ketjuja, pesäpallomailoja ja rautanunzia Laakson kentän veskissä piileskelleiden homojen runtelemiseen. Rautanunza toimii samalla periaattella kuin heittotähti (kuva): molemmissa kiinnitetään ketjulla puuvarren päähän rosoinen metallikappale. Tällä voidaan sitten sivaltaa homoa kasvoihin ilman että lyöjän käteen sattuu.

Kiinni jääneitä oli syytetty vain pahoinpitelystä. Rangaistukset olivat pienestä sakosta ehdolliseen vankeuteen. Syynä oli se, että hakkaajat olivat kovin nuoria.

Yksi blogini lukija kysyi minulta mitä näille "psykopaateille" tapahtui. Jouduin toteamaan, ettei nimitystä "psykopaatti" oikein voida soveltaa, koska nämä nuoret eivät ole toimineet yhteisesti hyväksyttyjen normien vastaisesti.

Päinvastoin, nämä nuoret olivat protestoineet poliisille, että "kyllähän niitä homoja saa hakata". Itse asiassa jengiläiset olivat vain toteuttaneet yhteiskuntamme perimmäisiä arvoja. Mooseksen laissa käsketään tappamaan homot ja apostoli Paavali kirjoittaa, että homot ovat kuoleman ansainneet. Silloin kun itse kruisailin Laakson metsissä, seksuaalisuuden psykoanalyyttisestä "normaaliudesta" (vuonna 1969) kirjoittava psykologian professori oli yksi niistä kaappihinteistä, joita saimme väistellä Laakson kentällä. Lisäksi pahimpaan hakkaamisaikaan 1970-luvulla psykologian ja psykiatrian asiantuntijat olivat luokitelleet homouden psyykkiseksi häiriöksi (vuoteen 1981 saakka Suomessa). Silloiset psykoanalyytikot kävivät varsinaista vihakampanjaa homoja vastaan ja leimasivat homot ryhmänä vastuuttomiksi ja lapsille vaarallisiksi.

Jäljempänä mainitussa, tänään tapahtuvassa, keskustelussa Vartti-lehdessä muuan lukija kaipasi jengejä takaisin Laaksoon pitämään kuria homoille.

Kuva: homojen etäpahoinpitelyyn soveltuva heittotähti

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

--
Julkisuudessa on Vartti-lehden aloittamana äskettäin keskusteltu homomiesten harjoittamasta seksistä julkisilla paikoilla:

http://www.vartti.fi/artikkeli/d91d81e3-ecf2-4ed2-8ec5-b7a33715fe93

Tämän innoittamana lisään muutaman bloggauksen Setan varhaishistoriaa käsittelevään blogisarjaani. Se on sikäli valmis, että Seta on tehnyt sen perusteella keväällä 2009 PowerPoint -esityksen, jota näytetään Setan toimistolla. Olen vähitellen siirtymässä ystävällisempiin sosiaalisiin viestimiin. Kirjoittamisen Ranneliikkeen keskustelupalstoille lopetin pääsiäisenä 2009 ns. kiusaamiskeskustelussa. Jos joku haluaa keskustella kanssani, pyydän ottamaan yhteyttä Facebookin kautta.

Näiden historiablogieni ydin on ollut siinä, että olen ollut itse mukana niissä kuvatuissa tapahtumissa ja useimmissa tapauksissa olen ottanut niiden kuvat. Olin Setan alkuvuosina, 1970-luvun, Seta-lehden kuvaava ja kirjoittava toimitussihteeri. Tämän blogin tarkoitus on olla loppuvuodesta 2009 FinnQueerissa ilmestyvän, Anssi Pirttijärven työstämän, Setan varhaishistoriaa käsittelevän poliittisen historian alan gradun kuvitettu oheislukemisto.

Keskuspuistolla, Laakson kentällä ja Paavo Nurmen edessä olleella pömpelillä ("Jennyn teehuone") on ollut tärkeä merkitys helsinkiläisten homomiesten kohtaamispaikkana kautta vuosikymmenien, haluttiinpa se myöntää tai ei. Erityisesti laittomuuden aikana - vuoteen 1971 saakka useimmilla homomiehillä ei ollut Helsingissä muuta paikkaa tavata miehiä ja harjoittaa seksiä näiden kanssa kuin tietyt puistot ja ulkotapaamispaikat.

Olen henkilökohtaisesti perehtynyt näihin paikkoihin sekä nuorena osallistujana 1960- ja 1970 -luvulla, että myöhemmin yhteiskuntatieteilijänä, erityisesti ollessani mukana vuosina 1997-1998 tekemässä empiiristä laadullista tutkimusta homomiesten seksikäyttäytymisestä. Tämän tutkimuksen yhteenveto julkaistiin vuonna 2007 Aids-tukikeskuksen teoksena Jukka Lehtonen ja Kari Huotari: Rakkauden rajoilla. Miesten välinen seksi ja hiv Suomessa:

http://www.aidstukikeskus.fi/sivut/images/materiaalit/rakkauden_rajoilla.pdf

Jennyn teehuoneeksi kutsuttu pömpeli oli Stadionin edessä olevassa puistikossa Paavo Nurmen patsaan ja (entisen) Messuhallin kyljessä olevan poliisiaseman välissä. Se oli 1960- ja 1970-luvuilla keskeinen tapaamispaikka sellaisille homomiehille, jotka eivät uskaltaneet mennä niihin ravintoloihin, joissa miehiä hakevat miehet liikkuivat - tai eivät ikänsä puolesta päässeet ravintoloihin.

Niihin aikoihin Helsingissä oli toistakymmentä yleistä käymälää, joista oli muodostunut salainen tapaamispaikka miesseksiä etsiville. Näitä olivat esimerkiksi (oman kokemukseni mukaan) Jennyn teehuoneen lisäksi ns. Kissalankuja eli eduskuntatalon edessä oleva alikäytävä, Kaivopuiston eteläpäässä oleva ns. Ursinin kallio, Sörnäisten rantatien varrella olleella laiturilla puinen ja haiseva putka, Maunulan urheilumajan yhteydessä ollut puinen hökkeli, Pohjoisrannan Halkolaiturilla sijainnut kusiputka, Seurasaaressa ollut puinen pömpeli, sekä Laakson kentän etuosassa metsikössä ollut puinen käymälä. Tämän lisäksi tapaamispaikkoja oli myös itse Keskuspuistossa Laakson kentältä kohti Ruskeasuon varikkoa menevän tien varrella sijaitsevilla kallioilla.

Tämä "kultainen nuoruus" jätti minuun ahdistuksen lisäksi myös tervan ja kusen hajuiset muistijäljet. Puiset pömpelit oli tervattu kosteutta vastaan.

Eri aikoina seksiseuraa etsiviin miehiin on näissä paikoissa suhtauduttu vaihtelevasti. Kuten Tom of Finlandin muistelmista voidaan lukea, sodan aikana oli tapaamispaikkoja aivan Helsingin keskustassa, Tähtitorninmäellä tai Ruotsalaisen teatterin edessä olevissa pömpeleissä. Sodan jälkeen moraali jyrkentyi ja pahimmat sortovuodet sattuivat Helsingin olympialaisten aikoihin, Kati Mustolan tilastojen mukaan.

Välillä oli taas hyvinkin rauhallisia aikoja, esimerkiksi Fjalar Jarvan ollessa Helsingin ylipoliisipäällikkönä vuosina 1957-1973 olot olivat melko rauhallisia ja itse asiassa poliisiautot partioivat Olympiastadionin puiston liepeillä rauhoittamassa tilanteita.

Jarvan aikakauden jälkeen oli useita levottomia vuosia kun väkivaltaiset nuoret ns. Kallion jengistä kävivät puistoissa "hakkaamassa hinttejä". Niinä vuosina poliisi oli hyvin yhteistyöhaluton. Esimerkiksi Setan perustajajäsen Jukka Miettinen joutui tekemään kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tilanteesta, jossa hän oli yrittänyt saada poliisit tulemaan hillitsemään hinttejä hakkaavia jengiläisiä Setan perustamisen aikoihin. Poliisi oli suhtautunut hyvin torjuvasti homojen avunpyyntöihin.

Väkivaltaisin vaihe sijoittui oman käsitykseni mukaan 1970-luvun loppuvuosiin, jolloin raskaasti aseistautuneet Kallion jengin jäsenet kävivät järjestelmällisesti mukiloimassa homoja Laakson kentällä. Vuonna 1978 saatiin muuan ryhmä hakkaajia kiinni ja oikeuden eteen. Hakattuja homoja puolusti silloinen oikeustieteiden ylioppilas Ulf Månsson, josta myöhemmin tuli Setan puheenjohtaja. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan hakkaajat olivat varustautuneet mm. pesäpallomailoilla, polkupyörän ketjuilla, nyrkkiraudoilla sekä rautanunzilla. Viime mainitut ovat puuvarren päähän rautaketjun kautta kiinnitettyjä rosoisia metallipalloja.

Vuonna 1978 jouduin näkemään tilanteen, jossa kymmenisen jengiläistä pahoinpiteli Laakson pömpelissä värjötteleviä homoja. En itse yksin ja aseistautumattomana pystynyt menemään väliin, mutta huutamalla kovaan ääneen poliisia sain jengiläiset poistumaan. Olin niin järkyttynyt kokemuksestani, että sain Setan kutsumaan Helsingin silloisen poliisipäällikön Göran Wikstenin Setan teemailtaan, jossa me setalaiset vetosimme poliisiin puistojen ja pömpelien rauhoittamiseksi väkivaltaisilta jengiläisiltä. Tapaamisella oli yllättävä vaikutus, koska pian sen jälkeen Helsingissä ja Turussa alettiin purkaa kusiputkia pois yleisiltä paikoilta.

Poliisipäällikkö kysyi meiltä setalaisilta miksi kukaan käy yleisissä pömpeleissä hakattavana. Yritin mahdollisimman selkeästi ja ystävällisesti selittää, että seksikumppanin löytäminen on polttava tarve lähes kaikille ihmisille, mutta samaa sukupuolta etsiville ei ole olemassa turvallisia sisäpaikkoja (tämä oli 1970-luvun lopulla).

Ihmettelimme poliisin logiikkaa. Pidimme sitä samanlaisena kuin jos poliisi olisi hakannut Helsingin puistot pois, koska niissä tapahtuu raiskauksia. Joka tapauksessa tilanne alkoi rauhoittua kun homojen omat tapaamispaikat alkoivat yleistyä ja kun Seta aloitti oman diskotoimintansa.

Jouduin puistoväkivallan kanssa tekemisiin vielä heinäkuussa 1983, jolloin aids-kriisi pyyhkäisi iltapäivälehdistöstä läpi Suomen. Olin sen heinäkuun Setan toimistosihteerin tuuraajana Toisella linjalla sijaitsevassa toimistossa, jolloin teimme Jorma Hentilän kanssa rauhoittavia lehdistötiedotteita. Myös Setan isot lasi-ikkunat kivitettiin sisään sinä kesänä iltapäivälehtien nostattaman viha-aallon myötä. Siinä sivussa jouduin antamaan ensiapua nuorille homoille, joita jengiläiset olivat hakanneet kasvoihin. Minun oli vaikea katsoa verestä punaista suuta, josta hampaat oli hakattu sisään. Sinä kesänä kirjoitin tämän raportin syrjinnän ja väkivallan kohtaamisesta:

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1

Vantaan kaupunginmuseon homohistorian näyttely kertoo myös Helsingin ulkotapaamispaikoista. Siellä on kuva Jennyn teehuoneesta talvella sekä selostus siitä, mistä termi "teehuone" tulee:

http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;218;58993;1858;66330;71851#näkymättömät

--
Kuva: Jennyn teehuone, jossa jengiläiset saattoivat turvallisesti hakata hinttejä 1970-luvulla poliisin suojelevan katseen alla. Polisiautot näkyvät kuvassa taustalla.

Kuva: Olli Stålström. Otin kuvan aids-paniikkikesänä 1983 kun olin jakamassa rauhoittavia ja ennaltaehkäiseviä tiedotteita eri puolille Helsingin kruisailupaikkoja.