Sateenkaariluuppi

Mediatutkimuksesta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kirjoittaa Iltalehdessä, että mielipide-erojen kärjistyminen koko yhteiskunnan tasolla on harhaluulo. Rahkonen peräänkuuluttaa nykyistä enemmän tilastotieteellistä näkökulmaa julkiseen keskusteluun. Hänen mukaansa Suomessa mielipide-erot eivät ole kärjistyneet, vaan puhe ”ääripäistä” on pitkälti angloamerikkalaisesta identiteettipolitikoinnista peräisin olevaa tuontitavaraa.

Rahkonen vetoaa näkemyksessään tilastolliseen dataan todetessaan, että kansalaisten käsitykset ovat lähestyneet toisiaan; arvot ovat yleisesti pehmentyneet ja liberalisoituneet. Hän mainitsee sosiaalisen median alustat Instagramin ja Facebookin, joiden keskusteluja seuratessa saattaa muodostua kokemus negatiivisesta, jopa vihamielisestä keskusteluilmapiiristä. Noista alustoista ensimmäistä käyttää kuitenkin vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista ja jälkimmäistäkin hieman yli puolet.

- Sosiaalista mediaa seuraamalla ei saada luotettavaa tai edustavaa kuvaa väestön mielipiteistä. Sosiaalisen median toimintalogiikka suosii kärjistettyjä ja yksinkertaistettuja sisältöjä.

Rahkosen mukaan tilastotietojen postaaminen somekeskusteluun on omiaan hiljentämään keskustelua - ne kun vähäisesti hätkäyttävinä rauhoittavat algoritmeja, jotka suosivat kärjistettyjä ja yksinkertaistettuja sisältöjä.

Rahkonen ottaa esiin myös muodikaana pitämänsä puheen ”totuudenjälkeisestä ajasta” ja ”vaihtoehtoisista faktoista”. Se on hänen mukaansa hämärtänyt mielipiteiden ja tosiasioiden välistä eroa ja johtanut siihen, että joskus jopa mielipiteisiin vaaditaan lähteitä. Rahkonen muistuttaa, että faktojen mainitseminen ei tarkoita välttämättä sitä, että henkilö ottaisi kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla.

- Faktat ovat vasta keskustelun lähtökohta. Samoista faktoista voidaan päätyä erilaisiin mielipiteisiin.

Rahkonen ottaa vielä esiin sen, että esimerkiksi vähemmistöjen asema on parantunut.

- Ei siitä ole kovinkaan kauan, kun esimerkiksi homot ja lesbot joutuivat olemaan kaapissa. Nykyisin monien vähemmistöjen asema on kiistatta parantunut.

Tilastotieteellinenkin näkökulma voi olla harhaanjohtavaa

Tilastollinen näkökulmakin voi olla harhaanjohtava ja antaa keskustelun argumenteille suorastaan pseudotieteellisen "tukijalan". Yksi esimerkki on juuri Taloustutkimuksen toteuttama kyselytutkimus, jonka se teki Aito avioliitto ry:n tilauksesta.

Taloustutkimus kysyi syyskuussa 2020 kaksi translakiuudistusta sivuavaa kysymystä. Kokonaisuudessaan syntyy kuva, jossa Taloustutkimus on ottanut tehtävän vastaan ja kritiikittä antanut tilaajan rakentamien "olkiukkojen" ja "keppihevosten" mennä läpi. Siinä laadunvarmistuksen voi katsoa pettäneen pahan kerran: termin "sukupuolenvaihto" hyväksyminen on osoitus asiantuntemattomuudesta, aiheen taustoittaminen puuttui täysin ja kysymyksenasettelu johti harhaan. Kyselyn lähtökohta oli juuri sellainen asetelma, jollaisena Aito avioliitto ry on pyrkinyt tuomaan translakiuudistusta esiin - vaikka translakiuudistuksella nimenomaan ei pyritä muuttamaan kyseisiä asioita.

Varhaiset luonnontieteilijät tulkitsivat eläinten käyttäytymistä omien uskomustensa ja moraalikäsitystensä mukaan, kirjoittaa vapaa tiedetoimittaja Maija Karala Tiede-lehdessä ja Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa. Tällaiset moraaliset painolastit värittävät yhä sitä, kuinka eläinten sukupuolista ja lisääntymiskäyttäytymisestä puhutaan.

Jutussa esitellään elämän sukupuusta ihmiselle niin lähempien kuin etäisempienkin lajien lisääntymiskäyttäytymistä ja sukupuolijärjestelmiä. Eliökunnasta löytyy lintuja, joilla on kolmenlaisia koiraita ja sieniä, joiden sukupuolet lasketaan tuhansissa.

Nyt kolmeakymmentä vuottaan juhlistavaa Vinokino-festivaalia esittelevässä jutussa Voima-julkaisussa tulee esiin ns. turvallisen tilan käsite. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnatut tapahtumat noudattavat usein ns. turvallisen tilan periaatteita, joissa kielletään esimerkiksi homo- ja transvihamielisenä ja rasistisena nähty sisältö.

On täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ryhmätoiminta, erityisesti vertaistuki-toiminta noudattavat tiukasti turvallisen tilan periaatteita. Julkisemmissakin yhteyksissä osallistujia tai yleisöä on syytä joskus muistuttaa käytöstavoista ja muiden kunnioittamisesta. Sen sijaan esimerkiksi tieteen, taiteen tai yhteiskunnallisen keskustelun rajoittaminen samoilla periaatteilla johtaa siihen, että käsittelyä kaipaavat asiat eivät voi tulla asiallisesti käsitellyiksi.

Pahimmillaan keskustelun rajoittamispyritykset johtavat siihen, että keskustelu työntyy piireihin, joissa julkisuudelta piilossa leviäviin ennakkoluuluisiin käsityksiin ei pystytäkään ottamaan kantaa perustelluilla tiedoilla. Tällainen johtaa kahtiajaon ja vastakkainasettelun syvenemiseen.

Vuonna 2019 Vinokino poisti ohjelmistostaan Adam-elokuvan. Kritiikkiä oli annettu niin näyttelijöiden kohtelusta kuin elokuvan juonestakin. Etenkin loppuratkaisun perusteella sen ei nähty sopivan sateenkaarivähemmistölle suunnattuun tapahtumaan. Esittelytekstin mukaan "se on erilainen kasvutarina, jossa teinipoika ihastuu tyttöön, joka virheellisesti luulee pojan olevan transihminen". Poistamiseen päädyttiin, koska "Turun seudun Seta haluaa, että Vinokino on festivaalina kaikille turvallinen tila".

Nyt asiaa on ilmeisesti ajateltu tarkemmin. Vinokinossa periaatteita mietitään Voima-julkaisuun haastatellun festivaalin koordinaattori Antti Tiaisen mukaan elokuva kerrallaan.

- Toimimme vähän eri periaatteilla kuin esimerkiksi vertaisryhmät. Vinokino esittää myös sellaisia elokuvia, jossa on eksplisiittistä väkivaltaa ja ‘epäkorrektia’ terminologiaa, jos se on tarinan tai kokonaisuuden kannalta perusteltua.

- Oletamme, että katsojat tutustuvat etukäteen siihen, millaista elokuvaa ovat tulossa katsomaan. Tarjolla on monenlaisia elokuvia.

Hänen mukaansa on hyvä nähdä, millaista 90-luvulla oli, eikä omaa historiaa kannata lakaista pois.

- Toivoisin, että ihmiset katsoisivat näitä elokuvia aikansa kontekstissa ja kokonaisuutta osien, esimerkiksi tiettyjen termien, sijaan.

Vinokinon verkkosivuilla todetaan, että kaikki elokuvat eivät välttämättä ole helppoja katsottavia. Tätä perustellaan halulla nostaa esiin ajankohtaisia ja vaikeitakin aiheita.

Suomen ainoa hlbti-elokuvafestivaali

Turun seudun Setan koordinoima Vinokino on Suomen ainoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoihin keskittyvä elokuvafestivaali. Nykyään hlbti-teemaisia elokuvia esitetään yhä enemmän suurelle yleisölle suunnatuilla elokuvafestivaaleilla sekä niin elokuvateatterien perustarjonnassa kuin televisiossakin. Vinokino-festivaalien käynnistyessä 1990-luvun alussa tilanne oli vielä erilainen, ja Vinokino oli ainoita mahdollisuuksia nähdä tuolloin marginaalia edustanutta aihepiiriä valkokankaalla.

Tämän kylän homopoika -blogistaan tunnetuksi tullut Eino Nurmisto haluaa herättää keskustelua häirinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta myös homomiesten keskuudessa. Ylen haastattelussa Nurmisto kertoo havahtuneensa asiaan #metoo-ilmiön myötä.

Nurmisto puhuu homojen kesken elävästä normista: "kun on seksiseuran hakuun tarkoitetussa ympäristössä, niin on saatavilla kaikille ilman erillistä kyselyä". Seuranhakuympäristöjä voivat olla esimerkiksi baarit, dark room -tilat, seksibileet ja ulkoilmakin, sekä nykyään erityisesti verkon deittailusovellukset - joista Nurmisto erityisesti nostaa esiin pyytämättä lähetettävät kuvat sukupuolielimestä, kalukuvat eli dickpicit. Hän kertoo saaneensa niitä runsaasti Grindr-sovellusta sinkkuaikoinaan käyttäessään runsaasti. Nurmisto on kirjoittanut Homopojan opas -nimisen kirjan, joka käsittelee homosuhteita ja -seksiä.

Jutussa kommentoi myös Mikko Ala-Kapee, nykyään Sinuiksi-tukipalvelun toiminnanjohtaja. Hän toteaa, että myös anonyymeissä kohtaamispaikoissa, kuten seksikauppojen dark room -tiloissa, saunoissa ja seksibileissä on huolehdittava suostumuksellisuudesta, vaikka juuri halu seksiin on tuonut kaikki koolle. Syksyllä 2020 Sinuiksi-palvelu julkaisi nettideittioppaan hlbti-vähemmistöihin kuuluville.

Vaikka homomiesten deittikulttuuriin liittyy suoraviivainen seksuaalinen toiminta, ei se ole kaikille mieleen.

Yle kertoo homomiesten terveysjärjestö GMFA:n selvityksestä, jonka mukaan 62 prosenttia brittiläisistä homoista on kokenut ilman suostumusta tapahtuvaa koskettelua ja kourintaa yökerhossa. Saman järjestön mukaan 40 prosenttia yhdysvaltalaisista homomiehistä ja 47 prosenttia biseksuaaleista miehistä on kokenut suoranaista seksuaalista väkivaltaa.

Nurmisto ottaa esiin deittisovellukseen liittyvät "vanhojen setien limaiset lähestymiset" sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja viittaa "valtarakenteisiin".

Suorasukaisuuden juuret historiassa

Ylen jutussa homomiesten deittikulttuuriin vakiintuneita toimintatapoja taustoitetaan tuomalla esiin historiaa - aikaa, jolloin homoseksuaalinen kanssakäyminen oli rikos tai ainakin vahvasti ei-hyväksyttyä. Suomessakin samaa sukupuolta olevien välinen seksi oli rangaistavaa vuoteen 1971, sairaudeksi homoseksuaalisuus luokiteltiin vuoteen 1981 asti - ja kielteiset asenteet ovat eläneet näihin päiviin asti.

- Se on historiasta kantautuva ajatus, että kaiken pitää olla nopeaa ja tehokasta toimintaa ja tapahtua niin, että kukaan ei saa tietää. Vaikka meillä on Pride-kulkueet ja muut, niin perinne siitä elää. On niin paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta joutuvat elämään salaisesti tai häpeissään, kommentoi Nurmisto.

Ala-Kapee kertoo tulleensa "sateenkaariskeneen" mukaan parikymppisenä homomiehenä ja transvestiittinä 1990-luvulla. Hän kuvailee toisten fyysistä koskemattomuutta rikkovia toimintatapoja "pelin hengeen" sisäistämiseksi ja hyväksynnän janoamiseksi.

- Kun huomasin, että joku hipaisee pakarasta, luin sen hyväksyntänä. Mä kelpaan, mä riitän, mä kuulun tänne, mua halutaan. Se oli kipeyttä tulla hyväksytyksi, että kelpaisi edes jollekulle tai jopa tähän joukkoon, kertoo Ala-Kapee.

Hän toteaa, ettei suostuisi tänä päivänä sellaisiin satunnaissuhteisiin, joihin silloin suostui. Historiassa ja vielä 90-luvullakaan ei puhuttu suostumuksesta.

Ala-Kapee toteaa, että muu yhteiskunta vielä piti huolen siitä, että homot joutuivat tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi ja oudoiksi. Monelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvalle on opetettu kouluissa toiseuttavaa, ohittavaa, häpeää ja itseinhoa lisäävää seksuaaliterveystietoa, jonka fokuksessa on ollut yksiavioinen heteroseksi. Esimerkiksi kun 1980-luvulla alkaneen hiv-epidemian myötä alettiin puhua suojautumisesta ja turvaseksistä, homoseksi näyttäytyi "teknisenä toimenpiteenä". Seksuaalivalistuksessa ei puhuttu turvataidoista ja suostumuksesta.

Oman seksuaalisuuden salaamien ja häpeän kokemukset jatkuvat yhä. On koulukiusaamista, loukkaavaa vitsailua ja suoranaista syrjintääkin. Pelko syrjinnästä voi vaikeuttaa avun hankkimista, sillä tarvittavassa luottamuksessa viranomaisiakin kohtaan voi olla yhä puutteita.

Ylen julkaisemassa poikiin tai miehiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa käsittelevässä jutussa puolestaan kerrotaan miehiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan raskaasta miehen mallin taakasta, joka estää monia puhumasta. Kun mies sitten joutuu seksuaaliväkivallan kohteeksi, voi helposti käydä, että oma miehisyys kiistetään: en olekaan riittävän maskuliininen, miehekäs, mies, poika. Häpeä ja syyllisyys elävät vahvana. Myös pelko homoudesta on yhä läsnä. Juttuun haastateltu Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava työntekijä Tommi P. Pesonen kertoo esimerkiksi, että 13–14-vuotiaiden parissa kisaillaan yhä siitä, miten toisen maskuliinisuus saadaan kiistettyä. Homottelua käytetään haukkumasanana, vaikka homous itsessään olisikin nuorelle neutraali asia.

Alkoholi

Lisäksi sateenkaariympyröissä paljon asioita on tapahtunut ja tapahtuu yhä runsaankin alkoholinkäytön siivittämänä. Etenkin menneinä aikoina oman sosiaalisen estoisuuden vähentäminen alkoholin avulla on voinut olla hetkellisesti hyvinkin helpottavaa. Lisäksi järjestäytynyttä sateenkaariaktiviteettia on esimerkiksi Suomessa lähes koko sen olemassaolon ajan rahoitettu alkoholin myymisestä saatavilla voitoilla. Sen lisäksi tai ehkä jopa osittain sen johdosta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen on ollut hyvinkin viinahuuruista. Se taas ei ole välttämättä edistänyt muita huomioon ottavaa seksuaalikäyttäytymistä.