[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--
Toisaalla Ranneliikkeessä käydään huutokauppaa siitä ketkä pitäisi korottaa homomaailman "sankareiksi" ja nostaa tolpan nokkaan muiden ylöspäin katsottavaksi. Olen yllättynyt siitä, että minunkin nimeni on tullut esiin siinä kisassa. Haluan esittää kohteliaan vastalauseen. En pidä tuollaista kilpailua hyvänä enkä asiallisena.
Koko sankarihuutokauppa muistuttaa kaupallisten tv-kanavien kilpailuohjelmia. Itse en halua olla osallisena sellaisesta.
Minä ainakin hyppään pois sen tolpan nokasta. Minun maailmaani eivät kuulu itsensä ylentäminen ja muiden työn väheksyminen. Vastustan henkilöpalvontaa, myös minuun itseeni kohdistettuna :)
Minullakin on toki ihmisiä, joiden toimintaa hlbti-ihmisten puolesta arvostan ja kunnioitan suuresti. Mutta kukaan heistä ei ole tolpan nokassa istuva julkkis. En suhtaudu heihin idealisoiden "sankareina", mutta arvostan toki heidän ahkeruuttaan, moraalista rohkeuttaan ja älyllistä rehellisyyttään.
Haluaisin kertoa vain yhdestä ystävästäni, joka on suuresti vaikuttanut asenteiden myönteistymiseen koko maailmassa ja lisäksi auttanut minua henkilökohtaisesti.
Michael W. Ross on alunperin Uudessa Seelannissa syntynyt ja kasvanut psykologi, luontoaktivisti, rauhanaktivisti ja gayaktivisti. Mike on hyvin lahjakas ja hän etenikin sitten psykologian professoriksi Australiassa (Flinders University) ja myöhemmin kansanterveystieteen professoriksi Texasin yliopistoon. Tähän mennessä Mike on kirjoittanut tai toimittanut satoja artikkeleita tai kirjoja hlbti-ihmisistä, lähinnä mielenterveyden kannalta. Tässä Miken julkaisuluettelo:
Mike Ross tuli ensimmäistä kertaa Suomeen luettuaan minun juttuni psykoanalyyttisesta syrjinnästä vuonna 1978. Hän oli silloin nuori mutta jo tuottelias kriittinen psykologi ja ihmisoikeusaktivisti.
Julkaisimme yhdessä Miken kanssa vuonna 1979 artikkelin, jossa kritikoimme sitä, että johtava psykoanalyytikko Kalle Achté puolusti jopa homodemonien manaamista ulos ihmisistä eheytyshoitona, jotta ei loukattaisi uskonnollisia ihmisiä.
Kirjoitimme yhdessä vuonna 1980 artikkelin siitä, miten suomalainen sielunhoitaja yritti leimata tekstin väärentämisestä protestoineen homoaktivistin - eli minut - "valitteluvainoharhasta" eli "kverulatorisesta paranoiasta" kärsiväksi. Mike oli sitä mieltä ettei hän tarpeeksi osallistunut jutun kirjoittamiseen ja veti nimensä pois niin, että juttu ilmestyi yksinomaan minun nimelläni (Stålström, Olli (1980) Querulous Paranoia. Diagnosis and Dissent) [Kverulatorinen paranoia - diagnoosi ja protestointi].
Samana vuonna Mike kirjoitti APA:n aikakauslehteen Psychiatric Opinion yhdessä Setassa toimineen yhteiskuntatieteiden tohtorin Annikki Talikan kanssa artikkelin, jossa he toivat kansainväliseen tietoisuuteen sen, että Suomessa on psykiatrisesti perusteltu sensuurilaki (ns. kehotuskielto), jota oli käytetty useasti sanavapauden rajoittamiseen homoasioista tiedottamisessa.
Mike Ross avusti suuresti Rakkauden monet kasvot (1984) -teoksen valmisteluissa ja kirjoitti siihen yhteenvedon hlbt-ihmisiä koskevasta tieteellisestä tutkimuksesta.
Mike Ross avusti minua kun suomalaiset tutkijakollegat veivät minulta yhdessä kerätyn graduaineiston, niin että itse en saanut sitä itselleni, mutta se annettiin eräälle turkulaiselle opiskelijalle, joka helposti väänsi siitä gradun itselleen. Minun piti kerätä uusi sosiologian gradun aineisto muualta.
Onneksi Mike Ross kutsui minun Australiaan lääkintöhallituksen tutkijaksi vuonna 1986. Sen ansiosta sain tehtyä maisterin tutkinnon ja toimitettua teoksen Aids asiallisesti (1987).
Mike Ross lähetti minulle materiaalia hiv/aids-tutkimuksesta ja kirjoitti toimittamaani Aids-työn aikakauskirjaan vuonna 1987.
Vuonna 1997 Mike Ross avusti minua kun minulta vietiin Aids-tukikeskuksessa keräämäni aineiston julkaisuoikeus. Vaikka olin tehnyt suurimman osan työstä, suomalaiset kollegat julkaisivat jo sovitun artikkelin ilman nimeäni kirjoittajaluettelossa. Minun lakimieheni kutsui sitä tekijänoikeuden ryöstöksi. Mike Ross avusti minua yrittäessäni juristin avulla saada nimeni palautetuksi kirjoittajien joukkoon.
Vuonna 1999 Mike Ross auttoi minua kun muuan psykoanalyytikko haastoi minut Tampereen käräräoikeuteen syytettynä solvauksesta, koska olin käyttänyt hänestä termiä "asiantuntija" lainausmerkeissä. Mike Ross oli asiantuntijatodistajani oikeudessa ja Matti Wuori puolustajani. Voitimme oikeusjutun, eikä syyttäjän vaatimusta väitöskirjani tuhoamisesta pantu täytäntöön.
Ollessani oikeuden edessä syytettynä solvauksesta, koska olin käyttänyt kritiikkini kohteesta termiä "asiantuntija" (lainausmerkeissä siis), väänsin oikeuden edessä Matti Wuoren avustamana yhä uudelleen ja uudelleen, että kirjoittaessani (esim.) "Tuppurainen (1996)" tai "Tappurainen (1996)", viittaan tekstiin, jonka tekijäksi on merkitty tuon nimiset henkilöt tuona vuonna, enkä heidän persoonaansa.
Poliisikuulustelujen ja oikeudenkäynnin yhteydessä kävi ilmi, että minut oikeuteen vetänyt psykoanalyytikko oli yrittänyt muuttaa tekstiänsä minun kommenttieni mukaisesti. Kun kustantaja ei sallinut hänen korjata omaa tekstiään, psykoanalyytikko haastoi minut oikeuteen!
Poliisikuulustelut ja oikeudenkäynti venyivät kaikkiaan kahden vuoden pituiseksi, jona aikana ylläni häilyi uhka, että väitöskirjani takavarikoidaan ja että menetän omaisuuteni syyttäjän vaatimusten mukaisesti. Tämä odotusaika repi minut rikki, vaikka lopussa oikeus voitti ja syytteet hylättiin.
Vaikka voitin oikeusjutun, siitä jäi harhaanjohtavan ja asiantuntemattoman lehtikirjoittelun johdosta virhekäsitys, että olisin "siteeranut väärin" kantajaa.
Väärinkäsityksen korjaamiseksi Mike Ross haastatteli vastaväittäjääni Elina Haavio-Mannilaa, puolustusasianajajaani Matti Wuorta ja tieteenfilosofi Ilkka Niiniluotoa. Mike totesi väärinkäsityksen johtuneen siitä, että syytteen nostaja ei ollut tuntenut viitemerkintöjä vaan oli tulkinnut, että viittaukseni hänen tekstiinsä olisi henkilöön kohdistuvaa kritiikkiä.
Mike Ross teki haastatteluja artikkelin taustaksi ja etsi sille julkaisijaa kaikkiaan 10 vuoden ajan. Hänellä oli työtä saada tiedelehdet kiinnostumaan pienen maan pienen tutkijan kohtalosta. Mike pystyi kuitenkin perustelemaan tapauksen merkityksen tieteelle yleensä. Helsingin yliopiston Ilkka Niiniluoto totesi myös, että jos väitöskirjani olisi tuhottu syyttäjän vaatimusten mukaisesti, tiede sellaisena kuin tunnemme sen nyt, olisi jouduttu hylkäämään.
Artikkelin nimi on "The Last Book-Burning Trial of the Twentieth Century. The Stålström Dissertation and the Challenge of Homophobic Authority". Artikkeli ilmestyi alkukielellä Journal of Homosexualityn verkkojulkaisuna.
Julkaisen sen FinnQueerissa suomenkielelle käännettynä heti kun juttu on suomennettu.
Ilman Miken tukea olisin lopullisesti menettänyt mielenterveyteni ja katkeroitunut. Onneksi maailmassa on vielä rehellisiä ja suoraselkäisiä tieteentekijötä. Toivoa siis on.
Tänä vuonna tulee 30 vuotta Mike Rossin antamaa tukea minulle suomalaisia psykoanalyytikoita, sensaatiolääkäreitä ja ryösteleviä tieteentekijöitä vastaan.
Nyt on rauhallinen mieli lähteä pitkälle kesälomalle ulkomaille, jossa seurustelen vain rakkaani Jupen ja Johannes Brahmsin (musiikin) kanssa.
Olen Miken kanssa sopinut, että hän tulee taas Suomeen kesällä 2010 ja menemme Savonlinnan musiikkifestareille kimpassa.
--
Kuva: Texasin yliopiston kansanterveystieteen professori Michael W. Ross. Kuvan julkaisuoikeus: Olli Stålström
