Half Machine Lip Moves

Rainilta ja Druusilta...

http://www.ugo.com/channels/comics/heroMachine2/heromachine2.asp

Lähin approksimaatio itsestäni (sillä olenhan oman elämäni sank...päähenkilö). No myönnetään että ne energiapurkaukset käsistä ovat aika harvinaisia.

Pari viime päivää maassa on lojunut runsaasti sellaisia pikkurillinpään kokoisia hyönteisiä kuolleena...on niitä pari sinnitellyt elossakin, ja yhden olen nähnyt jopa lentävän...mutta joukkokuolema kuitenkin. Kuulemma pahemmanlaatuisia tuholaisia, jotka on kai sitten myrkytetty.

Työkaveri on viimeistä viikkoa täällä, ja jo pari kolme kertaa ollaan käyty viimeistä kertaa ulkona tuopilla yms...ja viikonloppuna kai vielä uudestaan. Olen jo piruillut diivan elkeistä, ja aina uudesta jäähyväiskiertueesta.

Tällainen löytyi tänään, repesin (klikkaa kuva isommaksi). *kun se on niin totta*

Löytyy sarjakuvablogista http://hillo.vuodatus.net ja on siellä muitakin viehättäviä sarjoja...

Pari muuta leffaa jotka katsoin vähän aikaa sitten...

Harry Potter and Goblet of Fire. Ristiriita kirjojen ja leffojen välillä käy pahemmaksi ja pahemmaksi, kun kirjat paksunevat. Yksityiskohtia, sivujuonia ja pohjustusta jää pois kasvavassa määrin ja niinpä tapahtumat vain seuraavat toisiaan, dramatiikan loistaessa poissaolollaan (ainakin häiritsevästi silloin kun on ne kirjat lukenut).
No, se mitä leffaan on päässyt on pääosin ihan kohtuullisen näköistä ja pidin loppupuolen labyrintistä enemmän leffassa kuin kirjassa...näyttelijäsuoritukset ovat kirjavaa tasoa, kuitenkin erityisesti Ronin vähäiset esiintymiset olivat piristäviä.

Mask of Demon (tai alkukielellä jotain La masschera del Demonio tms...ulkomuistista tuon kirjoitin italiaa osaamatta). Mario Bavan kauhuleffa vuodelta 1960, samaa tasoa kuin aikalaiset Hammer-kauhut joskin visuaalisesti siinä oli joukko kiinnostavia ideoita...muutenkin pitäisi katsoa enemmän italialaisia leffoja, erityisesti näitä Bavoja, Argentoja, Fulceja, Fredoja ja ketä heittiä on (neorealismista en kauheasti välitä).

Kävin sitten katsomassa 300-leffan ja se on...vaikuttava. Sellainen leffa josta on vaikea sanoa onko se paras vai huonoin elokuva ikinä...

Neroutta osoittaa luonnollisesti idea että otetaan jokin genre, tässä tapauksessa eeppinen peplum, ja viritetään kaikki genrekonventiot satakertaisiksi, sillä tavalla että tehdäkseen oikeutta elokuvan tiukalle rakenteelle siitä pitäisi puhua pullistunein silmin ja kimeällä äänellä...lukekaa siis seuraava teksti mielessänne tällä tavalla.

Kaikki tässä elokuvassa on äärettömän liioiteltua ja eksessiivistä...suunnilleen jos yhdistäisi Conan barbaarin (hyvä leffa) ja Busby Berkeley -musikaalit (myös hyviä). Hienovaraisuus on muita leffoja varten, this is Sparta, muthafucka! (tuota viimeistä sanaa ei leffassa sanota ääneen mutta vaikea sitä silti on olla kuulematta).

Kolmella erilaisella/lisätyllä kohtauksella tästä olisi saanut täydellisen elokuvan, nykyisellään se on vain loistava. Puuttuvat kohtaukset eivät ehkä ole kovin realistisia mutta se ei ole hallitsevana piirteenä muussakaan elokuvassa joten...

1) Hai. Leonidaksen olisi pitänyt tapella pirun isoa haita vastaan ja paljain käsin murtaa sen niskan. Steve Reeves -Herkules tappeli vain täytettyä leijonaa vastaan, tässä leffassa on edustavasti vastustajina sentään sarvikuonoja ja elefantteja, mutta se hai olisi ollut kimeä piste kimeän i:n päällä. Sinänsä ymmärrän miksi hai oli jätetty pois, noiden vedessä tapahtuvien kamppailujen funktio on perinteisesti saada sankari/sankaritar/molemmat märkiin vaatteisiin jotka takertuvat vihjailevan paljastavasti vartaloon...ja kun lähtökohtana on että sankarit pukeutuvat nahkatangoihin niin ei lisäpaljastavuuteen ole juuri varaa (jos pysytään mainstreamin piirissä).

2) Siinä kohtauksessa jossa kuningatar Gorgo puhui neuvostolle, olisi pitänyt taustalle tulla kuoro Spartan naisia ja lapsia jotka olisivat laulaneet Tähtilipun. "...land of the freeee and the hoome of the braaave..."

3) Kuolema heitettyyn miekkaan. En ole varma oliko leffassa jo tällainen kohtaus, ainakaan sille ei annettu tarpeeksi huomiota...joka tapauksessa "bad guy dies of thrown sword" on oma subgenrensä jolle ei annettu sen ansaitsemaa kunnioitusta. No, hyvä on, pahis loukkaantuu heitetystä keihäästä, se on jo aika lähellä.

Kuten edellä mainitsin, pidän Conan barbaarista. Pidän niistä vanhoista Steve Reeves-Herkules-leffoista. Rakastan kämäisiä eksploitaatioleffoja, ja harvoin näkee näin hyvin ja suurella budjetilla tehtyä kämäistä eksploitaatioleffaa.
Kyllä, elokuva on äärettömän loukkaava. Pahis Xerxes todellakin näyttää ja käyttäytyy kuin drag queen...odotin koko ajan että jostain taustalta ilmestyisi diskopalloa kantava orja ja Abba alkaisi soida...ja se on vain alkua. Mutta se on sama kuin hermostuisi South Parkista...ainakin itse nauroin runsaasti teatterissa.

2000-luvun paras elokuva, ainakin niistä mitä olen nähnyt. Ja mieltä lämmittää ajatus että jossain ahdistavassa USA:n keskilännessä on teinipoika tai useampi joka saa tästä leffasta materiaalia seksifantasioihin muutamaksi vuodeksi (minä en tarvitse, minä saan käsiini jo oikeaa pornoa).

Olin kiinnostunut eräästä henkilöstä, mutta tunnustin tilanteen toivottomuuden...hankkiudun eroon kalvavasta tunnetilasta keskittymällä kyseisen henkilön huonoihin ominaisuuksiin.
Onneksi kyseinen henkilö on tehnyt näiden huonojen ominaisuuksien löytämisen helpoksi.

Eilen olin taas Tempelissä kuuntelemassa ennestään tuntematonta yhtyettä Mueller C (jostain syystä ne konsertit joiden esiintyjän olen tiennyt ennestään, kuten Cult of Luna ja Supersuckers ovat jääneet väliin, sen sijaan kierrän näitä tuntemattomuuksia).

Pitkä setti (mukaanlukien 20 minuutin väliaika) hauskaa musiikkia joissa kuului monia tuttuja vaikutteita jotka eivät yleensä kuulu yhteen...hetkittäin oltiin Airin rupisempi serkku, sitten vaihdettiin ruotsinlaivalla esiintyvään Doorsiin, siiten sekaan vähän Booker T:ta...erityisen ihastuttava oli se coverversio Led Zeppelinin Black Dogista loungejazz-versiona joka kuitenkin rokkasi lähes yhtä hyvin kuin alkuperäinen...
Ei mitenkään maailman parasta musiikkia ikinä mutta viihdyttävä konsertti. Katsojia ei ollut paljoa, reilu kymmenen.

Näin myös potentiaalisen tulevaisuuteni paikalla...sellainen vähintään seitsenkymppinen pappa, pitkät hiukset, parta ja punaviinilasi, tuli toisella puoliskolla paikalle, meni tyynesti lavan eteen ja alkoi vetää musiikin tahtiin tuollaista dervissitanssia, pyöri ympäri ja ympäri...ja teki sitä noin tunnin kestävän setin ajan. Ja kun mitään häiriöitä tasapainossa ei näkynyt, ei ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta. Tanssiminen on ekstaasitekniikka, ja tuo dervissitanssi on tekniikoista kärkipäässä...

Jos Aboasta tulee vihainen vanha nainen, niin minä varaan oikeuden tulla eksentriseksi vanhaksi mieheksi.

Kävin viikonloppuna katselemassa Speyeria. Sellainen viehättävän pittoreski turistikaupunki jossa on kiva käydä mutta jossa ei haluaisi asua...ainakin keskusta. Mutta turisteilu oli kivaa, muutamakin kirkko tuli käytyä katsomassa, mm. Speyerin katedraali joka on suurimpia romanesque (miten sana sitten käännetäänkään suomeksi) kirkkoja maailmassa (sinänsä ei vaativaa, kun romanesque-kirkot olivat tunnusomaisesti pieniä ja pimeitä)...myös keskiaikainen juutalaiskylpylä oli aika päheä.

Näillä seuduilla on näin pohjoismaalaisittain nyt hyvä kesäsää, kohta alkaa käydä liiankin kuumaksi...hyvä puoli on että toimistoissa toimii tuuletus joten töissä on heinäkuussa itseasiassa mukavampaa kuin kotona :)

Tämä ei ole päiväkirja, niinpä on asioita joista en täällä kirjoita.

Rokkihomon kirjoituksesta tuli kuitenkin mieleen Waste Land...April is the cruelest month, breeding lilacs of out dead land, mixing memory and desire, stirring dull roots with spring rain...ilmassa, tai ennemminkin pään sisässä, on levottomuutta ja ahdistusta, kuolleet heräävät henkiin...huhtikuu on kuukausista julmin.

Joskus aikaisemmin mainitsin sen Riston ensimmäisen levyn joka ei ensikuuntelulla vielä oikein auennut...no pari lisäkierrosta niin onhan se todettava että on se hyvä. Potkii vain hetkittäin yhtä kovaa kuin se toinen Aurinko aurinko plaa plaa plaa mutta potkii kuitenkin.

Jotenkin tuli mieleen alkuaikojen Leevi&Leavings. Rakkaani, mennään Aasiaan ja Nina, olen palasina voisi ihan hyvin pudottaa Kadonnut laakso tai Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen -levyille ilman sen kummempaa tyylimuutosta. Tämä siis heille, joiden mielestä viileä epädisko En tahdo sinua enää on Leevin paras kappale...