Tiedotusvälineiden vuosittainen perinne on ollut, että 1. huhtikuuta on julkaistu aprillipäivän juttuja ja uutisia. Kyse on ollut yleensä hyväntahtoisella tavalla kirjoitetuista jutuista, joissa on toisinaan menty absurdin puolelle ja pahimmillaankin saatu ihmiset vähän päivittelemään maailman menoa. Toisinaan niillä on saatu herätettyä uteliaisuus ja johdatettiin lukijat tai kuuntelijat tyhjälle torille ihmettelemään jotain tapahtuvaksi kerrottua, jota ei sitten tapahdukaan. Ja muut vastaavaa. Joskus toki mentiin mauttomuudenkin puolelle, tehtiin ylilyöntejä - ja pyydettiin anteeksi.
Tuntuu, että nykyaikana aprillipäivä voi olla mikä päivä hyvänsä. Tarkoituksellisesti väritettyjä tai vääristeltyjä ja jopa tekaistuja uutisia julkaistaan päivittäin, ja usein ne uppoavat kohderyhmäänsä kuin cocktailtikku siihen kuuluisaan aprillipäivän silliin. Sosiaalisen median kohunrakentajat vielä vahvistavat tällaisten valeuutisten kulkua. Sosiaalinen media on usein suoranainen synty- ja kasvualusta tällaisille nykyajan todesta otettaville urbaaneille legendoille.
Valitettavan usein hlbti-vähemmistöt ovat saaneet osansa arjenkin kuravedestä.
Ennen oli ihan hauska aamulla lehteä (ja vielä nettiäkin) lukiessa tajuta, että tässä jutussa meitä kyllä nyt viedään. Kun mennään ajassa vielä enemmän taaksepäin, niin Neuvostoliitosta meillä uutisoitujen asioiden kohdalla piti tietysti osata lukea rivienvälejä tai suhtautua varauksella. Nykyään kaikki lukemansa varsinkin sosiaalisessa mediassa on syytä tarkistaa yhdestä tai useammasta lähteestä, vaikka toisinaan virheellinen uutinen saattaa levitä laajallekin.
Ajatus aprillipäivän jutuista tuntuu nykyään vähän irvokkaalta.
