Omaa sähläämistähän se on, kun olet liian "hyvin" tienaava kelan silmissä etkä huomaa monelta eri työnantajalta tulleita roposia laskea tarpeeksi tarkkaa yhteen.
Tuli lasku liikaa maksetuista opintotuista: 1800€ ja rapiat....tekee hyvää opiskelijabudjetille maksella tommosta ensi kevät.
Vi¤%u
Hoidan maksajan mielialaa appelsiini-mangomehulla. Toki lasiin löytää tiensä myös tilkka Smirnoffia...
Olen aina ollut hieman taipuvainen melankoliaan - ainakin pääni sisällä. Nyttemmin olen huomannut mielialani muuttuvan nopeastikin ja saatan olla vittuuntunut kaikesta ja kaikille päiviäkin putkeen. Toisinaan totean parhaaksi lukkiutua kämppääni pariksi päiväksi. Elää aamutakissa sohvalla löhöten.
Huolestuttava käänne on se, että välillä millään ei tunnu olevan mitään väliä. Kaikki vaan vituttaa ja olen muutaman kerran ollut lähellä heittää kaikki lähellä oleva päin seiniä. Siis vakavasti harkinnut...looginen minäni ei ymmärrä moista.
Ehkäpä kaikki johtuu vain siitä, että elämältä puuttuu sisältö. Ei valttämättä päämärä, mutta tällä hetkellä sisältö. Ei ole mitään niin tärkeää, jonka takia täällä viitsisi pyöriä. Masentava ajatuskulku.
Yleensä olen hoitanut masennustani rahalla, shoppailulla. Ongelmana on se, että ei ole oikein enää mitään ostettavaa ja opiskelijabudjetti on jo nyt ylivenytetty. Eikä raha terapiana toimi, sen voin sanoa.
Ainoa ilo ovat päivät koulussa. Lapsista saa valtavasti positiivista energiaa! Elämänmyönteinen hyörinä ympärillä vetää väkisinkin suunpieliä ylöspäin, olit sitten kuinka vittuuntunut tahansa. Lapset ovat niin paljon välittömämpiä ja aidompia, kuin aikuiset. Palautekin on suoraa, konstailematonta ja aitoa. Aikuisilta harvoin saa niin suoraa mielipidettä kuin lapselta :/
Kyyninen kun olen (joskin ystäväni, joka varmaan itsensä tunnistaa ;), yrittääkin ajatusmaailmaani ahkerasti muuttaa) , niin olen taipuvainen syyttämään elämää yleensä alati tihenevistä ja pitenevistä "mustan mielen kausista". Turha sitä on luontoa mennä parjaamaan...
huoh :(
edit: positiivista kyllä, seksuaalisuuteni ja suuntautumiseni ovat ainoita tasapainoisia asioita elämässäni, asioita, joita ei tarvitse pohtia jatkuvasti.
Hmmm..
Olen sisustusfriikki, vaatekaappini (kaikki 6!) pursuavat vaatteita ja kengät ovat valloittaneet eteiseni. Nautin ruoanlaitosta, shoppailusta, teatterista ja musikaaleista (joita pääsen katsomaan aivan liian harvoin). Minulta pyydetään apua sisustus- ja vaatevalintoja koskeviin ongelmiin; säännöllisesti puen äitini juhlatilaisuuksiin ja autan sisartani kodin ongelmakohtien järjestelyssä.
Suurin osa ystävistäni on naispuolisia ja olen aina tullut toimeen naisten, erityisesti vanhempien naisten, kanssa.
En pidä urheilusta tai ymmärrä mitään tulosvedosta, mutta osaan luetella ja tunnistaa kiitettävän määrän suomalaista designia. Pidän taidenäyttelyistä, en jääkiekkomatseista. Katson draamaelokuvia, joskus vieräytän kyyneleen.
Olen siisteysfriikki (sisareni erään tuttavan mukaan - gayporukkaa kaikki, siskoni mukaanlukien - totesi kerran, ettei homoja enää erota heteroista vaatetuksen perusteella, mutta jos kämppä on siisti ja laitettu, homo on). Omani on sairaalloisen siisti ja laitettu.
Ääneni on sopraanohko (liekö sana edes) ja kaiken kukkuraksi pikkurillini on aina pystyssä, kun kädessäni jotain on.
Olenko siis stereotyyppinen homo?!
Vihdoinkin pilkunviilaus on sallittua. Olen oikeinkirjoitusfriikki, joskin sallin itselleni toisinaan typoja täällä ja muuallakin netissä.
Facebookissa on ryhmä Yhdyssana on yhdyssana, jossa pääsee vapaasti valittamaan nykyaikana suorastaan vitsauksena rehottavista yhdys sana virheistä. Vertaistukea parhaimillaan! Aaaah...
Graduparini on naimisissa oleva nainen ja opiskelukaverit ympärillä jaksoivat ihmetellä, että eikö aviomies häiriinny, kun vietämme niin paljon aikaa yhdessä. Eivät he ole sen suuremmin perillä suuntautumisistani ;)
Kerran äijä sitten totesi porukuille, aiheen taas illanistujaisissa esiin noustessa, todenneensa minut jotakuinkin HARMITTOMAKSI.
SIIS HARMITTOMAKSI!
Ottaa miehisyyden päälle... :D
...kun soitetaan töihin. Kiitos luojalle flunssa-aalloista ja yskivistä lapsista ;) Tietää meille sijaisille duunia, joskin myös aikamoiselle altistukselle eri koulujen erilaisia bakteeri- ja viruskantoja...käsidesi mukaan!
Hmm...
Olen sunnuntain ja tämän maanantain istunut sisällä tekemättä mitään. Siis tekemättä mitään. Televisio pauhaa ja kanavia surffailen (eikä sieltä mitään tule, vaikka digikanavien lisäksi pyörii Viasatin kanavat) ja tietokone istuu sohvalla seurana. Kun kankut puutuu, siirryn pianon viereen ja soittelen Entertainerin taas kertaalleen läpi; onneksi se sentään hioutuu jatkuvasti paremmaksi :)
Olen kai tämän yhteiskunnan uhri, sillä tunnen suurta syyllisyyttä, kun ei ole montaa rautaa tulessa ja ihan hyvällä omallatunnolla vain makaan sohvalla. Missä vaiheessa meille on opetettu, että jatkuvasti pitäisi olla tekemässä jotakin ja mielellään vieläpä jotkain hyödyllistä. Luterilainen mentaliteetti puskee läpi :/
Itse asiassa voisin kaivaa piirustusvälineeni esiin. Siitä on jo varmaan kaksi vuotta, kun oikeasti istuin alas ja piirsin tai maalasin jotakin. Sekin harrastus jäi johonkin, ironisesti ajan puutteen vuoksi...onkin silloin aloittamani työ kanavanäkymä Venetsiasta kesken....
En koskaan lakkaa ihmettelemästä aikuisten käytöstä. Opettajan olen tottunut siihen, että lapsoset keksivät mitä sattuu ja touhottavat aivot narikassa.
Aikuiset sen sijaan.... :(
Osallistuin tänään graduparini kanssa jatkokoulutusseminaariin, jossa siis tohtorin väitöksiä työstävät esittelevät ja saavat palautetta työstään. Eräs osanottaja päätti sitten saapua paikalle umpihumalassa...
Kuten vain humalainen osaa, hän intti selvistä asioista, puhui jatkuvasti päälle, kommentoi ihan mitä sattuu jne. Seminaarin puheenjohtajan pinna oli ihailtavan pitkä, ja hän jossain vaiheessa painokkaasti tiedustelikin, josko olisi parempi olla kotona lepäämässä. Eihän se äijä (opettaja muuten) mihinkään lähtenyt, joskin hetkeksi hiljeni. Häntä sitten siedettiin loppuaika.
Käsittämätöntä toimintaa aikuiselta ihmiseltä - tai sitten olen jotenkin naiivi maailman suhteen?!
No niin, nyt olen virallisesti Spr:n valtuuttamana kykenevä antamaan hätäensiapua! Ainakin vuoteen 2010 ;) Toistan komenttini: mielestäni jokaiselle opettajalle tulisi olla viraan kuuluva - ja myös rahallisesti korvattava - osa käydä ensiapukurssi.
Spr:n väki sanoi olevan täysin mahdollista räätälöidä kurssi, jossa perusasioiden lisäksi, ja ohella, keskityttäisiin myös koulumaailmassa tapahtuviin tapaturmiin ja niiden hoitamiseen.
