Other Worldin Spleneticin tavoin oli tässä taukoa, niinpä kävin tekemässä testejä.
Nörttitesti: 42,37% (en ole kovinkaan innokas tietokonevärkkääjä)
Syntitesti, hyveet: Suhteellisuuden taju, kohtuullisuus, lojaalisuus
Paheet: Murehtiminen, hengen velttous, ylpeys.
Eli olen tuollainen laimea relativistihumanisti joka teloitetaan seuraavassa vallankumouksessa, oli kumoajana kuka tahansa.
Kaksoisolennon kohtaaminen ennustaa kuolemaa, tosin kuten Corto Maltese matkallaan Samarkandiin pohti, molemmilleko? Vaiko vain toiselle, ja kummalle?
Työmatkalukemisena menee tällä hetkellä kirja johon olen kehittänyt varsin obsessiivisen suhteen, Leena Krohnin Umbra. Aikoinaan kun sen ensi kertaa luin se oli varsin pelottava kokemus koska Umbra muistutti henkilönä niin paljon minua, ja se kuva joka peilistä katsoi ei ollut mitenkään kaunis...
Onkohan minussa jotain vikaa kun suurimmat samaistumisen kohteeni kirjallisuudessa löytyvät Krohnin kirjojen epähenkilöistä?
Pearls Before Swine on yhtye (taino, "yhtye"...Tom Rapp ja ketä studiomuusikoita nyt on paikalle sattunut) jonka nimi on ironisen enteellinen: kaunista musiikkia joka on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota.
Rapp tulee 60-luvun lopun folk-psykedelia-piireistä joskin ujutti tuotantoonsa enemmän sävyjä keskiaikaisesta mystiikasta kuin aikalaisensa...minkä lisäksi toki osasi tehdä todella hienoja pop-kappaleita. Pari ensimmäistä levyä julkaisi legendaarinen hippihörhö-yhtiö ESP, viisi seuraavaa levyä tehtiin varsin kovassa vauhdissa isommalle Repriselle ja näiden jälkeen vielä pari levyä joita valitettavasti en ole päässyt kuulemaan.
Viime päivinä kovassa kuuntelussa on ollut toinen Reprise-levy, Use of Ashes, melankolista bedsitter-musiikkia höystettynä jousilla ja puupuhaltimilla. Tuolla aikaisemmin jo mainitsin Rocket Manin, Ray Bradburyn novelliin perustuvan kappaleen astronautin perheestä joka aika nähdessään tähdenlennon pohtii josko se on palava avaruusalus sisällään perheen isä...
Levyltä löytyy myös joukko muita helmiä, Jeweler, Song About A Rose, Riegal...Use of Ashes on lähes täydellinen pop-levy.
Työmatkalukemisena on mukava kahlata vaikkapa Agatha Christien kirjoja, nyt sain loppuun Third Girlin. Ei mitenkään Dame Agathan parhaita, osa niistä sattumista oli pikkuisen liiallisia ja loppuratkaisunkin sain ratkottua suurelta osin hyvän matkaa ennen loppua...
Toisaalta viehättävä rakenne kun alkupuoli kirjasta saatiin pysymään hyvin epämääräisenä, mitään rikosta ei näennäisesti ollut tapahtunut ja oikein mitään tietoa mistään ei tullut esille, ja sitten kun sitä tietoa alkoi tulla niin se oli kiitettävän sekavaa ja usein harhaanjohtavaa...
Pidän kovasti Christien kirjoista ja luen niitä nautiskellen kirjoitustyylistä, en niinkään pohtien kuka se murhaaja on. Henkilökuvaus on viehättävän taloudellista, yksinkertaisin vedoin saadaan aikaan kiinnostavia henkilöhahmoja, juoni kulkee eteenpäin samalla taloudellisella tyylillä jossa loppujen lopuksi kaikki on tärkeää (joskin osa juonenpätkistä luonnollisesti johtaa harhaan).
Kunnon dekkarijuoni toki myös sisältää reipasta melodraamaa, kiellettyjä intohimoja ja parhaimmillaan suurta inhimillistä tragediaa, ja kun tämä kaikki esitetään peribrittiläisen hillitysti niin kaikin puolin herkullinen soppa on valmis.
Yksi musiikillisesti merkittävimpiä ahaa-elämyksiä tuli siinä reilu kymmenen vuotta sitten kun sekalaisia rappareita kuunneltuani (tämä on siis 80-90-luvun vaihdetta jolloin valtavirta-rap oli vielä hyvää) olin bongannut sekalaisten henkilöiden puheista ja sample-listoista nimen George Clinton...niinpä eksi kerta kirjastossa vastaan tuli sitten Funkadelicin debyyttilevy niin päätin napata kuunteluun.
Mama, What's A Funkadelicia sitten tuli kuunneltua suu auki, että mitä tämä on, onko tällaista musiikkia oikeasti olemassa, voiko tällaista tehdä musiikissa...musiikki oli yhtä aikaa sekavaa ja tiivistä, koko ajan tapahtui useita asioita mutta samalla tunnelma oli hyvin rento...yleisesti ottaen olin siirtynyt äänimaailmaan jota en ollut ikinä ennen kokenut.
Tästä lähti sitten P-Funkin ihailuni joka jatkuu tähän päivään asti, ja kun herra Clinton sitten esitteli minut free jazz -guru Sun Ralle joka lopullisesti vei mennessään vanhat käsitykseni mitä musiikki on tai voi olla niin voin sanoa että Funkadelic on ainakin minulle ollut tärkein musiikkikokemus ikinä ja lähinnä uskonnollista kokemusta mitä olen kokenut.
Aika moni tapaa suositella noita 70-luvun loppupuolen suurempia hittilevyjä One Nation Under A Groove ja Uncle Jam Wants You (sekä rinnakkaisyhtye Parliamentin saman kauden tuotoksia), omat suosikkini ovat kuitenkin nuo 70-luvun alun häröilevät happofunkit Funkadelic, Free Your Mind And Your Ass Will Follow ja Maggot Brain.
Flunssa ei ollut missään vaiheessa mitenkään paha mutta sitkeä se on ollut...vasta nyt reilun parin viikon jälkeen tuntuu että se on kunnolla ohi (ja viime viikolla iski parina iltana vielä kuumetta, sain kai jonkin jälkitaudin tms). Toki ajoittanen yskäisy silloin tällöin kuuluu yhä elämään...
Tuossa juuri yksi saksalainen nu-metal-entusiasti kommentoi mixtapea jonka olin tehnyt hänelle...oli pitänyt eniten Värttinän hyperenergiapaukusta Katariina :)
Värttinä on hauska yhtye siinä mielessä, että harvasta yhtyeestä kuuluu niin selkeästi esiintyjien kehitys. Vaikka jo alusta lähtien henkenä oli "korkeelta ja kovvoo" niin ensimmäinen ja osin toinenkin levy oli vielä sellaista "tytöt laulaa kansanlauluja", ihan sympaattista mutta ei kauhean mielenkiintoista. Tilanne kuitenkin muuttui läpimurrolla Oi Dai...kansanlauluihin oli sopivasti sekoitettu mukaan modernia poljentoa ja mikä tärkeintä, levyltä välittyy noin parikymppisten neitosten nousu ja uho. Sama meno jatkuu sitten Selenikolla ja Aitaralla, joissa alkaa se aikuistuminen kuulua selvemmin ja tekninen taituruus nousee levy levyltä.
Valitettavasti sitten Aitaran jälkeisillä levyillä ollaan menty jo liian pitkälle, levyt ovat ihan taidokkaita stadion-etno-levyjä mutta se nuoruuden into on jäänyt sivuun...ja ainakin minulle se oli tärkein syy kuunnella Värttinää. No, jäihän sentään kolme-neljä todella hyvää levyä.
Päätä särkee ja asiat eivät luista.
Olen muutamalle kaverille väsäillyt mixtapeja kaikenlaisesta hauskasta mitä hyllystä on löytynyt...tässä parin Aksulle lähetetyn levyn koostumus (muut ovat saaneet aika paljon samoja kappaleita mutta henkilökohtaista sovittelua tehdään toki myös):
They Might Be Giants: Kiss Me, Son Of God
Hector & Oscar: Teräsmummo
Tom Lehrer: National Brotherhood Week (live)
Van Dyke Parks: Palm Desert
Rogers Sisters: Fantasies Are Nice (French version)
RotFront: Robots
Theoretical Girls: Theoretical Girls (live)
Kaaos: Kytät On Natsisikoja
Swell Maps: Read About Seymour
The Fall: New Face In Hell
Velvet Underground: Venus In Furs
Kinks: Wicked Annabella
Thomas Campion: Never Weather Beaten Sail
Wipers: Different Ways
John Lennon: God
Tindersticks: Traveling Light
Nick Drake: Pink Moon
Pearls Before Swine: Rocket Man
Shaggs: Gimme Dat Ding (live)
Värttinä: Katariina
Angelin Tytöt: Márrat
Erkki Rankaviita & Pinnin Pojat: Jaakopin Tuomiopäivä
Tiny Tim: Tiptoe Thru The Tulips
Woody Guthrie: Dust Can't Kill Me
The Supremes: Reflections
Eartha Kitt: I Want To Be Evil
Tom Lehrer: Clementine
The Mamas & The Papas: Dream A Little Dream Of Me
Jacques Brel: Au Suivant
They Might Be Giants: They'll Need A Crane
Peggy Lee: Why Don't You Do Right
Laila Kinnunen: Toiset Meistä
Nouvelle Vague: Love Will Tear Us Apart
MCH Band: Proslýchá Se
Malaria!: Kaltes Klares Wasser
KTMK: Jeesus Oli Venäläinen Kantoraketti
Daniel Johnston: Grievances Revisited
Bert Hockman & The Original Slowfox And Tango Orchestra: Tango Desiré
Karkkiautomaatti: Toinen Onneen Vie
Brigitte Bardot & Serge Gainsbourg: Bonnie And Clyde
Philip Glass & Robert Wilson: Knee Play 1
M. A. Numminen & Larry And The Lefthanded: Älä Peräänny
Velvet Underground: After Hours
Noitalinna Huraa: Rautasaapas
500 kg Lihaa: Pallokentällä
Die Haut: Johnny Guitar
Eka levy oli pelkkä sekoitus kaikenlaista hauskaa joskin toki sellaista musiikkia jota ei välttämättä tule ihan helposti vastaan, toiselle levylle on otettu sekalainen joukko cool/uncool-dynaamisia kappaleita...sellaisia jotka ovat todella hyviä mutta eivät kauheasti lisää katu-uskottavuutta rock-piireissä.
Ainakin muutaman Tom Lehrer- ja Pearls Before Swine -käännynnäisen olen saanut (Lehrer on koomikkopianisti joka suosii purevaa nörttihuumoria, PBS on herkkää mutta pisteliästä folkpoppia) mutta esim. Jaakopin Tuomiopäivää on yleisesti inhottu...sen humoristisuus ei ole ilmeisesti auennut kun se on irrotettu yksittäiseksi kappaleeksi levyltään...
Viikonloppuna lepäilin vielä flunssan jälkioireissa (tällä hetkellä ollaan siinä "kaamean kuuloinen yskä" vaiheessa).
Katsoin sitten pari leffaa. There's No Business Like Show Business on tavattoman viehättävä elokuva jos antaa anteeksi sen pikkuseikan että juonta siinä ei ole nimeksikään...jopa musikaaliksi. No, joka tapauksessa elokuva jonka näkemisestä tulee aina tavattoman hyvä olo.
Toinen leffa oli sitten Fritz Langin klassikko Metropolis. Mykkäelokuvaksi tämän juoni oli sitten varsin monimutkainen ja voimakkaan mytologis-allegorinen. Näytteleminen on toki tavan mukaan hillittömän liioiteltua (siihen tottuu kyllä) ja elokuvan tempo ei mitenkään nykykatsojan päätä huimaa mutta hyvä syy katsoa näitä vanhoja mykkäelokuvia on että ne ovat visuaalisesti tavattoman kauniita, niin tämäkin.