Half Machine Lip Moves

Nyt on taas plussaa, ja pienet lumikeot sulailevat tien vieressä. Jos ei sitten innostu tulemaan takaisin...

Kun tässä nyt on seurannut taas vaihteeksi rakkaan evlut. kirkkomme toimia niin herää taas kysymys mitä ihmettä ihmiset oikein tekevät ja ajattelevat...

Oma suhteeni uskonnollisuuteen on ollut aika vaihteleva. Perhe ja suku on ollut aina sellaista hyvin maallistunutta näkymätöntä kirkkokansaa, periaatteesta ollaan kirkossa vaikka siellä ei niin kauheasti käydäkään, jumalanpalveluksen voi kuitenkin katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta...ne jotka enemmän sitten olivat uskovaisia olivat jo kummallisia (ja ne jotka eivät kirkkoon kuuluneet olivat kommunisteja).
Itse olin pienenä jossain määrin enemmän niiden kummallisten ihmisten joukossa, eli kristillinen niinkuin noin kymmenvuotias nyt sitten voi olla (taisivat jotkut pohtia että minusta tulee ehkä isona pappi...). Heilahdus vastakkaiseen suuntaan tuli murrosiässä, jolloin minusta tuli vakaa ateisti ja hyvin kielteinen kristinuskoa kohtaan, niinpä aikanaan kävin myös eroamassa kirkosta kun olin, mitä, 19-vuotias?

Kai minä sittenkin olen varsin uskonnollinen ihminen kun kuitenkin on taipumusta ajatella uskonasioita ahkerasti, kannasta riippumatta. Tuon henkisen pesäeron tekemisen evlut. kirkkoon jälkeen tutustuin mm. buddhalaiseen filosofiaan joka monella tapaa tuntui sopivalta, sellaiselta joka jäsentää maailmankuvaa järkevällä tavalla silloinkin kun on näennäisen järjetöntä. Lisämausteita tuli mm. shamanismista, kristillisiltä ja muslimimystikoilta jne. Vaikuttava oli myös tutustuminen Dietrich Bonhofferin vankilakirjekokoelma jossa tuli vastaan kristillisen uskon versio jonka voin itsekin hyväksyä...

Loppu(tai ehkä väli-)tuloksena nykytilanne, tunnustuksellinen synkretistiagnostikko joka uskoo pyhyyden kokemukseen mutta suhtautuu yhä erittäin kielteisesti kaikkiin järjestäytyneisiin uskontoihin. Jos Jumala on olemassa ja on huomion arvoinen, on Hän niin mahtava ja käsittämätön että ihmisen ei ole mitään syytä ajatella Häntä moraalisia päätöksiä tehdessään. Käytettäköön omatuntoa ja omaa harkintaa päätöksiä tehdessä.

Joten terveisiä vain Kalle af:lle, en ole varma onko kulkemasi tie oikea mutta ainakin se on parempi kuin moni muu.

Eilen otin vapaapäivän kun piti odotella ihmisiä lukemaan vedenkulutusmittari ja tarkistamaan minkä verran olen lämmittänyt vuoden aikana (ja sitten aikanaan saan takaisin jonkin summan vuokrasta kun olen lämmittänyt vähemmän kuin arvio on). Ystävällisesti olivat ilmoittaneet tulevansa joskus välillä 10-17...jos ei ole paikalla avaamassa ovea niin sitten jättävät ilmoituspyynnön että sovitaan milloin tulevat paikalle, lisämaksua vastana tietysti.
Ystävällisesti tulivat jo ennen yhtä ja pääsin hyvin ruokaostoksille. Ja kas: siellä satoi lunta. Hieman vain mutta kuitenkin.

Yön aikana ja aamulla tulikin sitten enemmän ja yllättäen tänä aamuna joukkoliikenne oli täysin solmussa. Saksassa kun sataa muutenkin enemmän niin luntakin, silloin kun sitä tulee, tulee kertalaakista useampi sentti ja kun täälläpäin ei se lumi ole sellainen yleinen ilmiö johon pitää vain sopeutua niin kaaos on varma. Joskus olisi helpompi olla Suomen (tai Ruotsin) talvessa.
Toivottavasti ovat nyt iltapäiväksi saaneet jotain tolkkua.

Todettakoon muuten, että ne huhut saksalaisen joukkoliikenteen, erityisesti junien, täsmällisyydestä kuitataan täälläpäin lähinnä väsyneenalistuneella naurahduksella: jos johonkin voi Deutsche Bahnilla luottaa niin myöhästymiseen.
Eipä silti, on sitä pahempiakin paikkoja...ikuiset arvet jätti viimekesäinen tutustuminen Belgian rautatielaitokseen. Myöhästyminen on anteeksiannettavaa mutta kun Belgiassa on ihastuttava tapa olla merkitsemättä juniin millään tavalla minne ne ovat menossa, lisätvistinä tietty junien jakaantuminen eli alkuosa junasta menee tottakai eri paikkaan kuin loppuosa...ja kun aikataulusta katsoin että se juna jolla haluan mennä kulkee laiturilta X niin vähän ennen sitä aikaa ilmeisesti tulee flaaminkielinen kuulutus että juna laiturilla X on siirretty laiturille Y ja sen sijaan laiturille X samaan aikaan tuleva juna meneekin ihan eri suuntaan. Ja sen aikaa mitä siellä ehdin asemalla hortoilla (ensin matkustettuani yhden pysäkinvälin väärään suuntaan ja palattuani takaisin) tämä kerta ei näyttänyt olleen mikään poikkeustapaus.

Belgian hämmentävästä logiikasta tuli parin viikon aikana muitakin kokemuksia. Yleisellä tasolla kehitin teorian että ilmeisesti ainakin flaamialueella kaikki asiat on tehty sillä tavalla monimutkaisiksi että kaikki paikalliset luovivat sujuvasti mutta jos vaikka joku onneton vallooni on eksynyt väärälle puolelle maata niin hän ahdistuu nopeasti ja palaa omiensa puolelle. Oletan saman touhun esiintyvän myös siellä valloonien puolella.

Nyt tuulee enää vain sillai navakasti, eilen oli aika hurja sää, täälläkin syvällä sisämaassa.

Tuossa pari päivää sitten oli keskustelua siitä millainen maailma olisi jos huhtikuun loppupuolella 1986 olisivat tuuliolosuhteet olleet erilaiset. Jos Tsernobylin laskeuma olisi pysynyt silloisen Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella, saasteet olisivat ajautuneet jonnekin Siperiaan tai jämähtäneet sinne Valko-Venäjälle.
Neuvostoliitto ei asiasta tiedottanut mitenkään ja sittemmin on käynyt myös ilmi Kyshtumin ydinmateriaalin käsittelylaitoksella tapahtunut onnettomuus 50-luvulla joka on kokoluokaltaan ollut ilmeisesti jotakuinkin samaa luokkaa kuin Tsernobyl myöhemmin. Ei siitä tietoa muualle maailmaan tullut kun ei tullut laskeumakaan.

Three Mile Island oli tietysti Yhdysvalloissa kova juttu mutta Euroopan puolella aika merkityksettömäksi jäänyt (ihan ymmärrettävää, koska onnettomuutena se on aika "tylsä", mitään saastetta ei tullut voimalan ulkopuolelle). Jos Tsernobylistä ei olisi ikinä kuultu, olisi ydinvoiman osuus Euroopassa varmasti paljon suurempi, näinhän se laittoi lähes kaikki lisävoimaloiden rakentamiset jäihin lähes pariksikymmeneksi vuodeksi...

Tsernobylilla on myös oma roolinsa glasnostin kehityksessä ja aikanaan Neuvostoliiton hajoamisessa. Tiedeyhteisössä merkittävä tapahtuma oli, että NL:n ydinspesialistit lähtivät 1986 osallistumaan kansainvälisiin tapaamisiin ja kertomaan samalla mitä siellä rautaesiripun takana onkaan tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana...tätäkään tuskin olisi päässyt tapahtumaan jos ne cesiumit ja jodit olisivat sataneet vain sinne Minskin seuduille eikä Päijänteelle ollenkaan.

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa vilkaisin uutisotsikoita ja huomasin että Eartha Kitt täytti 80 vuotta!
En välittömästi laittanut mitään levyään soimaan kovalla volyymilla 20 kertaa peräkkäin (kun oli jo aika myöhä). Ehkä teen sen tänään.

Ps. Huomasin että olen laittanut tänne huomattavasti enemmän kuvia naisista kuin miehistä. Ehkä olen siis oikeasti hetero? (Joka pitää hieman kypsemmistä kaunottarista...)

Viikonloppuna tuli taas nautittua aika runsas camp-annos.
Village People –elokuva Can’t Stop The Music oli jonkin asteinen pettymys, sen olisi pitänyt olla paljon parempi. Ensinnäkin, se on kaksi tuntia pitkä, ymmärrettävästi täysin mahdoton pituus tässä tyylilajissa. Toisekseen, liikaa henkilöitä, liikaa sivujuonia joista suurin osa ei oikein kulje mihinkään...yhtyeen jäsenet oli sysätty sivurooliin omassa elokuvassaan, mikä on selvästi huono merkki, parilla heistä taisi olla noin kaksi vuorosanaa koko leffassa. Ei sillä ole väliä vaikka ei osaisikaan näytellä, eivät nämä muutkaan roolisuoritukset Oscareita tavoittele...
Hetkensä toki leffalla on. YMCA-esitys on toki hieno samoin kuin jokainen kohtaus jossa rullaluistellaan tai Felipe ”Intiaani” Rose tai Glenn ”Nahkamies” Hughes pääsivät oikeasti tekemään jotain. Valitettavasti vain nämä hetket olivat aivan liian harvassa...
Oma humoristinen lisä tulee siitä aggressiivisesta yhtyeen jäsenten heteroseksuaalisuuden korostamisesta, millään tavalla ristiriitaisia signaaleja ei toki pyritä lähettämään. Ja toisaalta leffassa olisi ollut paljon enemmän järkeä jos suuri osa naisrooleista olisi korvattu miehillä. Aika monella olisi asustuksen silti voinut pitää samana.
Joku joskus kommentoi historian tuomaa surumielistä sävyä tähän leffaan ja vertasi kuin olisi katsonut vuonna 1938 tehtyä dokumenttia kuinka elinvoimainen ja rikas kulttuuri Puolan juutalaisilla oli...
Yleislausuntona totean että oli se ihan hyvä kerran katsoa läpi mutta ei niin hyvä kuin olisi pitänyt. Esim. 90-luvun tärkein elokuva Spice World toteutti saman idean paljon paremmin...

Ja vaikka tässä olisi ehkä jo tarpeeksi, luin myös jonkin verran Showcase-kokoelmaa 60-luvun Teräsmies-sarjakuvia. Teos aiheuttaa päänsärkyä kaikessa omituisuudessaan ja älyttömyydessään. Toki olemme nerouden äärellä kun ”giant, winged seamonster with radioactive eyes!” on satunnainen kohtaaminen joka sivuutetaan kolmessa ruudussa...

Asiasta kiinnostuneille suosittelen todella levotonta kuvakokoelmaa http://www.superdickery.com/galleries.html

Eilen oli aika myrskyisää, illalla piti vääntää stereoiden volyymia kovemmalle kun ulvova tuuli ja sateen rummutus ikkunoihin uhkasi hukuttaa muut äänet alleen...viikonlopuksi on sitten lupailtu sadetta ja noin kymmenen asteen lämpötiloja. Eli talvea ei ole odotettavissa.

Tänään kävin testaamassa maikkarin sivuilla vaalikoneen ja yllättäen ehdokkaiden kärkipää oli sjoittunut tuonne Vihreät-Vasemmistoliitto-Demarit-joukkoon. Oli sinne top 25 päässyt pari keskustalaista ja kristillistä sekä tietysti RKP...Ykkösehdokkaani ovat tuon mukaan kuitenkin Anni Sinnemäki ja Erkki Tuomioja.

Tosin tulipa mieleen, oliko ne nyt ne viimeiset EU-vaalit, joissa ykkösehdokkaaksi tunkesi useammasta koneesta kovin innokkaasti Riitta Väisänen...En äänestänyt Riittaa, vaikka selvästi hyvät mielipiteet ovatkin niin en uskonut tarpeeksi kykyyn ajaa niitä.

"Has there been any news?
I feel so out of place
The Captain's always busy
Being in a state of grace
But what I want to know is:
Are you listening out there?"

Tom Rapp: Riegal

Vaikka sinänsä ei pitäisikään lähteä pohtimaan JuhaniV:n keskusteluavausta blogin puolella vaan siellä keskustelupalstoilla, niin menköön...

Minä en ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, se on minulle täysin vieras kirjoitusmuoto. Elämänkertojakaan en juuri ole lukenut enkä lähtisi sellaista itsestäni tekemään, paitsi ehkä jos tyylilajiksi ottaisi spekulatiivisen fiktion tai postmodernin elitistisen vitsin.

Kaikenlaista muuta olen kyllä kirjoittanut. Tarinoita, esseitä, mielipidekirjoituksia, sekalaisia irtomietteitä. Olen varautunut ja pidän mielelläni muut ihmiset tietyn matkan päässä, usein myös itseni. Niinpä mieluummin kun raapustan päiväkirjaan miltä minusta nyt tuntuu laadin teologisen esseen todellisuuden luonteesta. Minä en kirjoita itsestäni mutta toisaalta se on ainoa asia josta kirjoitan.

Pöytälaatikkoon kirjoittaminen on kuitenkin aika tylsää touhua ja toisaalta tunnen aversiota fyysistä, pysyvää tekstiä kohtaan. Ajatus on juokseva vesi mutta kun se kirjoitetaan pysähtyneeksi tekstiksi sen käy kuin metsälammen, kaikenlaista leväkasvustoa ja muuta alkaa muodostua peittämäänalkuperäinen raikkaus. Levänmuodostus sinänsä on ihan kiinnostava ilmiö mutta silti tietty inhontunne siitä tulee kun vertaa sitä raikkaaseen vuoripuroon. Elektroninen teksti on epätodellisempaa ja näin hyväksyttävämpää.

Kirjoitan ja olen kirjoittanut mielelläni kaikenlaisille keskustelupalstoille, sähköpostilistoille yms. koska se on minua viehättävä tapa kirjoittaa. Tämä blogi on yhden ihmisen keskustelupalsta jolla te muut olette lurkereita tai semilurkereita ja jossa ei ole off-topicia niin kauan kuin minä sitä kirjoitan. Toisaalta en ole kauheasti viitsinyt mainostaakaan tätä muille, en ole lähettänyt linkityspyyntöjä tutuille bloggaajille...pariin paikkaan olen linkin laittanut.

Lainaan tässä vielä Prosperon laatimat periaatteet omalle blogilleen (http://www.paavo.vuodatus.net)

1. Tämä blogi ei ole blogipäiväkirja vaan kirjoittamisen koelaboratorio.
2. Minä-muodossa kirjoitetut tekstit eivät kerro minusta.
3. Minä-muodossa kirjoitetut tekstit kertovat minusta.
4. Kirjoittamillani teksteillä ei ole vastinetta todellisuudessa.
5. Kirjoittamillani teksteillä on vastine todellisuudessa.
6. Vain minä tiedän, jos sitten minäkään, tekstien todellisuusasteen. Turha siis yrittää arvailla.

Itselläni tekstien todellisuusasteesta heittäisin arvion aika korkealle. Informatiivisuus onkin sitten ihan eri juttu...

Sekalaisten vaatteiden (jotka olin pohtinut jo etukäteen, mitä etsin, ei heräteostoja) lisäksi satuin osumaan paikallisen tavaratalon levyosastolle jossa kaikki oli 20% alennuksella. Hillitsin itseni pahimmalta shoppausvietiltä ja tyydyin vain kolmeen löytöön: 6 DVDn Bette Davis -boksi jota oli katsellut jo jonkin aikaa (niin, olenko muuten maininnut että olen homo), Refusedin CD Shape of Punk To Come ja Twin Peaksin ykköskausi jota onkin tullut nyt katsottua viikonloppuna.