Ollin Oppivuodet

Päivän Hesarissa 22.11.2009 Sivulla D3 kolumnisti Jaakko Lyytinen tarkastelee kahta aikakautensa Ruhtinasta (Machiavellin teoksen nimi), Koneen Pekka Herliniä ja Urho Kekkosta.

Kirjoittajan mukaan Herlin ja Kekkonen olivat poikkeuksellisen suvereeneja: älykkäitä ja juonikkaita, tarvittaessa häikäilemättömiä ja julmia. He hankkivat tietoa vihollisesta ja taistelukentästä. He osasivat hajottaa ja hallita ja usuttaa alaisensa kilpailemaan keskenään.

Niklas Herlin on kuvannut isäänsä, "Koneen Ruhtinasta", empatiakyvyttömäksi narsistiksi.

Kolumnisti Jaakko Lyytinen siteeraa Machiavellin mottoa Herlinin kirjassa: "Jos ihminen pyrkii aina tekemään oikein, hän jää väärintekijöiden sankassa joukossa väkisinkin tappiolle".

Ne, jotka ovat jaksaneet tai viitsineet lukea tätä elämäkertablogiani, ja seurata Ranneliike-keskusteluja, huomaavat minulle käyneen juuri noin :)

Julkaisin tällaisen jutun depiksesta uusimmassa Helmi-lehdessä:

--

Depis - puoliksi hyvä kirja
Olli Stålström

Sinikka Luhtasaari on toimittanut professori Matti O. Huttusen avustamana ja aiemmin Duodecimin Apteekki-sarjassa ilmestyneen, kätevän, helppolukuisen ja taskuun mahtuvan kirjasen Depis - masennuksen eri muodot.

Ensi lukemalta kirjanen tuntuu edistykselliseltä ja myönteiseltä. Siinä taivutetaan rautalangasta erilaiset masennustilat ja niiden oireet. Kirjassa annetaan lääkärille perustietoja lievän ja keskivaikean masennuksen tunnistamisesta. Lukija voi arvoida oman masennuksensa asteen kirjssa annetun Beck Depression Inventory (BDI) -asteikon avulla.

Masennuksen monet muodot kuvataan tarkasti kirjassa. Onneksi siinä ei mitätöidä masennuksen oireita, vaan varoitetaan että hyvää tarkoittavien rohkaisut ("koeta nyt ryhdistäytyä") valuvat kuin vesi hanhen selästä ja saattavat tuntua mitätöiviltä tai loukkaavilta. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että yksi pahimpia masennuksen sivuoireita ovat hyvää tarkoittavien läheisten mitätöivät heitot ("älä ole turhan valittaja").

Kirjassa luodaan yleissilmäys depression eri hoitomuotoihin ja pystytään suhtautumaan kriittisesti ylilääkitykseen. Siinä todetaan suoraan, että masennuksesta kärsivän hoito "ei saa koskaan muodostua pelkäksi lääkehoidoksi, vaan lääkärin tehtävänä on aina pohtia erilaisten psykologisten tekijöiden osuutta masennustila laukaisevina tai ylläpitävinä tekijöinä".

Kirjassa mainitaan ohimennen, että masennuslääkkeiden kulutus viisinkertaistui Suomessa vuosien 1990 ja 1998 välisenä aikana. Ilmiön syiksi on esitetty depression aikaisempaa alidiagnostiikkaa ja vähäistä hoitoa. Tavallista kuntoutujaa ilahduttaa se, että tässä kirjassa aletaan myös myöntää depression sosiaalisia ja elämäntilanteisiin liittyviä kielteisiä elämänmuutoksia - avioero, parisuhteen hajoaminen, työttömäksi jääminen oma tai lähimmäisen vakava sairastuminen, läheisen kuolema ja vakavat ristiriidat läheisisä ihmissuhteissa.

Teoksessa on kokonainen luku elämäntilanteisiin liittyvistä reaktiivisista häiriöistä. Siinä myös tuodaan ohimennen esille työuupumus, jonka taustalla usein on työntekijän kokema ristiriita työn kuormituksen ja hänen omien vaikutusmahdollisuuksiensa välillä.

Silti pidän kirjaa vain puoleksi hyvänä, koska siinä vähätellään tai piilotellaan masennuksen yhteiskunnallisia ja historiallisia tekijöitä. Itse jäin kaipaamaan historioitsija Juha Siltalan ja psykoanalyytikko Pirkko Siltalan kirkkaan selkeää analyysiä siitä, miten yhä kovenevaan kilpailuun perustuva yhteiskunta murskaa ihmisten henkistä ja fyysistä terveyttä kovassa tuloksen tekemisen kiihkossa.

Luhtasaari, Sinikka (2009) Depis -masennuksen eri muodot.

Seuraava artikkelini on juuri ilmestynyt Helsingin Mielenterveysyhdistys Helmin lehdessä:

--
Kateus myrkyttää yhteisön ihmissuhteet
Susanna Lundell (2008) Kateus työelämässä, Työterveyslaitos.

Susanna Lundell on äskettäin julkaissut Työterveyslaitoksen julkaisusarjassa teoksen Kateus työelämässä. Teos kuvaa miten paha kateus myrkyttää työpaikan ihmissuhteet, estää rakentavan yhteistyön, oppimisen ja yhteisön kehittymisen. Hallitsematon kateus johtaa helposti myös työpaikkakiusaamiseen. Lundellin kirja on kuitenkin perussävyltään myönteinen ja hän tuo esille keinoja, joilla kadehtimista voi hillitä ja valjastaa "hyväksi kateudeksi", joka palvelee omaa ja työyhteisön kehitystä.

Lundellin kirja on ollut minulle suuri apu. Minusta tuntuu, että merkittävä osa omasta mielenterveysongelmastani, masennuksesta ja ahdistuksesta, on johtunut kateellisten kilpailijoiden pyrkimyksestä vähätellä tai mitätöidä työtäni. Pahaan kateuteen liittyy usein pyrkimys tuhota kohteen toimintaa.

Lundellin mukaan kiusaamisessa on usein kyse sitä, että kiusaaja purkaa pahaa oloaan siirtämällä sen muihin. Kiusaamisen taustalla voi piillä esimerkiksi vaikeasta kateudesta kumpuavia avuttomuuden ja voimattomuuden tunteita, joita ihminen pyrkii hallitsemaan alistamalla kiusattua. Kiusatun voimattomuus saa kiusaajan tuntemaan itsensä vahvaksi, jolloin hänen ei tarvitse kohdata avuttomuutta itsessään.

Lundellin kirjan yhteenvedot laatikoiden muodossa havainnollistavat kiusaamisen ilmenemismuotoja: mustamaalaaminen, sosiaalinen eristäminen, tehtävien yksipuolistaminen, uhkailu ja huutaminen, fyysinen väkivalta ja viimein mielenterveyden tai työkyvyn kyseenalaistaminen.

Kirjassa kuvataan myös ns. syntipukki-ilmiö. eli mitä tapahtuu jos kateellinen onnistuu saamaan muut työyhteisön jäsenet puolelleen. Syntipukiksi valikoituu tavallisesti työntekijä, joka erottuu jollakin tavalla muista. Oivallinen kohde onkin kateutta herättävä työyhteisön jäsen. Syntipukkiasetelma on työyhteisön keino välttää vaikeiden ongelmien ja ahdistavien tunteiden kohtaamista ja käsittelyä.

Kun ihminen on valittu syntipukiksi, häntä ei enää nähdä omana itsenään. Koska syntipukki toimii työyhteisössä vellovien tunteiden sijoituskohteena, yhteisön jäsenet eivät ole kiinnostuneita siitä, miten hän todellisuudessa toimii, tuntee tai ajattelee. Kaikki hänen sanomisensa ja tekemisensä tulkitaan hänelle annetun roolin kautta. Siksi hänen on vaikea puolustaa itseään.

Syntipukilla on yhteisössä tärkeä rooli: kun kaikki työyhteisössä oleva emotionaalinen kuona kaadetaan hänen päällensä, muut välttyvät joutumasta negatiivisten tunteiden kohteeksi. Jos työyhteisö onnistuu hankkiutumaan eroon syntipukistaan, tilalle valitaan yleensä pian uusi. Tällaisen työyhteisön on vaikea päästä eroon ongelmistaan, koska sille on tärkeämpää etsiä ja nimetä syyllinen kuin yrittää aidosti ratkaista ongelmiaan ja selvittää niiden taustalla olevia todellisia syitä.

Lundell kertoo miksi kiusaamiseen puuttuminen on tärkeää. Pitkään jatkunut kadehtiminen ja kiusaaminen johtavat myös lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin, työkykyongelmiin ja ennenaikaiseen eläköitymiseen. Jos tieto kiusaamisongelmasta leviää organisaation ulkopuolelle, sen maine kärsii.

Työyhteisö voi kieltää kiusaamisen, mutta ei kadehtimista. Lundellin mukaan ei ole kovin hyödyllistä lähteä kyselemään kärsiikö kiusaaja mahdollisesti kateudesta. Kateudesta syyttely ei johda mihinkään. Kiusaajan tunne-elämän patologian selvittely ei ole työyhteisön asia, mutta hänen toimintansa on.

Lundellin kirjassa kerrotaan myös kateuden rakentavasta hallinnasta ja kiusaamisen ennaltaehkäisystä psykologisista keinoista aina työlainsäädäntöön. Vaikka kiusaamisen taustalla on usein yksilötason ongelmia, pitkittynyt ja laajentunut kiusaaminen on merkki työyhteisön toimintakulttuurin vakavista vaikeuksista.

Lundell antaa lopulta esimerkkejä siitä miten itse kukin voi käsitellä rakentavalla tavalla omat vaikeat tunteensa, oman tuhoavuutensa ja haavoittuneisuutensa. Kun hyväksyy kielteiset tunteet osaksi itseä, niitä ei tarvitse projisioida muihin ihmisiin. Silloin kateus ei vahingoita ihmissuhteita ja kyky yhteistyöhön paranee.

Kateuden kierteestä on mahdollista siirtyä hyvän jakamiseen, jolloin toisen paremmuus muuttuu myönteiseksi asiaksi. Hyvää jakamalla erilaisuudesta tulee rikkaus, kun ihmiset voivat oppia toinen toisiltaan ja kehittyä yhdessä. Se on parasta lääkettä kateuteen.

Minua on suuresti auttanut näiden asioiden omakohtainen pohdinta Helmin kirjoitusryhmässä, joka on kokemusten jakamista samassa tilanteessa olevien kanssa. Se antaa voimaa.

Olli Stålström