Half Machine Lip Moves

Niin, täällä oli aika tuulista lauantaina. Hieman arvelutti että lähteeko katto lentämään, ja palanen parvekkeen katetta lähtikin, tänään pitäisi remonttimiehen käydä katsomassa paikkausta...

Samoin harmittaa ettei ole kameraa, olisi tyopaikan lähistollä hieno valikoima näyttävästi kaatuneita puita ja pari tolppaakin, pari murtunutta kivimuuria yms joista olisi kiva napsia kuvia nettiin. Ja lähiseuduilla tuli ruumiitakin.

Tapaninpäivänä oli jo kovasti myrskyistä, uudenvuoden tienoilla satoi lunta, ja nyt tämä. Joko saa mainita I-sanan?

Ensinnäkin musiikkimaininta, yhtyeestä jonka olen maininnut ennenkin: Les Georges Leningrad (joka nimestään huolimatta on Montrealista). Nyt sain käsiini vihdoin debyyttilevynsä Deux Hot Dogs Moutarde Chou, ja on se hieno: in-your-face taidepunkkia ja 2000-luvun alun post-punk revivalin yksi niistä hyvistä yhtyeistä.

Ja kun kanadalaisen post-punkin äärellä ollaan niin mainitaan myos toinen viime aikoina kuunneltu: Martha & The Muffinsin This Is the Ice Age. M&M markkinoitui kai aikoinaan Kanadan vastineena Blondielle, mutta ainakin tuo levy on enemmän brittiläisen new waven ja futupopin piirissä...Erityisesti avausraita Swimming on ultraviileän ihq. "We're afraid to call it love, let's call it swimming..."

Ja sitten hyppäys teemaan jota en ole kauheasti käsitellyt kun en kauheasti harrasta: ruokaan. Muutaman kaverin kanssa tuli puheeksi kansalliset "how can you eat that, that sounds disgusting" ruoat jossa tuli mainittua sitten mm. veriletut. Ja nyt sitten alkoi houkuttaa tehdä niitä. Tarveaineiden hankinta ei vain ole maailman helpointa...ruisjauhoja loysin nyt yhdestä terveys/luomukaupasta, tavallisissa kaupoissa niitä ei tietenkään ole, ja puolukoitakaan en ole nähnyt, mutta yhdestä gourmet-kaupasta on ainakin loytynyt karpalohilloa joka kai ajaa suunnilleen saman asian (ja espanjaksi molemmat kääntyvät samalla sanalla, arándano rojo, ja wiki sanoo sitä kasvavan Pyreneillä, en tosin tiedä kumpaa tarkoittaa...). Vertakaan ei ihan helposti loydy, nyt olen kuitenkin saanut vinkin mistä kannattaa käydä kysymässä...kahtotaan nyt mitä tästä tulee :)

Sää on taas muuttunut lämpimämmäksi, mikä hyvänä asiana mainittakoon.

Olin viime viikonloppuna käymässä pitkästä aikaa ulkona tanssimassa, tai ainakin yrittämässä. Ongelmahan on se, että täällä nuo diskot yms. tapaavat avata siinä kello yhden aikaan yollä joka on pikkuisen myohäinen ajankohta tyossäkäyvälle ihmiselle...

No nyt tuli kuitenkin käytyä yhdessä paikassa...musiikki oli sellaista listahittikamaa, ei mitenkään mieltäylentävää muttei nyt niin kauheatakaan...sen sijaan paikan ikäjakauma ei ihan sisältänyt allekirjoittanutta, ollen pääsääntoisesti (vähintään) kymmenen vuotta nuorempaa. Ja oli siellä sitten tietty muutama kappale vanhempia setiäkin jotka tietysti saattoivat olla sinne minun tapaani muuten vaan eksyneitä, tai sitten ei...No, joka tapauksessa jos laitettaisiin paikallaolijat pantavuusjärjestykseen niin kärkipäässä olisi ainakin se yksi tytto jolla oli päheä afro. Ja minä en siis ole bi.

Rasittava piirre paikassa oli kuitenkin selvemmin rajatun tanssilattian puute, mikä johtaa siihen että tanssilattian virkaa tekevä alue on täynnä paikoillaan seisoskelevia ihmisiä, mikä ainakin minun tunnelmaani häiritsee pahasti (tuollaisissa tilanteissa alan aina toivoa että DJ alkaisi soittaa hc punkkia että voisi hyvin omatunnoin alkaa bodyslammaamaan ihmisiä...mutta eihän niin koskaan käy).
Niinpä päädyin hyvissä ajoin lähtemään kotiin lukemana Raamattua ja kuuntelemaan Black Randy & The Metro Squadia.

Niin, ei ole taas tullut kirjoitettua paljoa tänne...

Tänään on kuulemma kylmin päivä Kataloniassa muutamaan vuoteen, kaupungilla ollaan siinä nollan tietämillä, ympäroivillä kukkuloilla on lunta ja Pyreneillä kuulemma -14, paikallistasolla poikkeuksellista. Minulla ei tietenkään ole ulkona sen kummempaa ongelmaa, mutta sisätilat ovatkin aika lailla viileämmät, kun kämpässä talon puolesta ei ole lämmitystä ja eristyskin on vähän mitä on...no, sähkopatterit on. Mutta viileää on silti, ja mm. tohvelien hienous paljastuu ihan uudella tavalla (kämpässä on myos kivilattiat).

Yhden tutun kanssa oli juuri juttua elämästä Barcelonassa muutenkin, lukee parastaikaa kirjaa nimeltä I Hate Barcelona...jossa ihan hyviä kommentteja esitetään ja joista monet allekirjoitan.

Suurimpana ongelmana on että kaupunki on yhä vahvemmin ja vahvemmin suunnattu turisteille, resurssit ohjataan turistiasioihin, paikallisille ei sitten jää niin kauheasti tilaa...erityisesti kulttuurielämä on ongelmallinen: isosta kaupungista loytyy kaikki ne mahdollisuudet jotka isoihin kaupunkeihin muodostuvat, mutta se ruohonjuuritaso on kuihtunut heikoksi.
Omasta harrastuspiiristäni olen huomannut kyllä että livemusiikkitarjonta on täällä hyvin heikkoa (se että en ole kirjoittanut pitkään aikaan keikoista joilla olen käynyt johtuu siitä että en ole käynyt keikoilla). Täällä esiintyvät ne isot maailmantähdet jotka kiertävät kaikki muutkin isot kaupungit (ja jotka eivät aina Suomeen jaksa vaivautua), ja kansainvälisesti tunnettuja festivaaleja on, mutta paikallistason pikkuklubeja ei kaupungista loydy. Niinpä Karlsruhessa harrastamani "lähiklubilla soittaa joku bändi josta en ole ikinä kuullutkaan, menenpä katsomaan" harrastelu on jäänyt kokonaan pois.
Sama ongelma on kuulemma myos teatterin kanssa, isoja paikkoja isoille produktioille loytyy mutta pienempi ruohonjuuritaso on heikkoa.

Toki joillain muilla aloilla kaupunki kunnostautuu, mm. leffateattereita loytyy kiitettävästi, ja myos niitä indiempiä leffoja esitetään...mutta silti, joutuu ihmettelemään kun joissain asioissa se Karlsruhe, kymmenysosalla asukkaita, oli paljon monipuolisempi, joistain pikkukaupungeista-joissa-iso-yliopisto puhumattakaan (mm. Heidelberg, Tubingen). Ja joku Berliini on sitten tietysti ihan omalla tasollaan, eikä Helsinkikään huonosti vertailussa pärjäisi.
Ilmeisesti vähän sama ilmio kuin mitä Manhattanilla on kuulemma tapahtunut, kaupunki on siistiytynyt 70-luvulta mutta samalla se ei enää ole kasvualusta, kulttuuri tuodaan sinne muualta.

Ja kuten se tuttu huomautti, niin on vaikea loytää ihmisiä jotka huomaisivat samalla tavalla ne ongelmat, turistit eivät niitä tietenkään huomaa eikä niille viitsi myoskään kauheasti alkaa siitä valittamaan, ja monet paikalliset taas eivät ole kauheasti matkustelleet ja vielä harvemmat asuneet muualla, joten eivät ole nähneet miten asiat voisivat olla...

Nämä huomiot esitetään tietysti sillä disclaimerilla että pidän Barcelonasta. Mutta parantamisen varaa myos olisi.

Remember walking with you by my side
You were my Papa and I was your pride
Now I've got children and I'm going grey
No time for talking I got nothing to say

Those Sunday dinners that we had at home
Now I've got a house and I've got friends of my own
We can't do tomorrow what we did yesterday
It's best that we're going our separate ways, OK

How is your rheumatism (nothing to say)
How are your chillblains (nothing to say)
How's Aunty Mabel (nothing to say)
So far Papa, I got nothing to say, OK

Those happy days we spent together
We thought our world would never change
How the days go by
And things will never be the same

You keep pretending that everything's fine
So you make small talk to help pass the time
But all the words that you spit from your face
Add up to nothing you got nothing to say

How are those noisy neighbors next door
I'll have to go soon 'cause I'm getting bored
I gotta be home early to see a good play
So far Papa, I got nothing to say

How is your life insurance (nothing to say)
How is your trade union (nothing to say)
How is your Independence (nothing to say)
So for Papa, I got nothing to say

Sarjassamme "kaikkea sitä netissä on":

http://menwholooklikeoldlesbians.blogspot.com/

Varoitus: tässä bloggauksessa itketään tuoppiin.

Vaikka kiinnostuneena olenkin Markku Envallin esseitä lukenut, on tällä myos joitain mielipiteitä jotka saisivat minut monet ihmiset kategorisesti julistamaan “v***n tyhmiksi”. Yhtenä tällaisenä on suhtautuminen musiikkiin, eli kuinka klassinen musiikki on automaattisesti hienostuneempaa, korkeampaa ja kaikin puolin parempaa kuin populaarimusiikki. Tuossa olisi paljon pureskeltavaa, mutta keskityn nyt käsittelyssä yhteen kohtaan, populaarimusiikin sentimentaalisuuteen.

Allekirjoittaneella on taipumusta varsin hillittyyn tunneilmaisuun. Lisäksi minulla on tapa etäännyttää, älyllistää ja analysoida loputtomiin. Nuo ovat joskus hyviä taipumuksia mutta aika usein myos todella huonoja ja rasittavia...joten yksi asia miksi musiikki on minulle tärkeää on siinä että se on välineenä erinomainen nimenomaan siinä tunteiden välittämisessä, ilmaisussa ja analysoimattomuudessa. Toki klassisessa musiikissa on myos noita, ja erityisesti oopperassa joskin henkkoht lasken suuren osan oopperaa kuuluvan populaarimusiikin piiriin, mutta ne tapaavat olla ritualisoituneen etäännytettyjä, ja nuo ovat ominaisuuksia joita minä en musiikissa arvosta (muiden ei tarvitse tehdä etäännyttämistä, osaan sen ihan tarpeeksi hyvin itse).
Sentimentaalisuus on hyve. Analysoimaton suoruus on hyve. Totuus, kauneus ja rakkaus ovat hyveitä.

Tämä nousi nyt kun olen viime aikoina kuunnellut yltiosentimentaalista musiikkia. Olen fiilistellyt espanjalaisten coplien parissa (Imperio Argentinan ” El día que nací yo” on Parasta Juuri Nyt), siihen sivuun hieman mm. Yma Sumacia, ja nyt olen alkanut kuunnella myos kantria. Dolly Partonin ja Patsy Clinen musiikista olen fiilistellyt jo pitempään, ja nyt on sitten alettu diggailemaan myos mm. Hank Williamsia, Jimmie Rodgersia ja Charlie Richia (jonka ”The Most Beautiful Girl” on Toiseksi Parasta Juuri Nyt). Ei, tämä ei ole millään tavalla coolia. Eikä sen kuulukaan olla.

Oma lukunsa on sitten tietysti suomalainen tango ja iskelmä, jotka arvokkaan kansainvälisinä traditioina toki näihin linkittyvät. Kyllä se Olavi Virta ja muut ovat soineet myos ja tietysti nykyään saman ekologisen lokeron paikkaa metallimusiikki (jo kuopattu Trio Niskalaukaus toki äärimmäisimpänä esimerkkinä tearjerker-metallista, mutta kyllä ne muutkin tässä kunnostautuvat).

Linkkejä parhauteen:

Tänä aamuna tuli kierreltyä Sant Antonin torilla jossa joka sunnuntai on myynnissä vanhoja kirjoja, lehtiä, kortteja yms tavaraa...en ostanut mitään mutta kiinnitin huomiota siihen että onpas paljon julkaistu kirjoja salaliitoista, vapaamuurarien touhuista yms. Ne Umberto Econ Foucaultin heilurin jutut siitä kuinka markkinat täyttyvät tuollaisella tavaralla ihmetytti aikoinaan, että ei niitä kirjoja nyt niin paljon ole julkaistu, mutta nyt huomasin että on. Tai ehkä se on enemmän välimerellinen juttu.
Houkutti myos vastaantullut uusintapainos Siionin Vanhimpien kokouspoytäkirjoista. Kyseessähän on tunnettu väärennos (kirjoittaja oli tsaarin salaisen poliisin väkeä), ja antisemitismin perusteoksena epäilemättä kyseenalainen loyto kirjahyllystä, mutta silti...

Sivuhuomautuksena mihinkään liittymättä, mutta että saadaan oikein paljon paikallisväriä tähän merkintään: FC Barcelonan nimikkocava ei ole kauhean hyvää. Tämä epäilemättä ei ole kauhean yllättävää, ja kysymyksenne kuka ylipäänsä haluaisi ostaa ja juoda FC Barcelona -cavaa tunnustetaan oikeutetuiksi, mutta nyt on testattu.

Parikin bloggaajaa innostui listaamaan kaikkien aikojen suosikkifilmejään, josta sitten Varapygmi heitti mainintaa kaanoneista ja siitä että voisi olla kiinnostavaa nähdä listauksia niistä neljän tähden leffoista joita harvemmin mainitaan...

Tässä on sitten lista leffoista joille olen syystä tai toisesta antanut IMDb:ssa kahdeksan tähteä, filmejä jotka ovat nautittavia elokuvakokemuksia mutta joita en nostaisi kaikkien aikojen suosikeikseni...Mukana on muutama arvostettu klassikko mutta myos niitä muita leffoja.

The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert (1994)
Alien (1979)
All About Eve (1950)
Année dernière à Marienbad, L' (1961)
The Apartment (1960)
Arrivée d'un train à La Ciotat, L' (1896)
The Birds (1963)
Bride of Frankenstein (1935)
Calamari Union (1985)
Charlie's Angels (2000)
Cry-Baby (1990)
Fabuleux destin d'Amélie Poulain, Le (2001)
Faust - Eine deutsche Volkssage (1926)
The Gang's All Here (1943)
The General (1927)
The Great Mouse Detective (1986)
Heaven Can Wait (1943)
It's a Wonderful Life (1946)
Kill Bill: Vol. 1 (2003)
Léon (1994) 8
Lilo & Stitch (2002)
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)
Lumikuningatar (1986)
M (1931)
The Marriage Circle (1924)
Mickey, Donald, Goofy: The Three Musketeers (2004) (V)
Myra Breckinridge (1970)
The Nightmare Before Christmas (1993)
Peeping Tom (1960)
The Philadelphia Story (1940)
Pluto's Judgement Day (1935)
Raiders of the Lost Ark (1981)
Rebecca (1940)
Sånger från andra våningen (2000)
Sen to Chihiro no kamikakushi (2001)
Shadow of a Doubt (1943)
Shaun of the Dead (2004)
Singin' in the Rain (1952)
Suddenly, Last Summer (1959)
Terminator 2: Judgment Day (1991)
The Trouble with Harry (1955)
What Ever Happened to Baby Jane? (1962)
Young Frankenstein (1974)
Zodiac (2007/I)

Aika sekava nippu, ja muutama kohta herättää myos minussa ihmettelyä...pidinko minä oikeasti Suddenly Last Summerista yhta paljon kuin Charlie's Angelsista tai Rebecasta? Kaunosielut epäilemättä myos järkyttyvät siitä että M ja Marienbad ovat samalla viivalla Terminator II:n ja Lilo & Stitchin kanssa...

"Do What Thou Wilt shall be the Whole of the Law" tiivisti aikoinaan Alesteir Crowley (Rabelaisin pohjalta, kertoo wiki) moraalisäännostojä. Sama periaate loytyy myos vaikkapa tantra-buddhismista.
Kuitenkin sekä buddhismissa että Crowleylla tarkennetaan perään että kyse ei ole satunnaisten mielihalujen toteuttamisesta, oikein haluaminen on olennainen osa tuota oppia.

Huomionarvoinen asia joka Jane Austenin seuraajilta usein unohtuu (jonka johdosta jäävät kurjempien kopioiden tasolle) on se sarkastinen realismi jota tämä viljelee. Toki sankarittaret saavat sen oikean miehen kirjan lopussa jne. mutta siihen lopputulokseen päästäkseen pitää loytää ja haluta se oikea mies, ja tämä ei ole helppoa Emmalle ja Elisabethille, monista muista puhumattakaan.
Austenin kirjat eivät ole romantiikkahuttua jossa kaikki kääntyy parhain päin, statukseen ja yhteiskunnalliseen asemaan kannattaa kiinnittää huomiota joka suhteessa ja jos ei sitä rahaa ole niin koyhyydessä se palavinkin lempi tapaa kuihtua pois...
Austenin sankarittaria ei Crowley ja tantra ollut ohjaamassa, mutta samalla periaatteella toimivat, ja tämä erottaa edukseen Austenin monista muista romantiikkakirjoittajista.

Tuli tässä mieleen, kun luin Austenin läheisintä nykyseuraajaa Fay Weldonia, joka myos muistaa sarkasmin ja realismin. Ja tapaa kirjoittaa niistä epäonnistuvammista tapauksista kuin Austen, ja siitä mitä tapahtuu sen jälkeen kun se mies on saatu...parastaikaa menossa novellikokoelma Polaris.