Sateenkaariluuppi

Joidenkin kesälle 2021 suunniteltujen pride-tapahtumien päivämäärät on jo ilmoitettu. Lisää odotellaan. Sitä ei vielä tiedetä, miten pride-tapahtumia Suomen kesässä lopulta päästään viettämään.

Koronarajoituksia puretaan, kun rokotuskattavuus paranee, kesäaurinko houkuttelee ihmiset ahtaammista sisätiloista väljempään ulkoilmaan ja tartuntamääriä on muutenkin saatu ajettua alas. Monia jokakesäisiä festivaaleja ja muita massatapahtumia on peruttu, koska ne vaativat niin paljon ennakkojärjestelyjä ja lukkoonlyötyjä sopimuksia, ettei tapahtumia ole kuukaudessa tai parissakaan mahdollista toteuttaa, vaikka koronatilanne lopulta olisikin niin hyvä, että niiden järjestäminen olisi mahdollista. Monet festivaalit halutaan toteuttaa joko täysimittaisena tai ei lainkaan, sillä ne eivät juuri jousta laajuudessaan.

Pride-tapahtumien osalta koko, ajankohta ja muoto sen sijaan joustavat paremmin. Kesällä 2020 pride-tapahtumia järjestettiin tavallista pienimuotoisemmin, osittain verkkoon siirrettynä ja vaihtoehtoisina ajankohtina - kuten esimerkiksi Helsinki Pride.

Kesän 2020 esimerkki osoitti, että yhdenvertaisuutta on mahdollista edistää ja juhlia myös vaihtoehtoisin tavoin ja jopa kansainvälisesti.

Keväällä 2020 esiteltiin pride-lipusta entistäkin inklusiivisempi versio.

Vakiintuneen kuusiraitaisen sateenkaarilipun pohjalle tehtyyn translipun ja tummaihoisia kuvaavat värit sisältävään ns. progressiiviseen pride-lippuun on lisätty myös punainen seksityöntekijöitä kuvaava sateenvarjo. Punasateenvarjollisen version on suunnitellut seksityöntekijöiden asemaa edistävä aktivisti Jason Domino, joka on myös aktiivisesti puhunut PrEP-lääkkeen puolesta. Lippu on esitelty The Gay UK -sivustolla.

Seksityönteikijöiden symbolin lisäämistä pride-lippuun perustellaan sillä, että monet pride-liikkeen alkuun sysänneisiin tapahtumiin osallistuneista olivat prostituoituja, ja monet seksipalveluja myyvät joutuvat edelleen kohtaamaan hyväksikäyttöä ja väkivaltaa.

Alkuperäisen pride-sateenkaarilipun synty on vuodessa 1978. Taiteilija Gilbert Baker (1951-2017) suunnitteli alkuaan kahdeksanraitaisen symbolin hlbti-vähemmistöjen yhteiseksi tunnukseksi. Tavoite oli symboli, joka ei sulkisi ulos mitään ryhmää; symboliikka oli peräisin yleisesti elämää ja luontoa kuvaavista elementeistä. Pian lippu vakiintui kuusiraitaisena, ja se tuli tunnetuksi ympäri maailman juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnuksena.

Erilaisten vähemmistöryhmien omia lippuja on käytetty jo vuosikymmeniä, mutta aivan viime vuosina pride-sateenkaarilippuun on alettu lisätä näiden ryhmien tunnuksia. Aiemmin sateenkaarilipun värejä on lähinnä käytetty muiden lippujen ja symbolien "sateenkaarevoittamisen" tarkoituksessa.

Kesällä 2017 philadelphialaiset aktivistit lisäsivät lippuun mustan ja ruskean raidan kuvaamaan etnisiä vähemmistöjä ja kesällä 2018 Daniel Quasar suunnitteli ns. progressiivisen pride-lipun, johon oli lisätty edellisten lisäksi myös translipun valkea, vaaleansininen ja vaaleanpunainen. Muut värit oli tässä toteutuksessa aseteltu auran muotoon.

Vaikka symboliikaltaan inklusiiviseen perinteiseen sateenkaarilippuun on listätty mukaan useita ryhmäkuntaisia tunnuksia, loistavat monien asemastaan kamppailevien hlbti-ryhmien tunnukset silti poissaolollaan. On perusteltua pohtia, että kenen näkökulmasta inklusiivisuus lisääntyy, kun ryhmäkuntaisia tunnuksia lisätään mukaan valikoiden.

Tuleva Perjantaidokkari (9.4.2021 klo 21:05) on otsikoitu: Miksi romaneja yhä syrjitään.

Tuosta otsikosta nousi mieleeni tapahtuma vuosien takaa, jolloin SETAn koulutuskeikallani kohtasin samaan tapahtumaan menossa olleen naispuolisen romaniyhteisön edustajan. Hänen luentonsa oli ennen minua. Kysyin häneltä lupaa kuunnella hänen esityksensä. Lupa tuli ilman muuta.

Ehdotin, josko hän jäisi kuuntelemaan myös minun luentoni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Kerroin olevani homo. Rouva ilmoitti, ettei hän hyväksy homoja, eikä aio jäädä kuulemaan luentoani. Keskustelussa selvisi, että hän on helluntailainen.

Asenne harmitti minua joltisestikin. Jäin pohtimaan, että olisiko minulla kuitenkin velvollisuus hyväksyä hänet ja hänen yhteisönsä siitäkin huolimatta, että he torjuvat meidät.

Juttukuva: Kuvaajana Griet Dewijngaert palvelusta Pexels

Helsingin Sanomissa käsitellään vyyhteä, johon liittyvät yksilön sukupuolittuneet piirteet, sukupuolen ilmaisuun liittyvät arvostukset ja seksuaalinen suuntautuneisuus. Esillä ovat käsitteet kuten "nasaali puheääni" ja "naiselliset maneerit". Kyse on kirjoituksesta, jossa Helsinkiläinen teatteriopiskelija Rasmus Arikka pohtii asiaa omakohtaisesti otsikolla "Tyttömäinen mies".

- Pitkään en tiennyt, kumpi on pahempaa: tyttömäisyys itsessään vai sen välittämä kuva homoseksuaalisuudesta, kirjoittaa Arikka.

Hän kertoo lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan, johon liittyy kohtaus saunassa sukulaismiehen kanssa: mies luonnehti kirjoittajaa "akkamaiseksi valittajaksi", joka voisi "käyttäytyä niin kuin miehen kuuluu". Pikkupoikana luistimet jalassa piruetit olivat nautittavampi asia kuin pipolätkä - ja täti kutsui "piruettipojaksi". Myöhemmin koulumaailmassa vastaavanlainen osoittelu jatkui: esimerkiksi joukkueurheilun yhteydessä oma paikka kävi selväksi.

Omien maneerien hallinta nousi isoksi kysymykseksi.

Arikka pohtii sitä, miksi ollessaan nykyisin itsensä kanssa "sinut" yhä ilahtuu siitä, että hänet oletetaan heteroksi - eli miksi heteromiesihanne on niin vahva, että "sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta vaahtoava miehimys" näkee sen tavoiteltavana. Arikka viittaa heteronormatiivisuuteen. Arikan mukaan homoyhteisössäkään feminiiniset miehet eivät ole arvostettuja. Hän ottaa esiin Tom of Finlandin muskelimiehet ja näyttelijä Antti Holman kateutta herättävät täydelliset pakarat. Hän viittaa myös feministiteoreetikko Judith Butleriin, joka Hankala sukupuoli -teoksessaan kirjoittaa sukupuolen todellisuuden luomisesta jatkuvalla esittämisellä, esimerkiksi sukupuolittuneilla maneereilla.

Muutama vuosi sitten Arikka kohtasi miehen, joka toivoi olevansa homoseksuaali. Hämmennyksen jälkeen heteroksi muuttumistaankin toivonut Arikka kysyi perusteluja. Keskustelu oli kuitenkin muuttanut hänen ajatteluaan: isoin ongelma ei olekaan homous - jonka voi halutessaan peittää - vaan miehen feminiinisyys, "joka näkyy sukupuolesta tai seksuaalisuudesta riippumatta aina ja kaikkialla". Kyse on "maskuliinisen potentiaalin hukkaamisesta". Arikka viittaa ranskalaisen Édouard Louisin teokseen Ei enää Eddy, ja tämän pohdintaan: "Pahinta ei ole se mitä on, vaan se miltä näyttää".

Lopuksi Arikka pohtii omaa mahdollista epätodellista kuvaa olla mies - mutta samalla hämmästelee sitä, että feminiininen pikkupoika saa aikuisen miehen ärsyyntymään.

Monet tunnetut henkilöt ovat solmineet yritysten kanssa markkinointisopimuksia: he antavat sovitusti kasvonsa, persoonansa ja medianäkyvyytensä kaupallisen yhteistyön kumppanille. Somevaikuttajat tienaavat elantoaan esittelemällä tai tuomalla esimerkiksi Instagram- tai Facebook-tilillään tai blogissaan esiin mainostavan toimijan palveluja ja tuotteita. Korvauksena yritys yleensä maksaa sovitun rahallisen korvauksen tai antaa esiteltävän tuotteen.

Yhä useampi ansaitsee jopa koko toimeentulonsa näin. Nykypäivänä somejulkkis tai somevaikuttaja on ammatti muiden joukossa. Saaduista tuloista tai eduista maksetaan verot. Monet pyörittävät blogiaan yrittäjinä, jotta tulonhankinta käy sekä maksajan että saajan osalta joustavasti, kuitenkin mahdollisimman vähin välikäsin.

Perjantaina Yle kirjoitti siitä, että Tämän kylän homopoika -blogista tunnetuksi tullut Eino Nurmisto mainostaa korkeakorkoista kulutusluottoa. Ei pikavippiä, mutta korkeakorkoista ns. järjestelylainaa, jonka ottamisen ideana on vanhojen pikavippien maksaminen pois yhdistämällä ne yhdeksi lainaksi. Nurmiston blogissa kulutusluottofirma tuo esiin ilmaista talouden hallinnan kurssiaan, sen sijaan että suoraan mainostettaisiin lainaa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV puolestaan on aiemmin puuttunut luotonantajien harhaanjohtavaan markkinointiin, jossa luotonanto on naamioitu juuri velkaneuvonnaksi tai lainan kilpailuttamiseksi. Luottoja markkinoidessa ei saa markkinoida esimerkiksi velkaneuvontaa.

Asiaan tuo lisäulottuvuutta se, että Nurmisto on Helsingissä ehdolla kevään kuntavaaleissa Vihreiden listalla. Vihreiden puoluesihteeri kuuli Nurmiston kulutusluottomainoksesta Ylen kerrottua siitä. Puoluesihteeri toteaa Nurmiston kanssa keskusteltuaan, että kyse on ehdokkaan periaatteiden mukaisesta yhteistyöstä, eikä näe syytä puuttua asiaan. Vihreät ei kiellä ehdokkailtaan kaupallisten yhteistöiden tekemistä, sillä se on ihmisten työtä ja elinkeino. Olennaista on toiminnan läpinäkyvyys. Ylen jutussa on käsitelty asiaa laajemminkin ja esillä on myös eri puolueiden näkemyksiä.

Somevaikuttaja ja esikuva

Nurmisto on alleviivannut tiettyyn vähemmistöön kuulumistaan ja tuotteistanut sitä. Hän on myös pyrkinyt eräänlaiseen roolimallin ja esikuvaan asemaan.

Alkuaan omien tuntemustensa anonyymiksi purkautumisväyläksi luotu Tämän kylän homopoika -blogi tuli tunnetuksi, tekijä kaapista ja toiminta kasvoi suorastaan tuotteeksi. Nurmisto alkoi aktiivisesti käyttää sosiaalisen median alustoja. Syksyllä 2019 julkaistiin Homopojan opas, jossa luvattiin vinkkejä kaapistatuloon ja näkökulmia miesten väliseen seksiin. Noihin aikoihin Nurmisto myös kutsui itseään kenties sarkastisesti valtakunnan ykköshomoksi.

Olematta tarkemmin perillä kulutusluottoa mainostavaan blogistin rahankäyttötavoista saa nyt esillä olevan kaupallisen yhteistyötoiminnan kuvituksesta ristiriitaisen mielikuvan. Vähänkin verkon meemimaailmaa ja ilmaisukeinoja tunteva hahmottaa kyllä itseironisen otteen oman rahankäytön suhteen, mutta toisaalta ostoskassit ja glamour-henkisyys voivat jonkun silmissä vaikuttaa kehotukselta toteuttaa materialistisia unelmiaan, mainostavan yrityksen palvelujen avulla.

Vastuullisuudesta puhuminen on aina hyvästä.

Emeritus arkkipiispa John Vikström käsitteli tammikuussa Kanava-lehden puheenvuorossa evankelis-luterilaisen kirkon avioliitto-ongelmaa. Teksti julkaistiin myös Suomen kuvalehdessä. Vikstyröm esittää ratkaisuja avioliittoasian hoitamiseksi. Vikström toimi arkkipiispana 1982–1998.

Emerituspiispa Eero Huovinen osallistuu keskusteluun, vastaamalla Suomen kuvalehdessä Vikströmille. Hänen näkökulmansa on miehen ja naisen avioliiton erityisluonne - ja huoli sen sivuuttamisesta. Helsingin piispana vuosina 1991-2010 toimineen Huovisen mukaan olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia. Hän viittaa ja vetoaa Raamatussa esitettyyn luomiskertomukseen sekä "kahden eri sukupuolen vastavuoroiseen perusrakenteeseen", jonka hän näkee pysyneen muuttumattomana.

Raamatun tekstien historialliseen syntyprosessiin on tässä tarpeetonta ottaa kantaa. Teologinen näkökulma toki luonnollisesti kuuluu kirkolliseen peitsentaittoon. Sen sijaan voi perustellusti pohtia emerituspiispan ymmärrystä hahmottaa avioliiton olemuksellista luonnetta ja rakenteellista erityislaatua osapuolten sukupuoleen katsomatta: avioliiton solmineet lupaavat pitää yhteisvastuullisesti toisistaan huolen.

Huovinenhan ei edes kytke - ainakaan suoraan - Raamattuun pohjaavaksi esittämäänsä avioliittokäsitystä lasten hankkimiseen ja maan täyttämiseen. Onko tuo ulottuvuus jäänyt pois vahingossa, tarkoituksella vai mistä syystä? Ja onko se merkityksellistä vai ei? Juuri lasten hankintaan eli lisääntymiseen on kuitenkin usein viitattu, kun avioliiton sukupuolirajausta on perusteltu.

Kun ihmisiä kuitenkin ajavat yhteen myötäsyntyiset syyt - uskonnollisesta näkökulmasta korkeampien voimien asettama tarkoitus ja luonnontieteellisestä näkökulmasta kumpuava käsitys suvullisen lisääntymisen sekä evoluution synnyttämistä syistä seurauksineen - niin onko oikeastaan mielekästä huolehtia tällä tavoin juuri miehen ja naisen avioliiton erityisluonteen sivuuttamisesta? Eikö liiton luonne ole lopulta olemassa ihan itseisarvonaan?

Mikäpä ei kiinnostaisi armeijan käyneitä enemmän kuin tarinat omista ja kavereiden inttikokemuksista. Nyt YLE on tilannut audio-ohjelmasarjan Inttistoorit, joka kuuntelulaskurin mukaan kiinnostaa valtavasti.

Ohjelma esitellään seuraavasti:

Inttistoorit-podcastissa juuri sinun inttitarinasi voi saada siivet! Yle Kioskin toimittaja ja reservin alikersantti Lloyd Libiso kokoaa yhteen kuulijoiden legendaarisimpia armeijakokemuksia viikoittain ilmestyvässä podcastissa.

Kaksi ensimmäistä jaksoa on ilmestynyt. Ne ovat riemastuttavia. Uusin jakso on otsikoitu:

Runkkareita ja seksiviestejä

. Heterojuttua. Tarinat on toimitettu sujuvasti ja aika roiseja. Oletan idean löytyneen Antti Holman Radio Sodoman tarinoista.

https://areena.yle.fi/audio/1-50725317

Sinne voisi tarjota myös tarinoita sattumuksista homomiehen ja lesbonaisen armeijakokemuksista.

Olen varusmiesvuosikertaa 1964. Silloin oltiin tiukasti kaapissa. Homouteen liittyvät asiat olivat joko ikäviä tai epämiellyttäviä. Pääsääntöisesti niistä ei puhuttu mitään. Muistan yhden tapauksen. Upseerikerholla joku kantahenkilökuntaan kuuluva oli aikamoisessa hiprakassa. Hän loihe lausumaan kaikkien kuultavaksi: "Kaikki homot pitäisi tappaa!" Eipä tullut mieleeni avata suutani aiheesta.

Olin siihen aikaan tarinankertojan maineessa. Minulla oli mittava varasto erilaisia kauhutarinoita, lähinnä kummituksiin, ufoihin ja mystisiin tapahtumiin liittyen. Kerroin niitä tupakavereilleni hiljaisuuden jälkeen. Joskus eläydyin tarinoihini niin, että kun ennen nukkumista olisi pitänyt käydä pitkän käytävän päässä keventämässä, en uskaltanutkaan.

Laulutaidoillaan some-julkkikseksi noussut oululainen vanhempi konstaapeli Petrus Schroderus on herättänyt keskustelua kuulumalla aborttia vastustavan kansalaisaloitteen vastuuhenkilöihin. Lokakuulle päivätyssä "Syntymättömien oikeus" -nimisessä kansalaisaloitteessa vaaditaan käytännössä täyskieltoa aborteille.

Vanhoillislestadiolaiseksi kääntyneen tenorin äänialassa laulavan poliisimiehen näkemykset pride-tapahtumistakin ovat ehtineet aiemmin herättää kummastusta.

- Oikeastaan tuo pride on niin noloa ja ylipäätään kaikki marssiminen jonkun aatteen takia. Armeijassa marssittiin kun oli pakko ja se kuuluu siihen. Nämä on huvittavia friikkisirkuksia jotka aiheuttavat myötähäpeää ja vitutusta siksi että osalla siitä porukasta ei ole minkään valtakunnan käytöstapoja ja käsitystä siveellisyydestä, on Schroderus kirjoittanut sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa.

Jokaisella on toki oikeus omiin mielipiteisiinsä ja käsityksiinsä. Toisaalta omien mielipiteidensä ja käsityksiensä ilmaiseminen laittaa ilmaisijansa sen mukaiseen valoon. Tässä tapauksessa samaiseen valoon päätyy myös poliisi instituutiona - sillä "The singing policeman" on ehditty ottaa eräänlaiseksi poliisin lemmikiksi.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa SDP sai vaalivoiton. Sen myötä muodostettiin hallitus, jossa sosiaalidemokraattien lisäksi ovat Keskusta, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Oppositioon jäivät Perussuomalaiset, Kokoomus, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt. Aluksi pääministerinä toimi Antti Rinne (sdp), mutta erinäisten vaiheiden myötä Sanna Marin (sdp) nousi pääministeriksi. Marin on kasvanut sateenkaariperheessä.

Toiveena oli, että translakiuudistus, kolmannen juridisen sukupuolen laillistaminen ja eräät sateenkaariperheiden asemaa parantavat muutokset toteutuisivat pikaisesti.

Puolessatoista vuodessa ei ole edelleenkään saatu konkreettisesti edistettyä noita asioita, vaikka translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmä sai osansa tehtyä jo noin vuosi sitten. Selitykseksi on viimeksi tarjottu koronapandemian aiheuttamia kiireitä. Samoin äitiyslain ja isyyslain yhdistävään vanhemmuuslakiin asetettiin suuria toiveita. Sateenkaariperheet ry:n mukaan kaikki sateenkaarijärjestöjen tavoitteet vanhempainlain sisältöön ovat kuitenkin vesittymässä.

Paine hallitusta kohtaan puuttuu?

Avioliittolakiuudistus hyväksyttiin loppuvuodesta 2014, jolloin Alexander Stubbin (kok) hallituksessa olivat Kokoomus, Sosiaalidemokraatit, RKP, Kristillisdemokraatit. Vihreät olivat tuolloin luopuneet hallitusyhteistyöstä - koska puolue ei voinut hyväksyä ydinvoimaluvan myöntämistä Fennovoimalle. Vuoden 2015 vaalien saattelemana valtaan noussut Juha Sipilän (kesk) johtama Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitus vei avioliittolakiuudistuksen edellyttämät liitännäislait läpi asianmukaisesti ennen lakiuudistuksen voimaantuloa 1.3.2017. Kalkkiviivoilla eduskunta vielä torjui yhdenvertaista avioliittolainsäädäntöä vastustaneen Aito avioliitto -aloitteen.

Avioliittolakiuudistus tuotiin eduskunnalle Tahdon 2013 -kansalaisaloitteena. Valiokunnat ja eduskunta käsittelivät sen huomattavan kansalaisyhteiskunnan paineen alaisena. Paine päättäjiä kohtaan oli tarpeen ja aiheellinen. Ja lopputulos toivottu. Translakihanke taas ei ole edennyt uudistukselle suopeimmiksi mahdollisiksi voimiksi arvioitujen poliittisten ryhmien vallassaolosta huolimatta. Kun hlbti-kysymyksiä on onnistuttu menestyksekkäästi edistämään oletetussa poliittisessa vastatuulessa, niin miksi sellainen ei onnistu myötätuulessa?

Eteneekö Suomessa juridinen hlbti-yhdenvertaisuus parhaiten oletetussa vastatuulessa? Ehkä hlbti-kansalaisaktivismi ei halua kovin voimakkaasti haastaa myötämieliseksi uskottuja voimia näiden ollessa vallan kahvassa.

Oppositiossa ollessaan myötämieliset voimat kuitenkin ilmaisivat halunsa edistää nyt jäissä olevia kysymyksiä. Toisaalta hlbti-kysymyksillä näkyvästi liputtavat Vihreät ja Vasemmistoliitto eivät ole tehneet hlbti-hankkeista kynnyskysymystä, vaan lähinnä toivoneet asioiden edistymistä. Äänekkyys aihepiirin suhteen on lopulta kasautunut harvoihin tällaisiin kysymyksiin profiloituihin hahmoihin.

Nykyinen pysähtyneisyyden aika on murrettava, vaikka joutuisi haastamaan poliittisina liittolaisina ajateltuja voimia.

Keskustelu taiteen moninaisuudesta käy vilkkaana niin muualla maailmassa kuin Suomessakin. Monissa puheenvuoroissa on sanottu, että erityisesti valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus ja mieheys ovat yliedustettuna kulttuuritarjonnassa. Näin myös Suomessa.

Toisaalta: eikö myös kulttuuritarjonta heijasta ympäristöään?

Suomessakin elää myös muita kuin valkoihoisia, heteroseksuaaleja miehiä. Aina on hyvä pohtia sitä, että nämä ovat esillä kulttuuritarjonnassa ja myös tekevät sitä. On tärkeää, että tarinassa moninaisuus tuodaan esiin, ja sen läsnäolo jopa tiivistetysti on perusteltua.

Esimerkiksi aiemmin syksyllä julkaistussa selvityksessä kerrottiin, että moninaisuus pääsee esiin suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa niukasti. Erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien roolit ovat usein lisäksi pienrooleja, kokonaisuuden suhteen vähemmän merkittäviä ja hahmot toisaalta vallitsevien stereotypioiden mukaisia. Tähän liittyen viihde- ja kulttuurialan palkintojen saamisessa moninaisuuden läsnäololla on tulevaisuudessa yhä suurempaa merkitystä.

Päälleliimattuna moninaisuus ei kuitenkaan ole uskottavaa.

Mutta kuka sitten voi käsitellä moninaisuuteen liittyviä teemoja? Johonkin kansanryhmään kuuluminen antaa luonnollisesit paremmat eväät tuoda esiin juuri sen ryhmän näkökulmaa. Toisaalta kunnollisella pohjatyön tekemisellä ja perehtymisellä on mahdollista sanoittaa jonkin ryhmän maailmaa erinomaisestikin - kenties jopa ryhmään kuuluvaa kattavammin, kun kokemus omasta ryhmästä ei aja tulkitsemaan omaa kokemusta koko ryhmää kattavaksi.

En lue kirjaa siksi, että tekijä tai esiintyjä kuuluu tai on kuulumatta johonkin vähemmistöön - on vaikkapa homoseksuaali. Lähestyn asiaa mieluummin sisällön kuin tekijän kautta. Luen kirjan, katson elokuvan tai kuuntelen musiikkia siksi, että voin arvella sen tarjoavan minulle elämyksen, uutta näkemystä ja uusia ajatuksia.

Yksi juonne keskustelussa on pohdinta siitä, voiko enemmistöön kuuluva esittää vähemmistöön kuuluvaa roolihahmoa - ja yksittäistapauksena myös, pitääkö vähemmistöön kuuluvan joutua esittämään enemmistöön kuuluvaa roolihahmoa. Esiintyjän ammattitaitoa on uskottava asettuminen toisiin nahkoihin. Tekijän osaamista on kyetä käsittelemään maailmaa muidenkin silmin.

Hyvä tarina ja sen uskottava esittäminen on lopultakin tärkeintä - oli kyse puhtaasti viihteestä tai kannan ilmaisemisesta. Taiteen tekijöiden ja tekemisen roolin korostuminen vie pahimmillaan voimaa itse taiteelta ja sen sanomalta.