Sateenkaariluuppi

Keskustelu taiteen moninaisuudesta käy vilkkaana niin muualla maailmassa kuin Suomessakin. Monissa puheenvuoroissa on sanottu, että erityisesti valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus ja mieheys ovat yliedustettuna kulttuuritarjonnassa. Näin myös Suomessa.

Toisaalta: eikö myös kulttuuritarjonta heijasta ympäristöään?

Suomessakin elää myös muita kuin valkoihoisia, heteroseksuaaleja miehiä. Aina on hyvä pohtia sitä, että nämä ovat esillä kulttuuritarjonnassa ja myös tekevät sitä. On tärkeää, että tarinassa moninaisuus tuodaan esiin, ja sen läsnäolo jopa tiivistetysti on perusteltua.

Esimerkiksi aiemmin syksyllä julkaistussa selvityksessä kerrottiin, että moninaisuus pääsee esiin suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa niukasti. Erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien roolit ovat usein lisäksi pienrooleja, kokonaisuuden suhteen vähemmän merkittäviä ja hahmot toisaalta vallitsevien stereotypioiden mukaisia. Tähän liittyen viihde- ja kulttuurialan palkintojen saamisessa moninaisuuden läsnäololla on tulevaisuudessa yhä suurempaa merkitystä.

Päälleliimattuna moninaisuus ei kuitenkaan ole uskottavaa.

Mutta kuka sitten voi käsitellä moninaisuuteen liittyviä teemoja? Johonkin kansanryhmään kuuluminen antaa luonnollisesit paremmat eväät tuoda esiin juuri sen ryhmän näkökulmaa. Toisaalta kunnollisella pohjatyön tekemisellä ja perehtymisellä on mahdollista sanoittaa jonkin ryhmän maailmaa erinomaisestikin - kenties jopa ryhmään kuuluvaa kattavammin, kun kokemus omasta ryhmästä ei aja tulkitsemaan omaa kokemusta koko ryhmää kattavaksi.

En lue kirjaa siksi, että tekijä tai esiintyjä kuuluu tai on kuulumatta johonkin vähemmistöön - on vaikkapa homoseksuaali. Lähestyn asiaa mieluummin sisällön kuin tekijän kautta. Luen kirjan, katson elokuvan tai kuuntelen musiikkia siksi, että voin arvella sen tarjoavan minulle elämyksen, uutta näkemystä ja uusia ajatuksia.

Yksi juonne keskustelussa on pohdinta siitä, voiko enemmistöön kuuluva esittää vähemmistöön kuuluvaa roolihahmoa - ja yksittäistapauksena myös, pitääkö vähemmistöön kuuluvan joutua esittämään enemmistöön kuuluvaa roolihahmoa. Esiintyjän ammattitaitoa on uskottava asettuminen toisiin nahkoihin. Tekijän osaamista on kyetä käsittelemään maailmaa muidenkin silmin.

Hyvä tarina ja sen uskottava esittäminen on lopultakin tärkeintä - oli kyse puhtaasti viihteestä tai kannan ilmaisemisesta. Taiteen tekijöiden ja tekemisen roolin korostuminen vie pahimmillaan voimaa itse taiteelta ja sen sanomalta.

Vuonna 2021 Virossa on määrä järjestää neuvoa-antava kansanäänestys siitä, että perustuslaissa määriteltäisiin avioliitto vain miehen ja naisen väliseksi instituutioksi. Kyse on yksi populistiseksi kuvaillun Viron konservatiivinen kansanpuolue EKRE:n ehdoista, jolla se suostui hallitusyhteistyöhön Jüri Rataksen johtaman Keskipuolueen ja konservatiivisen Isänmaa-puolueen kanssa.

Oppositiossa olevat suurin puolue Reformi ja pieni Sosiaalidemokraattinen puolue puolestaan eivät Rataksen puolueelle kelvanneet - Reformi etenkin siitä syystä, että se olisi silloin ollut pääministeripuolue, ja Keskipuolue olisi jäänyt apupuolueeksi. Sosiaalidemokraattien kanssa Keskusta ja Isänmaa eivät olisi saaneet enemmistöä parlamenttiin. Isänmaa taas ei lopulta halunnut mukaan Reformin ja Sosiaalidemokraattien hallitukseen. Tilanteen johdosta EKRE pystyi sanelemaan tiukat ehdot yhteistyön hinnaksi.

Arvokonservatiivisessa EKRE:ssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien aseman kohentamiseen suhtaudutaan kielteisesti. EKRE:llä on myös yhteyksiä esimerkiksi Sihtasutus Perekonna ja Traditsiooni Kaitseks (SAPTK) -nimiseen järjestöön, jota voi pitää suomalaisen Aito avioliitto ry:n sisarjärjestönä. Tavoitteet ovat samansuuntaisia: hlbti-vähemmistöihin kuuluvien asemaa kohentavien hankkeiden torppaaminen ja jopa näiden aseman heikentäminen.

Aiempi EKRE:n puheenjohtaja Mart Helme ehti lukuisia kertoja tölviä seksuaalivähemmistöjä ja ilmaissut kielteisen suhtautumisensa hlbti-vähemmistöjä kohtaan. Myös hänen poikansa Martin Helme on tuonut selväksi ynseän suhtautumisen hlbti-vähemmistöjä kohtaan ja hän on myös esittänyt rasistisia kommentteja. Mart Helme sai lopulta lähteä sisäministerin tehtävästä tämän arvosteltua Donald Trumpin häviöön vieneitä Yhdysvaltain presidentinvaaleja epädemokraattisiksi. Yhdysvallat on Virolle strategisesti tärkeä kumppani. Hänen poikansa ja EKRE:n nykyinen puheenjohtaja Martin Helme sen sijaan jatkaa yhä valtiovarainministerinä. Hallitus on lukuisia kertoja natissut liitoksissaan, mutta toistaiseksi kestänyt.

Virossa on voimassa sukupuolineutraali parisuhdelainsäädäntö (kooseluseadus), joka takaa liki yhdenvertaisen aseman aviopareihin nähden - joskin parisuhdesopimusten solmimiseen liittyviä käytännön asioita on jouduttu hakemaan oikeudessa, sillä parlamentti ei saanut säädettyä asiaan liittyviä mekanismeja koskevia pykäliä. Samoin samaa sukupuolta olevien vanhempien perheen sisäisen adoption salliminen on jouduttu huolehtimaan oikeussalissa. Viro myös tunnustaa muualla maailmassa solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Euroopan unionin alueella Bulgariassa, Kroatiassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa avioliitto on määritelty perustuslaissa vain miehen ja naisen väliseksi. Muutamassa näistä maista tunnustetaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet kuitenkin jollain tavoin. Lisäksi EU-maissa solmitut avioliitot on oikeuden päätöksen mukaisesti tunnustettava kaikissa jäsenvaltioissa. Joissain maissa perustuslaillisesta avioliittorajauksesta on järjestetty kansanäänestys.

Virossa neuvoa-antava kansanäänestys avioliiton rajaamisesta vain miehen ja naisen väliseksi on määrä järjestää vuonna 2021. Virossa kansanäänestyshanketta on kritisoitu. Sen esimerkiksi nähdään lisäävän vastakkainasettelua ja jyrkentävän seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia kielteisiä asenteita. Kansanäänestykset yksittäiskysymyksistä saavat uurnille lähinnä sellaiset, joilla on asian suhteen voimakas mielipide. Viron asukkaiden keskuudessa seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisiin oikeuksiin suhtautuvien osuus on kasvanut vuoden 2019 Eurobarometrin mukaan merkittävästi edelliseen selvitykseen nähden - mutta asiaan neutraalisti suhtautuvat jättävät todennäköisemmin äänestämättä kuin ne, joita asia henkilökohtaisesti koskee tai jotka jostain syystä suhtautuvat asiaan kiihkomielisesti.

Jüri Ratas on valtaan epätoivoisesti tarratessaan surutta kääntänyt hlbti-vähemmistöille selkänsä - ja suorastaan antanut peräpäänsä laulaa.

Spirituaalisen tutkimuksen mukaan homoseksuaalisuuden taustalla ovat useimmiten henkiolennot. Spiritual Science Research Foundation (SSRF) oli julkaissut asiaa koskevan - jo poistetun - artikkelin verkkosivuillaan. Henkiolentojen vaikutusta olisi 85 prosentissa "tapauksissa". Tutkimusten laatua ei ole kuvailtu tarkemmin.

Asiasta kertovat esimerkiksi PinkNews, Advocate ja Psychic News.

Logiikan esitetään olevan sellainen, että jonkun ollessa vastakkaista sukupuolta olevan henkiolennon vallassa, tämä henkilö käyttäytyy sukupuolisesti henkiolennon lailla, henkiolennon saatua yliotteen henkilön käytöksestä. Kun mies on naispuolisen henkiolennon vallassa, kiinnostuu tämä toisesta miehestä - ja vastaavasti nainen ollessaan miespuolisen henkiolennon vallassa, kiinnostuu tämä toisesta naisesta.

PinkNews kertoo SSRF:n artikkelissa esitetyn, että queer-vähemmistöihin kuuluvat ovat alttiimpia "murhanhimioisille" ajatuksille, olemaan alastomina keskenään ja käyttämään "pahoja sanoja", koska heitä hallinnassaan pitävät henkiolennot tekevät nämä "alttiimmiksi negatiivisten voimien vaikutuksille, jotka syöttävät heille ajatuksia osoittamaan homoseksuaalisuutensa häpeämättömällä ja jopa aggressiivisella tavalla".

Pride-tapahtumia kuvaillaan tyyssijaksi itsensäpaljastelulle ja narsismille - ja tällaisten tapahtumien kerrotaan tuottavan negatiivista energiaa jopa kymmenen kilometrin päähän ja kauemmaksikin.

Samainen Australialaislähtöinen SSRF katsoo, että samat henkiolennot edesauttavat esimerkiksi koronavirustartuntoja. Kaikkiaan lähes kolmanneksen ihmisistä arvioidaan olevan henkiolentojen vallassa. Tällaisten "demonisten" voimien vallassa olevilla arvellaan olevan "alhainen energiataso, masennusjaksoja, taloudellisia menetyksiä ja impulsiivista käyttäytymistä".

Yle käsittelee s-äännettä ja etenkin sen helsinkiläisen ääntämisen aiheuttamaa ärsyyntymistä muunpaikkakuntalaisissa. Tyypillistä suomalaista s-äännettä terävämpi ässä liitetään usein paitsi Helsinkiin myös (erityisesti feminiinisempiin) homomiehiin. Ylen jutussa tällaisesta ässästä käytetään nimiä iskelmätähti-s, pissis-s, homo-s, sihiässä ja stadilainen ässä. Suomen kielessä on vain yksi "ässä": sanan merkitys muutu, vaikka sihinä ei olisikaan ihan niin justiinsa. Toisaalta s-kirjaimen ääntämisestä on päätelty yhtä ja toista - etenkin sen ääntäjästä.

Tietynsävyinen s-kirjaimen ääntämys näyttää olevan homostereotypioissa vahva ympäri maailman. Myös viihteen parissa ja mediassa näkyvät julkihomot tuntuvat usein vahvistavan mielikuvaa siitä, että homouteen liittyy tietynlainen äS. Eräässä vanhassa ranneliike.netin keskusteluketjussa ilmaistaan ärtymys stereotyyppiseen käyttäytymiseen - ja esimerkiksi mainittuun ässään.

- mutta koska nämä "neitimäiset homot" ovat aika äänekästä, näyttäytymisenhaluista sekä (teko)dramaatista sakkia, on heitä vaikea olla huomaamatta. joku on aina suhisuttamassa pisssstävää ässäänsä ja kotkottamassa ohikulkevien perään. siinä väkisinkin leimaa heitä samaan ryhmään.

- voisiko joku vastata... miksi jotkut haluavat suhisuttaa ässäänsä ja liehuttaa kättään prinsessamaisesti sekä olla über-dramaattinen?

Aiemminkin on mietitty sitä, että onko kyse jostain biologisesta asiasta vai kulttuuriin liittyvästä opitusta asiasta?

Helsingin kaupunki kertoo liputtavansa Helsinki Pride 2020 -viikolla ns. progressiivisella sateenkaarilipulla. Siinä vakiintuneen kuuden raidan (punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti) lisänä on auran muodossa tummaihoisia ihmisiä kuvaavat musta ja ruskea raita sekä translipun vaaleanpunainen, vaaleansininen ja valkea.

Kaupunki perustelee tämän kyseisen lipun käyttämistä sillä, että kaupunki haluaa osoittaa olevansa sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisesti siten että kukaan ei jää pois kehityksestä. Maanantaina julkaistussa tiedotteessa myös todetaan, että Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtuman järjestäjä eli Helsinki Pride -yhteisö käyttää toiminnassaan uutta lippua sateenkaarilipun ohella.

Tässä lipussa rodullistetut on huomioitu mustalla sekä ruskealla raidalla ja transsukupuoliset on huomioitu tuomalla translipun värit mukaan. Värillisiin ihmisiin viittaavat lisäraidat nähtiin ensi kerran Philadelphiassa vuonna 2017. Auran muodossa olevilla lisäraidoilla varustettua lippua kutsutaan progressiiviseksi pride-lipuksi.

Lisäraidat ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä: perinteisen kuusiraitaisen sateenkaarilipun symboliikka ei ole sidoksissa mihinkään rajattuun ihmisryhmään, toisin kuin lisäraidat korostavat joitakin, samalla unohtaen lukuisat muut. Esimerkiksi intersukupuolisten sukuelimiin tehdään yhä vauvoina tarpeettomia kosmeettisia leikkauksia - tietämättä tämän myöhempää sukupuolen kokemusta. He eivät myöskään voi Suomessa olla olematta juridisesti joko mies tai nainen. Intersukupuolisillakin on oma tunnus: violetti ympyrä keltaisella pohjalla.

Alkuaan kahdeksanraitaisen, siitä seitsenraitaiseksi kehittyneen ja lopulta kuusiraitaiseksi vakiintuneen sateenkaarilipun suunnitelleen taiteilija Gilbert Bakerin (1951-2017) kantavana ajatuksena oli luoda mahdollisimman abstrakti symboli, joka ei sulkisi mitään ihmisryhmää ulkopuolelleen. Bakerin suunnitteleman sateenkaarilipun symboliikka ei ole kytketty mihinkään konkreettiseen toimintaan, tapahtumaan tai ominaisuuteen. Se on enemmänkin koko yhteisön henkeä ja iloa korostava abstrakti tunnus. Kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolisen moninaisuutta tukevat voivat käyttää sateenkaarilippua yhtäläisesti; se ei sulje pois eikä korosta mitään yksittäistä ryhmää. Kokonaisuus kuvastaa elämän koko kirjoa - kaikkine sateenkaaren väreineen ja erilaisine ihmisineen.

Onko siis symboliikaltaan jo täydellisen inklusiivisesta lipusta mahdollista tehdä vieläkin inklusiivisempi? Vai lähdettiinkö nyt etääntymään siitä, ehkä hyvää kuitenkin tarkoittaen?

Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi vuoksille 2020 ja 2021 nimitetty pääministeri Sanna Marin (sdp) edustaa valtion ylintä johtoa. Sen tuki yhdenvertaisuudelle on tärkeää. Valtiollisessa hierarkiassa ei voi montaa pykälää ylempää tukea saada. Edustuksellisella demokratialla hallitussa maassa valtiollisen protokollan mukaan kansan valitseman eduskunnan puhemies on tätä korkeammalla. Puhemiestä korkeammalla hierarkiassa ovat aiemmat presidentit ja ylimpänä nykyinen presidentti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli EuroGames Helsinki 2016 -tapahtuman suojelija.

Kun kansanedustajana toiminut Silvia Modig (vas) oli Helsinki Pride 2016 -tapahtuman suojelijana oli ajatus ajasta, jolloin "omasta väestä", siis hlbti-vähemmistöjen piiristä voidaan nimittää pride-tapahtumalle suojelija. Kenenkään vähemmistöön kuulumattoman ei ole enää välttämätöntä antaa arvovaltaansa tapahtuman suojaksi. On vähemmistöön kuulumisestaan avoimia henkilöitä, joiden arvovallan nähdään riittävän tehtävään.

Myös Marin on tavallaan "omaa piiriä": kahden äidin kasvattama lapsi. Riippumatta siitä, kannattaako tämän edustamaa poliittista aatetta, on asia merkittävä. Pääministerillä on omakohtainen kosketus sateenkaarivähemmistöihin. Hän näkee asiaa sisältäpäin.

Sanna Marin (kuva: eduskunta)

Sateenkaariyhteisöt ry nimitti vuosina 2006-2016 vuosittain homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilään kansainvälisen homofobian vastaisen päivän yhteydessä. Taiteilija Arja Saijonmaa, mediapersoona Jone Nikula, ulkoministeri Alexander Stubb (kok), piispa Wille Riekkinen, kansanedustaja Minna Sirnö (vas), SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen, muusikko Olavi Uusivirta, kansanedustaja Lasse Männistö (kok), tennispelaaja Jarkko Nieminen, kansanedustaja Annika Saarikko (kesk) ja kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok). Käytännössä henkilö oli teemapäivän suomalainen suojelija.

Tehtävään kutsuttiin henkilöitä, jotka edustivat politiikan ja yhteiskunnan eri puolia. Pyrkimys oli löytää tunnettu henkilö, joka olisi jollain tavoin yllättävä ja voisi aiheuttaa sen verran huomiota, että hlbti-aihepiiiristä syntyisi keskustelua näiden "kuplissa". Parina vuonna voidaan katsoa onnistutun erinomaisesti: ainakin "äijäpiirit" ja kirkko kuhisivat teemavuonnaan toivotulla tavalla. Monina muinakin vuosina keskustelua saatiin aikaan.

Pyrkimys oli normalisoida hlbti-aihepiiriä laajemmin, ei rakentaa hyväksynnän linnaketta vain taputtelemalla "omia" selkään. Tai etsiä ensisijaisesti "voimauttajaa" vähemmistöön kuuluvalle. Toki oli hyvä, jos henkilöstä oli samalla voimauttajaksi. Monina vuosina oli.

Vuonna 2017 todettiin, että hlbti-vähemmistöillä on Suomessa jo niin vahva oma ääni, ettei erityisen lähettilään nimittäminen ole enää perusteltua. Tai toisin sanoen: osoittautu raskaaksi enää löytää tehtävään (suostuvaa) henkilöä, joka olisi jonkinlainen oikeasti uusi avaus. Eräänä vuonna perussuomalaistakin kysyttiin - ei suostunut. Kristillisdemokraattia ei kysytty. Miespuolinen jääkiekkopelaaja jäi kysymättä, vaikka olisi ehkä pitänyt. Toisaalta jääkiekkoilija Harri Tikkasen haastattelu avasi patoja teemapäivän ulkopuolella.

Yhtä kaikki, monet lähettiläät veivät yhteiskunnallista keskustelua eteenpäin.

***

Edelliseen "yllättävyyspyrkimykseen" viitaten Sanna Marin ei ole sellainen kohauttaja, joka voisi havahduttaa siellä, missä asenteissa hlbti-yhdenvertaisuutta kohtaan on suurimpia puutteita. Hän edustaa leimallisesti sitä maailmaa, jossa hlbti-yhdenvertaisuuden merkitys ymmärretään. Mutta on Marin kuitenkin pääministeri.

Ovatko ajat jo muuttuneet tarpeeksi - vai vieläkö pitäisi yrittää etsiä hlbti-tapahtuman suojelijaksi henkilöä, jota ei itsestään selvästi nähdä hlbti-myönteisen viiteryhmän edustajana?

Uuden Suomen Puheenvuorossa Timo Kärkkäinen nostaa esiin Helsingin Sanomien verkkosivuilla 28.7. julkaistun "timanttijutun", jossa aiheena on väkivaltarikollinen Tom Kokko ja tämän musiikkiharrastus. Helsingin Sanomissa "Vantaan Shakespeare" on alkuaan julkaistu kesällä 2019.

Kärkkäinen ruotii juttua otsikolla "Vantaan homohakkaaja on Helsingin Sanomien päivän timantti". Hän katsoo Kokkoa käsittelevän jutun olevan "tarinallinen" artikkeli, jossa kylmäverinen homohakkaaja pyhitetään herkäksi kaunosieluksi, suureksi taiteilijaksi ja häkkiin suljetuksi ressukaksi - ja lehti hänen mukaansa toistelee Kokon maailmankuvaa, jossa tämä on yhteiskunnan uhri. Hän toteaa, ettei lehti sitä, miksi Kokko ajautui jo nuorena väkivallan ja rikoksen tielle.

Kärkkäinen katsoo, että julkisuudessa olleiden rikos- ja oikeudenkäyntikuvausten perusteella Tom Kokko on paatunut ammarikollinen ja hakkaaja, jolle ja jonka rikoskumppaneille homoseksuaaliset miehet ovat ihmisroskia, joille saa tehdä mitä haluaa, koska he ovat homoseksuaaleja.

Muiden väkivaltarikosten lisäksi Kokon tilillä on kolmeen homomieheen kohdistunutta ryöstöä, jotka Kokko toteutti kaveriensa kanssa. Yksi näistä tapahtui ravintolaillan jälkeen jatkoilla uhrin omassa kodissa ja kahdessa tapauksessa seuranhakuilmoituksen kautta.

Kärkkäinen ihmettelee, miksi juttu ylipäätään on tehty, etenkin siinä sävyssä, jolla se on kirjoitettu.

Tom of Finlandin (Touko Laaksonen 1920-1991) taiteen merkitystä on arvioitu New York Timesissa, taiteilijan syntymän satavuotismerkkipäivän tiimoilta. Juttuun on haastateltu kahdeksaa nykytaiteilijaa.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin taiteiijoihin kuuluvan Laaksosen varsinainen työ oli mainospiirtäjänä, mutta samalla hän piirsi myös omia eroottisia fantasioitaan edustavia töitä - ja niille julkaisualustana oli yhdysvaltalainen Physique Pictorial -lehti. Tätä kautta Laaksosen tuottama kuvasto levisi maailmalle - joskin tabu-aihetta edustaneiden töiden osalta tekijänoikeuksista (ja etenkin kuvien käyttökorvauksista) oli mahdotonta huolehtia.

Samalla Suomessa ToF oli tuntematon, kuten toki muuallakin marginaalin ja tiedostavien piirien ulkopuolella: asenneilmapiiri ei ollut kypsä hyväksymään miesten välistä lihallisuutta.

Suuren maailman populäärikulttuuri otti kuitenkin jo varhain vaikutteita Tom of Finland -kuvastosta - siitä, jota nykyään on postimerkeissä ja esillä lapsiperheidenkin kylpyhuoneissa, Finlaysonin tekstiilimalliston muodossa. Toisaalta voi pohtia, onko ToF-kuvasto värittänyt kuvaa homomiehistä jopa liikaakin. NYT:n jutussa arvioidaan, että vaikkapa Jim Morrison, Elvis sekä James Dean ovat velkaa ToF:n taiteelle.

Kommenteissa ToF:n taiteen kanssa vastakkain laitetaan pohjoismainen kulttuuri, johon jälkensä on jättänyt protestanttinen pidättyvyys, pimeys ja ahdistus. Samalla ToF:n taide on suorasukaista seksiä yhdistettynä herkkyyteen ja viattomuuteen.

Suomessa asiasta on uutisoinut Iltalehti nostaa jutun otsikkoa myöten esiin losangelesilaisen performanssitaiteilijan Cassilsin kommentin, jonka mukaan "Tom of Finlnadin taide on todennäköisesti ainoa, jonka ääressä olen runkannut".

NYT:n jutussa ToF:n lihaksikkaita mieshahmoja myös verrataan Tove Janssonin Muumi-hahmoihin. Jo keväällä 2017 Image-lehdessä julkaistussa Antti Holman kirjoituksessa liitettiin ToF-kuvasto Muumi-kuvastoon.

Tapio Puolimatka kirjoittaa Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa, että homoseksuaalisuuden normalisoiminen ja kristinuskon vaikutuksen rajoittaminen ovat edellytyksiä ydinperhettä suojaavien yhteiskuntanormien murentamiselle. Näkemys liittyy kirjoitukseen, jossa Puolimatka esittää käynnissä olevan kampanjan kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan. Puolimatkan mukaan sananvapautta rajoitetaan yhä enemmän keskustelussa avioliitto- ja perhemoraalista.

Räsäsen tekemistä homoseksuaalisuuteen liittyvistä kannanotoista on käynnissä neljä esitutkintaa. Puolimatkan mukaan Päivi Räsäsen mahdollinen tuomitseminen homoseksuaalisuutta koskevista kannanotoistaan loisi ennakkotapauksen, jonka avulla voidaan koko Euroopan unionin alueella estää Raamattuun pohjautuva ydinperhearvojen puolustaminen.

Puolimatkan mukaan kaikki eivät ymmärrä Räsäsen avioliittokäsityksen perusteluja. Hän otti esimerkiksi Sanna Ukkolan, joka kritisoi Iltalehdessä sekä Räsäsen kohtelua että Räsäsen kannottoja homoseksuaalisuudesta. Puolimatkan mukaan Ukkola oli väärässä pitäessään Räsäsen kannanottoja "julmina, käsittämättöminä ja tarpeettomina".

Puolimatkan mukaan Räsänen puolustaa vapautta ja ihmisoikeuksia. Puolimatkan perustelun mukaan "isä-äiti-lapsi-kolmoissidosta" tukeva avioliittoinstituutio on edellytyksenä vapaalle yhteiskunnalle. Samaa sukupuolta olevien liittojen sisällyttäminen insituutioon poistaa puolimatkan mukaan lapsen lainsäädännöllisen oikeuden isään ja äitiin. Tämän jälkeen Puolimatka vielä viittaa lapsen oikeuksiin, yhteyttä edelliseen mitenkään selittämättä.

- Puolustaessamme lapsen oikeuksia puolustamme myös homoseksuaaleja: hekin tarvitsevat lapsina isää ja äitiä.

Vanhempien eri sukupuolilla ei kuitenkaan ole havaittu olevan erityistä vaikutusta lapsen tarpeiden toteutumiseen.

Typistää homoseksuaalisuuden "elämäntavaksi"

Kristillisdemokraattien ja Aito avioliitto ry:n piirissä toiminut kasvatuksen teorian ja tradition professori Puolimatka myös typistää homoseksuaalisuuden kirjoituksessaan "elämäntavaksi". Hänen mukaansa homoseksuaalien ihmisarvon perustana ei ole heidän elämäntapansa suojaaminen kritiikiltä vaan se, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Uskonnollis-konservatiivisissa piireissä homoseksuaalisuus nähdään tyypillisesti valintana, oppimisen tuloksena, yksittäisinä tekoina ja ihanteesta poikkeamisena - samalla kiistetään seksuaalisen suuntautuneisuuden sekä laajemmin sukupuolen moninaisuuden synnynnäisyys ja biologisuus.

Yhteyksiä suurempaan yhteiskuntajärjestykseen?

Puolimatka vetää vielä kirjoituksensa lopussa yhteyksiä suurempiin virtauksiin. Hän esittää retorisena kysymyksenä, että miksi "vallanhaluinen eliitti" haluaa kieltää "kristinuskoon perustuvan ydinperhearvojen puolustamisen", ja esittää vastauksena, että vapaalle yhteiskuntajärjestykselle keskeisiä ovat usko ja perhe, jotka puolestaan kanadalaisen oikeustieteen professorin F.C.DeCosten mukaan estävät tehokkaimmin valtion taipumusta laajeta imperialistisesti ja vahvistamasta valtaansa despoottisesti.

Viron konservatiivisessa kansanpuolueessa EKRE:ssä valta vaihtui, mutta perheen sisäisesti. Puheenjohtajuuteen tarttui isänsä jälkeen Martin Helme, 44. Entinen puheenjohtaja Mart Helme, 70, jatkaa puolueen varapuheenjohtajana.

Martin Helme korosti puoluekokouksessa pitämässä puheessaan perinteisiä perhearvoja ja avioliiton määrittelemistä ainoastaan miehen ja naisen väliseksi instituutioksi. Hän haluaisi lopettaa Pohjoismaiden joukkoon pyrkimisen, joiden yhteiskuntamallin hän näkee pikemminkin varoittavana, ei suinkaan esimerkkinä. Hänen unelmanaan on tehdä Virosta "Itämeren Sveitsi".

Mart Helme on Viron sisäministeri ja Martin Helme Viron valtiovarainministeri. Puolue on mukana keskusta-vasemmistolaisen Keskipuolueen johtamassa hallituksessa, jossa on mukana myös keskusta-oikeistolainen Isänmaa. Oppositiossa ovat Sosiaalidemokraatit ja markkinaliberaali Reformipuolue - joiden kanssa sen paremmin EKRE kuin Keskipuoluekaan eivät tule toimeen. Keskipuolue ryhtyi hallitusyhteistyöhön EKRE:n kanssa, koska muussa tapauksessa se olisi menettänyt pääministeripuolueen asemansa.