Helmikuun vaihteessa

Mä näin unta, jossa minä ja rakas oltiin erottu. Se oli jotenkin kamalan todentuntuinen ja aamulla oli vielä sekava olo. Päälimmäisenä jäi mieleen häpeä. Että en tuntenut niinkään surua erosta, kuin häpeää kertoa kaikille läheisille ihmisille, että olin epäonnistunut taas jossain, johon olin uskonut niin vahvasti ja jota olin puolustanut niin paljon.

Onneksi ero ei kuitenkaan ollut totta.

Päivien pidentyminen on alkanut vaikuttaa muhun, valosta saa paljon puhtia puuhastella kaikkea. Mä oon alkanut nikkaroida kaikenlaista, tehdä puutöitä. Tahtoisin oppia entisöimään huonekaluja, se olisi hyvä taito. Kaverin serkun autotallissa on meillä työpaja, jossa väkerretään kaikenlaista.

En vaan meinaa oikein keksiä, mitä tekisin. Me ei tarvita mitään kotiin. Mietin, pitäisikö mun tehdä jotain käytännöllistä pientä ja viedä niitä kierrätyskeskukseen tai lahjoittaa jonnekin. Onko kellään ideoita tai tietoa jostain sellaisesta projektista?

Mun elämääni tuli takaisin eräs muutama vuosi sitten kadotettu kaveri. Meillä oli vähän omituinen suhde silloin. En osaa selittää sitä sen tarkemmin.. mulle tuli omituinen olo hänen seurassaan ja alkamassa ollut kaveruus kuoli. Hän otti yhteyttä vielä muutamankin kerran, mutta me ei enää nähty.

Nyt hän oli saanut asiansa kuntoon. Hänellä on avovaimo ja hän on rakastunut, löytänyt oman lokeronsa seksuaalisten suuntautumisten kiemuroista. Hänellä on työpaikka ja muutenkin kaikki hyvin.

Hän kertoi olleensa itsensä kanssa aika eksyksissä silloin, kun me yritimme tutustua. Mä olin ensimmäinen homo, johon hän tutustui, ja hän rakastui. Siksi hän oli vähän outo. Toivon, että hän olisi sanonut jotain silloin. Ei hän ole ensimmäinen tuntemani nainen, joka alkaa löytää omaa homoseksuaalista puoltaan rakastumalla ensin homoon mieheen.

Hän sanoi tunteidensa olleen silloin niin vahvat ja niin sekavat, että mä tunnun hänelle läheiseltä, vaikka emme ehtineet silloin kunnolla tutustua. Jotenkin musta tuntui samalta nyt. Meidän tutustumisyritys oli silloin niin kömpelö ja omituinen, että se jäi vaivaamaan. Nyt kun sain sille selityksen, on parempi olla. Ja tottakai se lähentää. Mä sain olla osa kehitysvaihetta, joka oli hänelle niin merkityksellinen.

Rakas taas on yhä yhtä pahatapainen kuin ennenkin. :) Hiukan röyhkeä rakastettavalla tavalla, yhtä machoileva, homoileva ja äijäilevä, mielialan mukaan. Yhä yhtä särmikäs ja omapäinen viedäkseen jalat mun altani kuin ennenkin, ja kuitenkin niin varma, että voin luottaa. Rakas on ihannelöytö mun kaltaiselle kundille, joka rakastuu pahoihin poikiin. Siinä on säröjä ja särmiä, muttei mitään oikeaa pahaa. Ei edes sitoutumiskammoa.

Viimeaikoina oon viettänyt aika paljonkin aikaani Ranneliikkeen keskusteluissa. Tänään väsyin niihin ihan täysin. Taidan taas jättää sen puolen vähemmälle joksikin aikaa ja kirjoitella ajatukseni tänne, yksityiselle reviirille. :)