Ollin Oppivuodet

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2015.

Setassa saimme apua Irlannin aktivisteilta

[Helsinki, 23.5.2015]

Lähetin onnitteluni irlantilaiselle senaattori David Norrisille sen johdosta, että Irlanti hyväksyi yhdenvertaisen avioliittolain.

Tutustuin senaattori Norrisiin jo vuonna 1978, jolloin olin ILGA:n aktivisti (International Lesbian and Gay Association). Kävin Dublinissa pyytämässä neuvoja kristillisen liiton vaikutuksesta säädetyn sensuurilain kumoamiseksi. Olin juuri muotoillut kirjelmän YK:n Ihmisoikeuskomitealle jossa vaadittiin sensuurilain poistamista. Kirjelmän allekirjoitti Setan silloinen puheenjohtaja Leo R Hertzberg ja minä vein kirjelmän henkilökohtaisesti Geneveen ja pyysin neuvoja asian käsittelyyn.

Minulle suositeltiin Dublinissa asuvaa ihmisoikeusjuristia Alpha Connollya, jota lähdin tapaamaan. Tällä matkalla minulla on mahdollisuus asua suuressa senaattori Norrisin omistamassa talossa Dublinissa.

Seurasi monivuotinen taistelu, koska myös Suomen hallitus oli nimittänyt juristinsa puolustamaan sensuurilakia ja keksimään tekosyitä syrjinnän puolustamiseksi ja salaamiseksi.

Yksi Suomen valtiovallan keksinnöistä oli väittää, ettei RL 20.9.2 ollut mikään sensuurilaki, koska sitä ei ollut koskaan käytetty oikeudessa sananvapauden rajoittamiseen.

Kristillisen liiton pappi-psykiatri Asser Stenbäck oli käyttänyt itse ehdottamaansa lakia kahdesti tehdäkseen kantelun Yleisradiota vastaan ohjelmista joissa kritikoitiin sananvapauden rajoittamista.

YK:n Ihmisoikeuskomiteassa minulle kerrottiin, että YK ei voi toimia tehokkaasti, jos ei voida näyttää toteen että lakia on käytetty sananvapauden rajoittamiseen.
Toin tämän viestin Setalle, jossa ryhdyttiin kaikkiin toimenpiteisiin, jotta saataisiin aikaan rikossyyte, johon YK voisi sitten ottaa kantaa.

Tämä johti useisiin mielenosoituksiin, joissa yritimme saada itsemme tuomituiksi sananvapauden vaatimisesta.
Käytimme juuri sellaisia sanamuotoja mielenosoituksissa, jotka laki nimenomaisesti kielsi: "kehotamme homoseksuaalisuuteen".

Oikeusviranomaiset olivat kuitenkin ohjeistaneet poliisin ettei olisi viisasta nostaa syytteitä, koska se voisi herättää kansainvälistä kritiikkiä Suomea kohtaan.
Martin Luther Kingin innoittamana kävimme rauhanomaiseen suoraan toimintaan saadaksemme itsemme tuomituiksi.

Turussa pidetyssä mielenosoituksessa aktivisti Bengt Lindblom yritti saada itsensä tuomituksi menemällä poliisiasemalle plakaattien kanssa "kehottamaan julkisesti". Suomen oikeusviranomaiset olivat kuitenkin hyvin ohjeistettuja, eikä mitään syyteitä nostettu. Vaikka kansalainen tuli poliisiasemalle suorittamaan rikoksen, häntä ei tuomittu siitä!

Onneksi YK:n Ihmisoikeuskomiteassa oli joitakin rohkeita henkilöitä, jotka esittivät kritiikkiä Suomen valtion tekopyhää menettelyä kohtaan.

Olen dokumentoinut koko kaksinaismoralistisen kiistan sensuurilaista väitöskirjani luvussa 9.10. Kehotuskielto - psykiatrinen sensuurilaki, sivulla 370 väitöskirjassani, jonka voit ladata tästä:

Monivuotinen painostus sekä kansainvälisen yhteisön että monien suomalaisten politiikkojen taholta sai niin suurta julkisuutta, että käydessämme oikeusministeri Christoffer Taxellin luona, hän ärjyi vihaisena, että olemme pilanneet Suomen mainetta ulkomailla.

Laki kumottiin vasta rikoslain kokonaisuudistuksessa vuonna 1999.

http://www.finnqueer.net/pdf/Homoseksuaalisuuden.pdf

Tuohon elämänvaiheeseeni liittyy myös henkilökohtaisesti nostalgisia muistoja. Olin silloin Nokia Elektroniikan aluevientipäällikkö ja kävin monta kertaa vuodessa Afrikassa tietoliikenneasioilla. Nokialle oli tietysti sama mitä reittiä palasin Addis Ababasta Suomeen, joten pystyin käymään sekä Genevessä että Dublinissa ilman lisämaksuja paluureitillä.

Käydessäni tapaamassa senaattori Norrisia Dublinissa, törmäsin aivan valloittavaan paikalliseen aktivistiin, Tom McCleaniin. Ihastuimme toisiimme niin paljon, että meiltä molemmilta meni jalat alta. Silloin pidin Tomia yhtenä komeimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut.

Tämä oli pääsyy siihen, miksi kävin kaikkiaan kuusi kertaa Dublinissa asiaa hoitamassa.

Itse jätin Nokia Elektroniikan vientihommat vuonna 1981 sen vuoksi etten voinut sietää kv. liike-elämään kuulunutta syrjintää, korruptiota ja homovihamielistä ilmapiiriä.


Mielenterveysurani loppui - onneksi pääsin eroon

Osallistuin Mielenterveysyhdistys Helmin strategiaseminaariin Herttoniemen avaralla jäsentalolla toiminnanjohtaja Satu Tuomisen ja pitkäaikaisen puheenjohtajan Juhani Ojalan johdolla.

Osittain minun ja edeltäjieni pitkäaikaisen työn johdosta uskaltauduttiin käsittelemään kauan pinnan alle painettua ongelmaa, että monet jäsenet ovat joutuneet syrjinnän, hiljentämisen ja nimittelyn kohteeksi seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolensa ilmentämisen johdosta.

Tilannetta on huomattavasti auttanut se, että Suomen Mielenterveysseura on jo pitkään uskaltanut käsitellä seksuaalisen ja sukupuolisen suuntautumisen salaamisen vaikutusta mielenterveyteen. Esimerkiksi Mielenterveys 5/2014-lehdessä on pääartikkelina koskettava Kristoffer Ignatiuksen haastattelu siitä, miten hänestä kasvoi kiusatusta ja halveksitusta luokan pellestä rohkea taistelija.

Monet helmiläiset lähestyivät minua kertoen kokemastaan syrjinnästä Helmin sisällä ja esittivät konkreettisia toimintastrategioita.
Käytin itseäni esimerkkinä siitä, miten Helmiltä saamani palveluohjaus on auttanut minua saavuttamaan toimintakyvyn ja hyvän iskunkestävyyden uskonnollisia ääriliikkeitä vastaan.

Helmin seminaarissa tutustuin myös seisontapöytään, jonka ääressä voisin jatkossa kirjoittaa seisovassa asennossa. Se voisi ratkaista viimeisen terveysongelmani: jatkuvasta kirjoittamisesta istuma-asennossa johtuneen alaselän jäykkyyden ja kiputilan.

Henkilökohtaisesti Helmi oli minulle toinen seurakuntaneuvosto, jossa olen istunut viime vuosina. Tekee periaatteessa hyvää työtä, jossa on usein miellyttävää olla mukana. Mutta samalla kuitenkin Helmi oli myös koettelemus minun kaltaiselle aktivistille, joka on itse avoimesti homo ja jolla on (etäinen) juutalaistausta ja joka siksi vihaa tekopyhyyttä ja peiteltyä syrjintää, leimaamista ja uskonnon pakkosyöttöä.

Sainpa kuitenkin Helmin julistettua syrjinnästä vapaaksi vyöhykkeeksi ja liitettyä Mielenterveyspooliin (tieteellisten mielenterveystyötä tekevien järjestöjen yhteistyöelin).

Puheenjohtajakaudellani 2011-2013 annoin henkilökohtaisen sitoumuksen muutamalle lesbolle, homolle ja transihmiselle, että henkilökohtaisesti puolustan heitä Helmin sisällä syrjintää ja kaltoinkohtelua vastaan. Toteutin sen henkilökohtaisesti asiaan sitoutuen.

Ja nyt eteenpäin kohti laajemman yhteiskunnan muuttamista avoimeksi ja syrjimättömäksi!

Seuraavaksi katson millaista olisi toimia UUT:ssä ja sen Muutos-lehden kirjoittajana.

Toivottavasti Uskontojen uhrien tuki ry:ssä ei joudu uskonnon pakkosyötön kohteeksi!