Half Machine Lip Moves

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2009.

Sniper at the Gay Parade

Homot on tylsiä. Niillä on tylsiä mielipiteitä, ja merkittävä osa niistä käyttää paljon aikaa, vaivaa ja rahaa että olisivat samalla tavalla rumia, mutta eri tavalla kuin ne jotka ovat rumia ilman aikaa, vaivaa ja rahaa. Sitten niille on hirveän tärkeää että ne on sillai samalla/eri lailla rumia.
Ne kuuntelee paskaa musiikkia, on kiinnostuneita tylsistä ja typeristä julkkiksista, seuraa paskoja urheilulajeja ja tekee taidetta jossa 18-vuotias poika harrastaa paljon irtoseksiä ja sen vanhemmat ei ymmärrä. Paitsi lesbot, joilla on palava halu kertoa että niillä on kuukautiset koska kiviäkin kiinnostaa.

Homot käyttää paljon viinaa ja huumeita koska se on tiätsä osa niiden kulttuuria. Viinan ja huumeiden (ja irtoseksin) haittavaikutukset ovat sen sijaan heteronormatiivisen yhteiskunnan sorron syytä.

Tasa-arvoisen yhteiskunnan hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että sorretuilla vähemmistoillä ei ole tarvetta kertoa kuinka he ovat sorrettuja vähemmistojä, eikä juhlistaa "yhteisoään".

*menee kuuntelemaan Anaal Nathrakhia*


Gay Sloth

Olin BCN:n prideparaatin lähtopaikalla noin kymmenen-viidentoista minuutin ajan. Tylsistyin ja lähdin kotiin pesemään vessaa.
Saatan käydä katsomassa sitä päätepistettä jossain vaiheessa.


Muuten on todettava että mielipiteeni Barcelonasta laski aika tasaisesti täällä ollessa, eli ihan mielelläni tartuin tilaisuuteen kun Suomessa alkoi uusi projekti.

Joitain asioita olenkin jo maininnut aiemmissa merkinnoissä, mutta vielä kerran tunteella: Barcelona on ylihinnoiteltu turistiloukku jossa on suht tylsä kulttuuriskene, yoelämä on lähinnä pettymys ja paikalliset ovat eristäytyviä.
En tiedä tuosta jälkimmäisestä onko se pelkästään barcelonalaisten ominaisuus johtuen tuosta turistiloukku-luonteesta, paikalliset eivät ole halukkaita olemaan missään yhteydessä meidän guirien näkoisten kanssa (paremmat kaverit täältä loytyy muista ulkkareista) vai onko se koko Espanjan ominaisuus...joskin olen huomioinut tuota samaa myos italialaisten ja ranskalaisten kohdalla joten epäilen että muualla Espanjassa ovat samanlaisia.
Parhaat espanjalaiset kaverit sain silloin kun asuin Saksassa, omassa maassaan asuvat espanjalaiset ovat omissa porukoissaan joihin ei ole pääsyä.

Kulttuurielämästä, voi verrata vaikka noita konserttiraportointejani tässä blogissa. Edellisen vuoden aikana Karlsruhessa (asukasluku 1/10 BCN:sta) kävin noin parissakymmenessä konsertissa, täällä vuoden aikana nollassa (jos ei tyopaikan harrastelijabändiä lasketa). Mitä konsertteja täältä loytyy on noita Madonna-Radiohead-Metallica-Bruce Springsteen -tasoa jossa lipun hinnat ovat sadan euron kieppeillä, ja pienemmissäkin klubeissa yleensä tunnistan esiintyjät ainakin nimeltä ja lippujen hinnat reilu parikymppiä. Sinänsä outoa, että kaupungista ja sen liepeiltä loytyy ihan vakuuttava joukko hyviä ei niin kauhean isoja ja kuuluisia bändejä, missä ihmeessä ne sitten keikkailevat? (Relk, Clacsons, Mishima, Manel, La Casa Azul, Soberanos jne.)

Ja yoelämä tosiaan...täällä on pieni osa ihmisiä jotka tanssivat hyvin, ja sitten ne kaikki loput jotka katselevat sitä pientä osaa mutta eivät tanssi itse. Diskojen omistajat haluavat tietysti paljon sisäänpääsytuloja joten paikat sitten tupataan täyteen ihmisiä, lopputuloksen muistuttaessa lähinnä maanantai-aamun metroa jossa soi musiikki kovalla. Ja kuten aiemmin mainittu, ei niiden muiden kanssa siellä myoskään juuri pysty juttelemaan...
Arena VIP perjantai-iltana ei ole läpeensä paska, ja Metro jos sattuu saamaan jostain ilmaislipun (ei ole kuitenkaan täyden 15 euron sisäänpääsymaksun arvoinen, lähimainkaan).

Jos nyt hyviä juttuja pitää mainita niin totean maisemien olevan kauniita ja hyvää ruokaa loytyy. Barcelona on kiva kaupunki käydä mutta en voi kuitenkaan suositella täällä asumista.


hullu mies

Reilu vuosi sitten totesin asuinkaupunkieni olevan hienolla suoralla jonka seuraava piste olisi jossain Marokossa tai Etelä-Amerikassa, mielellään kuitenkin maassa jonka kieltä en osaa.

Tällä hetkellä harrastan taas kerran tuttua toimintaa, kiroilua siitä että minulla on liikaa tavaraa ja mitä otan mukaan ja mitä en, koska seuraava maidenvälinen muutto on tulossa kuun vaihteessa, eksoottiseen Helsinkiin. Toivottavasti puhun vielä kieltä, vaikka onkin hyvä muistaa että siinä vaiheessa kun maasta lähdin niin Matti Vanhanen oli naimisissa, Idols-voittajia oli valittu vasta yksi, Pluto oli planeetta, Aki Sirkesalo ja Paavi Johannes Paavali II olivat elossa ja Frendien ja Sinkkuelämän viimeisiä jaksoja ei oltu vielä Suomessa nähty. Noin esimerkiksi (kiitos, wikipedia).