Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Näytetään bloggaukset elokuulta 2008.
Edellinen

Hikipedia

Mä oon lukenut Hikipediasta useita uskontoartikkeleita ja nauranut vatsani kipeäksi. Samaa suosittelen kaikille, joita poliittinen epäkorrektius ei haittaa.

Tässä pieni lainaus:
"Kristinuskolla tarkoitetaan laajalle levinnyttä uskomusta, jonka mukaan epäkuollut juutalaiszombi, joka oli oma isänsä, tekee sinut onnelliseksi ja ikuisesti eläväksi, jos et ole itseesi tyytyväinen vaan kadut monia tekojasi, syöt symbolisesti kosmisen juutalaiszombin lihaa ja juot tämän verta sekä telepaattisesti kerrot hänelle, että hän on sinun herrasi ja mestarisi ja että olet hänen orjansa. Kristinuskon mukaan näin toimimalla sielusi pelastuu synnistä, joka on olemassa siksi että kylkiluunainen vakuuttui valheista, jotka puhuva käärme kertoi taikapuusta. Pelastus tapahtuu vain, koska Jumala uhrasi julmasti ja verisesti poikansa joka oli Hän itse, jotta voisi muuttaa tilannetta jonka oli itse säätänyt ja korjata rikoksen, jonka kohteena Hän oli itse.

Loogisuutensa vuoksi kristinusko on maailman laajimmalle levinnyt uskonto. Sen rauhan ja rakkauden sanomaa, jonka symbolina on antiikkinen kidutusväline, kannatetaan miltei kaikkialla maailmassa."

:D Mä oon aina kuvitellut, etten osaa nauraa itselleni, mutta nyt huomasin osaavani.

Enää ei oo yhtä masentunut olo.


Typistetty

Oon kirjoittanut parikin blogia ja sitten poistanut ne. Sitten kirjoittanut monta uutta lähettämättä niitä, ja pyyhinyt kaiken pois.

Mun kirjoitustapani on niin paatoksellinen, että jotenkin kaikki kuulostaa jälkeenpäin luettuna ihan erilaiselta kuin mitä tarkoitin kirjoittaessa sitä.

Mulle tulee mieleen kirja Häräntappoase. Se, kun siinä Allu kirjoittaa Kertulle kirjettä riidan jälkeen. Eri tyylein, eri sanoin, saadakseen riidan sovittua. Monen yrityksen jälkeen lopullisessa kirjeessä lukee vain: Mä tykkään sun hampaista.

Tää mun blogin kirjoittaminen tänään oli vähän samanlainen prosessi. Jäljelle jäi neljä asiaa.
1. Varasin lääkäriajan.
2. Lähden huomenna Tukholmaan.
3. Oon syönyt paljon turkinpippureita.
4. Mua oudoksuttaa se, jos ihminen käyttää itsestään hellittelynimiä.

Ei mulla muuta.


Look

En muista sanatarkasti, miten se sanonta menee. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.. ?? Jotenkin niin. Mä sovelsin vähän samaa kaavaa masentuneeseen olooni. Jos kerran on pakko olla paha mieli, niin mä teen siitä sitten harrastuksen.

En mä sitä ihan tarkoituksella kyllä tehnyt, en ainakaan aluksi. Eilen aamulla vaan kävelin peilin eteen, enkä näyttänyt tarpeeksi siltä, miltä sisällä tuntuu. Aikani laitoin tukkaa, mutta ei se jotenkin riittänyt. Sitten vedin kajalilla silmien ympäri mustat rinkulat.

Kaivoin kaapista rakkaan mustan paidan, mulla ei oo mitään mustia vaatteita, ja omalta puolelta rockeimmat farkut ja niittivyön ja ranteisiinkin niittiremmit. Kilisevää ketjua ja kaikkein kovinta kopinaa pitävät kengät.

Siinä samalla tajusin, miksi jotkut haluavat olla erilaisia kuin muut. Se on sitä, kun tahtoo tulla nähdyksi, muttei tahdo olla aktiivisesti sosiaalinen. Sille mustakin tuntuu. Katsokaa, minä voin huonosti! Enkä jaksa olla kiva.

Ennen uloslähtöä mä homouduin vähän, vedin gansterihattuni päähän ja panin huulet törölle. Vapise Helsinki.

Illalla huomasin kulkeneeni kulmat kurtussa koko päivän, kun päätä alkoi särkeä.

Mun tekisi mieli olla outsider. Katsella ja olla rauhassa. Mutta kun en oikeasti oo yhtään sellainen, tutut ihmiset tökkivät mua ja kysyvät, mikä on. Stockalla joku tyttö, jonka oon tavannut joskus baarissa, halusi tulla halaamaan. Käveltiin yhtä matkaa kotiinpäin ja annoin sille kuitenkin numeroni.

En jaksaisi olla seurallinen seurallisella tavalla, mutta sellaisten ihmisten keskellä, jotka jaksaa ymmärtää.


Kadonnut kulttuuri

Mä aloitin blogin kirjoittamisen kahdesta syystä. Ensiksi kirjoittamisen takia, musta alkoi tuntua hienolta ajatus, että olisi oma nettilokero, jonne voi laittaa mitä haluaa juuri silloin kun haluaa, sitä mukaa kun asioita miettii, ja että joku toinen ihminen vielä voisi olla niistä kiinnostunut. :)

Toinen syy oli Ranneliikkeen blogiyhteisön yhteisöllisyys. Aloin lukea toisten blogeja muistaakseni kuukautta ennen kun itse aloitin. Ja silloin luinkin paljon. Ihastuin kerralla. Siihen että oli joukko ihmisiä, ennestään tuntemattomia, joille kasvoi kokonainen persoonallisuus ja elämä mun mielessäni. Ja mä tykkäsin siitä, miten kaikki tuntuivat seuraavan kaikkien kirjoitusta ja tykkäävän toisistaan.

Jotkut ovat lahjakkaampia kirjoittajia kuin toiset, muttei mitään kahden kerroksen väkeä ollut huomattavissa. Missäs muualla taitojaan olisikaan niin hyvä harjoitella kuin blogissa, varsinkaan kun ympäristö on kannustava ja suostuu ymmärtämään tarkoituksen epäselvienkin selitysten, kirjoitusvirheiden takana.

Se oli varmaan yksi syy, miksi otin toisen bloggaajan rumat sanat silloin jokin aika sitten niin raskaasti. Se oli maan pinnalle pudotus kuvitelmasta, että yhteisö olisi olemassa yhä, että kaikki haluaisivat kuulua siihen. Että kannustus olisi yhä tärkeää. Enkä mä itsekään ole tehnyt parastani yhteisön pysymisen eteen. En oo edes tervehtinyt kaikkia uusia bloggaajia. En oo enää lukenut kaikkia blogeja.

Niitä on niin paljon.

Joko meitä on niin paljon, että yhteisöksi ajattelu on idealismia ja johtaa korkeintaan sisäpiireihin?


Pelastussuunnitelma

Suru, pelko, ahdistus.. Ne ovat kaikki tunteita, eläviä, muuttuvia, aitoja.

Masennus ei oo tunne. Masennus on sitä, kun tunne puuttuu ja on kuollut olo. Se on sitä, kun ei ole mitään syytä. Mihinkään.

Ehkä tää on vaihe. Tai ehkä se on odottanut nurkan takana jo pitkään ja puhkesi muhun nyt. Ei se niin kummallista olisi, ihan loogista kaikin puolin. Että se tulisi juuri nyt, kun on niin paljon takana, ja nyt tulossa iso elämänmuutos. Stressi sekin, vaikka olisikin odotettu ja iloinen muutos.

Ajatukset siitä, että mä olenkin rikki, kun lapsi syntyy, antavat perspektiiviä omalle katkeruudelle omasta lapsuudesta. Sille katkeruudelle, jonka tietää vääräksi, mutta josta on niin vaikea luopua. Se, että saa selityksiä asioille myöhemmin, ei kuitenkaan koskaan poista sitä, mitä on kokenut.

En mä tahdo tulla siksi, jota oon oppinut halveksimaan eniten, jolle tahdon saada olla vihainen vielä monta kertaa. Enkä tahdo halveksia itseäni. Siihen en aio sortua.

Ja sitten huomaan, että sorrun juuri siihen, mihin ei saa.

"Luovu syyllisyydestä." Tee, minkä pystyt. Älä esitä pystyväsi enempään. Riittää, että on rehellinen. Se on vain sairaus, ei riittämättömyyttä. Ja sairas mä osaan olla.

Lasta voi pitää sylissä ja kokea rakkautta, vaikka muu olisi kuinka tyhjää.

Eikö niin?

Toivottavasti koko olo on viikon kuluttua ohi. Masennus vain kuuluu historiani takia pahimpiin pelkoihini. Sitä helpottaa vähän kun tekee suunnitelmia, kuinka sitten toimin, jos se onkin nyt tässä.


Syysmasennus

Ei nukuta. Luen Ranneliikettä ja syön turkinpippureita. Koira nukkuu varpaitteni päällä, rakas nukkuu sängyssä. Selkä päin, peitto lantiolla, kädet niin kaukana toisistaan kuin ylettävät. Mun puolella sänkyä on lakanat mytyssä ja peitto solmussa jalkopäässä. Kävin siinä pyörimässä, mutta oli liian kuuma ja liikaa ajatuksia.

Ei sellaisia innostuneita ajatuksia, joista voisi kirjoittaa. Ajatuksia vain. Sikin sokin sekaisin.

Viime päivinä on ollut vähän masentunut olo. Tuntuu, ettei haluta nousta ylös aamuisin, ei jaksa aloittaa uutta päivää. Ei tahdo jäädä sänkyynkään. Harmittaa, kun kesä meni ohi ilman kesää. On ikävä lukioon. Kavereita siellä. Ja ilmapiiriä. Vaikka olikin pitkiä päiviä ja viikonloppuja ja iltoja koulussa.

Mä aina ikävöin kaikkea. Mitä tahansa tuttua, sellaistakin, josta en pidä.

Ei tee mieli sänkyyn eikä mieli valvoa. Ei tee mieli tehdä mitään. Mun olo on pysähtynyt samalla tavalla kuin elämä pysähtyi, kun yhtäkkiä onkin taas syksy ja ihmiset katosivat sisälle, töihin ja kouluihin. Katosin minäkin. Tänä vuonna jokin vain tuntuu jääneen kesken.


Älä koskaan ikinä muutu

Kaveri toivoi, että en muuttuisi kun lapsi tulee.

En luvannut.

Ei voi luvata, etteikö elämän tärkeysjärjestys selkeytyisi entisestään ja se näkyisi kaikessa. Tai ettei se voisi vieraannuttaa minua niistä ihmisistä, jotka eivät uutta järjestystä ymmärrä. Lähentää niihin, jotka ymmärtävät.

Lapsen kanssa eläminen on ihan oma maailmansa. En olisi tiennyt, kuinka paljon vastauksia koulukuntakysymyksiin ja tietoa tarvitaan, kun tahtoo vaikka hankkia lapselle kestovaippoja. Me juteltiin kummitytön äidin kanssa kolme tuntia aiheesta, ennen kun rakas viimein sai kaiken selväksi ja painoi enteriä tilaukseen.

Kyllä mä tiedän, etteivät parikymppiset homot kundit keskimäärin hihku innosta vauvojen perään. Jos niiden viehätystä ei tajua, niin ei kai sille mitään voi.

Jos näkee lapsen rääkyvänä, vaivalloisena velvollisuutena.

En tiedä miten läheinen edes voin olla ihmisen kanssa, joka näkee lapseni niin.

Sisko on edelleen vauvan äiti ja ykköshuoltaja, emmekä me tiedä, kuinka paljon se meitä sitoo. Ehkä mikään ei muutu kovin paljoa, ehkä kaikki muuttuu. Ehkä lapsi on sopeutuvainen ja nukkuu hyvin missä vain, ehkä hän on herkkäuninen ja kärsii vatsakivuista, tarvii paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta.

Vähintä, mitä voin omilta läheisiltä pyytää on ymmärtää, ettei vauva sitä tee ilkeyttään, jos on vaikea. Ja ymmärtää, että empatia niitä vaikeuksia kohtaan on suurempaa kuin oma halu olla yhteisessä leffaillassa tai päiväpiknikillä.

Ymmärtää, että minä olen yhä se sama, vaikka elämä vaihtaisikin suuntaa.


Vierekkäin

Oltiin tuttavapariskunnan luona syömässä. Jäi jotenkin paha mieli.

Ihmiset eivät varmasti itse tajua, mille nalkuttaminen ja huomauttelu kuulostaa vieraiden edessä, eivätkä sitä tekevät varmaan tajua sitäkään, mille sen täytyy tuntua sen kohteesta.

Mä en oo koskaan ymmärtänyt sitä, että toinen tahtoo päättää, mitä vaatteita toisella on päällään. Vaikka olisi erilainen maku, tai parempi tyylitaju tai parempi tilannetaju, niin miksi, miksi ihmeessä toisen pitää elää sen mukaan? Miksei se saa päättää itse? Miksi kukaan häpeäisi oman kumppanin vaatetusta? Sehän on erillinen ihminen. Vaikka sen vaatteet olisivat kuinka rumat, se on erillinen ihminen. Erillinen, niin kuin kuka tahansa vieraskin. Eihän niidenkään puolesta hävetä.

Mä en pidä tuttuuden myötä ihmissuhteisiin hiipivästä hallinnasta. Siitä, että erilisyyden ymmärtämisen rajat hämärtyvät, sillä sitä seuraavat epärealistiset odotukset ja kunnioituksen puute. Et sinä vieraallekaan sanoisi, että mitä se nyt noin teki, miten se nyt tuollainen on, miten se nyt muka tuota mieltä on, sehän on aivan tyhmää.

Tai toivon, ettet sanoisi.

Miksi niin sitten sanotaan niin usein juuri sille, jota pitäisi rakastaa?

Monesti taitaa käydä niin, että niin kauan kun toiseen ajattelee vasta tutustuvansa, toisen mietteitä kuuntelee ja ne hyväksyy osaksi häntä. Tietää, että hän on lakannut olemasta hän ja tullut toiseksi puoleksi minua, kun kaikkeen hänen sanomaansa alkaa suhtautua kuin sen pitäisi olla meidän mietteemme, minun hyväksymäni. Meidän vaatteemme, minun hyväksymäni. Meidän tilannetajumme.

Kun me lakkaa olemasta kaksi erillistä ihmistä yhdestä, on kadottanut paitsi toisen, myös itsensä.

Tilasto:

Blogin nimi Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia
Uusin Bloggaus 11.08.2008, 14:42:20
Kommentointi sallittu
Julkinen Blogi kyllä
Bloggauksia 170 kpl
Kuvia 0 kpl
Videoita 0 kpl
Audioita 0 kpl
Blogia luettu 30100 kertaa
Kommentteja 651 kpl


Opeteltavaksi

Ole kärsivällinen - Älä painosta
Aito ymmärrys syntyy tunteissa, eivätkä ne käänny heti.

Ole nöyrä - Älä esitä kaikkitietävää
Ei ole olemassa vääriä kokemuksia.

Ole luotettava - Älä suhtaudu tuomitsevasti
Ei tarvitse ymmärtää asiaa ymmärtääkseen, mille tärkeys tuntuu.

Ole vahva - Älä provosoidu
Ettet tule ohjailluksi.

Sano, mitä tarkoitat - Älä vihjaile
Tai ymmärtämättä jääminen on itse aiheuttamasi.

Ole avoin - Älä piiloudu
Jotta kantaisit täyden vastuusi.


Uskonpuutetta

Demokratia kuulostaa nopeasti selitettynä hienolta, tasa-arvoiselta ja kaikki huomioivalta. Mutta eikö juuri demokratiassa päätöksiä tehdä mutu-pohjalta, äänestetä sitä, mitä on markkinoitu parhaiten, monien asiasta välittämättömien ja siitä mitään tietämättömien ihmisten kertoillessa omia mielipiteitään? Demokratiassa, aivan samoin kuin diktatuurissa ratkaisee mielipide, eikä fakta.

Homot ovat pitkään olleet demokratian uhreja.

Edellinen