Half Machine Lip Moves

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2008.

säävaihteluja

Olipahan taas sää eilen yöllä...ajatus oli mennä nukkumaan siinä puolenyön aikaan mutta siinä vaiheessa eteläinen taivas alkoi välkkyä kuin massiivinen strobovalo...ja vähän ajan päästä alkoi sitten sade joka päätyi jossain vaiheessa kovin rakeiseksi, hakkasi ikkunoita ja kattoa sellaisella metelillä että jos se valo ei olisi häirinnyt niin meteli kuitenkin.

Mutta kun niistä salamoinnista ei tullut kovin paljon jyrinää, ja kun sitä vähäistä jyrinää ei pystynyt yhdistämään mihinkään yksittäiseen salamaan, niin aika vaikea sanoa menikö varsinainen ukkosmyrsky läheltä vai kaukaa.

Sää rauhoittui siinä lähemmäs kahteen mennessä...


Meemeilyä

Nojoo, ei ole meemejä tullut tehtyä hetkeen, siispä sitten tutusta aiheesta eli musiikista.
Siitä huolimatta että meemi on pitkä ja hämärä, en ole ihan kohderyhmää ja numerointikin on pielessä...

Kumpaa menisit katsomaan, jos festareilla soittaisivat yhtä aikaa?

[x] Metallica
[ ] Children of Bodom

[ ] Mokoma
[x] Stam1na (tätä olen jonkin verran kuullutkin ja ihan hyvältä kuulostanut)

[x] HIM (alkuaikojen Rasmus > HIM > nyky-Rasmus)
[ ] The Rasmus

[x] Antti Tuisku
[ ] Hanna Pakarinen

[ ] The Ark
[x] The Hives (ehkä kuitenkin)

[ ] KoЯn
[x] Foo Fighters (Korn ei nappaa)

[x] Alice Cooper
[ ] Anastacia (eka jossa molemmat houkutti, mutta Alicen showmeininki vie voiton)

[x] Apulanta
[ ] Zen Café

[ ] Tiktak
[x] Nylon Beat (molemmat kelpaa, mutta NB on huippu)

[ ] Within Temptation
[x] Nightwish

[x] The 69 Eyes
[ ] Kotiteollisuus

4. Omistatko musiikki-dvd:eitä? Mitä?
Nipun. Sonic Youth, Residents, Pet Shop Boys, Sleepy Sleepers, Scissor Sisters, Iron Maiden, Young Marble Giants...

5. Paras musiikkivideo näistä? (en ole mitään nähnyt, en kappaleitakaan juuri tunne, Foo Fighters on yhtyeistä kiinnostavin
[ ] Foo Fighters - Best of you
[ ] HIM - Killing Loneliness
[ ] Apulanta - Pahempi toistaan
[ ] Black Eyed Peas - My Humps
[ ] Redrama - Street Music
[ ] Beats and Styles - Everything is everything

6. Mitä kuuntelet mieluiten? (en mitään näistä)
[ ] Uusikiss
[ ] YleX
[ ] Radio Nova
[ ] Energy
[ ] Radio suomipop
[ ] Radio Rock

7. Omistatko mp3-soittimen? Minkä? Onko hyvä?
En

8. Mitä kuuntelet mieluiten? Valitse kolme.
[x] Rock
[x] Pop
[ ] Hiphop
[ ] Heavy
[ ] Reggae
[x] Jazz
[ ] Klassinen

9. Nyt voit kertoa lempibändistäsi:
Velvet Undergroundista on niin paljon maailmassa kirjoitettu että ei siihen ole lisäämistä. Kuuluu yleissivistykseen.

10. Kuunteletko mieluiten
[ ] Ulkomaalaista musiikkia
[ ] Suomalaista musiikkia
[x] Molempia? (molemmat menee...prosentuaalisesti epäilemättä Suomi on yliedustettuna musiikkimaussani, kun kerran olen suomalainen...)

11. Mitä mieltä olet Idols-kisoista? Voittiko suosikkisi?
En seuraa. Pari kertaa olen niitä alkujaksojen huvittavia karsintoja nähnyt mutta siitä eteenpäin ei kiinnosta.

12. Omistatko seuraavien bändien/artistien levyjä/singlejä?
[x] Maija Vilkkumaa
[ ] Apulanta
[ ] Nightwish
[ ] Irina
[ ] Spice Girls (mutta DVDn niiden leffasta omistan!)
[ ] Backstreet Boys
[ ] Disco Ensemble
[ ] HIM
[ ] Kapasiteettiyksikkö
[ ] Eminem
[x] Nirvana (kokoelman)
[ ] Guns N' Roses
[ ] Uniklubi
[ ] Black Eyed Peas
[ ] Coldplay
[ ] Zen Café
[x] Franz Ferdinand (sen ekan)

13. Kenen keikalle olet aina halunnut mennä?
Jos jätetään huomiotta kuolleet artistit ja hajonneet bändit...Einsturzende Neubauten olisi varmaan kova. Ja keikkaileekohan Scott Walker?

14. Mitä kuuntelet juuri nyt?
Juutuubista tulee Judy Hensken Salvation Army Song.

15. Mitä osaat soittaa? (konventionaalisessa mielessä en mitään, mutta onko se muka joku rajoite?)
[ ] Rumpuja
[ ] Kitaraa
[ ] Bassoa
[ ] Pianoa
[ ] Osaan laulaa

16. Luetko jotain musiikkilehteä? Omistatko jostakin bändistä kertovan kirjan?
Ajoittain selailen josko Uncutissa, Mojossa tai Wiressa on jotain kiinnostavaa. Kirjoja en taida omistaa yhtään, muutaman hyvän olen lukenut...

17. Mihin bändiin tutustuit viimeksi?
Ei ole bändi, mutta viimeisin "täähän on hyvä" löytö on Ute Lemper, saksalainen kabaree-laulaja.

18. Mikä on winampissa 666. kappale?
Ei ole winamppia. mp3 ei ole mun juttu.

19a. Katsotko seuraavia ohjelmia?
[ ] Top40
[ ] NRJ Top 10

19b. Muistatko vielä Jyrki-ohjelman? Ja onko mielestäsi telkkarissa liian vähän musaohjelmia?
Toki. En juuri telkkaria katso, mutta siinä vaiheessa kun MTV ei enää näytä musiikkiohjelmia niin voidaan sanoa että niitä on liian vähän.

20. Miten usein kuuntelet musiikkia?
[ ] Harvoin
[ ] Riippuu päivästä
[x] Joka päivä
[ ] Jatkuvasti

21. Oletko ollut Tavastialla/ Nosturissa?
[x] Kyllä (molemmissa pari kertaa)
[ ] En

22. Omistatko bändipaitoja?
[ ] Kyllä
[x] En (pari sellaista on jotka ostaisin jos vastaan tulisi...)

23. Ikäsi?
[ ] -10
[ ] 10-13
[ ] 14-15
[ ] 16-18
[ ] 19-21
[ ] 22-25
[x] 25- (selkeästi olen kohderyhmää!)

24. Tähän voit kirjoittaa jostain hyvästä biisistä sanoja:

They came back from the moon today. One of the parachutes didn't open.

25. Pidätkö joululauluista?
[x] Kyllä
[ ] En

26. Mikä on puhelimesi soittoääni?
Joku peruspirinä.

TÄMÄNHETKINEN

Lempikappale?
Nyt on tullut kuunneltua ahkerasti versioita Seeräuber Jennysta, Kolmen pennin oopperasta, niin se varmaan.

Musikaalinen idoli?
Sun Ra on hieno mies.

Bändi jossa soitat?
Öö, lasketaankohan jotkut näistä hämäristä kokoonpanoista yhä tämänhetkisiksi, Persepääkirahvi tai Tuula Amberla -mieskuoro...

Soitin jota soitat?
Silloin tällöin tulee hyräiltyä jotain.

KENELTÄ MUSIIKKIMAAILMAN TÄHDELTÄ

Sinun on sanottu näyttävän?
itse huomasin joskus kuvan MC5-yhtyeestä jonka taustajoukoissa oli John Sinclair...tämä silloin kun minulla oli pitemmät hiukset.

Sinun on sanottu kuulostavan?
Ööh. Ei tule ketään mieleen.

Otat vaikutteita?
Sun Ra.

Olet saanut elämänohjeita?
...

MIKÄ BIISI MUISTUTTAA SINUA ?

Jostain ärsyttävästä:
...

Jostain mukavasta:
...

Jostain kaveristasi:
Aki & Turo, Mä Turo oon

Lapsuudesta:
Kiss, Heaven's on Fire

Viime kesästä:
...mitä viime kesänä tapahtui?

Eilisestä:
No se Ute Lemper, Moondance.

ENSIMMÄINEN

CD?
Öh. Omana, olisiko ollut joku Kinksin levy, tai ehkä Tuomari Nurmio?

Musiikkivideo/DVD?
Aika myöhään noita olen hankkinut, taitaa olla se Pet Shop Boysin PopArt.

Musikaalinen idoli?
...

Musiikkiin liittyvä muisto?
Mieleen tulee ainakin että olisin joskus laulanut julkisesti Jänis istui maassa?

VIIMEISIN

Ostettu CD?
Hmm, viimeksi taisin ostaa niitä nipun Suomessakäydessä, mikäköhän niistä olisi ollut se viimeinen? Se yksi tangokokoelma?

Poltettu CD?
Taisi olla MC Solaaria.

Koneelle imuroitu kappale
Netistä, en muista (kuten sanottu, en juuri harrasta ämpäreitä). Levyltä, tuossa aloin väsäämään taas hämärää mix-CDta, viimeisin taisi olla sitten Bill Lawrencen Pussy Baby (älä edes kysy).

Hankittu Musiikki-DVD?
...hetkeen ei ole tullut mitään ostettua. Mikäköhän olis viimeisin? Se Sleeppareiden vai Young Marble Giantsin?

Musiikki-VHS?
Ei ole näitä yhtään.

Vinyyli?
Eikä näitä.

Nähty musiikkivideo?
Tässä pyörii taustalla noita Juutuubifilmejä, mutta mitkä näistä ovat itsetehtyjä ja mitä eivät...

Laulettu kappale?
No se Pussy Baby.

Tanssittu kappale?
Kotiheilumisena näitä on ollut useampia, varsinaisesti julkisella paikalla tanssimisesta ei tule mieleen...

Lainattu CD?
Viimeksi kirjastosta mukaan tarttui mm. sitä Ute Lemperiä, Rosanne Cashia, Astor Piazzollaa...

Lainattu musiikki DVD?
Hetki mennyt, olisiko ollut joku näistä ohjaajan perusteella kootuista DVD:sta? Chris Cunningham tai se hörhö ranskalainen oli, mikä nimi olikaan?

Luettu jotakin muusikkoa/yhtyettä käsittelevä kirja?
En ole taas vähään aikaan lukenut, en muista.

Käyty konsertti?
Perjantaina se La Minor.

Tavattu tähti?
...mikä on tapaaminen? Mikä on tähti? Viimeisin muusikko jonka kanssa jopa vaihtoi pari sanaa taisi olla Enonin basisti...

VANHEMPIESI

Nuoruudessa kuuntelemat yhtyeet?
Mitäs sen ajan kovia nimiä nyt onkaan, Olavi Virta, Metro-tytöt, Annikki Tähti...

Musiikkimaku nykyään?
Äidillä menee aika laila mitä radio soittaa, pääpaino toki suomalaisessa iskelmässä.

Mielipide kuuntelemastasi musiikista?
kyllä me joistain samoista pidetään, mutta aika paljosta ei mielipidettä ole tuotu esille muuten kuin että ei kiinnosta.

SUOSIKKI

Artisti?
Scott Walker, George Clinton, Sun Ra...

Yhtye?
Velvet underground, Kinks, Funkadelic, Pearls Before Swine, Eels, Chrome, einsturzende Neubauten...

Albumi?
Olisiko Velvet Undergroundin kolmas levy (viralliselta nimeltään Velvet Underground)

Live-bändi?
...mitäs heittiä onkaan...noista suosikeistani Eels on ainoa jonka olen nähnyt livenä.

Elokuva-theme?
...Wicker Manissa on hyvä musiikki mutta ei siinä oikein varsinaista "teemaa" ole. Sanotaan sitten Marvin Gayen Trouble Man, samannimisestä elokuvasta jota en ole nähnyt mutta kappale on pirun hieno.

TV-sarjan tunnari?
Viime aikoina ihastelin Six Feet Underin hienoa tunnaria.

SEURAAVA

Ostettava CD?
Katselin Hildegard Knefin livetuplaa, että houkuttaisi...niin, ja se Diamanda Galasin Guilty Guilty Guilty pitäisi ostaa.

Ostettava musiikki-DVD?
Eipä tule mieleen mitään mitä erityisesti haluaisin.


Kansanmusiikkia uutta ja vanhaa

Niin, perjantaina olin taas konsertissa...tällä kertaa esiintyjänä La Minor, venäläinen mitenköhäntuotakuvailisi-yhtye. Sekoitus swing-jazzia ja venäläistä kansanmusiikkia, ja sanoitukset (joita en siis ymmärtänyt) ilmeisesti käsittelevät jossain määrin samaa aihepiiriä kuin gangsta rapissa...joka tapauksessa hauska oli, ja niistä ääniongelmistakin keikan alussa selvittiin...
Mutta tuli mieleen jossain vaiheessa että kylläpä tämä kuulostaa kovasti Juha Vainiolta. Ei muuten että artistit tuntisivat toisensa mutta vaikuttajat ovat ilmeisesti samasta piiristä...

Toisella foorumilla marmatin jokin aika sitten siitä että saksalaiset ovat päästäneet Volksmusikin niin huonoon jamaan että ei sitä kestä kuunnella. Volksmusik on siis tätä nahkahousut jalassa soitettavaa umppappaa-musiikkia jonka äpärälapsi suomalainen humppakin on.
Nykyään se ja sen schlagerimpi versio Volkstümliche Musik on vain vajonnut sellaiseen aita-on-matalin-suohon jossa julkaisuja tehdään mutta kukaan ei tee oikein mitään kiinnostavaa alalla, ja alle 70+ ikäiselle sukupolvelle tarjolla on vain epäuskoista camp-estetiikkaa. Yksi ensimmäisiä tv-ohjelmia joita näin Saksaan muuttamisen jälkeen oli sellainen noin kolmituntinen gaalaohjelma jossa juhlittiin laulaja Heinon mahtoiko olla 40-vuotis-taiteilijajuhlaa tai jotain...kyseinen ohjelma oli uskomattoman omituinen jonka katsoin kokonaan sellaisessa ei-tällaista-voi-olla-olemassa-kunpa-koko-maailma-näkisi-tämän hypnoosissa...
Kuitenkin mm. Eläkeläiset ja Finntroll nauttivat kulttisuosiota täällä, samoin kuin MA Numminen (joka on tunnetusti teutonifiili ja on versioinut muutamia Volksmusik-kappaleita), ja siinä vaiheessa kun levykaupassa tuli vastaan Antero Raimo & Ovet -kokoelma, julkaistu Saksan markkinoille, oli pakko älähtää: miksi saksalaiset toisaalta päästävät oman Volkamusik-perinteensä huonoon jamaan mutta samalla sitten haluavat importata humppaa Suomesta?
Samaan aikaan on sitten näitä La Minorin kaltaisia yhtyeitä, balkanilaista turbofolkkia, Gogol Bordellon mustalaispohjaista punkkia yms, tyylejä jotka pohjimmiltaan eivät ole sen kummempia kuin vaikka humppa tai Volksmusik. Maailma tarvitsee nyt Lederhosen-punkkia tai muita uusia tapoja käsitellä perinteistä materiaalia.

Eipä silti, kyllä suomalaisillekin voi marmattaa, vaikka tilanne ei olekaan ihan niin huono...perinteisten tekijöiden rinnalla metallimiehet ovat ottaneet uutta läheisyyttä kansanmusiikkiin, meillä on tuota uushumppaa (vaikka sitä usein kieli poskessa tehdäänkin...no toisaalta humppa ei ole ollutkaan koskaan mitenkään vakavamielinen musiikkigenre) jne. Toisaalta nykyinen iskelmäkenttä tuntuu jotenkin kovin verettömältä eikä uusia huomattavia tangolaulajiakaan niin paljoa ole, ja vanhemmasta kansanmusiikista populaarivirtaan nousee vain ne ominaisuudet joita metalliskene voi hyödyntää...
Niin, ja Juha Vainio.

Oheisessa kuvassa muuten yhtye Wildecker Herzbuben, niitä Volksmusik-artisteja joita voi etäisesti harkita kuuntelevansa kun heillä on sopivan hupiasenne. Ja kansi oli sellainen että kun sen näki niin pitäähän moista yhtyettä kuulla :)


toinen kulttuuri

Kuulin kavereiltani että Helsinkiin on avattu parikin saksalaistyylistä kapakkaa (ilmeisesti sitä bierhalle-tyyppiä), Rymy-Eetu ja joku muu...en käynyt mutta mitä ainakin tuosta Rymy-Eetusta kuulin niin se vaikutti paikalta jonne pitäisi viedä saksalaistutut vierailulle näyttämään mikä on suomalaisten kuva saksalaisista (niin, minähän asun Badenissa jossa ei noita baijerilaisia lederhoseneita yms harrasteta).

Samaan tapaan on nyt tullut puhuttua espanjalaistuttujen kanssa mm. härkätaisteluista ja flamencosta (joihin yleinen kommentti on ollut että he eivät tiedä niistä mitään). Kuitenkin nuo näyttelevät merkittävää roolia kaikissa espanjalaisissa ravintoloissa ulkomailla...

Epäilemättä on helppoa suhtautua perusnegatiivisesti kaikenlaisiin etnisiin virityksiin muissa maissa, niin piti alkaa pohtia onko epäaitous välttämättä syy tuomita mitään. Etniset ravintolat ovat kunkin maan tulkintoja noista toisista maista, ja fuusiot itsessään ovat kiinnostavia. Ei italialainen ravintola täällä yleensä yritä olla kuin italialainen ravintola Italiassa, tai jos yrittää niin saa yleensä huomata että ei välttämättä saa asiakkaita...mutta mistäs sen tietää jos vaikka minä pitäisin enemmän saksalaisfiltterin läpi tehdystä tulkinnasta italialaisesta ruoasta kuin alkuperäisestä?


Itämeren helmi

Niin, tää oli viime viikolla Suomessa (olisi pitänyt kai ilmoittaa, jos joku helsinkiläinen olisi ollut kiinnostunut ex-tempore blogimiittibrunssista).

Täytyy kyllä sanoa että kun siellä käy niin harvoin niin tuntuu yhä enemmän ja enemmän turistilta. Kamppia en ole ymmärtänyt enää aikoihin, ja nyt Asematunnelikin on ihan hämärä, lukuisat baarit, ravintolat, kahvilat yms. vaihtaneet nimiä tai sijainteja, Kalevankadusta oli ainakin osasta tullut kävelykatu, Perunatorilla oli joku ihme härpääkkeli...no sitten kun pääsi Kallion ja Sörnäisten suuntaan niin siellä sitten kaikki oli samanlaista kuin ennenkin.

Samoin tuli pitkästä aikaa kuljettua Kauppatorin ja Senaatintorin liepeillä yms. perusturistialueilla. Odottakaa vain, parin vuoden kuluttua vedän siellä Lonely Planetin kanssa etsimässä Temppeliaukion kirkkoa ja Kaupunginmuseota.

Mutta sää oli kiva. Ja Saksan hintoihin tottuneena Suomi on aikasten kallis :)

Joistain muutoksista tuttavapiirien elämissä oli jo kuullut, mutta yllätyksiäkin löytyi, ja jotkut asiat olivat myös ihan samalla tolalla kuin aina ennenkin. Ja tuttavapiirien ulkopuolella myös (minulta oli mm. mennyt kokonaan ohi että Mika ja Erja Häkkinen ovat eronneet).

Ai niin, että blogin yleisteemat tulevat katettua, eli sananen musiikista...kuulin että niiden Fazerin 20 parasta -kokoelmalevyjen valmistus on lopetettu. Ilmoitan paheksuntani moisesta kulttuurihistoriallisesta virheestä.
Halpuus on toki plussaa näissä, mutta kun niiden sisältöä voidaan pitää myös hyvinä, monelta artistilta ne ovat parhaita kokoelmia mitä markkinoilla on (perinteisten iskelmäartistien ohella tähän joukkoon kuuluvat myös mm. Dingo ja Kauko Röyhkä). Eikä mieleen tule ketään artistia, jolta olisin nähnyt varsinaisesti huonoa kokoelmaa siinä sarjassa (huonoa siis artistin huomioonottaen, on siellä artisteja joiden tuotannosta en pidä, mutta jos niiltä nyt joku kokoelma pitää tehdä niin nuo Fazerin levyt ovat olleet jotakuinkin niin hyviä kuin mahdollista).

No, muutama piti ostaa. Carolalta ja Laila Kinnuselta ne levyt joita ei vielä ollut, ja kyllähän nyt Katri Helenaltakin pitää jotain löytyä (ja nyt olen juuttunut kuuntelemaan Vasten auringon siltaa -kappaletta, hei vaan naapureille)...


frankopopilla jatkamme

Toinen hieno uusi artisti, Philippe Katerine. Ilmeisesti aloitti suht chanson-linjalla,

http://www.youtube.com/watch?v=YAKFGdnXdwE

http://www.youtube.com/watch?v=4WbY1V-hnaw

mutta parilla viime levyllään on lähtenyt reippaan erikoiseksi...

http://www.youtube.com/watch?v=VeTIU3EE1is

http://www.youtube.com/watch?v=xyTGOLmyBPQ

http://www.youtube.com/watch?v=SnnUmfaJ41k

Ranskalaisessa popissa kiehtoo se taito jolla sekoitetaan loraus siirappia hieman oikukkaaseen ja merkilliseen huumorintajuun, että loppujen lopuksi asioita ei oteta niin vakavasti...raatimme suosittelee myös mm. Hurlements d'Leota, Fatals Picardsia jne.

Ja valitettava piirre on että ei näihin kauhean helposti törmää Ranskan ulkopuolella.