• mopsi22

Koiran tukehtuu itseensä

Niin ja koiramme (tai -ni) alkoi vihdoin olla niin heikossa hapessa, että se vietiin uudestaan eläinlääkäriin. Tällä kertaa siksi, että se ei oikein saanut enää henkeä.

Röntgenin jälkeen lääkäri totesi, että sydämen vajaatoiminta ja keuhkot täynnä nestettä. Lekuri iski antibiottiia suoneen ja antoi kuurin.

Koira voi selvästi paremmin (kuulemma) jo seuraavana päivänä. Maanantaina lääkärissä oli käynyt. Keskiviikkona kun Asserin näin, niin kyllä se oli aika pirtsakka, joskin vaan VANHA :)

Hengissä ainakin toistaiseksi; voi potkia vielä viisikin vuotta tai sitten saa sydänkohtauksen tänään. No, 12,5 vuotta on ihan kunnioitettava ikä keskikokoiselle koiralle. Lääkärit ovat aina kehuneet Asserin hyvää fyysistä kuntoa, niin lihaksia kuin paksua kiiltävää turkkiakin. Harva meistä ihmisistä voi sanoa syövänsä kohtuullisesti ja terveellisesti sekä käyvänsä lenkillä kaksi kertaa päivässä. Ihmekös lemmikit elävät suhteellisen vanhoiksi :)

2 kommenttia

kesäpoika

3.4.2008 23:00

Kuurin? Mutta sydämen vajatoiminta on parantumaton sairaus. Koiru tarvii pysyvän nesteenpoistolääkkeen ja sydämen toimintaa tukevan lääkkeen. Ne eivät paranna sairautta tai vakuta sen etenemiseen, mutta niillä voidaan helpottaa oireita. Hengitysvaikeudet ovat siitä kimurantteja hoitaa, että ainakin ihmisillä niihin liittyy merkittävää hätääntymisen tunnetta ja ahdistusta.. ja ymmärtäähän sen miksi.

Mä olen suunitellut meidän silkkiturkin elävän 18-vuotiaaksi saakka. Sitten pidetään bileet sen täysi-ikäisyyden kunniaksi.. :D

No, nyt se on vasta kolme..

mopsi22

4.4.2008 09:22

Hmm, koiran vei eläinlääkärille isäni naisystävä. Ei aina mikään tarkkaavaisin tapaus, joten tuon lääkekuurin sisältö tai kesto ei ihan selvinnyt mulle. Olin niin pikaisella vierailullakin vielä. Täytyypä tänään oikein katsoa, kun käyn Asseria moikkaamassa, että mitä sille syötetään. Antibiootteeja se ainakin sai, ilmeisesti sitten johonkin tulehdukseen.

Ja kyllä, tiedän että on parantumaton sairaus.