[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--
Helsingissä tapahtuneesta homohakkaamisesta kertova blogini on tuonut useita kommentteja minulle.
Aikoinaan oli hyvin yleistä, että saattoi saada lievemmän tai vapauttavan tuomion, jos väkivallan kohde oli homo tai transnainen.
Tästä on ollut useita oikeustapauksia Yhdysvalloissa. Tästä puolustustaktiikasta käytettiin nimitystä "gay panic defense", jossa väkivallantekijä vetosi siihen, että joutuminen kohtaamaan homon aiheutti väliaikaisen mielenhäiriön mikä johti murhaan.
Tällaista selittämistä kohtaan nousi yhä voimakkaampaa vastustusta asenteiden muuttuessa. Yksi kuuluisimmista oikeudenkäynneistä, joissa murhaajat yritiivät homopaniikkipuolustusta oli Matthew Shepardin murhan selvittely, jossa oikeusistuin totesi vuonna 1999 ettei siihen vetoamista sallita murhasyytteistä selviämiseen:
Kuva: Matthew Shepard, jonka raaka murha toi homoihin kohdistuvat viharikokset otsikoihin koko maailmassa. Kaksi jengiläistä hakkasi ja ryösti Matthew Shepardin ja jätti hänet ulos karja-aidalle roikkumaan pää pistoolilla murskaksi hakattuna pimeässä yössä kuolemaansa saakka.
Video Matthew Shepardin hautajaisista, joissa äärikristilliset fanaatikot iloitsivat homon tappamisesta ja siitä, että Matthew on joutunut helvettiin ja osoittivat mieltään poliisin suojeluksessa:
[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--
Aikaisempi blogaukseni Helsingin puistojen pömpeleissä tapahtuneesta väkivallasta on herättänyt runsaasti mielenkiintoa. Monet ovat kirjoittaneet järkyttyneinä tapahtumista.
Minulta blogini lukijat ovat kysyneet millaisia rangaistuksia kiinni joutuneet jengiläiset ja psykopaatit saivat. Tarkistin tämän asian Ulf Månssonilta, joka oli aktivistitoverini Setan alusta saakka ja joka luki lakia. Sen takia Uffe pääsi puolustamaan Helsingin puistoissa ja vessoissa jengihakkaamisen kohteiksi joutuneita homoja.
Ehkä pahin väkivaltatilanne, jonka Uffe joutui selvittämään oli vuonna 1978 tapahtunut Laakson kentällä tapahtunut homojen hakkaamisen sarja jonka suoritti Kallion jengi. Oikeuden pöytäkirjan mukaan jengiläiset olivat käyttäneet polkupyörän ketjuja, pesäpallomailoja ja rautanunzia Laakson kentän veskissä piileskelleiden homojen runtelemiseen. Rautanunza toimii samalla periaattella kuin heittotähti (kuva): molemmissa kiinnitetään ketjulla puuvarren päähän rosoinen metallikappale. Tällä voidaan sitten sivaltaa homoa kasvoihin ilman että lyöjän käteen sattuu.
Kiinni jääneitä oli syytetty vain pahoinpitelystä. Rangaistukset olivat pienestä sakosta ehdolliseen vankeuteen. Syynä oli se, että hakkaajat olivat kovin nuoria.
Yksi blogini lukija kysyi minulta mitä näille "psykopaateille" tapahtui. Jouduin toteamaan, ettei nimitystä "psykopaatti" oikein voida soveltaa, koska nämä nuoret eivät ole toimineet yhteisesti hyväksyttyjen normien vastaisesti.
Päinvastoin, nämä nuoret olivat protestoineet poliisille, että "kyllähän niitä homoja saa hakata". Itse asiassa jengiläiset olivat vain toteuttaneet yhteiskuntamme perimmäisiä arvoja. Mooseksen laissa käsketään tappamaan homot ja apostoli Paavali kirjoittaa, että homot ovat kuoleman ansainneet. Silloin kun itse kruisailin Laakson metsissä, seksuaalisuuden psykoanalyyttisestä "normaaliudesta" (vuonna 1969) kirjoittava psykologian professori oli yksi niistä kaappihinteistä, joita saimme väistellä Laakson kentällä. Lisäksi pahimpaan hakkaamisaikaan 1970-luvulla psykologian ja psykiatrian asiantuntijat olivat luokitelleet homouden psyykkiseksi häiriöksi (vuoteen 1981 saakka Suomessa). Silloiset psykoanalyytikot kävivät varsinaista vihakampanjaa homoja vastaan ja leimasivat homot ryhmänä vastuuttomiksi ja lapsille vaarallisiksi.
Jäljempänä mainitussa, tänään tapahtuvassa, keskustelussa Vartti-lehdessä muuan lukija kaipasi jengejä takaisin Laaksoon pitämään kuria homoille.
[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--
Julkisuudessa on Vartti-lehden aloittamana äskettäin keskusteltu homomiesten harjoittamasta seksistä julkisilla paikoilla:
Tämän innoittamana lisään muutaman bloggauksen Setan varhaishistoriaa käsittelevään blogisarjaani. Se on sikäli valmis, että Seta on tehnyt sen perusteella keväällä 2009 PowerPoint -esityksen, jota näytetään Setan toimistolla. Olen vähitellen siirtymässä ystävällisempiin sosiaalisiin viestimiin. Kirjoittamisen Ranneliikkeen keskustelupalstoille lopetin pääsiäisenä 2009 ns. kiusaamiskeskustelussa. Jos joku haluaa keskustella kanssani, pyydän ottamaan yhteyttä Facebookin kautta.
Näiden historiablogieni ydin on ollut siinä, että olen ollut itse mukana niissä kuvatuissa tapahtumissa ja useimmissa tapauksissa olen ottanut niiden kuvat. Olin Setan alkuvuosina, 1970-luvun, Seta-lehden kuvaava ja kirjoittava toimitussihteeri. Tämän blogin tarkoitus on olla loppuvuodesta 2009 FinnQueerissa ilmestyvän, Anssi Pirttijärven työstämän, Setan varhaishistoriaa käsittelevän poliittisen historian alan gradun kuvitettu oheislukemisto.
Keskuspuistolla, Laakson kentällä ja Paavo Nurmen edessä olleella pömpelillä ("Jennyn teehuone") on ollut tärkeä merkitys helsinkiläisten homomiesten kohtaamispaikkana kautta vuosikymmenien, haluttiinpa se myöntää tai ei. Erityisesti laittomuuden aikana - vuoteen 1971 saakka useimmilla homomiehillä ei ollut Helsingissä muuta paikkaa tavata miehiä ja harjoittaa seksiä näiden kanssa kuin tietyt puistot ja ulkotapaamispaikat.
Olen henkilökohtaisesti perehtynyt näihin paikkoihin sekä nuorena osallistujana 1960- ja 1970 -luvulla, että myöhemmin yhteiskuntatieteilijänä, erityisesti ollessani mukana vuosina 1997-1998 tekemässä empiiristä laadullista tutkimusta homomiesten seksikäyttäytymisestä. Tämän tutkimuksen yhteenveto julkaistiin vuonna 2007 Aids-tukikeskuksen teoksena Jukka Lehtonen ja Kari Huotari: Rakkauden rajoilla. Miesten välinen seksi ja hiv Suomessa:
Jennyn teehuoneeksi kutsuttu pömpeli oli Stadionin edessä olevassa puistikossa Paavo Nurmen patsaan ja (entisen) Messuhallin kyljessä olevan poliisiaseman välissä. Se oli 1960- ja 1970-luvuilla keskeinen tapaamispaikka sellaisille homomiehille, jotka eivät uskaltaneet mennä niihin ravintoloihin, joissa miehiä hakevat miehet liikkuivat - tai eivät ikänsä puolesta päässeet ravintoloihin.
Niihin aikoihin Helsingissä oli toistakymmentä yleistä käymälää, joista oli muodostunut salainen tapaamispaikka miesseksiä etsiville. Näitä olivat esimerkiksi (oman kokemukseni mukaan) Jennyn teehuoneen lisäksi ns. Kissalankuja eli eduskuntatalon edessä oleva alikäytävä, Kaivopuiston eteläpäässä oleva ns. Ursinin kallio, Sörnäisten rantatien varrella olleella laiturilla puinen ja haiseva putka, Maunulan urheilumajan yhteydessä ollut puinen hökkeli, Pohjoisrannan Halkolaiturilla sijainnut kusiputka, Seurasaaressa ollut puinen pömpeli, sekä Laakson kentän etuosassa metsikössä ollut puinen käymälä. Tämän lisäksi tapaamispaikkoja oli myös itse Keskuspuistossa Laakson kentältä kohti Ruskeasuon varikkoa menevän tien varrella sijaitsevilla kallioilla.
Tämä "kultainen nuoruus" jätti minuun ahdistuksen lisäksi myös tervan ja kusen hajuiset muistijäljet. Puiset pömpelit oli tervattu kosteutta vastaan.
Eri aikoina seksiseuraa etsiviin miehiin on näissä paikoissa suhtauduttu vaihtelevasti. Kuten Tom of Finlandin muistelmista voidaan lukea, sodan aikana oli tapaamispaikkoja aivan Helsingin keskustassa, Tähtitorninmäellä tai Ruotsalaisen teatterin edessä olevissa pömpeleissä. Sodan jälkeen moraali jyrkentyi ja pahimmat sortovuodet sattuivat Helsingin olympialaisten aikoihin, Kati Mustolan tilastojen mukaan.
Välillä oli taas hyvinkin rauhallisia aikoja, esimerkiksi Fjalar Jarvan ollessa Helsingin ylipoliisipäällikkönä vuosina 1957-1973 olot olivat melko rauhallisia ja itse asiassa poliisiautot partioivat Olympiastadionin puiston liepeillä rauhoittamassa tilanteita.
Jarvan aikakauden jälkeen oli useita levottomia vuosia kun väkivaltaiset nuoret ns. Kallion jengistä kävivät puistoissa "hakkaamassa hinttejä". Niinä vuosina poliisi oli hyvin yhteistyöhaluton. Esimerkiksi Setan perustajajäsen Jukka Miettinen joutui tekemään kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tilanteesta, jossa hän oli yrittänyt saada poliisit tulemaan hillitsemään hinttejä hakkaavia jengiläisiä Setan perustamisen aikoihin. Poliisi oli suhtautunut hyvin torjuvasti homojen avunpyyntöihin.
Väkivaltaisin vaihe sijoittui oman käsitykseni mukaan 1970-luvun loppuvuosiin, jolloin raskaasti aseistautuneet Kallion jengin jäsenet kävivät järjestelmällisesti mukiloimassa homoja Laakson kentällä. Vuonna 1978 saatiin muuan ryhmä hakkaajia kiinni ja oikeuden eteen. Hakattuja homoja puolusti silloinen oikeustieteiden ylioppilas Ulf Månsson, josta myöhemmin tuli Setan puheenjohtaja. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan hakkaajat olivat varustautuneet mm. pesäpallomailoilla, polkupyörän ketjuilla, nyrkkiraudoilla sekä rautanunzilla. Viime mainitut ovat puuvarren päähän rautaketjun kautta kiinnitettyjä rosoisia metallipalloja.
Vuonna 1978 jouduin näkemään tilanteen, jossa kymmenisen jengiläistä pahoinpiteli Laakson pömpelissä värjötteleviä homoja. En itse yksin ja aseistautumattomana pystynyt menemään väliin, mutta huutamalla kovaan ääneen poliisia sain jengiläiset poistumaan. Olin niin järkyttynyt kokemuksestani, että sain Setan kutsumaan Helsingin silloisen poliisipäällikön Göran Wikstenin Setan teemailtaan, jossa me setalaiset vetosimme poliisiin puistojen ja pömpelien rauhoittamiseksi väkivaltaisilta jengiläisiltä. Tapaamisella oli yllättävä vaikutus, koska pian sen jälkeen Helsingissä ja Turussa alettiin purkaa kusiputkia pois yleisiltä paikoilta.
Poliisipäällikkö kysyi meiltä setalaisilta miksi kukaan käy yleisissä pömpeleissä hakattavana. Yritin mahdollisimman selkeästi ja ystävällisesti selittää, että seksikumppanin löytäminen on polttava tarve lähes kaikille ihmisille, mutta samaa sukupuolta etsiville ei ole olemassa turvallisia sisäpaikkoja (tämä oli 1970-luvun lopulla).
Ihmettelimme poliisin logiikkaa. Pidimme sitä samanlaisena kuin jos poliisi olisi hakannut Helsingin puistot pois, koska niissä tapahtuu raiskauksia. Joka tapauksessa tilanne alkoi rauhoittua kun homojen omat tapaamispaikat alkoivat yleistyä ja kun Seta aloitti oman diskotoimintansa.
Jouduin puistoväkivallan kanssa tekemisiin vielä heinäkuussa 1983, jolloin aids-kriisi pyyhkäisi iltapäivälehdistöstä läpi Suomen. Olin sen heinäkuun Setan toimistosihteerin tuuraajana Toisella linjalla sijaitsevassa toimistossa, jolloin teimme Jorma Hentilän kanssa rauhoittavia lehdistötiedotteita. Myös Setan isot lasi-ikkunat kivitettiin sisään sinä kesänä iltapäivälehtien nostattaman viha-aallon myötä. Siinä sivussa jouduin antamaan ensiapua nuorille homoille, joita jengiläiset olivat hakanneet kasvoihin. Minun oli vaikea katsoa verestä punaista suuta, josta hampaat oli hakattu sisään. Sinä kesänä kirjoitin tämän raportin syrjinnän ja väkivallan kohtaamisesta:
Vantaan kaupunginmuseon homohistorian näyttely kertoo myös Helsingin ulkotapaamispaikoista. Siellä on kuva Jennyn teehuoneesta talvella sekä selostus siitä, mistä termi "teehuone" tulee:
--
Kuva: Jennyn teehuone, jossa jengiläiset saattoivat turvallisesti hakata hinttejä 1970-luvulla poliisin suojelevan katseen alla. Polisiautot näkyvät kuvassa taustalla.
Kuva: Olli Stålström. Otin kuvan aids-paniikkikesänä 1983 kun olin jakamassa rauhoittavia ja ennaltaehkäiseviä tiedotteita eri puolille Helsingin kruisailupaikkoja.
[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
--
Juttelin juuri Mika Torvisen kanssa, joka oli läheinen aktivistitoverini alkuaikoina ja josta tuli Helsingin Seudun Setan perustajajäsen. Seuraavassa Mikan juuri arkistoista löytynyt kirjoitus:
---
Kiitos Pasi Risbergin (löysi arkistoista) ja Päivi Huotarin (teki haastattelun), tällainen löytyi:
HS Arkisto
HS - Nimiä tänään - 8.8.1994 - 4216 merkkiä - 1. painos
Vapaaehtoisesti pervoaktivisti
"Olin neljä vuotta sitten töissä Skotlannissa. Tulin kuitenkin poispotkituksi homouteni takia, koska olin työnantajan mielestä terveysriski."
"Eihän näin saa tehdä", Mika Torvinen ajatteli ja heräsi toimimaan "pervokansan", homojen, lesbojen, trans-ihmisten ja muiden puolesta.
Oulun läänin Pyhäsalmesta kotoisin oleva Torvinen ryhtyi Helsinkiin muutettuaan perustamaan Helsingin Seudun Setaa, koska pääkaupungissa ei vielä ollut valtakunnallisen Setan paikallisyhdistystä. "Ajattelimme, että olisi ihan järkevää olla paikallistason yhdistys, jonka ihmiset kokisivat omakseen."
Mika Torvinen on Helsingin Seudun Setan puheenjohtajana hoidellut mm. kansainvälisiä asioita, antanut haastatteluita, kiertänyt kouluissa sekä kouluttanut vapaaehtoistyöntekijöitä.
Helsingin Seudun Setan ansioksi Torvinen laskee sukupuoli-identiteettikeskustelun aloittamisen. "Olimme siinä yksi osatekijä: tuli puhetta transseksuaaleista, transvestiiteistä ja genderblendereistä. Tämä sai aikaan myös imagon muutoksen. Nyt monet kokevat, että yhdistys on ihmisten asialla."
Tämän ansiosta uusia vapaaehtoistyöntekijöitä on tullut mukaan toimintaan. Aiemmin vuoden päätapahtumaa, Setan Vapautuspäiviä saattoi olla järjestämässä vain kymmenkunta touhutiinaa ja -tanelia, nyt mukana on 30-40 ihmistä. Myös jäsenmäärä muutaman vuoden aikana on kasvanut viidestäsadasta kahdeksaansataan.
Torvisen lähes kaikki vapaa-aika kuluu Setan touhuissa. Viime aikoina Torvista on työllistänyt etenkin tänään Helsingissä alkavien Vapautuspäivien järjestäminen. "Viikon aikana on peräti lähes sata eri tapahtumaa."
"Eihän kukaan täyspäinen ihminen tekisi leipätyönsä jälkeen neljästä kahdeksaan tuntia vapaaehtoistyötä illassa. Onneksi mulla on muutama tosi hyvä ystävä ja miesystävä. Suurimman voiman mä saan siitä, kun näen iloisia kasvoja."
Venäläiseltä äidiltään vilkkauden ja temperamenttisuuden perinyt Torvinen on luonteeltaan myös vastuunkantaja, mistä on hyötyä järjestötoiminnassa.
Torvinen tunnustaa kuitenkin tekevänsä mielellään tilaa uusille kasvoille, jotta voisi toteuttaa itseään ja ideoitaan. "Haluaisin tehdä taidetta, tykkään tehdä vartalomaalauksia, remontoida sekä kunnostaa vanhoja huonekaluja. Myös naamioiden tekeminen kiinnostaa."
Naamion taakse Mika Torvinen verhoutuu esiintyessään silloin tällöin myös drag queen "Cindynä". Kun Vapautuspäivien pääjuhlassa 1992 oli pulaa ohjelmasta, Torvinen päätti pistää Cindyn estraadille juontamaan Mr/ Ms Drag Finland -kisaa kaverinsa "Ritan" kanssa.
"Olin transuillut aikaisemmin omaksi huvikseni. Paikalla oli kuitenkin ohjelmanetsijöitä, ja meille rupesi tulemaan keikkaa viikoittain. Esiinnyimme puoli vuotta putkeen, minkä jälkeen olimme ihan kuitteja. Sen jälkeen olemme tehneet vain pari juontokeikkaa", Torvinen kertoo.
Muut Pohjoismaat Suomea, Färsaaria ja Islantia lukuunottamatta ovat hyväksyneet lain samaa sukupuolta olevien rekisteröidystä parisuhteesta. Laki parantaisi homoseksuaalien asemaa perintöverotuksen ja sosiaalilainsäädännön suhteen.
"Haluamme, että lesbojen ja homojen parisuhteella olisi lain edessä samanarvoinen asema kuin heteroavioliitollakin", Toivonen vaatii.
Hän uskoo, että laki saadaan aikaan kohtuullisen nopeasti, vaikka keskustapuolue on tässä asiassa jakautunut kahtia. "Sdp, vihreät, Vasemmistoliitto ja Rkp sen sijaan liputtavat parisuhteen puolesta. Voi tässä käydä niinkin, että jopa Tshekki ehtii Suomen edelle.
Se olisi tosi noloa, kyllä suomalaiset voisivat vähän tsempata", Toivonen huomauttaa.
Vapautuspäivillä järjestetään asian eteenpäin viemiseksi homo- ja lesbohäät ensi lauantaina. "Mukaan on ilmoittautunut yksi lesbo- ja kolme homoparia. Yritämme saada vihkijäksi papin tai ainakin teologisen koulutuksen saaneen henkilön."
Kutsu homohäihin on lähtenyt myös keskustan puoluetoimistoon.
