Ollin Oppivuodet

Näytetään bloggaukset elokuulta 2011.

Blogini tarkoitus on saavutettu

Olen pitänyt ranneliikkeessä henkilökohtaista historiablogia Ollin Oppivuodet alkaen 6.11.2008. Silloin virikkeenä oli Barack Obaman valinta presidentiksi, mutta historiablogini varsinainen tarkoitus oli antaa taustatukea Anssi Pirttijärven ja Ilse Mannerin graduille, joiden avustajana toimin ja jotka alun pitäen oli suunniteltu julkaistaviksi FinnQueerin pdf-kirjastossa.

FinnQueerissä julkaistiin 23.7.2011 kaikkiaan kolme opinnäytettä joissa olin antanut aineistoa, lähdekirjallisuutta ja ohjausta. Virallisen graduohjauksen kukin tekijä sai omalta yliopistoltaan

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=340_6_1

Tässä on loppurukoukseni seurakuntaneuvostossa ti 3.1.2012, jossa kehotin rukoilemaan vihollisen ja vainoajan puolesta:

Olen muukalainen maan päällä.

Isänpuoleinen esivanhempani oli maahanmuuttajia etnisestä ryhmästä, jonka Martin Luther tuomitsi eristettäväksi ja karkotettavaksi. Itse kuulun vähemmistöön, johon Lutherin nimeen vannova säätiö kohdistaa suoranaista henkistä demonisointia ja vainoa.

Isoäidin yksi poika tappoi itsensä, koska ei jaksanut elää suvun tuomitsevassa ilmapiirissä. Isoäidin pojanpoika eli minä, sairastui vakavaan masennukseen tuomitsevan ilmapiirin takia.

Miksi minä en seurannut setäni jalanjälkiä ja toteuttanut Paavalin tuomiota ja Mooseksen tappokäskyä itseni kohdalla, kuten niin monta kertaa harkitsin?

Henkeni on pelastanut se, että isäni oli kaupunginorkesterin viulisteja jonka ansiosta olen kasvanut Bachin hengellisen musiikin suojeluksessa. Jo lapsesta rakastin Matteus-passiota ja olen sitä itsekin laulanut koulun kuorossa. Osaan Matteuksen evankeliumin ulkoa. Saksaksi. Laulaen.

Minut on pitänyt hengissä Matteuksen evankeliumin sisältämä etiikan kultainen sääntö, jonka mukaan olen kohdellut lähimmäisiäni kuten haluaisin että minua kohdeltaisiin.

Minut on pitänyt hengissä Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnan lohduttava sanoma siitä, miten "autuaita ovat murheelliset; he saavat lohdutuksen; autuaita ovat kärsivälliset; he perivät maan; autuaita ovat ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano; heidät ravitaan"

Olen oppinut Matteuksen sanoittamana ja Bachin säveltämänä kääntämään toisen posken kun minua lyödään toiselle. Olen kulkenut kaksi virstaa kun minua on pyydetty kulkemaan yksi. En ole kääntänyt selkääni sille, joka haluaa lainata minulta.

Olen sisäistänyt elämänohjeekseni Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa, joiden kanssa päätämme tähän rukoukseen:

"Minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille...olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.