Blogin nimi Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia
Uusin Bloggaus 06.06.2011, 22:12:10
Kommentointi sallittu
Julkinen Blogi kyllä
Bloggauksia 237 kpl
Kuvia 0 kpl
Videoita 0 kpl
Audioita 0 kpl
Blogia luettu 50003 kertaa
Kommentteja 1169 kpl
Se tekee yli 200 lukukertaa ja keskimäärin n.5kommenttia per kirjoitus. Häkellyttävää, näin pienessä yhteisössä tunnen tulevani nähdyksi hyvin.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Rakas, poika ja minä olimme poissa maasta viisi kuukautta. Sinä aikana täällä on ehtinyt tapahtua paljon. Meillekin ehti tapahtua paljon. Nyt on kestettävä paljon uutta sopeutumista monella eri saralla.
Jyrkin muutos tapahtui mun rakkaalle Häirikölleni. Hän on rakastunut, ei enää tulisesti minuun, kuten vuosia ja vuosia, vaan hänellä on oikea ihmissuhde. Molemminpuolinen, aito rakkaussuhde.
Sitä mä oon hänelle toivonutkin ja sen hän ansaitsee. Minusta hän heitti hukkaan monta nuoruusvuottaan roikkuessaan minussa pakkomielteisen riippuvaisella tavalla, jota en siksi osannutkaan tulkita oikeaksi Rakkaudeksi, vaan sellaiseksi kasvuvaiheeksi, joka hänen oli jostain syystä käytävä ja jonka kohteeksi minä jostain syystä valikoiduin.
Mun on pitänyt käydä läpi niitä samanlaisia omituisia, pakkomielteisiä kasvukausia päästäkseni irti menneestä ja tavallaan koen ymmärtäväni häntä hyvin.
Valehtelisin jos väittäisin, ettei hänen huomionsa, ajoittaisesta häiritsevästä luonteestaan riippumatta, imarrellut mua suuresti. Vaikka älyllisesti mun on ollut helppo erottaa oma todellinen minuuteni hänen ihannekuvastaan joka kieltäytyi särkymästä, tunnetasolla se ei ole ollut yhtä helppoa. Enkä mä voi kieltää käyttäneeni hänen pakkomielteisyyttään hyväkseni kaivatessani seksuaalista huomiota vaikeisiin aikoihin, vaikka mä tiesin sen ruokkivan hänen kuvitelmiaan ja olevan hänelle lopulta haitaksi.
Vaikeaa on se, että hänkin on vihdoin herännyt näkemään oman todellisuutensa. Ja minut. Sen, etten mä olekan niin ihmeellisen ihana vaan ihan tavallinen ja monin tavoin viallinen, ja sen, että vaikka mä kielsin ja ajoin pois, myös käytin hyväkseni ja ruokin.
Ei hän oikeastaan ole suoraan vihainen. Ehkä hän ymmärtää mun puoleni tarinaa myös vajavuutena, nyt kun vihdoin näkee niitä minussa. Ja tiedän, että tämäkin vaihe pitää käydä läpi, jotta side lopulta todella katkeaa ja hän siirtyy eteenpäin siitä jostain, jota ei oikeastaan edes ollut.
Silti, niin helppoa kuin se onkin ymmärtää, on vaikea jaksaa hänen uutta tarvettaan tuoda esille mun heikkouksiani. Erityisesti mun heikkouksia verrattuna hänen uuteen kumppaniinsa. Mä ymmärrän jos hän kaiken nöyrän anelunsa jälkeen tuntee itsensä mun nöyryyttämäkseni ja tahtoo tasoittaa välit. Silti se tuntuu epäreilulta, sillä en mä ole koskaan osallistunut kilpailuun hänen kumppaniaan vastaan tai pyytänyt, saati nauttinut hänen siitä alttiudestaan, jonka tunnistin epäterveeksi.
Tämä vaihe menee varmaan ohi, toivottavasti pian. Mä toivon, että hänen halunsa pitää minut yhä elämässään ei johdu vain tarpeesta kasata itsetuntoaan edessäni ja kustannuksellani, vaan siitä, että pyrkimys välien tasa-arvoistamiseen on aito. Onko se sitä? Luulen, että hän toimii niin tunteensa varassa ettei itsekään tiedä.
On helppo ymmärtää, että diileri tekee narkomaanille karhunpalveluksen antaessaan hänelle sitä, mitä hän eniten tahtoo. Mutta eikö ole kuitenkin vain inhimillistä taipua tahtoon niin paljon kuin voi, silloin kun riippuvuuden kohteena on oma huomiosi?