Half Machine Lip Moves

Näytetään bloggaukset elokuulta 2009.

Maailman kaunein napa

Brian Eno ja Peter Schmidt kehittivät aikoinaan Oblique Strategies -korttipakan jossa kortteihin oli painettu sekalaisia suht yleispäteviä ohjeita, ja pulmatilanteissa napattiin satunnainen kortti ja noudatettiin ohjeita. Satunnaismetodilla pyrittiin rikkomaan umpikujat, joihin suoraviivaisen rationaalinen ajattelu oli johdattanut.

http://en.wikipedia.org/wiki/Oblique_Strategies
http://www.joshharrison.net/oblique-strategies/

Samanlaisella periaatteella sanotaan myös I Ching -menetelmän toimivan, se kysyminen on tärkeä osa ja vastaus ei tule kirjasta, mutta se kirjan antama kommentti auttaa löytämään sen "oikean" vastauksen.

Tämä näin skeptikko-esittelynä sille että laadin harrastuneisuuden vuoksi tähtikarttani ja tulkitsin sitä astrologian oppien mukaan...ei niinkään sen vuoksi että uskoisin sillä olevan mitään merkitystä että Mars on yhdeksännessä huoneessa Vaa'an merkissä, vaan ennemminkin jotta tulisin pohtineeksi onko Marsin sijaintiin kuuluvilla ominaisuuksilla kosketuspohjaa minuun, olenko minä tyypillinen Mars-yhdeksännessä-huoneessa-ihminen.

Todettakoon, että tähtikarttani mukaan minulla on taipumuksia runsaaseen itsekontemplaatioon erikoisillakin menetelmillä, eli jossain määrin itsensä täyttävää ennustusta tuo...
Samalla tulee tietysti myös kysyttyä kysymyksiä joita ei tulisi normaalisti ajatelleeksi (mitä minä haluan ystävistäni?)

Todettakoon myös, että mm. spåralogia soveltuisi tähän ihan yhtä hyvin, se ei ole vain niin hyvin dokumentoitu menetelmä kuin astrologia :P
Ja että iltapäivälehtien yms. horoskoopit sopivat hyvin tuollaiseen Oblique Strategies -käyttöön; ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin satunnaisuuteen, ja niinpä ne ovat hyvä tapa ravistella silloin tällöin ajattelua uusille urille.

Saatan myöhemmin pistää tänne parhaita paloja niistä tulkinnoista :)


Relk

Tähän yhtyeeseen ja parin vuoden takaiseen levyynsä Pedres Blaves olen jäänyt nyt viime aikoina jumiin. Kaunista laulua, kevyttä modernia folkahtavuutta, ehkä aavistus liikaa innostusta efekteistä ja kaikenlaisista surinoista ja kolahduksista, mutta silti...
Ja hämmentävästi tuntuu olevan suht tuntemattomia jopa Espanjassa.
Pitäisi kai tilata nuo muutkin levyt mitä sivustollaan mainostavat.

www.relk.cat
Viàtic (kappaleesta löytyy myös baskinkielinen versio, ja se on omistettu Espanjassa murhatulle baskiseparatistille...)

http://www.youtube.com/watch?v=CPeyAB78d90

Albada de saó (Erik Satien Gnossienne 1 laulettuna ja uusiksi sovitettuna)

http://www.youtube.com/watch?v=0Tjwzz3O2oA

What would Mozart do?

Kaikenlaisen muun ohella luin tuossa jokin aika sitten Hilja Valtosen kirjan Nykyhetken tyttölapsi, ja Valtoselle tyypillisesti oli tuokin viehättävän kevyt ja ilmava teos, vaikka niistä muista olenkin enemmän pitänyt...mutta kiinnitin huomiota noihin klassisiin vaikutteisiin joita kirjassa on; Cosi Fan Tutte on ilmeinen, samoin Shakespearen Loppiaisaatto (joskin nuori nainen naamioituu tässä pojan sijasta viisi vuotta nuoremmaksi varhaisteiniksi), ja ne jutut maagisista ongista yms. olivat myös kuin suoraan 1700-luvulta...

Että tässähän olisi oikeasti materiaalia sellaiseksi romanttikseksi italialaiseksi trallalaa-oopperaksi, mutta ei kai sellaisia kukaan enää sävellä? Löytyisikö suomalaisista nykysäveltäjistä ketään jolla olisi kanttia tehdä Hilja Valtosen kirjoista oopperaa vai pitääkö olla Haavikkoa tai muuta sellaista...Mozart ja kumppanit kyllä varmasti näistä pitäisivät...


sivuhuomioita

Öky-sanan käyttöä ihmettelin jo keskustelupalstan puolella, mainittakoon nyt kuitenkin että en pidä sanasta muuten kuin kokoomusnuoriin viitatessa.

Toinen sana joka on nopeasti ylittänyt ärsytyskynnyksen on "äijä". Jokainen joka käyttää kyseistä sanaa muuten kuin viitaten siihen sotkamolaisvanhukseen joka kuoli nälkään asuttuaan maakuopassa yksin kymmenen vuotta ja vastaaviin eläkeikäisiin omituisiin hiippareihin sietäisi saada pesäpallomailasta hampaisiin.