Ihmiset ovat toisilleen peili.
Jos peilistä katsoo vastaan ihan vieras ihminen, ei vika ole peilissä vaan siinä, mitä sen eteen tuodaan.
Ei ole kenenkään etu pitää itsestään yllä kuvaa, joka ei ole totta. Ei ole oma etu kuvitella olevansa tietynlainen, vaikka kaikki sanovat näkevänsä jotain ihan muuta. Jos viestii ihan eri asioita kuin yrittää ilmaista, voi ihan oikeasti pysähtyä miettimään, miltä minun tekoni näyttävät, miltä minun sanani kuulostavat. Ja myöntää olevansa juuri sellainen. Tai muuttaa tekoja ja muuttaa käytöstä ja todistaa olevansa se, joksi itsensä kokee.
Ei sisältä herkän ihmisen kannata pitää kovaa ulkokuorta. Siten tulee kohdelluksi kuin kohtelee muita, ja kovalla pinnalla saa herkkä sisin paljon enemmän kolhuja kuin olisi tarpeen. Kun paljastaa heikot kohtansa, on paljon todennäköisempää, että ihmiset opettelevat olemaan satuttamatta niitä kuin että joku käyttää tietoaan sinua vastaan.
Jos on omasta mielestään sarkastinen ja muiden mielestä ilkeä, voi olla varma olevansa väärässä. Jos on omasta mielestään flirttaileva ja toisten mielestä inhottavasti lähentelevä, voi kysyä itseltään, miksi antaa itselleen luvan toistuvasti ylittää muiden rajat. Jos on omasta mielestään herkkä ja muiden mielestä syyllistävä, voi miettiä, josko muutkin voivat olla herkkiä ja että se on yhtä tärkeää.
Onko sinulla maine, ja millainen se on? Älä väitä, että se on väärinymmärryksen tuote. Mikä on väärin ymmärretty, on väärin tehty.
Siinä on iso ero, onko ominaisuus oma, erottamaton osa persoonaa, johon muiden on sopeuduttava, vai onko kyse valinnoista, siitä miten kohtaa toiset ihmiset, mitä tekee, miten kohtelee.
Ei peileihin katsota siksi, että hukkuisi itseihailuun. Peiliin kurkistetaan, jotta näkee onko kaikki hyvin ja korjataan jos ei ole.
3 kommenttia
stellagrrrl
4.12.2007 19:45
olen samaa mieltä siitä, että toiset ovat meille peili. emme voi ymmärtää itseämme vain tarkkailemalla sitä, mitä pidämme itsenämme, vaan tulemme itseksemme siinä vuorovaikutuksessa, joka meillä on muihin. säännönmukaiset ristiriitaisuudet kertovat monissa tapauksissa asioista, joita emme halua nähdä.
en kuitenkaan tiedä siitä, onko peili välttämättä julma. tulisiko minun lukea sinua niin, ettei väärinkäsityksille ole juurikaan sijaa? se, miten muut näkevät sinut, ON se, mitä sinä tosiasiassa olet?
koska läheisin suhteeni peilaamiseen on tietysti kokemukseni minusta ja se, miten minuun reagoidaan ja mitä minun kerrotaan olevan, olen aina pitänyt juuri noita ristiriitaisuuksia äärimmäisen mielenkiintoisina eikä välttämättä ollenkaan niin yksioikoisina kuin kirjoituksestasi voisi kuvitella. minua esimerkiksi pidetään itsevarmana, poikkeuksellisen sosiaalisena ja avoimena, mutta oma kokemukseni on päinvastainen ja tunnistan epävarmuuksiani ja sosiaalisia hankaluuksiani usein. myös monet piirteet, jotka ovat toiselle jotain (jonkun mielestä sosiaalinen papatukseni on viihdyttävää) eivät välttämättä ole sitä toiselle (toisen mielestä sama höpötys on ärsyttävää), ja siksikin on vaikeaa muodostaa kuva itsestä palautteen kautta.
tietysti on paikkoja, joiden taakse piiloudumme: vetoaminen vitseihin, kun loukkaa toista, on heikkoutta, johon varmasti joskus syyllistymme. kai sitä pitäisi pyrkiä pois tuollaisesta heikkoudesta, mutta aina se ei ole helppoa.
kesäpoika
16.12.2007 02:06
En mä osaa määritellä rajoja. Eroa on ainakin siinä, onko kyseessä asia, joka on ihmisen oma vai asia joka on olemassa vain suhteessa muihin.
"Muiden pitää hyväksyä minut sellaisena kuin olen" on yleisesti väärinkäytetty lause. Sitä tuntuvat käyttävät juuri ne, jotka ovat niin paljon "omia itsejään" että vievät muilta tilan olla mitään, eivätkä ne, jotka ovat antaneet muille tilaa niin, että ovat kadottaneet sen, mitä ovat ja joita varten lauseen oivallus on olemassa.
stellagrrrl
16.12.2007 11:10
en voisi paljon enempää olla samaa mieltä tuosta viimeisestä havainnostasi: tuo "tällainen minä olen, deal with it" kommentti toimii useimmiten juuri noin.