Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Mä näin unta, jossa minä ja rakas oltiin erottu. Se oli jotenkin kamalan todentuntuinen ja aamulla oli vielä sekava olo. Päälimmäisenä jäi mieleen häpeä. Että en tuntenut niinkään surua erosta, kuin häpeää kertoa kaikille läheisille ihmisille, että olin epäonnistunut taas jossain, johon olin uskonut niin vahvasti ja jota olin puolustanut niin paljon.

Onneksi ero ei kuitenkaan ollut totta.

Päivien pidentyminen on alkanut vaikuttaa muhun, valosta saa paljon puhtia puuhastella kaikkea. Mä oon alkanut nikkaroida kaikenlaista, tehdä puutöitä. Tahtoisin oppia entisöimään huonekaluja, se olisi hyvä taito. Kaverin serkun autotallissa on meillä työpaja, jossa väkerretään kaikenlaista.

En vaan meinaa oikein keksiä, mitä tekisin. Me ei tarvita mitään kotiin. Mietin, pitäisikö mun tehdä jotain käytännöllistä pientä ja viedä niitä kierrätyskeskukseen tai lahjoittaa jonnekin. Onko kellään ideoita tai tietoa jostain sellaisesta projektista?

Mun elämääni tuli takaisin eräs muutama vuosi sitten kadotettu kaveri. Meillä oli vähän omituinen suhde silloin. En osaa selittää sitä sen tarkemmin.. mulle tuli omituinen olo hänen seurassaan ja alkamassa ollut kaveruus kuoli. Hän otti yhteyttä vielä muutamankin kerran, mutta me ei enää nähty.

Nyt hän oli saanut asiansa kuntoon. Hänellä on avovaimo ja hän on rakastunut, löytänyt oman lokeronsa seksuaalisten suuntautumisten kiemuroista. Hänellä on työpaikka ja muutenkin kaikki hyvin.

Hän kertoi olleensa itsensä kanssa aika eksyksissä silloin, kun me yritimme tutustua. Mä olin ensimmäinen homo, johon hän tutustui, ja hän rakastui. Siksi hän oli vähän outo. Toivon, että hän olisi sanonut jotain silloin. Ei hän ole ensimmäinen tuntemani nainen, joka alkaa löytää omaa homoseksuaalista puoltaan rakastumalla ensin homoon mieheen.

Hän sanoi tunteidensa olleen silloin niin vahvat ja niin sekavat, että mä tunnun hänelle läheiseltä, vaikka emme ehtineet silloin kunnolla tutustua. Jotenkin musta tuntui samalta nyt. Meidän tutustumisyritys oli silloin niin kömpelö ja omituinen, että se jäi vaivaamaan. Nyt kun sain sille selityksen, on parempi olla. Ja tottakai se lähentää. Mä sain olla osa kehitysvaihetta, joka oli hänelle niin merkityksellinen.

Rakas taas on yhä yhtä pahatapainen kuin ennenkin. :) Hiukan röyhkeä rakastettavalla tavalla, yhtä machoileva, homoileva ja äijäilevä, mielialan mukaan. Yhä yhtä särmikäs ja omapäinen viedäkseen jalat mun altani kuin ennenkin, ja kuitenkin niin varma, että voin luottaa. Rakas on ihannelöytö mun kaltaiselle kundille, joka rakastuu pahoihin poikiin. Siinä on säröjä ja särmiä, muttei mitään oikeaa pahaa. Ei edes sitoutumiskammoa.

Viimeaikoina oon viettänyt aika paljonkin aikaani Ranneliikkeen keskusteluissa. Tänään väsyin niihin ihan täysin. Taidan taas jättää sen puolen vähemmälle joksikin aikaa ja kirjoitella ajatukseni tänne, yksityiselle reviirille. :)

Elämisen monimutkaisuus on lahja.

Mä pidin itsestäni paljon enemmän silloin, kun olin täynnä kysymyksiä, vailla vastausta. Vastausten löytäminen vei viattomuuden.

Nyt oon alkanut ymmärtää, että vastaukset olivatkin liian monimutkaisia ymmärrettäviksi, ja saan katsella kaikkea ihmetellen taas.

Hän on keski-iän ylittänyt mies, mutta kuunnellessani häntä tulee mieleeni Demi-lehti ja kolmetoistavuotias tyttö.

Hän pitää teinipojista.

Onko hän vaarallinen vai minä tuomitseva, kun toisinaan tunnen inhoa hyväksymisen sijaan?

Ehkä hän on vähän lapsellinen. Ehkä hän tuntee olonsa onnelliseksi lapsellisessa seurassa. Ehkä ei ole hänen syynsä, ettei hän täytä aikuistumisen ihanteita. Ehkä häneltä jäi nuorena jotain elämättä.

Ehkä hän on kiero ja vaarallinen.

Miten toisen ihmisen persoona voi olla niin paljon vastoin ymmärrystäni, että minulle tulee likainen olo?

Pienimmäksi itsensä tuntee silloin, kun toisen kärsimykselle ei voi tehdä muuta kuin ottaa omakseen.

Meillä oli hauska uusivuosi. :) Oli jollain tavalla ihan samanlainen tunnelma kuin joskus murrosikäisenä, kun ekaa kertaa maisteltiin kotiviiniä kavereiden kanssa ulkona. Tuli nuori, villi ja vapaa olo. Oli kiva kietoa lapaskädet rakkaan kaulan ympäri ja pussata sinne jonnekin pipon ja kaulahuivin väliin, ja rakaskin maistui viinille, tuntui lämpimältä pakkasessa. Se vain harmitti, ettei ollut lunta. Olisin tahtonut tehdä lumienkeleitä.

Ilotulitukset oli kauniita.

Viikonloppuna vietettiin ystävän synttäreitä. Rakkaalla oli asioita hoidettavana ja se liittyi seuraan vasta jatkoilla. Me oltiin baarissa jo tuntia ennen rakkaan tuloa, ja siellä mun seuraani liittyi mies.

Kyllä minä kerroin, että olen naimisissa ja että rakas on tulossa, ja ettei mun uskollisuuteni ole kiinni siitä, saako rakas tietää. Se ei haitannut häntä, ja tunnin ajan annoin imarrella itseäni niin, etten muista milloin viimeksi. Olin ihana, oikea aarre. Ja kuinka onnellinen mies olisikaan, jos koskaan elämässään saisi kokea edes jonkun minun kaltaiseni.

Ehkä olen naiivi ja helppo, mutta ihailu uppoaa minuun kuin kuuma veitsi voihin. Siitä tulee ihan liikuttunut olo. Niinpä mä istuin tunnin verran tuolilla ja katselin miestä silmiin, kun se kertoi miten tavattoman ainutlaatuinen ja kaunis olen. Ja hetkeksi mulle tuli kaunis ja ainutlaatuinen olo. :) Pidin sitä kädestä ja annoin koskettaa vyötärölle.

Mies tiesi, että rakas tulee, eikä rakkaan tarvinnut kuin saapua, luoda kertova katse, ja mies oli poissa. En minä tosissani voisi imartelijaa ottaa, kyllä mä tiedän, että se on puhetta, ja ettei mikään voi perustua sille, että toinen istuu jalustalla ja toinen ihailee. Rakas kunnioittaa minua vertaisenaan, ja niin on hyvä. Mutta ei sitä haittaa, jos minä saan joskus olla ainutlaatuinen. Sinä yönä mun ainutlaatuisuuteni kääntyi rakkaan voitoksi.

Niin minäkin ajattelen, kun rakas etsii virikkeitä suhteen ulkopuolelta. Kohonnut itsetunto ja uudet tuulet ovat aina voittoa meille, eivät uhka.

En oikeastaan osaa sanoa, kuinka mustasukkainen olen. Rakas harvoin onnistuu ylittämään sitä rajaa, jossa loukkaantuisin. Kyllä minä tiedän, ettei kundien katselu kadulla tai virikkeellistyminen netissä ole asia, joka tulisi meidän väliin. Me katsellaan yhdessä.

Mutta mä tiedän ihan tarkkaan sen tyypin, johon rakas ihastuu. Sillä on tarkkaan rajattu maku, helposti tunnistettava. Enkä mä voi kiistää, etteikö se varmaan johtuisi kilpailuksi kokemisesta, että kaikki muut maailman nuoret, laihat, vaaleat pojat ovat minusta turhia olemassa, ja jollain tavalla aivan hirvittävän ärsyttäviä. Minusta ne voisivat kaikki muuttaa Honoluluun ja jäädä sinne. Minulle ei tulisi ikävä.

Rakastaminen on parasta maailmassa.

Muutamat mun ystävistäni huomauttelevat jatkuvasti, että mun tapani käyttää sanaa rakastaa sekä rakastamisesta niin kuin se yleensä määritellään että seksistä rakastavassa suhteessa on harhaanjohtava ja vaikeasti tulkittava. Siitä huolimatta kieltäydyn muuttamasta sanavalintojani. Kun puhun oman miehen rakastamisesta, tarkoitan rakastamista, eikä ulkopuolisille tarvi määritellä, millaisia rakastamisen keinoja on käytetty.

Mulle seksi on rakkautta.

Tiedän, ettei se ole sitä kaikille.

Minusta on rakkautta olla sanomatta koskaan "ei" toisen aloitteeseen. Ei voi olla epämiellyttävää rakastaa ihmistä jota rakastaa.

Seksi on toisen huomioon ottamista fyysisellä tasolla. Ei tarvi itse kokea tarvetta saada samaa huomiota, vaikka antaa sitä toiselle. Minusta kieltäytyminen rakastamisesta siksi, ettei ole sillä tuulella, kertoo estoisuudesta. Että seksi on jollain tavalla hyväksyttävää vain silloin, kun itsellä on halun luoma luvaton, peittävä naamio, ja jonka halun jälkeen ja halun ulkopuolella ollaan puhumatta aiheesta ja aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai kuin seksi olisi likaista, tuomittavaa tai epämiellyttävää silloin, kun oma halu ei ole peittämässä sen realistisuutta.

Useat ihmiset ovat yrittäneet kertoa minulle, etteivät seksi ja rakkaus ole sama asia. Minusta ne, joille se ei ole sama asia, jäävät jostain suuresta paitsi.

Rakastaminen on arkipäiväistä. Ei siitä tarvi tehdä isoa numeroa muuttamalla sen kuvaa sävyltään sellaiseksi, mitä se ei ole. Mä en välitä erotiikasta enkä pornosta. Musta ne eivät ole totta. Musta ne luovat tabuja, poistavat sitä arkisuutta, joka tekee seksistä luonnollisen asian. Se on iso asia, koska se on rakkautta ja koska se on osa meitä kaikkia. Ei siksi, että se olisi jotain erityisen ihmeellistä. Jotain erikoista. Tai tabu.

Sen ei tarvi olla ihmeellistä, kunhan se on aitoa. Ei vaadi halua, että voi olla henkisesti läsnä. Läsnäolo sen sijaan vaatii aitoa kohtaamista ja luottamusta. Katsoa silmiin missä tahansa tilanteessa. Lausua oma ja toisen nimi. Olla katoamatta aikuisviihdekuvien synnyttämään fantasiaan ja pysyä sinuna ja minuna tässä ja juuri nyt.

Kokonaisena ihmisenä.

Me oltiin eilen rakkaan kanssa viihteellä, ihan kahdestaan. En edes tiedä, milloin me ollaan viimeksi oltu baarissa kahdestaan, jos koskaan, kun kumpikaan meistä ei ole kovin viinaanmenevä, vaikka sitä juodaankin silloin kun juhlistetaan jotain ja muutkin juo.

Oltiin baarissa melkein loppuun asti ja sen jälkeen jatkettiin kotona. Sitäkään ei oo tehty koskaan ennen, mutta tilanne oli jotenkin ihan toinen kun oltiin alunperinkin ulkona kaksin, niin bileet ei loppuneetkaan kotiintuloon, kuten ennen.

Oli kamalan hauskaa, ainakin siihen saakka kun muistan. Ja mitä sen jälkeen tapahtuikaan, niin sillä ei ole niin väliä, kun kuitenkin oltiin jo kotona ja kaksin.

Aamulla oli huono olo, päivällä oli huono olo, illalla oli vielä huono olo.

Nyt alkaa helpottaa. Enkä mä - taaskaan - juo enää koskaan.

Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka juovat krapulaansa. Miten ne voi? Alkoholi on kaikkein yököttävin asia, joka silloin voi tulla edes mieleen. Musta ei taida olla alkoholistiksi, vaikka osaankin ylittää omat rajani melkein joka kerta.. eikä se taida enää johtua pelkästä harjoittelun puutteesta.

Mä syytän rakasta, se on kaiken pahan alku ja juuri. :)Aina se yllyttää. Ja mä tottelen, ihan vain pelkkää viattomuuttani, mitään pahaa aavistamatta.. :D (Vai miten se menikään, se vastuullisuusasia?)

Tänä vuonna joulukuusta puuttuu kokonaan joulun tuntu.

Ihmiset ovat toisilleen peili.

Jos peilistä katsoo vastaan ihan vieras ihminen, ei vika ole peilissä vaan siinä, mitä sen eteen tuodaan.

Ei ole kenenkään etu pitää itsestään yllä kuvaa, joka ei ole totta. Ei ole oma etu kuvitella olevansa tietynlainen, vaikka kaikki sanovat näkevänsä jotain ihan muuta. Jos viestii ihan eri asioita kuin yrittää ilmaista, voi ihan oikeasti pysähtyä miettimään, miltä minun tekoni näyttävät, miltä minun sanani kuulostavat. Ja myöntää olevansa juuri sellainen. Tai muuttaa tekoja ja muuttaa käytöstä ja todistaa olevansa se, joksi itsensä kokee.

Ei sisältä herkän ihmisen kannata pitää kovaa ulkokuorta. Siten tulee kohdelluksi kuin kohtelee muita, ja kovalla pinnalla saa herkkä sisin paljon enemmän kolhuja kuin olisi tarpeen. Kun paljastaa heikot kohtansa, on paljon todennäköisempää, että ihmiset opettelevat olemaan satuttamatta niitä kuin että joku käyttää tietoaan sinua vastaan.

Jos on omasta mielestään sarkastinen ja muiden mielestä ilkeä, voi olla varma olevansa väärässä. Jos on omasta mielestään flirttaileva ja toisten mielestä inhottavasti lähentelevä, voi kysyä itseltään, miksi antaa itselleen luvan toistuvasti ylittää muiden rajat. Jos on omasta mielestään herkkä ja muiden mielestä syyllistävä, voi miettiä, josko muutkin voivat olla herkkiä ja että se on yhtä tärkeää.

Onko sinulla maine, ja millainen se on? Älä väitä, että se on väärinymmärryksen tuote. Mikä on väärin ymmärretty, on väärin tehty.

Siinä on iso ero, onko ominaisuus oma, erottamaton osa persoonaa, johon muiden on sopeuduttava, vai onko kyse valinnoista, siitä miten kohtaa toiset ihmiset, mitä tekee, miten kohtelee.

Ei peileihin katsota siksi, että hukkuisi itseihailuun. Peiliin kurkistetaan, jotta näkee onko kaikki hyvin ja korjataan jos ei ole.

Tartu hetkeen.

Ikivanhoja viisauksia.

Druusi kirjoitti blogissaan tästä hetkestä iloitsemista ja sai mut miettimään samaa asiaa. Oman historiani takia mä vaan vierastan ihan hirveästi kaikkiea puhetta, joka vaikuttaa positiivisuusideologialle, vaikka tiedänkin, että siinä on paljon totta. Vierastan sitä kuitenkin niin paljon, että mä ajattelin asian toista puolta. Niitä negatiivisia asioita, ja hetkeen tarttumista silloin, kun menee huonosti.

Hetkeen on oikeus tarttua silloinkin, kun menee huonosti. Mä en tarkoita kaikesta valittamista, vaan ihan oikeita ongelmia. Suurimmat traumat ihmisille jää tapahtumista silloin, kun elää pitkään sekasorrossa, eikä ole aikaa tarttua hetkeen ja todeta voivansa tosi huonosti NYT, vaan on ajateltava sitä tulevaa ja miten siitä selviytyy. Hetket jäävät elämättä, joskus pitkältäkin ajalta ja myöhemmin ajateltuna ei oikein edes muista, mitä silloin teki ja mitä tapahtui. Eikä siitä pääse yli, niistä muistoista, joita ei kunnolla muista.

Niihin hetkiin on paljon, paljon vaikeampi palata jälkikäteen uudelleen todetakseen sen, mitä todella tapahtui.

Tästä hetkestä ei tarvi iloita, mutta sitä pitää kunnioittaa. Jokainen hetki on totta, vaikka se meneekin ohi ja katoaa. Se jättää silti jäljen.

Syy, miksi vierastan positiivisuuspuheita on siinä, että niin usein sillä mitätöidään oikeus elää tätä hetkeä. Ei aika paranna haavoja. Niitä parantavat ihan muut asiat, vaikka ne tarvivat aikaa vaikuttaakseen.

Mulle tulee mieleen vitsi, jonka martin kertoi jossain Ranneliikkeen keskustelussa. Siinä poika kertoo vanhemmilleen löytäneensä tyttöystävän, ja pojan vanhemmat reagoivat heterouteen torjuen.. Tuo voi olla ohimenevä vaihe, mieti vielä, ennen kuin ryhdyt mihinkään. Juuri niin kuin varmasti miljoona homoa on tässä maassa saanut kuulla ohjeekseen.

Miksi pitäisi odottaa tunteen ohimenoa, jos rakastan häntä nyt? Se, rakastanko häntä huomenna, on ihan toinen kysymys, eikä sitä voi tietää, eikä siihen vedoten voi jättää tätä hetkeä kokematta tai tunnetta elämättä.

Nuoria mitätöidään usein nuoruuden katoavaisuudella. "Kyllä sinäkin muutat mielesi, kun aikuistut." Entä sitten? Mä olen tätä mieltä nyt, ja kyllä se pitää ottaa huomioon, vaikka asiat voivatkin muuttua joskus.

Kaikkihan muuttuu. Ja kaikki katoaa.

Ja kaikki tunteet ovat hetkessä.

Tänään tulee täyteen vuosi blogin aloittamisesta. :) Verrattuna muihin vuosiin, on tapahtunut aika vähän. Siksi on ollutkin aikaa kirjoitella.. yhteensä sata kertaa. Eli suunnilleen kaksi kertaa viikossa. Lukukertoja on yhteensä 17691, eli pyöristettynä 177 kappaletta per yksi kirjoitus. Ja 48 lukukertaa joka päivä. Kommentteja on 395, eli yksi jokaiselle päivälle ja toisille kaksi, ja pyöreästi neljä yhtä bloggausta kohti.

Osa kommenteista ja lukukerroista on omia, mutta ei puhuta siitä nyt. Minä en ainakaan puhu, hymyilen vaan tyytyväisenä kun saavutin salaisen haaveeni, päästä luetuimpien blogien listan sijalle kymmenen ennen nousemista aktiivisimpien kirjoittajien listalle lainkaan.

Kyllä mä tiedän, että on hölmöä asettaa tavoitteita, joiden toteutumiseen ei voi vaikuttaa. Tiedän senkin, että on hölmöä vertailla. Jotenkin vaan ajatus sitä, että ollakseni yhtä hyvä kuin muut, mun pitää tehdä vähän enemmän, on niin syvällä minussa ettei järkeily ylety sinne asti. Kannatan edelleen listojen poistamista Ranneliikkeestä. Ne eivät oikeasti mittaa mitään muuta kuin stressitasoani.

Kirjoittelu on ihan hauskaa, ja aion jatkaa samaan tahtiin, pari kertaa viikossa aina kun tekee mieli sanoa jotain. Toistaiseksi sanomista on vielä.