Ollin Oppivuodet

Edellinen

Kävin Janne Villan terapiassa

Kävin alkuvuodesta Janne Villan lyhytterapiassa. Janne on erikoistunut hengellisen väkivallan seurausten korjaamiseen. Hän on kirjoittanut alan klassisen käsikirjan Villa. Janne (2013) Hengellinen väkivalta. Helsinki: Kirjapaja.

Sain voimaa ja ymmärrystä siihen, miksi uskonnollinen lapsuudentaustani pääsi nitistämään minut nuorena. Saatoin myös testata uskontoteoreettisen ymmärrykseni. Totesin, että olen ymmärtänyt esimerkiksi filosofi Immanuel Kantin ajatukset moraalifilosofiasta oikealla tavalla, siis että järjen käyttö on luterilaisuudessa sallittu.

Terapia ja siihen liittynyt uskontotieteellinen pohdinta auttoivat minua ymmärtämään miksi voin niin pahoin ahtaissa fundamentalistisissa ja taikauskoisissa uskonlahkon omaisissa liikkeissä. Sain voimaa jättääkseni taakseni ahdasmieliset kireät kristillisyyden nimissä saarnaavat piirit.

Heitin hyvästit taikauskoisille demoniopeille. Jatkossa keskustelen vain sivistyneiden ja emansipoituneiden piispojen kanssa (kuten Kari Mäkinen ja Irja Askolan, joiden vuoksi yleensäkin lähdin aktivistiksi). Nämä kaksi piispaa olen tavannut viime vuosien aktiivina.

Teen samalla tutkimustyötä oman mielen sairauteni historiasta, lapsuuteni teologisesta vaikuttajasta Osmo Tiililästä, jonka kirjoittamat traktaatit olen hankkinut. Olen piiloutunut Töölön seurakunnan suojaan, jossa ei ole niitä kiihkoilijoita, jotka saivat minut voimaan pahoin viime vuosina.

Olen vetäytynyt lukukammioon, jossa luen hyviä moraalifilosofisia teoksia, soitan Brahmsia ja rapsutan Rooger-koiraa. Tämän kolumnin panen säästöliekille nyt :)


Sain sovitteluapua ja otin etäisyyttä uskontoon

Olen viime päivinä saanut sovitteluapua itseäni kiduttaneissa teologisissa kysymyksissä.

Sain upeaa apua kirkon perheasiaintyön uranuurtajalta.

Itse olen lopettanut kaiken toiminnan suomalaisen organisoidun uskonnon parissa. En kestä tekopyhyyttä ja ilkeitä henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä.

En kuitenkaan eroa kirkosta. Kirkon piirissä on myös upeita, vastuullisia ja lämpimiä ihmisiä.

Keskityn nyt kirjoittamaan auki kokemuksiani kahdesta seurakuntaneuvoston tyyppisestä organisaatiosta.

Olen joutunut erilaisten autoritaaristen ja ahdasmielisten uskonnollisten ja poliittisten suuntauksien kurmoottamaksi.

Nyt keskityn kirjoittamaan ohjekirjaa siitä miten pysyy hengissä ja toimintakunnossa tilanteessa, jossa erilaiset uskonsuuntaukset, lahkot ja herätysliikkeet, ja poliittiset väkivaltaliikkeet käyvät päälle ja uhkaavat terveyttä ja henkeä.


Valmistaudun henkisen ja hengellisen väkivallan kohtaamiseen

tä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saari esiteltiin "viikon henkilönä" Kauppalehdessä jouluaattona. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä Diakonissalaitoksen kanssa, jonka hallitukseen hän kuuluu.

Kauppalehden artikkelin mukaan Juho Saari on mies, joka pysyy rauhallisena jopa keskellä kiihkeintä väittelyä ja jaksaa perustella kantojaan empiirisellä tutkimuksella.

Sitä ominaisuutta arvostan suuresti, koska itse olen joutunut uskonnosta ja mielenterveysasioista puhuttaessa niin ankaran ja autoritaarisen syrjinnän kohteeksi, että jouduin turvautumaan terapiaan.

Kävin kokemani uskonnollisen kidutuksen vuoksi tässä paikassa saamassa ensiapua ja liityin takaisin kirkkoon, jonka sisällä olen yrittänyt toimia.

Kuitenkin olen viime aikoina taas joutunut pohtimaan kirkosta eroamista, koska reaalisesti olemassa olevassa kristillisyydessä on joitakin kovin raadollisia piirteitä.

Minulla on lämpimiä muistoja tuon oven sisällä saamastani terapiasta ja Itä-Suomen yliopistossa saamastani empiirisesti perustellusta tiedosta. Väittelin sieltä vuonna 1997.

Olen aloittanut keskustelut sellaisen terapeutin kanssa, joka on paljon tutkinut henkistä ja hengellistä väkivaltaa ja kirjoittanut niistä kirjan. Nyt tarvitsen kokeneita ja fiksuja liittolaisia.

Kuva: tutkimukseni ohjaaja Juho Saari Diakonissalaitoksen sairaalan edessä, josta sain apua uskonnollisen kidutuksen korjaamiseksi joitakin vuosia sitten.


Joulunpyhinä muistojen kertausta

[Helsinki, 25.12.2015]

Otin joulunpyhinä hetken tauon uskonnollisesta hömpötyksestä ja vihapuheesta muistellakseni miten varsinainen alani on tekoälyn ja signaalinsiirron piirissä.
Olin nuorena teekkarina hyvin innostunut Teuvo Kohosen aloittamasta itse-organisoituvien karttojen algoritmista, josta tuli sittemmin hänen maailmankuulu projektinsa. Minun osuuteni oli tehdä kirjallisuustutkimus siitä, onko olemassa teknisiä siruja, jotka toimivat samalla mekanismilla kuin hermosolu, siirtäen hermoimpulsseja pitkin hermosolun pintaa sähköisesti ja kemiallisesti synapsiraon yli.

Tämä oli kiehtova tutkimuskohde ja paneuduin siihen täysillä. Uppouduin kirjastoissa intohimoisesti tuollaisen teknisen sirun löytämiseen. Vuodet kuluivat kun etsin Fysiologian laitokselta ja TKK:sta hermosolun teknistä vastinetta. Silmissämme kiilui Nobelin palkinto aivan uuden tyyppisen tietokoneen kehittämisestä.
Kävin läpi kaikki lääketieteelliset ja tekniset mallit, mutta kovasta etsimisestä huolimatta en löytänyt hakemaamme. Erilaisia hermoverkkoja löytyi, mutta ei sellaista sirua, jolla olisi neuronin siirto-ominaisuudet.

Turhauttavan etsinnän takia opiskeluni TKK:lla venyi 10:ksi vuodeksi, senkin takia, että vuonna 1969 sain stipendin Brown Universityyn, jossa professori John D. Savagen johdolla tein harjoitustyön signaalinkäsittelystä Hamming-koodin käytössä.

Opintojani hidasti lisäksi se, että olin sortunut niin sanottuun eheytyspsykoanalyysiin vuodesta 1970, mikä repi minua hajalle ja masensi. Vuonna 1973 olisi tullut täyteen 10 vuotta TKK:lla, mikä olisi periaatteessa riittänyt erottamiseen koulusta. Siitä voin kiittää psykoanalyysiä että sain itseni valmiiksi.

Valmistuin diplomi-insinööriksi Teknillisen fysiikan osastolta vuonna 1973 ja sain aluksi ihannetyön Nokia Elektroniikan aluevientipäällikkönä kohdemaina pienet SEV-maat, Afrikka ja Lähi-itä. Vuonna 1974 asetin vaaraan juuri saamani ihannetyön ryhtymällä Setan aktivistiksi. Minusta tuli Setan varapuheenjohtaja kesällä 1974.

Olen koko ikäni seurannut tekoälyn kehitystä. Uusimmasta Tieteen kuvalehdestä 1/2016 huomasin, että tällainen oppiva siru, "memristori", saatiin toimintakuntoon Hewlett-Packardin laboratorioissa keväällä 2008, kiinalaisen Leon Chuan teoreettisen työn perusteella. Luin uutisen sekavin mielin. Tuotahan juuri olin etsinyt parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Pettymystäni lievensi se, että vuonna 1969 olin päässyt New Yorkissa perehtymään toiseen erikoisalaani signaalinsiirron ohella, lhbti-vapautusliikkeen syntyyn paikan päällä.

Minusta oli hyvin miellyttävä kokemus tavata entinen opinnäytteeni ohjaaja Teuvo Kohonen professori Ilkka Niiniluodon jäähyväisluennolla 14.4.2014. Siellä annoin Kohoselle toisella erikoisalallani kokoamani magnum opuksen (Saanko olla totta? 2011) ja kiitin Niiniluotoa siitä, että hän antoi tieteenfilosofina minua puolustavan todistajanlausunnon Tampereen käräjäoikeudessa vuonna 1999.

Professori Savage kävi minua moikkaamassa Helsingissä käydessään Moskovassa konferenssimatkalla 1980-luvulla. Esittelin hänelle ylpeänä Alvar Aallon suunnitteleman Otaniemen kampuksen.

Kuva: professori John D. Savage, Brown University.


Joulun sanoma Ollin mukaan

Muistutan siitä, että uskontomme perustaja tuli köyhistä oloista. Hän suhtautui jyrkän kielteisesti itsensä ylentämiseen ja tekopyhyyteen.

Siksi katson että minulla on oikeus esittää kritiikkiä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka aggressiivisella tavalla pyrkivät uskonnon nimissä ylentämään itseään ja tuomitsemaan toisinajattelevia.

Olen nähnyt liikaa itsetuhoisuutta kun itseään syrjivää homoa lyödään Mooseksella ja Paavalilla.

Minusta ei ole ihmisten tehtävä ajaa syrjinnän kohteita itsetuhoon. Jätetään tuomitseminen Jumalan käsiin.


Oma suojelusenkelini Mike Ross

Olen ikuisesti kiitollinen siitä tuesta, jota minulle on antanut alunperin Uudesta Seelannista Australian kautta Yhdysvaltoihin edennyt kansanterveystieteiden professori Michael W. Ross.

Hän tuli ensimmäistä kertaa katsomaan kuka kirjoittaa minun tavoin kritikoiden uskonnollis-psykoanalyyttistä eheytysideologiaa.

Julkaisin tekstini itsemurhien ehkäisykonferenssi IASP
vuosikokouksessa vuonna 1977. Sama teksti julkaistiin ruotsiksi teoksessa Hansson, Johan (red) 1982.

Siinä on oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomessa sodan jälkeen tuotu esiin, että homojen keskuudessa usein esiintyvät itsetuhoisuuden ja itsesyrjinnän ongelmat ovat seurausta pitkään jatkuneesta uskonnollis-psykoanalyyttisestä sortoideologiasta.

Olen kirjoittanut asiasta teoksessa Saanko olla totta, jonka ovat toimittaneet lisäkseni rovasti Liisa Tuovinen, Sexpon VET-terapeutti Jussi Nissinen ja päätoimittaja Jorma Hentilä.

Teoksessa kerron varsin avoimesti miten uskonnollinen kireän kristillinen varhaislapsuus ajaa nuoren ihmisen kuolemaan (kuten isäni veli) ja murskaa toinen lapsen mielenterveyden - kuten minulle kävi.

Olen tarjoutunut varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten uskonkiihkoilu ajaa lähelle itsetuhoa, mutta että siitä voi kuitenkin pelastua - joskaan ei henkisesti tasapainoiseksi.

Elämäkertani olkoon voimakas vetoomus henkistä ja hengellistä väkivaltaa vastaan.

Kuva: professori Michael W. Ross, joka on opiskellut myös Helsingissä ja Tukholmassa ja osallistunut kaikkien
tärkeimpien artikkeleideni ja kirjojeni tuotantoon.

Mikellä ja minulla on saman tyyppinen perhetausta. Mike tulee skottilaisesta liikkeestä Exclusive Brethren, jonka oppiperustaan kuuluu, että vain siihen kuuluvat pelastuvat helvetin tulesta. Minä tulen fundamentalistisesta OPKO:n taustasta, jonka oppiperustan mukaan vain siihen kuuluvat pelastuvat helvetin tulesta. Olen itse elänyt parisuhteessa ihastuttavan vanhoillislestadiolaisen miehen kanssa, jonka liikkeen oppiperustan mukaan kaikki muut kuin SRK:n jäsenet joutuvat kadotukseen.

Olemme Miken kanssa monia kertoja pohtineet hänen käydessään Savonlinnassa oopperassa kanssani miten hyvä vertailututkimus meillä onkaan itsetuntoa murskaavista ja itsetuhoon ajavista taustoista.

Olemme joskus laskeneet leikkiä siitä kuka voittaa kun toisinajattelevien lähettämisestä helvettiin kiistelevät Exclusive Brethrenin, SRK:n ja OPKO:n jäsen.

[Kuva: Minnesotan yliopiston kansanterveystieteen professori Michael W. Ross]


Historiallinen paranemispäivä 15.12.

[Turtle Box Bulletin, 15.12.2015]

Sateenkaariväen historiaa dokumentoiva aikakausjulkaisu Turtle Box Bulletin kertoo miten tänä päivänä 42 vuotta sitten tapahtui laajamittainen, miljoonia lesboja ja homoja käsittävä äkillinen "joukkoparantuminen" sairaudesta nimeltä "homoseksuaalisuus".

Yhdysvaltain Psykiatriyhdistys APA tiedotti 15.12.1973 tehneensä päätöksen poistaa diagnoosi 302.00 (homoseksuaalisuus) vuonna 1952 käyttöön ottamastaan sairausluokituksesta DSM-III.
Päätöksen taustalla oli sekä ruohonjuuritason sosiaalinen like että vertaileva empiirinen tutkimus.

Psykologi Evelyn Hooker teki vuonna 1956 ratkaisevan empiirisen tutkimussarjan sen selvittämiseksi voidaanko homomiehet löytää psykometrisin mittauksin. Hänen tutkimuksensa tulos oli selvä: ei pystytä erottamaan mittaustuloksin. Hooker muotoili tutkimustuloksensa toteamalla, että havaintojen perusteella homoutta ei voida pitää mielenhäiriönä.

Sen sijaan hän totesi, että syrjityille ryhmille ominaisia “stigmamerkkejä” löytyy eli itsetunnon heikkoutta, masennusta, toivottomuutta ja itsetuhoisuutta. Nämä stigmamerkit olivat tunnettuja yhteiskuntatieteissä reaktioina esim. rotusyrjinnän ja antisemitismin mieltä murskaaviin vaikutuksiin.

Yhdysvaltalainen yhteiskunta oli äärimmäisen kielteinen homoja kohtaan 1950-luvulla. Epäamerikkalaisen käyttäytymisen komitean puheenjohtaja Eugene McCarthy käynnisti suoranaisen vainon homoja kohtaan. Alkoi massiivinen homojen erottaminen valtionhallinnosta.

Yksi varhaisen ruohonjuuritason aktivisti oli afroamerikkalainen W. Dorr Legg (kuvassa), joka liittyi 1950-luvulla alkaneeseen ns. homofiililiikkeeseen Mattachine Society. Dorr Legg perusti vuonna 1953 ONE-nimisen aikakauslehden edistämään tieteellistä tiedottamista ja etnistä ja seksuaalista yhdenvertaisuutta. Lopputuloksena APA:n luokittelukomitea totesi, ettei ole perusteita pitää seksuaalista suuntautumista sinänsä häiriönä tai oireena.

Itse tulin kuvioon mukaan siten, että olin aloittanut niin sanotun eheytysterapian vuonna 1970, koska silloisten oppien mukaan psykoanalyysillä voidaan potilas eheyttää heteroksi. Olin jo ehtinyt maata kolmen vuoden ajan eheytyspsykoanalyysissä (neljä kertaa viikossa) ilman mitään myönteistä vaikutusta. Vaikka psykoanalyysissä ollessa ei olisi saanut tutustua siihen kriittisesti suhtautuvaan kirjallisuuteen, tämä uutinen kylvi mieleeni epäilyn siitä, että olisin ehkä joutunut kristillis-psykoanalyyttisen aivopesun kohteeksi. Vuoden 1974 aikana päätin lopettaa psykoanalyyttisen käsittelyn ja lähdin aktivistiksi Setaan.

(Kuva: ONE-julkaisun toimittaja Dorr Legg)


Vastustin pinkkipesua ja islamin demonisointia jo 2012

"Pinkkipesuksi" nimitetään yrityksiä halventaa tai demonisoida jotakin aatetta tai uskontoa homouden yhdenvertaisuuteen vedoten. Suomalainen pikkuliike Finnish Defence League yritti kääriä islamin vastaiset kiihotuksensa ikään kuin seksuaalisten vähemmistöjen puolustamisen valekaapuun.

Minä en ainakaan hyväksy tuollaista itsensä ylentämistä muita alentamalla.

Itse kannatan kaikkien uskontojen rauhanomaista ja vähemmistöt hyväksyvää tulkintaa.

https://www.facebook.com/olli.stalstrom/posts/10153791102033540?notif_t=like



"Uskonnollinen riitely väsyttää"

SANA-lehti: "Jatkuva riitely väsyttää"

Tänään tulleen SANA-lehden mukaan:

"Tuttua on kristittyjen erimielisyydet, mutta uutta ovat selvät väsymyksen oireet keskinäisestä hajaannuksesta puhuttaessa. Keskinäinen taistelu alkaa väsyttää".

Tämä teksti oli uutislaatikossa, joka esittelee SANA-lehden pääkirjoituksia 50 vuotta sitten (SANA 9.12.1965)

Edellinen