Half Machine Lip Moves

Gilmore Girlsin vitoskausi ilmestyi sitten DVD:llä, ja totta kai se piti ostaa. Niin pitkälle kun olen katsonut, hieno on. Paris on kyllä ollut ikävästi sivussa ja eräiden henkilöiden ärsyttävyys on pahasti nousussa...

Kuningatar Kristiina ei ole mitenkään huippuelokuva, Garbolta löytyy parempiakin...ihan katsottava kuitenkin ja muutama hieno kohtaus oli.
Joskin on jokseenkin vaikea uskoa kuinka pitkään Garboa pidettiin miehenä siellä majatalossa. Eikö ole silmiä päässä?

"A bear has little fear of Hades
so he ate the luckless ladies..."

Viime aikojen hienoimpia levylöytöjä on ollut Judy Hensken ja Jerry Yesterin Farewell Aldebaran, amerikkalaista hippifolkkia 60-luvun lopulta. Ensimmäisen kerran taisin törmätä nimeen Mojon Buried Treasure -palstalla (jossa siis esitellään hyviä mutta vähäiselle huomiolle jääneitä levyjä), ja kun se sattui eräässä kaupassa vastaan tulemaan niin otin kuunteluun (tosin ilmeisesti ollut CD-muodossa vasta muutama kuukauden, joten ei ihme ettei ole aiemmin löytynyt). Viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin hihittelemään neljännelle kappaleelle "St Nicholas Hall" niin ostopäätös oli varma.

Levy on, myönnettäköön, sekava. Bluesin kautta vaelletaan perienglantilaisiin kansanballadeihin ja sieltä psykedeliaan ja humoristisiin kirkollisiin hymneihin. Pari turhaa kappaletta löytyy kuten Lullaby tai One More Time, mutta toisaalta noita helmiäkin kuten Snowblind, St Nicholas Hall, Charity tai Raider. Jokaiselle jotain.

Levy julkaistiin alunperin Frank Zappan Straight Recordsilla. Jostain syystä en oikein ikinä ole pitänyt Zappan omasta musiikista mutta yleensä kaikki muu musiikki jossa hän on jollain tavalla mukana on vähintään mielenkiintoista, yleensä loistavaa.

Pikanettisurffailu paljasti sivuston http://www.judyhenske.com/
ja sieltä näkyi sitten Henskellä olevan runsaastikin tuotantoa. Täytyy pitää silmät auki jatkossa levykaupoissa.

Niin, Snowblindissa on myös hyvä moraalinen opetus: naiset ovat paskoja, karhu on paras mahdollinen kumppani. Karhut tykkää hunajasta.

...mutta toivottavasti joku tarvitsee. Tuossa siivoilen hieman levyhyllyäni ja kuuntelen läpi niitä levyjä joita ei kauheasti tule kuunneltua, että pitäisikö ne kiikuttaa divariin.
Joillain levyillä on ne pari hyvää kappaletta mutta loppulevy suhteellisen mielenkiinnoton, voisi napata ne hyvät kappaleet koneelle (Joy Divisionin, Sisters of Mercyn, John Lennonin ja Pigbagin kokoelmat, tämä tarkoittaa teitä...samoin kuin Heaven 17:n Penthouse & Pavement).
Fallin This Nation's Saving Gracen ne kiinnostavimmat kappaleet ovat jo kokoelmalla joten senkin voisi viedä pois.
Sitten on joku Radio 4:n Stealing Of A Nation joka on ihan kivaa taustamusiikkia mutta josta ei oikeasti löytynyt oikein mitään (New Song & Dance on saanut ainakin toistaiseksi armon ja pysyy hyllyssä).
Phantom & Ghostin levy on hieman epävarma tapaus...se on sekä huono että viehättävä levy. Pari saksalaista neofolkpopparinörttiä jotka ilmeisesti fanittavat Rosemary's Babya, Wicker Mania ja Buffy Vampyyrintappajaa on toki kuin etäisesti soittotaitoinen minä, mutta kun se soittotaito on vähän mitä on, laulu on ärsyttävän twee ja sanoituksetkin noudattavat häiritsevyyteen asti moon-June-spoon linjaa niin...ehkä siitä saisi hyvän juomapelilevyn: jos arvaa oikein seuraavan riimin niin pitää juoda.
Muutama epävarma levy pitää vielä kuunnella läpi että saa niistä päätökset tehtyä. Pari piristystäkin löytyi...en muistanutkaan kuinka symppis Robyn Hitchcockin Black Snake Diamond Role oli.

Eilen tuli katsottua Mark of Zorro, actionia vuodelta 1940. Nimiroolin näytteli vara-Errol, Tyrone Power, ja Basil Rathbone oli pahis.
Joskus tuli tuosta leffasta luettua "Gay Camp"-elokuvaoppaasta ja olihan se Diegon hienosteleva neitihomo-persoona aika huvittava, saati sitten ne tiukat housut ja univormut...muutenkin ihan viihdyttävä puolitoistatuntinen (miekkailu näytti ihan reippaalta).

Seuraavaksi voisikin katsoa saman ohjaajan, Rouben Mamoulianin, leffan Kuningatar Kristiina. Garbo!

IMDb paljasti myös että Mamoulian oli näköjään aluksi tekemässä Lauraa kunnes Preminger syrjäytti ja hävitti kaikki Mamoulianin kuvaamat pätkät...liekö hyvä vai huono asia (no se loppuun suunniteltu "mutta se olikin vain unta!" tvisti lupaa aika heikkoa...)

Kun italialaiset valittavat täällä Saksassa paikallisesta pastasta, niin pääsin nyt minäkin avautumaan viikonloppuna paikallisesta saunakäsityksestä. Käytiin muutaman kaverin kanssa kokeilemassa Baden-Badenissa Caracalla-kylpylää.

Alakerrassa oli runsaasti altaita vaihtelevilla lämpötiloilla, virtauksilla ja kuplien määrillä, ulkona ja sisällä. Mukavia olivat, tosin heti pääsi järkyttämään niitä kavereita kun suuntasin reippasti sinne kylmimpään (18C)...en viitsinyt mainita mitään uintireissuista vieläkin kylmemmissä vesissä kun eivät uskoneet edes selityksiäni, kuinka ne ensimmäiset kymmenen sekuntia ovat aika pahat mutta sen jälkeen se on todella mukavan virkistävää...

Yläkerrassa on sitten sauna-alue joissa on useita pieniä saunoja, vaihtelevilla lämpötiloilla ja kosteuksilla. Tänne sitten uskaltautui pari kaveriani, loput eivät kauheasti innostuneet nudistisekasaunasta (josta saikin heti ensimmäisen kommenttiaiheen "usually saunas in Finland are separated"). Eipä silti, kyllä tuollakin näki aika paljon tiukasti pyyhkeeseen kietoutuneita ihmisiä, joista ainakin osalla oli ne uikkarit alla, joten ei siellä mitään valvontaa ollut (sinänsä hämmentävää, puhumme kuitenkin Saksasta).

Pääsääntöisesti olivat kyllä ihan positiivisia kokemuksia, joskin tietysti pieni minä marmatti siitä, että saunassa oli hiljaisuus ("public saunas are social events!") ja siellä soitettiin sellaista meditaatiopimputusta, sirkkojen siritystä ja panhuiluja joka oli lievästi huvittavaa ("no music in saunas!"). Kiukaita ja löylyjä ei tietenkään ollut ja vihdoista turha haaveillakaan :)
Erityismaininta kuitenkin ulos puiston metsänreunaan pääsystä ja kahden mökkisaunan sijoittamisesta sinne. Viehättäviä olivat ("now I would love to have a beer").

Mahdollisesti kiinnostuneille todettakoon, että reilppaasti likinäköisenä en kykene sanomaan oliko paikassa minkä verran cruisausta. Mutta mukavaa oli kuitenkin.

Varoitus: elämäni on koko lailla tylsää. Suuria henkilökohtaisia paljastuksia ei ole luvassa paitsi heille jotka rivien välistä niitä osaavat lukea. Luultavasti tulen lähinnä kirjoittelemaan (silloin kun muistan/jaksan) hyvästä musiikista ja leffoista mitä on vastaan tullut.