Iskän poikaystävä

Eilen perheemme päivällispöydässä. Matkapuhelimeni ilmoittaa kolme kertaa peräkkäin viestin saapumisesta.
- Tyttöystäväkö se sieltä niin kovin yrittää tavoitella, vaimoni tiedustelee.
- Tuskin se tyttöystävä on, ehkä poikaystävä, vastaan.
- Mitäs sanoisit jos isällä olisi tyttöystävä, vaimoni kysyy kuusivuotiaalta tyttäreltämme.
- Mitäs sanoisit jos isällä olisi poikaystävä, kysyn kuusivuotiaalta tyttäreltämme.
- Iskälläpä on poikaystävä, tyttäremme vastaa.
- Ai, jaa, oletko sä nähnyt mun poikaystävän, tarkennan.
- Joo, tyttäremme vastaa.
- Missä sä sen olet nähnyt, kysyn.
- Kokouksessa, tyttäremme vastaa viitaten siihen, että hänen on täytynyt istua muutamissa kokouksissani iltaisin lapsen hoito-ongelmien takia. - Siellä sä olet istunut näin, hän jatkaa korostetusti hymyillen ja silmiini katsoen.
- Millanen se on, utelen.
- Sellanen lyhyt, tyttäremme täsmentää ja vaihtaa puheenaihetta. Minä jään miettimään kuka se voisi olla.

Kysymyksessä lienee käsitteiden epäselvyys ja elämänkokemuksen puute pikemminkin kuin suvaitsevaisuus. Ja ne viestit olivat ihan tylsää työasiaa.