Mopsi's

Sisko pyysi meikäläistä tyttärensä kummiksi :D

Toinen kummilapsi jo...kyynikko voisi ajatella pakollisiin synttärilahjoihin kuluvan rahan tuplaantumista vuositasolla, puhumattakaan joululahjoista.

Onneksi en ole kyynikko ;D

Ahkeraa keskustelua hanin kanssa siitä, mikä tuntuu hyvältä missäkin ja milloinkin. On aina mukavaa oppia uutta toisesta, varsinkin kun se edistää hyvää oloa tulevaisuudessa.

Ai niin, "saatiin" ilmaiset kahvitkin Hesassa Noksun kanssa. Tilattiin latte ja capuccino sekä suklaajätskiä. En tiedä, mitä ne myyjät siinä sähläsivät. Kahvit tulivat vähän tipoittain ja pari asiakasta tilasi siinä välissä ja maksoikin omat leivoksensa. Itse seisoin kassalla varmaan 5 minuuttia muiden asiakkaiden lipuessa ohi maksaen ostoksiaan. Jossain vaiheessa eräs jonossa ollut asiakas totesi englanniksi "if they don´t want your money, just go". Totesin takaisin: "i was thinking the exact same." Otin kahvini ja jäätelöni ja menin pöytäämme. Ei kukaan rahaa kaivannut. En sitä sitten alkanut tyrkyttääkään, kun eivät kassalla tajua pyytää, vaikka kolikot kädessä siinä seison.

En tunne mitään omantunnontuskia, mitäs ei raha kelvannut. Jos asiakas tilaa ja tilaamansa saa ja seisoo kassalla rahat kädessä 5 minuuttia myyjien edessä ja muut maksavat ja menevät ohi, eikä silti rahat kelpaa eikä kukaan edes kysy, mitä olen vailla, niin ihan oma moka.

En olekaan hetkeen blogannut mitään, ei ole jaksanut.

Gradu näyttää olevan jo loppusuoralla. Nyt sen kimppuun pääsemistä odottaa, kun tietää, että se on kohta pois jaloista kokonaan. Johan sitä onkin 1,5 vuotta tehty :)

Noksun kanssa olimme Hesassa torstai-illasta maanantaihin. Rahaa paloi käsittämättömästi: söin ja join ulkona joka päivä. Rahaa ei ole varsinaisesti liikaa (varsinkin, kun kotona odotti verottajan lappu, 300 ja risat karhuttavaa...tulojakin sen verran vitusti, että kela karhuaa jokusen tonnin=vitun kiva kevät 2009). Hesassa oli kyllä kivaa :D

Poikkesimme Noksun ja hanin kanssa DTMäänkin. Naurettiin noksun kanssa, että lienemme näyttäneen juurikin niiltä heterovierailijoilta, varsinkin kun tulimme käsikynkkää sisään. Ehkä noksulta lainaamani valtava kimalteleva sormus ei jättänyt sijaa epäilylle muiden juhlijoiden osalta ;)

Totesin Helsingin (ja elämän yleensä) olevan ennen kaikkea asennnekysymys: Helsinki täytyy selättää eikä antaa sen imeä sinua mukaansa. Elämääkin täytyy ottaa munista kiinni ja ohjata itse, eikä aina vain antaa sen viedä. Toki virran viennilläkin on oma aikansa ja paikkansa.

Harmi, ettei ole enempää varaa nauttia pääkaupungista. Voisin tyytyväisenä elää siellä syöden ja juoden ulkona, kierrellen gallerioita ja museoita sekä pikku puoteja, shoppailla ja käydä oopperassa. Noo mani, joten täytyy tyytyä vain ryyppäämään (ei tosin keskustassa, jossa nyt elin 4 päivää....kallista on!).

Noksun myötä ovat iltani ulkona kallistuneet, no, huomattavasti :)

Toki, hauskuuskin on kertautunut menevän rahan myötä...

Ja, haa, paikallinen julkkis tuli pokaamaan meikäläistsä DTMssä, olin hieman imarreltu :D

Sisko sai toisen lapsen: 3,2 kg tyttö, 48 cm (en ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä lapsen strategisten mittojen ilmoittamista ensimmäiseksi). Tuntomerkkeinä: hymykuoppa vasemmassa poskessa :)

Onneksi yksi kolmesta sisaruksesta sentään elää heteronormatiivisuuden kehdossa, hoitaen meidän kahden jäljelle jäävänkin puolesta meidän vanhempiemme lastenlasten tuottamisen. Vähemmän painetta ;D

"Koskas tämä on viimeksi leikattu?"

"Noh, olisikos reilu kuukausi sitten."

"Juu, käytätkös yleensä vahaa tai hiuslakkaa?"

"Jep, molempia, ei tää muuten kasassa pysy :)"

"Joo, on aika paksut ja karkeet hiukset kyllä. Entäs käytätkö paljon hattuja?"

"En oikeastaa."

"Joo, no ne onkin ehkä enemmän noitten NUOREMPIEN juttu."

Nuorempien, nuorempien! Mä mikään vanha oo! prkl! Istuin mielenosoituksellisesti hiljaa loppusession ajan. Vanha, mai ääs :D

Noksu jo ehtikin bloggailla keskeisimmät tapahtumat :)

Oli tosiaan säväyttävää perjantain juhlinnan jälkeen herätä lauantaiaamuna klo 8 ja tajuta, että auto on keskustassa sakkopaikalla. Pohdin hetken vaihtoehtoja ja päätin, että kerrankin hyvä syy repiä noksu peiton alta :)

Olimme aika vauhdilla valmiita, ottaen huomioon yhteenlasketun valmistautumisaikamme noin normaalioloissa. Sakkoakan ei tullut. Keskustaan päästyämme, ryysimme välttömästi lähimpään apteekkiin, ratsasimme ibuprofeiinihyllyn ja ryystimme tyhjäksi apteekin vesiautomaatin. Mummot katsoivat meitä hieman kieroon.

Päivästä selvittiin ahkeralla kofeiinin ja pillerien nauttimisen avulla...karsea päänsärky, huonovointisuus ja väsymys olivat omiaan hulluilla päivillä stokkalla. Nou kiva.

Kirppari olikin sitten kokemus. Myin joitakin juttuja, mutta ihmisiä oli liian vähän liikkeellä. Täytyy joskus uudestaan :)

Olen vieläkin univeloissa, kun viime yökin meni vituilleen. Pää alkaa olla ylikuormittunut muuttamisesta, gradusta ja unettomuudesta.

Hoito: ensi viikonlopun olen Hesassa, taas, ja nollaan aivoni ja täytän ne endorfiineilla. Toimii myös selkäsärkyyn ;)

Sitä odottaen...rarua painaa, raruararuararua

Niin ja koiramme (tai -ni) alkoi vihdoin olla niin heikossa hapessa, että se vietiin uudestaan eläinlääkäriin. Tällä kertaa siksi, että se ei oikein saanut enää henkeä.

Röntgenin jälkeen lääkäri totesi, että sydämen vajaatoiminta ja keuhkot täynnä nestettä. Lekuri iski antibiottiia suoneen ja antoi kuurin.

Koira voi selvästi paremmin (kuulemma) jo seuraavana päivänä. Maanantaina lääkärissä oli käynyt. Keskiviikkona kun Asserin näin, niin kyllä se oli aika pirtsakka, joskin vaan VANHA :)

Hengissä ainakin toistaiseksi; voi potkia vielä viisikin vuotta tai sitten saa sydänkohtauksen tänään. No, 12,5 vuotta on ihan kunnioitettava ikä keskikokoiselle koiralle. Lääkärit ovat aina kehuneet Asserin hyvää fyysistä kuntoa, niin lihaksia kuin paksua kiiltävää turkkiakin. Harva meistä ihmisistä voi sanoa syövänsä kohtuullisesti ja terveellisesti sekä käyvänsä lenkillä kaksi kertaa päivässä. Ihmekös lemmikit elävät suhteellisen vanhoiksi :)

On aika rankkaa samanaikaisesti:

Muuttaa toiseen kaupunkiin, pakata elämäänsä viimeiseltä 3 vuodelta;

miettiä, mitä kaikkea myydään ja missä;

järjestää muuttoautot ja -avustajat, pohtia mihin ihmeeseen autot pysäköidään keskustassa jne.;

tehdä tässä hässäkässä samalla gradua, jonka deadline on 3 viikon päästä : |

Edellisen lisäksi on viikonloppuisin menoa, sopimusten solmimisia ja irtisanomisia, osoitteiden vaihtamisia sun muita paperiasioita. Uusi kämppä kaipaisi vähän säilytystilanlisäystä (täytyy kysyä vuokranantajalta remonttilupaa siltä osalta).

Olin eilen keskiviikkona ensimmäistä kertaa asunnossa omalla avaimellani. Hienoa ja ei hienoa, lähinnä sekava olo ylipäätään :/

Liikaa muutoksia, joihin ei ehdi sopeutua. Samalla paineita muun arjen ja opintojen kanssa. Poks, sanoo suoni ohimolla, huolimatta siitä, että odotan kiinnostuksella, millaista on elää Turun keskustassa. Olen ikäni elänyt sutheellisen pienillä paikkakunnilla ja lähellä luontoa.

Ehkäpä tässä olisi sitten elämän käännekohta, ainakin yksi niistä :)

Täytyy vaan pitää pää pinnalla huhtikuun ajan...

Ja kaiken kukkuraksi selkäni on kipeämpi, siinä pisteessä jo, että suomalaisen miehen jääräpäisyydelläkin härkitsen yths:n puoleen kääntymistä...onpahan sitten ainakin sairaslomapaperi näyttää muuttoavulle

'sori, oon kipee...ja niin, se sohva ei mahdu hissiin, kantakaa 8. kerrokseen...." ;D

Minulle todettiin tänään (taas...), että olen hemmoteltu. En ole koskaan asiaa varsinaisesti niin nähnyt, en siis ole rikkaasta perheestä, jossa olen aina saanut kaiken tarjottimella.

Mutta, myönnän, että ehkä olen aika helppoa elämää elänyt ja tottunut saamaan asioita. Hauskaa vain ajatella olevansa hemmoteltu, vaikka ei varsinaisesti itse asiaa niin näe.

Ehkä vähän saan itsekin perspektiiviä siihen, että hemmoteltukin saattaa olla käynyt läpi ei-mukavia asioita. Kuten minä ainakin olen joutunut, elämäni tunnepuolella ainakin. Ei ne asiat ja raha kerro mitään ihmisestä, saati anna toiselle oikeutta arvostella toisen elämän helppoutta.

Näin ajattelen, ehkä siksi, että voin perustella hemmotteluani :D