Deus semper maior!

Sinä aikana kun olen vaikuttanut Porvoon kunnallispolitiikassa ja sinä huomattavasti pidempänä aikana kun olen seurannut ja vaikuttanut politiikassa toisin tavoin, on eräs asia tullut minulle selväksi: raha ratkaisee.

Melkein jokainen joka taistelee asiansa puolesta on tyytymätön jollei saa budjettivaroja joilla touteuttaa tahtonsa. Virasto pienemmällä ja tehokkaammalla budjetilla on kateellinen virastolle suuremmalla budjetilla. Tärkeintä ei ole se hyvä jota virastot tekevät, vaan miten suuri budjetin loppusumma on, sillä se on perusta jonka mukaan niitä monien silmissä laitetaan tärkeysjärjestykseen.

Siltä ainakin vaikuttaa.

Ja se on valitettavaa. Sekä nurinkurista.

Olen täysin tietoinen siitä että raha on tärkeä väline jolla asioita saadaan tehtyä maailmassamme, mutta jos välineestä tulee sisältö, ovat asiat huonosti. Ja niin vaikuttaa usein käyneen, kun seuraa sekä poliitikkojen että kansan mielipiteitä, etenkin kysymyksissä jotka eivät suoraan vaikuta heihin itseensä. Lisäresurssien vaatiminen omalle ryhmälle on yleisinhimillinen taipumus. Kysymys kuuluukin miten kohtelemme ryhmämme ulkopuolisia – tahdommeko auttaa heitä (siis niin kauan kuin se ei haittaa meitä itseämme) vai tahdommeko että he saavat niin vähän kuin mahdollista?

Koska olisihan melkein mahdotonta että haluaisimme auttaa toisia myös silloin kun siitä on itsellemme haittaa – vai mitä?

No, en tällä kertaa aio saarnata. Minulla on nyt toinen pointti: Kun pehmeät ja kovat arvot ovat ristiriidassa, vaikuttavat kovat arvot melkein aina voittavan. Talous antaa toiminnalle raamit, ja toiminnan sisältö on tähän sopeuduttava.

Mistä tämä johtuu? On varmaan monta vastausta siihen, mutta yksi on aika arkinen: ajan puute!

Rahassa mitattavien menojen ja käsin kosketeltavissa arvoissa (kuten pinta-alassa) mitattavien tulosten laskeminen on aika yksinkertaista. Näiden koviin arvoihin kuuluvien asioiden esitteleminen laskelmissa tai kaavioissa on myös helppoa. Kaaviot voi tehdä helppolukuisiksi tai monimutkaisiksi, riippuen siitä haluavatko ekonomit ja insinöörit että päätöksentekijät ymmärtävät jotain vaiko eivät, mutta esittely on joka tapauksessa mukana päätösten pohjana.

Pehmeiden arvojen kohdalla on toisin. Miten arvioidaan luokan ikkunan ulkopuolelta kuuluva linnunlaulu, kun on päätetään koulujen olemassaolosta? Mikä on hymyn arvo, kun vanhus saa sen hoitajalta joka ei ole täysin loppuun palanut? Paljonko sivukirjasto voi antaa nuorelle joka kirjojen ansiosta välttää rikosuran, johon muuten olisi katujenginsä kanssa luisunut?

Koska tällaiset asiat ovat hankala arvioida, se kestää aikansa. Ja koska ajasta on maailmassamme puutetta, hypätään usein sen yli, ja niin kovat arvot ovat päätösten perustana. Toisin sanoen, talous ja tekniikka luovat raamit.

Tämä on tietenkin nurinkurista. Ensin pitäisi ajatella suunniteltavan toiminnan sisältöä. Silloin saa tietää mitkä tarpeet ovat ja miten parhaiten täytetään nämä tarpeet. Vasta sen jälkeen talouden pitäisi tulla mukaan. Se sanoo miten suurissa määrin ihmisten tarpeita voidaan täyttää annettujen pehmeiden raamien sisälla.

Sitä paitsi tämä antaisi myös taloudellisen edun. Emme automaattisesti valitsisi halvinta vaihtoehto, joka yleensä ei ole paras. Panostaisimme parhaaseen, laadukkaimpaan ja kestävimpään vaihtoehtoon, joka ehkä on investointivaiheessa kalliimpi, mutta joka pitkällä tähtäimellä yleensä osoittautuu kustannustehokkaaksi.

Ei meidän tietenkään tarvitse rahaa tuhlatakaan. Kuitenkin meidän ei pidä säästää niin innokkaasti että säästötoimemme nostavat kustannuksia.

http://www.karlafhallstrom.net/9

Artikel 6.
Var och en har rätt att överallt erkännas som en person i lagens mening.

Amerikaner blir nervösa utomlands. Därför tenderar de att resa i grupp eller bomba Libyen.

- Miles Kington

citerad i Världens giftigaste citat
av Leif Eriksson och Kristoffer Lind

Some time ago, I found this story on Charlotte Therese's blog. Thank you for sharing it with us!
http://katolskakyrkan.blogspot.com/2009/09/tva-krukor.html

*

An elderly Chinese woman had two large pots, each hung on the ends of a pole which she carried across her neck. One of the pots had a crack in it while the other pot was perfect and always delivered a full portion of water.

At the end of the long walk from the stream to the house, the cracked pot arrived only half full. For a full two years this went on daily, with the woman bringing home only one and a half pots of water.

Of course, the perfect pot was proud of its accomplishments. But the poor cracked pot was ashamed of its own imperfection, and miserable that it could only do half of what it had been made to do.

After two years of what it perceived to be bitter failure, it spoke to the woman one day by the stream. "I am ashamed of myself, because this crack in my side causes water to leak out all the way back to your house."

The old woman smiled, "Did you notice that there are flowers on your side of the path, but not on the other pot's side? That's because I have always known about your flaw, so I planted flower seeds on your side of the path, and every day while we walk back, you water them. For two years I have been able to pick these beautiful flowers to decorate the table. Without you being just the way you are, there would not be this beauty to grace the house."

Each of us has our own unique flaw.

Artikel 5.
Ingen får utsättas för tortyr eller grym, omänsklig eller förnedrande behandling eller bestraffning.

Inför biskopsvalet fick de fem kandidaterna några frågor av Regnbågsankan r.f. Här följer biskop electus Björn Vikströms svar och mina kommentarer till dem.

***

1. Upplever du att Bibelns ord om homosexualitet kan tolkas som ett förbud som ska tillämpas på frivilliga, samkönade förhållanden mellan fullvuxna personer?
*
Vår kunskap om universum, naturen och människan är idag en annan än för tvåtusen år sedan. Kristen tro handlar inte om att försvara en viss världsbild eller fördomar mot människor som upplevs vara annorlunda. Jag tycker inte att utsagorna skall tolkas som förbud mot trogna och kärleksfulla förhållanden mellan ett samkönat par. Jag anser med andra ord att även personer som lever ut sin homosexualitet skall ha rätt att arbeta inom kyrkan på lika villkor som andra människor. Homosexualiteten kritiseras i Bibeln bl.a. när det är fråga om våldtäkt, som t.ex. i Sodom, samt där den kopplas till avgudadyrkan.
**
Helt bra svar. Rätt kortfattat, förstås, och du kanske avkrävs mer förklaringar i något skede, men här kunde du ju inte svara så mycket längre.

***

2. Kan en kristen familj bestå av föräldrar som identifierar sig som varken kvinna eller man?
*
Det yttre tecken på att man är kristen är att man är döpt, det inre är att man vill ta sin kristna tro på allvar. De här kännetecknen kan säkert föräldrarna ifråga uppfylla. Den fråga man bör ställa sig är om det är bra för människan att experimentera med sin könsliga idenitet, och hur barnen påverkas av att växa upp i en sådan familj. Vare sig man ser könsidentiteten som naturgiven eller socialt konstruerad (eller både och) så tror jag att det i de allra flesta fallen är till hjälp i barnets utveckling att ha klara rollbilder att spegla sig mot (vilket ju tyvärr inte alltid fungerar i familjer med heterosexuella föräldrar heller).
**
I de två första meningarna besvarar du frågan jakande, och sedan börjar du tala förbi själva frågan. I o.f.s. är dina invändningar och farhågor kanske berättigade, men de drar av från det klara "ja" som du först kommer med, vilket jag beklagar.
Uttrycket "experimentera med sin könsliga iden[t]itet" kan nog verka stötande på personer som upplever sig vara intersexuella och asexuella, eftersom det antyder att den sexuella identitet som de söker eller har kommit fram till är ett experiment, en nyck från deras sida. Du menade väl knappast så, men frågan kan vara väldigt känslig.

***

3. Bör ett samkönat par få viga sig kyrkligt?
*
Jag anser att ett samkönat par bör ha möjlighet att få en kyrklig välsignelse av sitt registrerade parförhållande, på motsvarande sätt som en man och en kvinna som gift sig borgerligt kan få välsignelse av sitt äktenskap. Däremot anser jag att denna ceremoni bör få ett eget namn och en egen utformning, eftersom termerna äktenskap och vigsel i vårt språkbruk, i vår kyrkliga tradition och i vår kultur syftar på förhållanden mellan en man och en kvinna.
**
Jag välkomnar ditt klara ställningstagande för den kyrkliga välsignelsen.
Själv anser jag att termen "äktenskap" borde appliceras på alla par som älskar varann och har genomgått en välsignelse/vigsel. Att termerna nu syftar på särkönade par upplever jag inte som något hinder; ordens innebörd i ett språk är som bekant alltid i utveckling och byter innebörd emellanåt. Se bara på ordet "frälsning" som inte längre betyder "räddning" i allmänhet, utan har blivit förandligat.
Men det är inte i detta skede den viktigaste frågan. Ett steg i taget...

Mies tunsi olonsa huonoksi ja meni poikansa saattelemana lääkäriin.

Myöhemmin tulivat tutkimustulokset, parantumaton syöpä. Mies sanoi pojalle, että mennään nyt vielä kerran kantakapakkaan. Siellä mies kertoi suureen ääneen kavereilleen että oli sairastunut parantumattomasti aidsiin.

- Mutta isä, sehän oli syöpä eikä aids, poika muistutti myöhemmin.

- Pitävät ainakin minun mentyä näppinsä irti äidistäsi, isä murisi.

Idag, 2.10.09, gick paneldebatten om närståendevården av stapeln. Det var diakonisektorn i Borgå svenska domkyrkoförsamling som arrangerade den, och som diakonipräst fungerade jag som ordförande. Vi var förhållandevis många - knappt trettio - och det är vi arrangörer nöjda med. Också de båda lokaltidningarna (Borgåbladet och Uusimaa) var på plats. Men framför allt var debatten både livlig och givande.

Panelens medlemmar Irina Lemberg, Berith Kronberg, Christel Raunio och Markku Välimäki är värda ett stort tack. Likaså bidrog den aktiva och alerta publiken stort till den lyckade diskussionen. Många självupplevda berättelser från närståendevårdarens vardag gjorde att tårarna många gånger sved i ögonen, fastän debatten också emellanåt avbröts av glada skratt och applåder.

En lyckad tillställning, om jag får säga det själv!

There is an old slogan that goes: "Those who can, do. Those who can't, teach."

This is, of course, false on the face of it. To be able to teach, you don't only have to "can", you have also to be able to teach "can". That's two abilities, not just the one that narrow experts have.

The teachers do an incredible job. We should value them more!

"Child of Illusion" has a picture of a good new slogan that someone put on a t-shirt. Pop over and take a look!
http://childofillusion.blogspot.com/2009/10/nice-change-to-old-slogan.html

Lokakuun 1. pnä, 1979, astui voimaan sääntömuutos, joka antoi lapsille oikeuden osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhemman tai muun lapsen kristillisestä kasvatuksesta vastaavan kanssa. Vaikka tämä oikeus on ollut voimassa jo kolmekymmentä vuotta, niin Vain harva tietää lasten ehtoollisoikeudesta, niin kuin Kirkon tiedotuskeskus kirjoittaa 14.9.09.

*

Nykyään miltei kaikki jumalanpalvelukset ovat muuttuneet ehtoollisjumalanpalveluksiksi eli messuiksi. Myös suhtautuminen ehtoollisen viettoon on muuttunut. Kirkossa käyvät ihmiset nauttivat ehtoollista entistä useammin. Vaikka aikuisten ehtoollisella käynti on lisääntynyt, sama ei ole tapahtunut lasten kohdalla.
Harvat perheet tietävät lasten mahdollisuudesta osallistua ehtoolliselle, ja osa ei vie lapsiaan ehtoolliselle tiedosta huolimatta. Siksi ehtoollisperinne ei välttämättä siirry lapsille.
Monelle on tuntematonta myös se, että rippikoululaisten on mahdollista osallistua ehtoolliselle opettajansa kanssa. Tämä säädös astui voimaan vuonna 2003. Useimmiten ensimmäinen ehtoollinen nautitaan rippikoulun päättävässä konfirmaatiomessussa.
Aikuisen saattajan lisäksi sekä lapsilta että rippikoululaisilta edellytetään, että he ovat saaneet ikäkaudelleen sopivaa ehtoolliskasvatusta.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/F61774FD9241A7C5C225763100451E11?opendocument&lang=FI

*

"Sallikaa lasten tulla tyköni," sanoi Jeesus. Tervetuloa Herran pöytään!