Mä pidän tosi paljon ihmisistä. Musta on kurjaa olla yksin, toisten kanssa on aina parempi.
Musta on kivaa kävellä ruuhkassa. Musta on kivaa, kun joutuu seisomaan ratikassa, koska penkeillä istuu toisia ihmisiä. Musta on kiva jonottaa, että joku toinen pääsee ensin.
Musta on kivaa tulla kotiin, ja rakkaan kenkiä on telineessä sekaisin mun kenkien kanssa, ja sen takkeja on naulakossa. Ja keittiön pöydällä on tyhjä lasi, ja mä tiedän, että tässä se on ollut ja juonut. Toinen ihminen.
Mulla on kevättä rinnassa, housuissa ja kaikissa paikoissa. :) Tänään näin kesän ensimmäiset perhoset, kaksi keltaista ja yhden ruskean, jolla oli valkoista siipien reunoissa niin että näytti kuin se olisi ollut pitsiä tai jotain. :)
Leskenlehtiä ja sinivuokkoja oon nähnyt jo aiemmin, tänään jo valkovuokkojakin ja jotain sinisiä ja violetteja kukkia. En tiedä niiden nimiä.
On ollut lämmintä ja aurinkoista, vähän tuulista, mutta se on vaan hyvä. Tuuli kuivaa märän maan.
Rakkaan huulet on ihan vastustamattomat, mun tekee mieli pussailla koko ajan.
Televison Tanssi jos osaat -kilpailu alkaa olla lopussa, mä pidän peukkuja pystyssä Travisille ja toivon että se voittaa. :)
Mun omat varpaat ja polvet on toipuneet viimeisimmästä telomisesta ja leikkauksesta ja viiletän taas siellä täällä niin kuin ennenkin.
Hyvää kevättä kaikille!
Mun täytyy tunnustaa, etten ole erityisen huumorintajuinen. Mä hymyilen ja nauran kyllä aika paljon, sillä vakavamietteisyydestäni huolimatta oon ihan valoisa ihminen. Hymyjen ja naurujen syyt vain harvoin ovat huvittuneisuudessa, ne ovat ilossa tai yhteyden tunteessa.
En edes muista, milloin olisin ollut jostakin huvittunut.
Tykkään nauraa ihmisten kanssa, mutta en ihmisille. Vahingoniloa en löydä itsestäni ollenkaan, siihen olen aivan liian empaattinen. Tv:n ja elokuvien huumorista yllättävän iso osa perustuu siihen, että jotakuta sattuu, joku nolataan tai jollekin nauretaan. Se saa mut poikkeuksetta tuntemaan surua, enkä ymmärrä miksi kukaan voi nauraa.
Kyllä mä tiedän, ettei nauru ole ilkeyden merkki, mutta sille se silti musta aina tuntuu.
Mua naurattaa iloiset asiat. Pienet, arkiset tilanteet, joissa on jotain hellyyttävää. Eikä paljon mikään muu sitten nauratakaan.
Vakavamietteinen. Niin se vain on.
Ministereitä koskevat tekstiviestikohut ovat musta niin käsittämätön asia, että siitä on ihan pakko purkautua blogiin. Muuten sanon rumasti seuraavalle ihmiselle, joka kauhistelee viestejä. Ja kaikille, jotka ovat niitä käyneet lukemassa ja sitä kautta kannattamassa niiden julkaisua. Se on yksiselitteisesti väärin. Todella väärin.
Eduskunnassa istuu ihan oikeista rikoksista tuomittuja ihmisiä ja joku jaksaa kauhistella jonkun miehen viestejä omalle tyttöystävälleen? Eikö ihmisellä saa olla normaalia elämää, jos hänen työhönsä liittyy julkisuutta? Saako Hollywood-näyttelijä käydä vessassa? Saako elää normaalisti jos on hyvä laulamaan? Onko mahdollista olla kiinnostunut politiikasta ja silti tahtoa aikuisen ihmisen seksielämä?
Kenelläkään ei ole oikeutta kommentoida sellaisia yksityisiä asioita, joihin ei ole heidän mielipidettään kysytty. Ette te niitä ihmisiä omista, vaikka tietäisittekin niistä jotain mitä ei pitäisi. Ensin tirkistellään ja työnnetään oma nenä toisen yksityisiin asioihin, ja sitten kauhistellaan sitä mitä on nähty. Se on pahinta mahdollista tekopyhyyttä.
Tekstiviestien kauhistelemisen sijaan yhden jos toisenkin pitäisi olla peilin edessä istumassa ja miettimässä, että millainen ihminen minä oikein olen, kun olen ottanut oikeudekseni katsella jotain näin yksityistä. Mitä henkilökohtaisempaan on tunkeuduttu, sen suurempi pitäisi häpeän olla.
En ymmärrä!
Tästä on ollut niin paljon joka paikassa, että pidemmälle en pystynyt purkausta pidättämään. Tässä se nyt tuli.
Helpotti.
Hitaasti hämärtyvät illat ovat seksikkäitä. Tekee mieli suudella ulkona pitkään, ja mennä pusikkoon.
Huomenna silkkiturkki pääsee kokeilemaan metsästyskoiran elämää. Me mennään metsään harjoittelemaan jäljestystä, tai oikeastaan kokeilemaan, jos silkkiturkilla olisi siihen viettiä. Tänään käytiin tekemässä jälki, vetämässä vereen kastettua sientä narussa pitkin maita ja mantuja.
Toivottavasti kukaan ei käy sotkemassa sitä yön aikana.
Päivässä ehtii niin paljon enemmän nyt kun illat ovat pidentyneet ja kesäaika alkanut. :)
Pikkusisko lähti takaisin varavanhempien luo. Tulevaisuussuunnitelma on vielä auki, mutta sen verran on päätetty, että sisko tulee meille, kun pienokainen syntyy. Asuvat ainakin niin kauan, kun sisko imettää. Ja sitten katsotaan, mikä on tilanne. Jos vauvan päähoitovastuu jäisi meille, ja sisko pääsisi takaisin kouluun. Tulisi kun haluaa. Tai hakisi vauvan, kun haluaa. Siksi ajaksi kun jaksaa. Ja toisi sitten takaisin.
Jos sisko malttaa pientä jättää. Emmekä me voi vielä edes yhtään tietää, kuinka vaativa pieni hänestä tulee.
Se on aika outo ajatus, vaikka onkin itsestäänselvyys, että vauva on ihan oikea ihminen. Että ei ole olennaista "kumpi" hän on, tai onko terve, vaan Kuka hän on.
Musta tuntuu, että olen jo rakastunut. :) <3
Totuus on subjektiivista. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Ihminen on niin rajallisten aistihavaintojen orja, kaikesta hienosta tekniikasta huolimatta, ettei todellisuus aukene ihmiselle tutkien.
Se ei tarkoita sitä, etteikö aistittavia asioita voitaisi hahmottaa tarkastikin, ja on paljon ihmisiä, joiden mielestä muulla ei ole väliäkään.
Sitten on meitä hurahtaneita, jotka olemme ihan oma lukumme.
Akateemisilla aloilla arvioiden mä olen enemmän humanisti kuin kovien tieteiden kannattaja, vaikka fysiikka onkin kiehtovaa. Tosin ne fysiikan kiehtovat asiat ovat varsin filosofiapainotteisia, ideoita, joiden olemisen mahdollisuutta on laskettu, väännetty ja käännetty, kunnes siitä tulee teoria, vallitseva tai jo ohitettu, uudelleen laskettu, paranneltu.
Mä tahtoisin olla se, joka saa kehittää niitä ideoita ja uusia totuuksia, joita sitten lähdetään metsästämään, muiden voimin, ja sillä välin minä saisin kehitellä jo seuraavaa teoriaa.
Ajattelu on kiinnostavaa, mutta sillä ei saa aikaiseksi muuta kuin filosofiaa.
Tosin mä oon tehnyt päätöksen olla olematta akateeminen ollenkaan. Kokisin vääräksi mennä kehittämään itseäni, kun samaan aikaan on olemassa ihmisiä joita voisin auttaa, ja joiden auttamiseen mulla on kutsumus.
Itseäni voin kehittää iltaisin ja viikonloppuisin.
Mun lempikotityöni on vaatteiden silittäminen. :) Se pitää ehdottomasti tehdä taustamusiikin tahtiin ja samalla tanssahdellen, raahata silityslauta jonnekin keskeiselle paikalle ja hoitaa samalla sosiaalisia suhteita.
Jostain kumman syystä mulle tulee silittämisestä se sama tuntu, kun on tupa täynnä vieraita, siideripullo pöydänreunalla ja ollaan lähdössä ulos.
Rakkaasta on tullut neiti. Se oli äijäilevä ja machoileva niin pitkään, että mä ajattelin sen vain kasvaneen siihen suuntaan vanhemmiten, mutta nyt meillä puhaltaa uusia tuulia. Rakas on löytänyt ihan ensimmäisen naispuolisen oikean-ystävänsä ja tänään mä yllätin ne kasvonaamioissa kylppäristä. Koirakin rakkaan piti saada trimmata itse, vaikka alakerran pojat on sen aiemmin tehneet paremmalla kokemuksella.
Rakas on aina vähän omanlaisensa välittämättä muista, ja juuri se on siinä niin hurmaavaa. Ja mikäpä siinä. On mukavaa elää ihmisen kanssa, joka tuo vaihtelua ilman, että sitä pitää järjestää. :)
Musta on hyvin sanottu, että vanhemmat eivät kasvata lapsia, vaan tulevia aikuisia. En usko, että vanhempien on hyvä suojata lasta pettymyksiltä. Elämä on sellaista kun se on, kyllä te kaikki tiedätte. Kenenkään etua ei palvele se, ettei lapsi saa tilaisuutta oppia selviytymään suruista, menetyksistä, virheistä ja tuskasta.
Aikuisen tehtävä ei ole suojata lasta elämältä, vaan olla lähellä kun suru on käynyt.
Mä tunnen itseni alistetuksi, kun joudun puolustamaan sellaista asiaa, jonka luulin olevan kaikille selvä. Ei mun blogini nimessä lue Suuria ajatuksia siksi, että kuvittelisin olevani kovin suuri ajattelija muiden silmissä. Ne ajatukset ovat Suuria minulle.
Mua ahdistaa itsen mitätöinti. On raskasta olla sellaisen itseään halventavan ihmisen kanssa, jonka seurassa oma sosiaalinen rooli on koko ajan vain pönkittää toisen heikkoa itsetuntoa. On raskasta olla sellaisen ihmisen kanssa, joka kaiken aikaa kerjää huomiota haukkumalla itseään.
Jos on paha olla, se pitää sanoa ääneen ja puhutaan sitten siitä. On väärin kaataa paha olonsa toisen hartioille ja olla kuin ei olisi sitä tehnytkään, kuin kyse olisi vain sarkasmista, vitsistä. Toivon rehellisyyttä muilta ja tahdon olla itsekin rehellinen.
Siksi en aio muuttaa blogini nimeä muotoon "ei-musta-kukaan-voi-välittää-ja-muutenkin-tää-on-tyhmä-päiväkirja". Kaikki, jotka kirjoittavat tänne julkisesti. pitävät elämäänsä ja ajatuksiaan niin suurina, että ne kannattaa julkaista.
Muka-vaatimattomuus on ruma ja läpinäkyvä vale.
Tekee hyvää olla eri mieltä olevien ihmisten ympäröimänä. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin aktiiviset ajattelijat, jotka pönkittävät toinen toistensa mietteitä ja luulevat olevansa oikeassa.