Half Machine Lip Moves

Grezenin (grezen.vuodatus.net) innoittamana: Pitkät Disney-animaatiot paremmuusjärjestyksessä. Mukaan en ole ottanut Pixarin filmejä (joista osa on hyviä ja osa einiinihmeellisiä) enkä suoraanvideolle-jatko-osia (joita en ole nähnyt yhtäkään). Ja Maija Poppasen animaatio-osuudet olivat sen verran vähäiset että jäi listasta pois (nousisi muuten kärkisijoille).
Joistain filmeistä en tiedä/muista miten niiden nimet on käännetty...ja olen varmaan unohtanut jonkun.
Ja jos ei muuten tule selväksi, niin todettakoon että olen animaatiofani, erityisesti Disney-animaatio...ja huonoinkin listatuista elokuvista on yhden näkemisen arvoinen.

1. Leijonakuningas
Ensinnäkin tämä on erittäin hyvin tehty elokuva. Mistään kohtaa ei löydy valittamista. Mutta viime kädessä tässäkin listassa ykkösijaan vaaditaan tunnetta, kontaktia, sitä jotain sanoin selittämätöntä. Tässä sitä on.

2. Pinokkio
Monesti valitetaan Disney-leffojen vesittävän niitä alkuperäisiä satuja, ja onhan niitä esimerkkejä (Pieni merenneito noin ensimmäisenä, onnellisella lopulla). Mutta vastavedoksi löytyy sitten tämä, häpeilemättömän moralistinen elokuva. Oma suosikkini klassisen kauden pitkistä animaatioista, ei ehkä teknisesti, juonellisesti tai viihdyttävyydeltään paras mutta merkillinen filmi joka jää vaivaamaan mielen perukoihin...

3. Keisarin uudet kuviot
...ja nyt tulemme aliarvostettuihin ja liian vähälle huomiolle jääneisiin filmeihin. Itsekään en juuri tähän ollut kiinnittänyt huomiota mutta kun muutamakin animaatioita fanittava nettituttu mainitsi tämän yhdeksi suosikkielokuvistaan, piti sitten tarkistaa...ja on se hyvä. Elokuva joka yhdistää Disney-studioiden rautaisen ammattitaidon Looney Tunes -henkiseen kajahtaneeseen huumoriin. Lopputulos on omituinen niille jotka odottavat uutta Bambia tai Kaunotarta ja Hirviötä, mutta ehdottomasti suositeltava.
Ja tässä on Eartha Kitt!

4. Three Caballeros
Lisää vähäisemmälle huomiolle jääneitä filmejä...40-luvulla studio teki näitä halvempia pakettiratkaisuja joissa heitettiin juonenpätkiä ja ideoita yhteen pitkään filmiin, osa toimi paremmin ja osa heikommin. Tässä propagandistisessa filmissä rentous toimii, osiot ovat hyviä ja nimikappale on yksi Disneyn parhaista...mutta näin hyvä sijoitus tulee filmin loppuminuuteista jotka ovat luultavasti Omituisinta Elokuvaa Ikinä...

5. Dumbo
...joskin vaaleanpunaisten elefanttien marssi on hyvä kakkonen. Ja muutenkin, elokuva jonka katsomisesta tulee vain niin hyvä mieli. Tämän pitäisi olla vaatimuksena sentimentaalisuusoppimäärään kaikille aloitteleville elokuvatekijöille.

6. Bambi
Elokuvana muuten kuuluu minulla kategoriaan "ihan kiva", mutta arvostus tulee teknisestä toteutuksesta. Studion puhtaan teknisen osaamisen huippuhetki eli pirun hienon näköinen.

7. Lilo & Stitch
Kuten Keisarin uudet kuviot, ei tämäkään ole "perinteistä" Disneytä. Kuten keisarin uudet kuviot, on tämäkin tavattoman hauska elokuva.

8. The Three Musketeers
Tämä ei kai edes päätynyt teattereihin vaan tehtiin suoraan videolle tai telkkariin? Tuosta johtunee heikko arvostus ja tekninen...halpahintaisuus. Alunperin en odottanut oikein mitään, onpahan siinä kuitenkin Mikki, Hessu ja Aku päärooleissa, mutta yllätys oli positiivinen: tämähän on oikein hauska ja viihdyttävä elokuva. Huumori on reippaan omituista, juoni vaeltelee ja musiikki on sinänsä halvasti klassisen musiikin hittisävelmiä uusilla sanoilla, mutta erinomaisesti toteutettua ja hauskasti käytettyä (erityisesti Hessun ja Helunan laulama Habanera on ikimuistoinen).

9. Basil Hiiri - mestarietsivä
Valitettavan vähäiselle huomiolle jääneitä filmejä. Sinänsä ymmärrettävää, kun Disney-filmien perinteiset vahvuudet eivät järin hyvin toimi: animaatio on sujuvaa mutta vain pari kohtausta on henkeäsalpaavan hienosti toteutettuja ja musiikki on päälleliimattua eikä mitenkään erikoista. Mutta juoni on keskitasoa parempi ja henkilöt hyviä, erityisesti leffan pahis Ratigan varastaa shown. Ääninäyttelijä on Vincent Price, ja jotenkin vaikuttaa siltä että Price ja hahmoanimaattorit yllyttivät kilpaa toisiaan ylittämään itsensä...

10. Kaunotar ja Hirviö
Haluaisin pitää tästä leffasta enemmän. Tämä on niitä elokuvia joista pidän kovasti sen aikaa kun katselen sitä, mutta leffan loputtua siitä jää sellainen "no ei siinä sisältöä juuri ollut"-olo. Mutta kuitenkin, pisteitä tulee siitä että vaikka musiikki näytteleekin lähes kaikissa näissä leffoissa suurta osaa, on tämä tyylillisesti avoimmin musikaali (ja ehkä se höttöisyys tulee sitten sieltä). Ja kun joskus tein netissä "kuka Disney-prinsessa olet?"-testiä ja sain vastaukseksi olevani Belle, ensireaktio oli "jee, saan sitten sen söpön Hirviön" (jätän huomiotta sen siirappisen prinssin joksi Hirviö lopussa muuttuu).

11. Kaunotar ja Kulkuri
12. Aristokatit
13. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad
14. Aladdin
15. Tuhkimo
16. Melody Time
17. Liisa Ihmemaassa
18. Miekka kivessä
19. Karhuveljeni Koda
20. Hiidenpata
21. Robin Hood
22. Fun and Fancy Free
23. Pelastuspartio Bernard ja Bianca
24. Make Mine Music
25. Saludos Amigos

Toistaiseksi näkemättä:
Lumikki
Fantasia
Prinsessa Ruusunen
Song of the South
Peter Pan
Viidakkokirja
101 Dalmatialaista
Topi ja Tessu
Oliver ja kumppanit
Pieni merenneito
Mulan
Pocahontas
Aarreplaneetta
Notre Damen kellonsoittaja
Herkules
Bernard ja Bianca Australiassa

Monta on siis hyvää kautta ollut elokuvissa, minulle maistuu sekä klassinen 30-40-luvun vaihde kuin uusi herääminen 90-luvun alussa...tuosta 60-70-luvun vaiheesta en niinkään pidä vaikka sielläkin hetkensä on.
Osa on yleisesti arvostettuja, osalla taas on pieni mutta innokas kannattajakunta (noiden nostamieni Keisarin uusien kuvioiden ja Three Caballerosin ohella ainakin Liisa Ihmemaassa ja Robin Hood nauttivat huomattavaa kulttisuosiota).
Ja jotakuinkin kaikilla noilla leffoilla on ainakin joku, jonka mielestä kyseinen leffa on kaikkein paras (no, ehkä ei jollain Fun and Fancy Freella, ja tuskin on ketään jonka mielestä Saludos Amigos olisi parempi leffa kuin Three Caballeros). Ja vastaavasti tuskin löytyy yhtään leffaa jota joku ei julista tyhjänpäiväiseksi tyyliharjoitteluksi, laskelmoiduksi sentimentaalisuudeksi tms.

Kun Gene Pitneyn Something's Gotten Hold of My Heartin soittaa kymmenen kertaa peräkkäin, se kuulostaa yhä loistavalta. Testattu on. Kerta vielä (video ilmeisesti jostain leffasta jossa käytetty?)
http://youtube.com/watch?v=iZZeXWLoHBo

Pitneyn ihquun 60-luvun orkestraalisen siirappiseen poppiin tutustuin jokin aika sitten katsoessani John Watersin leffaa Hairspray, jossa soitettiin Town Without Pity...Watersilla on runsaasti hyvää makua ja tarpeeksi tolkkua olla tarvittaessa välittämättä siitä. Tuota uutta musikaaliversiota en ole nähnyt (joskin onhuomautettava että Watersin Hairspray on tanssielokuva, ei musikaali...Cry-Baby on se tulkinta musikaaleista).
http://youtube.com/watch?v=aUMQ2rJt8-o

Mutta vaihtelun vuoksi tätkin uutta tuttavuutta on tullut soitettua...Bettye LaVette on 60-vuotias soul-täti joka tulkitsee tässä Lucinda Williamsin kappaleen "Joy".
Video nyt on mitä on...
http://youtube.com/watch?v=O4HyHORXkUo

Tavattoman paska sää ollut tämän viikon.

Kova tuuli, sateista ja harmaata, aika ajoin heittänyt räntää/rakeita/lunta.

Edellisestä merkinnästä lähdin pohtimaan että mikä se on mikä vetoaa noissa lyhyissä mykkäfilmeissä...ja syitähän löytyi.

Monessa asiassa, niin elokuvassakin, pidän tiiviistä ilmaisusta, ja kun aikaa on muutama minuutti niin tietty suoruus on välttämätöntä. Pioneerit ovat myös kiinnostavia, miten tekniset ratkaisut on toteutettu ja toisaalta myös se että sääntöjä ei ole kukaan vielä keksinyt kirjoittaa joten mitä tahansa voidaan kokeilla niin aiheiden kuin toteutuksen puolella.

a absurdi huumori! Osa ehkä tahallista, osa vakaan tahatonta. Niiden mies-räjäyttää-hankalan-anopin-dynamiitilla tai leopardi-kaappaa-Manneken-Pisin juonten ohella omalle absurdiuden tasolle nousee katsella filmiltä kuinka juna saapuu Ciotatin asemalle (th-th-th-that's all, folks!) tai viskimainosta vuodelta 1898 (ainakin oletan että Dewar's on viski, se ei oikein filmistä käynyt ilmi mitä mainostivat) ja eihän filmi nimeltä "A Visit to Peek Frean and Co's Biscuit Works" (1906) voi olla huono.

Perinteisesti myös vierastan rajanvetoa "korkean" ja "matalan" kulttuurin välillä, jokainen joka kieltäytyy jommastakummasta periaatteen vuoksi menettää paljon...ja jos otetaan tarpeeksi etäisyyttä asioihin niin rajat hämärtyvät olemattomiin. Varsinainen taide-elokuva syntyi vasta maailmansodan jälkeen Wienen Tri Caligarin kabinetin, Dalin ja Bunuelin Andaluciaisen koiran, sekä lukuisten muiden dadaistien, suurrealistien, kubistien jaketäheittiäonkaan kokeilujen yhteydessä, jotakuinkin kaikki tätä edeltävä elokuva on joko teknisiä kokeiluja, kaupallista tuotantoa tai molempia. Mutta pornofilmi vuodelta 1904 on kulttuurihistoriallisesti tärkeä dokumentti ja arvokas artefakti, samoin kuin luontodokumentti axolotleista tai Dewar's-mainos.
Samaa tapahtuu muissakin taidemuodoissa, niin ooppera kuin italialaiset kansantanssit 1500-luvulta ovat sulautuneet vakavampiin taidemuotoihin, samoin Shakespearen näytelmät tai Kalevalan runot (siis se lähdemateriaali, ei Lönnrotin kasaama kansallisromanttinen Eepos isolla Eellä). Kun populaarikulttuurituote on tarpeeksi vanha, se konteksti jossa tuote on populaari on kadonnut ja lopputulosta voidaan vihdoin katsella itsenäisenä teoksena. Lisäpiristeenä koska populaarikulttuuri ei niin kauheasti pyri olemaan ajatonta, niin tarpeeksi suurella etäisyydellä lopputulos muuttuu usein absurdiuden riemunäytelmäksi, viestiksi toiselta planeetalta.

Youtube-linkkejä muutamiin filmeihin:

(klassikko: juna saapuu asemalle)

(kuvalaatu on mitä on, mutta katselkaa lehtien liikettä siellä taustalla)

(mustaa komediaa)

(lisää klassikoita, ja loppukuva on legendaarinen)

(trikki on ilmeinen mutta silti repeilin tätä katsellessa)

Viikonloppuna katselin kirjastosta lainaamaani DVD:ta Crazy Cinematographe, kokoelmaa liikkuvissa elokuvateattereissa markkinoilla esitettäviä filmejä 1900-luvun alusta. Siinä ensimmäisen maailmansodan aikoihin niitä pysyviä elokuvateattereita alkoi tulla suurempiin kaupunkeihin samalla kun eri maissa alettiin tehdä pitempiä elokuvia (mm. ranskalainen Vampires-sarja, Griffithin Birth of a Nation), joten nuo kiertävät elokuvateatterit siirtyivät kauemmas ja kauemmas maaseudulle kunnes katosivat kokonaan.

Pari muuta mykkäkauden lyhytfilmikokoelmaa minulta jo löytyykin, tosin enemmän niitä vanhempia teknisiä pioneereja tai myöhempiä taiteilijoita, joten nuo välikauden kaupalliset yrittäjät ovat jääneet pääosin näkemättä.
Trikkifilmit tapaavat olla hyvin ilmeisiä ainakin nykykatsojalle, mutta niiden asenteessa on jotain viehättävää...naureskelin kovasti mm. japanilaisten akrobaattien taidonnäytteille (hurjat ihmispyramidit tehtiin makaamalla mustalla lattialla, joka oli naamioitu lavaksi...), tai Roi des Dollarsin taikatempuille (lähikuvaa kädestä joka tyhjästä taikoo kolikoita, hurja! Itseasiassa aika hyvin leikattu filmi). Mukaan mahtuu toki myös ihan näyttäviäkin akrobatioita, koulutettuja koiria ja käärmeihmisiä (joista ainakin L'Homme Mysterieuxia katsellessa toivoi että kyseessä olisi trikkifilmi, koska kenenkään selkärangan ei kuulu taipua tuolla tavalla...oikeasti pahaa teki).

Ja noiden seuraksi tulee sitten mm. luontodokumentti axolotleista, röntgenfilmi polventaivutuksesta, varsin komeaa savianimaatiota, muutama komedia, joissa yleensä ihmiset juoksevat ja jahtaavat toisiaan, tai sirkuksesta karannut leopardi jahtaa ihmisiä (ja kidnappaa Manneken-Pis-patsaan...oikeasti kuka näitä juonia keksii). Ja pari varhaista eroottista filmiä (mm. Kylpevät hovinaiset -filmi menisi hyvin 60-luvun seksploitaatiosta, sen verran vähän on "kylläpäs tämä uimapuku takertuu ihoon märkänä, hups, kuinka se nyt noin pääsi valahtamaan" -estetiikka muuttunut).
"No animals were harmed during the filming"-disclaimeria ei saa ainakaan se lyhytdokumentti jossa kettuterrieriaitaukseen heitellään häkistä eläviä rottia, ja Wee Rob Roy -animaation afrikkalaiset ovat kuin suoraan lakritsipatukkakääreestä...

Mykkäfilmit noudattavat omaa estetiikkaansa, johon nykykatsojan täytyy vain totutella, ja aivan omia lakejaa noudattavat nämä alkutaipaleen lyhärit...mutta parhaimmillaan ne ovat loistavia. Se tietty karuus ja suoruus ovat viehättäviä ominaisuuksia, ajoittain toteutus on oikeasti vaikuttavaa (mm. ne Lumieren veljesten varhaiset on tehty oikeasti hyvällä silmällä, ne ovat kuin maalauksia jotka liikkuvat...samoin Mary Jane's Mishapin nimihenkilön esittäjä väläyttelee hyvinkin hienoja komedienne-taitoja...ja ne Sculpteur Modernen savianimaatiot ovat kauniita).
Ja kun filmi on pitkä silloin kun se kestää kuusi minuuttia, ja aiheet ja toteutus vaeltavat maan ja taivaan välillä, niin kyllästymisestä ei ole pelkoa. Youtubesta ja vastaavista näitä käsittääkseni myös löytyy kohtalaisesti, kun ovat kai järjestään siirtyneet tekijänoikeuksien ulkopuolelle...

Viitteitä masokistisiin taipumuksiin on ilmassa: muutama vuosi sitten muutin Saksaan ilman että puhuin käytännössä lainkaan maan kieltä (epämääräisesti äännettyjä kohteliaisuusfraaseja ei lasketa).
Nyt olin tällä viikolla Barcelonassa työhaastattelussa, joka päättyi "niin, sinä aloitat sitten kesäkuussa" hengessä. Ja en puhu kastiliaa tai katalaania (epämääräisesti äännettyjä kohteliaisuusfraaseja ei lasketa). Varsinaisella työpaikalla suuri osa ihmisistä puhuu englantia joskin on toivottavaa että oppisin espanjan suht vauhdikkaasti, ja muu maa perinteisesti ei juuri englantia puhu (Barcelonan turistikohteet ovat poikkeus, mm. Madridissa ei kannata odottaa edes turistiinfosta englannintaitoa...). Että sillai.
Mutta kuitenkin, päättäväisesti eteenpäin.

Miguel Angel Silvestra, ilmeisesti elokuvanäyttelijä, esiintyi usean juorulehden kannessa, useimmissa ilman paitaa. Ilmeisesti kuuminta hottia juuri nyt.

Siinä vaiheessa kun barcelonalaistuttu näki mikä kappale edustaa Espanjaa Euroviisuissa, hän ilmoitti olevansa ehdottomasti katalonialainen jos joku kysyy.

Selvästi kiintoisat kisat luvassa...

Taas perjantaina eksyin paikalliselle klubille kuuntelemaan paria esiintyjää, tällä kertaa teemana oli elektro. Eli yleensä kitara, laulu ja pulputtava rumpukone...

Saender oli ensimmäinen esiintyjä, joka oli soittajana varsinmainio jos vain malttaisi luopua niistä sielukkaista balladeista (ei resurssit moisiin riitä) ja yleensäkin voisi ottaa rohkeampia hyppäyksiä pois perinteisestä kappalerakenteesta. Mies joka siis on selvästi Brian Enon tarpeessa.

Toinen esiintyjä, duo Schmackes & Pinscher taas oli pirteä yllätys. Pääsääntöisesti omasta materiaalista huolimatta olisi loistava bilebändi, erityiskiitos hyperaktiivisen laulajan. Juuri sellainen yhtye joka levytettynä kuulostaa luultavasti varsin mitättömältä, mutta keikoilla saa hymyn huulille.
Ja sivuhuomiona, olen 90% varma että se kitaristi ei ole hetero...

Laadin jokin aika sitten eräälle kaverille taas mix-cd:n, talla kertaa tuli pari levyllistä musiikkia kun on taas kaikenlaista hauskaa kertynyt hyllyyn. Pohdin että pitäisikö jokin teema valita...tämä käsiteltiin toisella, spesifisemmällä kysymyksellä: Jos haluan sekä Scott Walkerin Farmer in the Cityn ja Paul Hillierin Ballad of Marie Farrarin mukaan (molemmat pitkiä, hitaita ja synkähköjä kappaleita), niin laitanko ne eri levyille vai samalle?
Päätös: samalle levylle, ja näin tuli dualistinen paketti Läsnäolo (reippaampia ja positiivisempia kappaleita) ja Poissaolo (hitaampia ja synkempiä kappaleita). Vaikka toki kunnon jin-jang-hengessä kummassakin on ripaus toista.

Läsnäolo

1. Vivi Bach & Dietmar Schönherr - Molotov Cocktail Party
2. Sinead O'Connor - Red Football
3. Delta 5 - Mind Your Own Business
4. Teenage Jesus & Jerks - Orphans
5. DNA - Blonde Redhead
6. Nylon 66'ers - Holiday in Cambodia
7. Butthole Surfers - Dum Dum
8. Noel Coward - Poor Little Rich Girl
9. Half Man Half Biscuit - Venus in Flares
10. Unicef - Käkimassaa
11. Black Randy & Metro Squad - Trouble at the Cup
12. Tarharyhmä - Beibini asuu Torniossa
13. Katerine - Borderline
14. Risto - Rakkaani, mennään Aasiaan
15. Dead Moon - Psychedelic Nightmare
16. Leviathan - Cut, with the Night, into Mine Heart
17. Thinking Fellers Union Local 282 - A Lamb's Lullaby
18. Wipers - Romeo
19. Savatage - Holocaust
20. Godz - Radar Eyes
21. Dolly Parton - Jolene
22. Einsturzende Neubauten - Musentango
23. Hildegard Knef - Holiday Time
24. Nouvelle Vague - Bela Lugosi's Dead
25. Eels - Going Fetal

Poissaolo

1. Scott Walker - Farmer in the City
2. Tom Waits - Clap Hands
3. Angels of Light - Real Person
4. Pearls Before Swine - Riegal
5. Shirley Collins - Adieu to Old England
6. Robyn Hitchcock - I Saw Nick Drake
7. Gene Pitney - Something's Gotten Hold of My Heart
8. Nico - Janitor of Lunacy
9. SPK - Suture Obsession
10. George Brassens - Je me suis fait tout petit
11. Jacques Brel - J'arrive
12. Erkki Rankaviita & Pinnin Pojat - Porraspuulla
13. Jerry Yester & Judy Henske - Three Ravens
14. Leonard Cohen - Dress Rehearsal Rag
15. Diamanda Galas - Sono l'Antichristo
16. Paul Hillier - Ballad of Marie Farrar
17. 500 kg lihaa - Kullanhuuhtoja

Kappalejärjestystä piti hioa jonkin aikaa että sai toimivan, ja tuossa lopullisessakin pitää huomauttaa että Läsnäoloon olisi pitänyt laittaa jotain muuta kakkoskappaleeksi, Sinead toimisi levyn kolmantena kappaleena paremmin...

Eilen taas oli etäisesti kiinnostavan kuuloisia esiintyjiä lähiklubilla, niinpä menin minäkin sinne.

Ensimmäinen oli belgia-amaerikka-saksalaisyhtye The Poem Is You, soittivat sellaista folk-indiepop-americanaa. Kivaa soittoa, joskin sama ongelma kuin ahniinmonella indiepopparibändillä...kiinnostavat laulajat ovat harvassa, eikä niitä oikein tähänkään ollut riittänyt, niinpä yleisarvosana "ihan kiva".

Toinen esiintyjä oli australialainen (mutta ilmeisesti asuu Saksassa) Kat Frankie, joka kuuluu kategoriaan nainen-ja-akustinen-kitara. Mukavaa soittoa, hauskaa läppää ja hyvin klaarasi senkin että eka kappale menikin horjuvaksi soundcheckiksi. En mitenkään hirveän innoissani ollut musiikista mutta lasken pitämisen hyväksi ominaisuudeksi ihmisessä.

Ja ihan vain kertauksen vuoksi:
Jos ilmoituksissa ilmoitetaan alkamisajankohdaksi 20:00 niin se tarkoittaa aloittamista 20:15, viimeistään 20:30. Yli puolen tunnin myöhästyminen on hyväksyttävää jos syynä on suuseksi takahuoneessa.
Yli 45 minuutin myöhästyminen on hyväksyttävää jos kyseessä on heroiinin yliannostus tai pidätys epäsiveellisen käytöksen johdosta.
Yli tunnin myöhästyminen on hyväksyttävää jos kyseessä on maailman paras bändi, tai sitten suuri diiva joka poistuu näreissään lavalta kesken toisen kappaleen jonka jälkeen raivostuneet fanit mellakoivat ja polttavat konserttipaikan maan tasalle.

Ettäs tiedätte.