• kesäpoika

Viihteen jälkeen

Me oltiin eilen rakkaan kanssa viihteellä, ihan kahdestaan. En edes tiedä, milloin me ollaan viimeksi oltu baarissa kahdestaan, jos koskaan, kun kumpikaan meistä ei ole kovin viinaanmenevä, vaikka sitä juodaankin silloin kun juhlistetaan jotain ja muutkin juo.

Oltiin baarissa melkein loppuun asti ja sen jälkeen jatkettiin kotona. Sitäkään ei oo tehty koskaan ennen, mutta tilanne oli jotenkin ihan toinen kun oltiin alunperinkin ulkona kaksin, niin bileet ei loppuneetkaan kotiintuloon, kuten ennen.

Oli kamalan hauskaa, ainakin siihen saakka kun muistan. Ja mitä sen jälkeen tapahtuikaan, niin sillä ei ole niin väliä, kun kuitenkin oltiin jo kotona ja kaksin.

Aamulla oli huono olo, päivällä oli huono olo, illalla oli vielä huono olo.

Nyt alkaa helpottaa. Enkä mä - taaskaan - juo enää koskaan.

Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka juovat krapulaansa. Miten ne voi? Alkoholi on kaikkein yököttävin asia, joka silloin voi tulla edes mieleen. Musta ei taida olla alkoholistiksi, vaikka osaankin ylittää omat rajani melkein joka kerta.. eikä se taida enää johtua pelkästä harjoittelun puutteesta.

Mä syytän rakasta, se on kaiken pahan alku ja juuri. :)Aina se yllyttää. Ja mä tottelen, ihan vain pelkkää viattomuuttani, mitään pahaa aavistamatta.. :D (Vai miten se menikään, se vastuullisuusasia?)

Tänä vuonna joulukuusta puuttuu kokonaan joulun tuntu.

4 kommenttia

sleepygay

16.12.2007 19:14

Ihanaa, että muillakin on se. Siis, että ei tunnu joululta. Mulla on ihan sama homma. Vaikka on jouluvaloja ja vaikka mitä härdeliä, niin se tunne puuttuu silti. Outoa.

Me ei olla mitenkään viinaan meneviä. En ole koskaan ollut edes humalassa. Joskus juodaan viiniä tai siideriä, mutta ei koskaan liikaa. Ei vaan kiinnostaa viettää iltoja örveltämällä täyskännissä.

audinkopoika

16.12.2007 22:21

Ei joulu tunnu joululta jos ei oo lunta :(
Itse en kyllä edes hommaa joulukuusta, enkä kämppää sisusta mitenkään jouluiseksi kynttilää lukuun ottamatta. Sen pistän parvekkeelle palamaan.
En ole vuosiin viettänyt joulua, kylläkin joulupäivänä tai sen jälkeisenä päivänä käynyt äitini luona syömässä. Se on sellainen vuosittainen tapahtuma.

Vermillion

17.12.2007 01:52

Joo ei voi väittää et ois hirvee joulufiilis, vielä kun täällä palloilen. Jenkeillä on ihan törkeet joulukoristelut joka paikassa. Macys's pisti hopeanväriset muovikuuset näytteille jo syyskuussa... Ehkä suomessa sitten jahka aatonaattona herään ja leivon piparit yms. on eri fiilis. Ehkä.

Ja toi krapulan "korjaaminen" on mulle kans ihan vieras idea. En pysty juomaan mitään, hyvä kun vettä saan janooni juotua. Nesteet ällöttää. Ensin pitää syödä krapularuoka. Suomessa kebab, italiassa Piadina, jenkeissä burger tai burrito. Haha.

Tosin yleensä yritän juoda tarpeeksi nesteitä illan aikana että vältän krapulan kokonaan ja nukkumaan mennessäni otan buranan...

cloudberry

20.12.2007 15:34

Tänään paisto aurinko niin keväisesti, tiaiset laulo ja tiet oli märät. Tuntu aivan pääsiäiseltä...(= Mutta joulu on lopulta tunnejuttu. Pääasia, että olis mukavia ja rentoja päiviä ja vähän lomailua(=

Eli lepposaa joulua kaikille!