Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Mä oon viime aikoina saanut niin paljon positiivista palautetta blogikirjoittamisesta, että vaikka se tuntuu tosi, tosi, mukavalta, niin jotenkin ihan pelottaa aloittaa seuraavaa tekstiä. Tuntuu, että odotetaanko siltä nyt jotain ihan tiettyä asiaa ja onnistunko mä siinä, vaikka tiedänhän mä, että itselleni kuitenkin tavallaan kirjoitan, enkä "kaupallisuuden" vuoksi..

Jotkut toiset kirjoittajat ovat arvostelleetkin joitain kirjoittajia, nimiltä mainitsematta, siitä, että tavoitteena kirjoittamiselle olisi vain korkeat lukijamäärät ja paljon kommentteja.. Siihen en osaa oikein sanoa mitään. Osaan kirjoittaa vaan omalla tavallani, enkä osaa sitä muuttaa sen kaupallisemmaksi tai vähemmän kaupalliseksi tietentahtoen, puhumattakaan siitä, että osaisin kirjoittaessani jollain tapaa varmistaa tulevien kommenttien määrän. En minä osaa. Mutta kyllä mä ilahdun siitä, että näitä luetaan ja kommenteista erityisesti. Jos johonkin kirjoitukseen ei tule yhtään kommenttia, niin heti nousee mieleen epäilys, olikohan siinä jotain vikaa..

Omiin tilastotietoihini oon oikein tyytyväinen, kiitos vaan kaikille. :) Ennen tämän kyseisen tekstin aloittamista mulla oli kirjoituksia tehtynä tasan 80kappaletta. Lukukertoja on 14220 ja kommentteja 302. Mä oon päätellyt että vakituisia lukijoita on suunnilleen sata, koska ekana päivänä uusi teksti käydään lukemassa yleensä aika tarkkaan sen sata kertaa. Seuraavana päivänä lukijoita käy välillä vaan parikymmentä, välillä paljon enemmän. Mietin, että se johtuisi siitä, että jos kirjoituksesta tykättiin, niin samat lukijat voi käydä katsomassa montakin kertaa. Mäkin käyn muiden blogeja lukemassa juuri niin, eka heti kun huomaan uuden julkaistun ja sitten uudelleen myöhemmin jos se oli erityisen puhutteleva jostain syystä. :) ..Sellaista seurantaa oon harjoittanut viime aikoina.. Rakas on meillä muuten kyllä innokkaampi tilaston seuraaja, vaikka ei se enää olekaan niin jännää kuin ihan alussa oli.

Huomaan laiminlyöneeni täällä ns. normaalista elämästä kertomista aika paljon koko kesän ajan. Vaikka blogia aloittaessa sanoinkin, että tämän ei ole tarkoitus olla kalenteri, jonne laitan ylös kaikki menoni, niin sitten kun välillä kuitenkin laitan, se saa mun elämän näyttämään ihan siltä, kuin ei tapahtuisi mitään muuta, kuin se, joka on jostain syystä päätynyt tänne.

Tässä siis tiivistelmä: Mä olin kiertueella koko kesäkuun, ympäri Suomea mentiin monella eri paikkakunnalla ja käytiin Italiassakin. Heinäkuussa olin kesätöissä studioavustajana. Elokuun alun olin lomalla, ja nyt koulu on taas alkanut. Mun polvi ei vieläkään oo kunnossa rasitusvamman takia ja oon treenaillut aika varovasti, niin vieläkin tuntuu elämä puoliksi lomailulta.

Kaikki on meillä ihan hyvin. :) Ystävillä ja tuttavilla on ollut dramaattisia eroja ja riitoja ja rakastumisia, sairastumisia, läheisten menettämistä, läheisyyden löytämistä ja muuta sellaista, mitä aina ja kaikkialla elämässä tapaa olla. Kirjoittelen taas, kun jotain tapahtuu tai tulee jokin ajatus, joka on hauska saada ylös jonnekin. :)

Metrossa mun viereeni istahtaa mies. Se haisee kuselta ja on likainen ja ryysyinen ja mä mietin, miltä mahtaa näyttää maailma sellaisen ihmisen silmin, joka on menettänyt kiinnostuksen itseensä noin syvällä tasolla.

Onko hän väsynyt? Eikö hän osaa yhtään rakastaa itseään? Rakastaako hän ketään muuta?

Mä istun siinä, tukka ojennuksessa, hampaat pestynä, rakkaan valitsemaa dödöä kainalossa, puhtaassa, valkoisessa paidassani ja farkkujen alla on silitetyt kalsarit. Niin paljon olen itseäni rakastanut sinä aamuna.

Toisinkin voisi olla.

Entä mitä tapahtuu sitten, kun joku ei osaa rakastaa itseään, mutta välittää kuitenkin vielä, ei ole luovuttanut kaikesta?

Vaihdetaan hiusten väriä, muutetaan kehon painoa, poistetaan ihokarvat, tehdään korkeilla kengillä lisää pituutta, väritetään meikeillä osia kasvoista sieltä täältä, niin, että lopputulos näyttäisi mahdollisimman paljon siltä, miltä ihminen meikin alla toivoisi näyttävänsä. Jollei se vielä saa ihmistä rakastamaan itseään, täytyy muutoksista tehdä radikaalimpia, lisätä vähän silikonia huuliin, ja rintaan, kohottaa poskipäitä, peittää rypyt silmäkulmasta, jotta kukaan ei tietäisi, kuinka vanha ja kuinka paljon kokenut ihminen muutosten alla on. Silloin hän voi olla tyytyväinen ulkonäköönsä ja iloinen siitä. Mutta oppiko hän sen, mitä kaikella sillä yritti, oppiko rakastamaan itseään?

Enpä usko. Hän oppi varmasti rakastamaan muutoksiaan ja kaikkia niitä kemikaaleja, joilla peittää alleen aidon, alastoman itsensä.

Rakkauden löytäminen on vaikeaa, jos sitä saavuttelee fyysisten asioiden kautta. Silloinkin, kun haluaa oppia rakastamaan itseään.

Aboa lähetti mulle joskus kauan sitten haasteen, jossa kysyi kommentteja muiden ranneliikeläisten blogeista. En oo siihen vastannut, mutta en unohtanutkaan. Haaste vaan tuntui niin vaikealta, että oon siirtänyt siihen vastaamista monta kertaa, vaikka se on ollut usein mielessä.

Mä päätin kuitenkin vastata nyt. Ja kuten Aboa sanoi, ei tarkoitus oo perustaa mitään keskenäisen kehun kerhoa, vaan vain kertoa ajatuksia, joita nousee mieleen. Tässä on mun ajatuksiani muiden kirjoituksista ja sitä kautta kuvasta, joka kirjoittajista on syntynyt:

Martin. Mä tunnen jonkinlaista yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta martinin kanssa, vaikken osaa kertoa miksi. Varmaan se johtuu yhteisestä uskonnollisesta vakaumuksesta, vaikka me puhutaankin asioista aivan eri kielellä. Martinin bloggaukset on kiinnostavia, vaikka välillä multa menee pitkään, että ne avautuvat. Jotkut eivät avaudu ollenkaan.

Tom Dooley. Tom Dooleyn blogi on seksuaalinen sellaisella tavalla, jonka tunnen omakseni. En osaa tätäkään perustella sen paremmin. En tarkoita tällä mitään kovin konkreettista, vaan jotain, mikä kytee rivien väleissä. (Tai mahdollisesti vain mun omassa mielessäni.)

Mika. Mä pidän Mikan tavasta kirjoittaa. Mä pidän siitä, että Mika vierastaa tunteellisuutta ja hengellisyyttä sellaisella jotenkin miehelle tyypillisellä tavalla. Mä pidin kovasti Mikan kirjoituksesta rakkaudesta, jonka hän poisti. Se oli hieno juuri siksi, että se osui kirjoittajaansa liian syvälle.

Druusi. Druusi kirjoittaa paljon työasioista. Ja mä odotan, koska hän alkaa kertoa Oman Elämänsä Miehistä, ja ajatuksistaan Isoista Asioista, joita ajatuksia hänellä selvästi on, vaikka ei niitä juuri kerro.

Sleepygay. Mun lempikohtani Uneliaan homppelin päiväkirjaa on se, jossa sleepygay sanoi viikonloppunsa olleen seksuaalisesti tyydyttävä. :) Tää seikka kertonee enemmän minusta kuin hänestä.. :D Musta vaan on kiva nähdä ihmiset ilman tiettyä häveliäisyyden muuria.. Ja sekin on lempikohtia, jossa sleepygay suuttui, vaikka mulle menikin herne syvälle jonnekin, minne audinko ei paista, kun mut ymmärrettiin väärin. Miksikö se oli niin hienoa? En tiedä. Kun uskovainen, kukkien hoitoa, leipomista ja lukemista harrastava kirjastonhoitaja näyttää hampaansa ja ärähtää, siinä on jotain hyvin aitoa. :)
Ei sillä, että noissa asioissa olisi jotain vikaa, ne vaan omalla tavallaan kertoo, että ihmisellä on varmaan aika pitkä pinna, eikä yleensä taipumusta räiskäytellä negatiivisia tunteitaan miten sattuu.. Oonhan mäkin uskis ja tykkään lukea. :)

Mä toivon, ettei kukaan loukkaantunut mun analyyseistäni. Siksi oon lykännyt haasteeseen vastaamista näin pitkään, on vaikea antaa palautetta ihmisille, jotka eivät ole sitä pyytäneet. Älkää lynkatko minua omissa kommenteissanne.. Ettehän?

Lähetän haasteen eteenpäin sleepygaylle ja martinille. :)

Mulla on taas uusi teoria.. Tai oikeastaan se on vain hajanainen pätkä ajatusta, enkä oikein vielä tiedä, miten saisin sen parhaiten kerrottua. Näkökulmia on niin monia, että on vaikea päättää, mistä kulmasta lähteä liikkeelle tullakseen parhaiten ymmärretyksi.

Mä aloitan vaikka biologiasta. Eläimistä. Eläimistä, jotka lisääntyvät parittelemalla.

Mä en usko, että eläimet tietävät, miten ne lisääntyvät. Niillä on viettejä ja vaistoja ja hormoneja, jotka ohjaa niiden toimintaa sellaiseen suuntaan, mikä on lajin kannalta edullista, mutta eläin itse ei tiedä niin monimutkaisista prosesseista mitään. Se ei ajattele, se vain toimii tarpeidensa mukaan tietämättä miten ja miksi tarpeita syntyy. Toisinaan niitä ei kiinnosta paritella, mutta toisinaan siihen tulee tarve, ja silloin eläin toimii parhaansa mukaan päästäkseen tyydyttämään halunsa. Se ei tiedä millaisesta tarpeentyydytysmenetelmästä poikasia syntyy. Se toimii vain saadakseen seksiä. Jos menetelmä oli sopiva ja kumppani oikea, se saattaa saada jälkeläisiä.

Mä en epäile sitä, etteivätkö seksuaaliset tarpeet olisi syntyneet eri lajeihin siksi, että vahva tarve saada toteuttaa seksuaalisuuttaan turvaa lajin menestymisen. Mä en epäile sitäkään, etteikö nälän- ja janontunteet olisi olemassa turvaamassa yksilön selviytymistä. Sitä minä epäilen, ja vahvasti, että yksikään eläin parittelisi tietoisesti lisääntyäkseen tai että eläin söisi turvatakseen ravinteiden tarpeensa. Kyllä se syö vain siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on nälkä.

Jos ihminen olisi täysin luonnollinen, meillä asiat olisivat samoin. Mutta me emme ole enää luonnollisia, me tiedämme liikaa. Me tiedämme, miten lisääntyminen tapahtuu. Se on johtanut paljoon pahaan.

Olipa kerran Aatami ja Eeva ja salaisen tiedon omenapuu, josta ei saanut syödä. He söivät kuitenkin. Äkkiä seksuaalisuudesta oli tullut jotain likaista. Aatami ja Eeva joutuivat ulos paratiisista.

Jos ihmisellä ei olisi olemassa tietoa siitä, miten lisääntyminen tapahtuu, me kaikki olisimme samalla viivalla joutuen tunnustamaan sen tosiasian, että seksi on tarve, ja että sitä harrastellaan silkasta tarpeentyydyttämisen pakosta. Jos me emme tietäisi, miten ihminen lisääntyy, ei kukaan voisi piiloutua lisääntymisen tekopyhyyden taakse suojellen omaa oikeuttaan tarpeisiinsa ja tuomiten sen toisilta. Jos me emme tietäisi, miten ihminen lisääntyy, ei olisi vaikeita kysymyksiä masturboinnista, ehkäisystä, abortista, homoista ja homojen nautinnonhalun syntisyydestä.

Tarve seksuaalisuuteen voi olla olemassa lisääntymisen takia, mutta ei kukaan tahdo seksiä lisääntyäkseen. Ihminen tahtoo seksiä, koska tahtoo seksiä, ja lisääntyminen tapahtuu tarpeen sivutuotteena, jos hyvin käy. Niin se on tarkoitettu.

En osaa sanoa, onko homous virhe vai onko sillä jokin biologinen tarkoitus. Se ei oikeastaan ole edes tärkeä kysymys. Tärkeää on se, että homoutta ja homoja tarpeita todistettavasti on, eikä sitä voida ilmiönä kieltää. Ei ole tärkeää tietää miksi joidenkin suuntautuminen kohdistuu samaan ja toisten vastakkaiseen sukupuoleen, niin vain on. Se ei tee henkilön seksuaalisuudesta yhtään sen luonnollisempaa tai luonnottomampaa, koska seksuaalisuus on perustarve, selkeästi olemassa itsenäisenä ilmiönä riippumatta siitä, onko ihminen lisääntymiskykyinen vai ei.

"Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen./ Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: 'Missä sinä olet?' Mies vastasi: 'Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti ja siksi piilouduin.' Herra Jumala kysyi: 'Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta kielsin sinua syömästä?' "

Paratiisissa häpeää ja tuomitsevuutta tai seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollia ei ollut. Tarve kontrolloida syntyi perisynnin seurauksena. Eivätkö ahdasmieliset fundamentalistit ole lukeneet Raamattuaan alusta asti?

Tieto lisää tuskaa.

Kaisaniemenkadun kulmassa on pankki, jonka ikkunassa on kieltotarra. Tarrassa on murtovarkaan kuva ja rasti päällä.

Miksiköhän muut firmat eivät oo keksineet yhtä helppoa tapaa vähentää rikollisuutta? :D Kieltäisivät sen!

Kieltomerkki saa huvittavuudessaan mut hyvälle tuulelle joka kerta, kun kuljen pankin ohi. Aika monet pienet asiat saa hyvälle tuulelle. Vaikka se, että pari päivää sitten mulla alkoi kesäloma ja se jatkuu koulun alkuun asti.

Kesä- ja heinäkuu meni ahertaessa. Miten ihmeessä ne menivätkin ohi näin nopeasti..? Vaikka mä olen kyllä ihan valmis syksyn tuloon, raikkaaseen, kuulaaseen ilmaan, sateeseen ja sen tarjoamaan mahdollisuuteen jäädä sisälle, pimeneviin iltoihin, ensilumen odotukseen.

Tervetuloa syksy! :)

Minä pidän syksystä. Syksy on kaiken alkamisen aikaa. Koulut alkavat taas, harrastukset jatkuvat, elämän rytmi palaa kesän hössötyksen jälkeen uomiinsa.

Kesän vapaus on niin ihanaa juuri siksi koska se on rajallista.

Ei raha ihmisten maailmaa oikeasti pyöritä, vaan sosiaaliset taidot. Ja sodat syttyvät niiden puutteesta, sillä väkivalta alkaa siinä, missä keinot vaikuttaa muilla tavoin loppuvat, ja raha ja valta menevät sinne, missä on luotu parhaat suhteet.