Ollin Oppivuodet

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2015.

Pekka Haavistolta kritiikkiä kiusaamisyhteiskunnalle

Pekka Haavisto puhui Kallion kirkossa pidetyssä työn messussa siitä, että jokaisella kansalaisella on ihmisarvo ja oikeus toimeentuloon työstä riippumatta. Hänen mukaansa työ on yksi tapa jättää jälki ympäristöön ja osallistua ihmiskunnan kehitykseen.

Haavisto esitti ankaraa kritiikkiä yhteiskuntaan pesiytynyttä kiusaamiskulttuuria kohtaan, josta hän antoi useita esimerkkejä. On koulukiusaamista ja yliopistokiusaamista, lastentarhakiusaamista, ja listaa voisi jatkaa. Kun maailman sodat ja kriisit ovat ajaneet suuren määrän pakolaisia Eurooppaan ja Suomeen, on saatu lisää kiusattavia.

Haaviston mukaan vastaanottokeskukseen perheineen tulevan pakolaisen kiusaaminen on suunnilleen raukkamaisinta toimintaa mitä kukaan pystyy keksimään. Ja senkin me suomalaiset osaamme. Tuntuukin kuin kaikki tolkku olisi hävinnyt, Haavisto arvosteli (Kirkko ja kaupunki 18.11.2015)


Olen tuottamassa nuoruuteni päiväkirjoja 1957-1969

Kaivaessani nuoruuteni päiväkirjojen muistoja, löysin netistä historioitsija Alan Brayn kuvan. Vuonna 1973 olin juuri saanut upean työpaikan Nokia Elektroniikan aluevientipäällikkönä. Se oli suurten muutosten aikaa.

Olin juuri lopettanut eheytyspsykoanalyysin jota olin käynyt 5 vuotta 4 kertaa viikossa. Se oli kidutusta ja verenimemistä! Vietin kesän 1974 Lontoossa kielikurssilla, jossa opiskelimme sujuvaa englanninkieltä käymällä läpi Shakespearen näytelmiä. Lontoossa tapasin Alan Brayn, jonka kanssa minulla oli kaunis kesäromanssi.

Sen takia en päässyt tulemaan varsinaiseen Setan perustamiskokoukseen. Olin juuri päättänyt, että en tapakaan itseäni, vaan minusta tuli Setan varapuheenjohtaja. Hetken ajan maailma näytti edistykselliseltä ja tunsin ohimenevää onnellisuutta, kunnes löin pääni liikemaailman tylyyteen, heteroseksismiin ja rasismiin ja sisäisten valtataistelujen raadollisuuteen.

Ennen liian varhaista kuolemaansa Alan ehti julkaista muutaman kirjan homojen historiasta, mm. Homosexuality in Renaissance England.

Kaipaan!

--
Näitä kuvia ja tekstejä vapautusliikkeen alkuvuosilta on rauhoittavaa lukea tilanteessa, jossa olen itse kristinuskon nimissä harjoitetun syrjinnän ja stigmatisoinnin kohteena.

Samalla voin ajatella lämmöllä niitä kristillisyyden nimissä esiintyviä henkilöitä, jotka olen henkilökohtaisesti tavannut ja jotka ovat avoimesti ja rohkeasti antaneet lohtua, tietoa ja tukea: Irja Askola, Teemu Laajasalo, John Vikström, Martti Lindqvist, Björn Vikström, Liisa Tuovinen, Ulf Särs, Mikko Juva sekä monet muut ystäväni ekumeenisesta Yhteysliikkeestä.

Ajattelen myös lämmöllä nykyisen Koirakorjaamon koiria ja ihmisiä, jotka ovat ovat kulkeneet rinnallani monissa vaikeissa oloissa.