Eilen 22.10. pidetyssä seurakuntaneuvoston kokouksessa minut nimettiin omasta pyynnöstäni tiedotustyöryhmään.
Perusteluna esitin, että pidän valitettavana nykyajassa esiintyvää kärjistävää ja vihamielistä ohihuutamista toisaalta kirkollisten ja poliittisten ääriliikkeiden ja toisaalta sellaisten tahojen välillä, jotka ovat tehneet kirkosta niin sanotun hyvän vihollisen, jota demonisoimalla jotkut ääriliikkeet ajavat omaa asiaansa.
Kerroin, että olen läpi elämäni ollut kahden tulen välissä yrittäessäni välittää tietoa ja ymmärrystä näiden äärilaitojen välillä.
Kerroin kotona saaneeni sellaisen kasvatuksen, että asiat riitelevät - eivät ihmiset.
Konkreettisena toimenpiteenä varmistin, että Saanko olla totta? -teos on annettu myös sen vaaliliiton jäsenille, joiden ohjelmaan ei kuulu naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjimättömyys kirkossa.
Annoin myös uusimman Helmi-lehden Teemu Laajasalolle.
Tässä asiassa olen voinut tukeutua Helsingin uuden piispan Irja Askolaan, jonka valintaryhmässä olin vuonna 2010. Kannatan myös Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon "sovitellun erimielisyyden" linjaa. Piispa Askolan avulla Saanko olla totta? -teoksia tilattiin evankelisluterilaisen kirkon papeille, diakoneille ja toimihenkilöille noin 300 kappaletta.
Yleensäkin olen sitä mieltä, että yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja häikäilemättömän taloudellisen vallankäytön räikeä lisääntyminen on monta kertaa pakottavampi ongelma kuin ihmisten välinen rakkaus.
Anja Snellmanin televisiohaastattelun (Studio 55+) ansiosta sain myönteistä palautetta Kallion seurakuntaneuvostossa, jossa istuva eräs yli 60nen pastori ja everstiluutnantti res tuli henkilökohtaisesti kiittämään minua rohkeudesta ja hyvästä esiintymisestä. Tälle sotilashenkilölle olin aikaisemmin kertonut toimineeni Helsingin aluepuolustusjoukoissa Helsingin Reservinupseeripiirin hallituksen jäsenenä vuosina 1968-1986, jolloin lähdin Australiaan tutkijaksi.
Saamani aikaisemman sisäisen konservatiivisen kritiikin johdosta en uskalla näyttää tässä kuvia enkä mainita nimiä.
Lähetin eilen Pride-viikon Sunnuntaisuomalaisessa
olleeni haastatteluni Kallion seurakuntaneuvoston jäsenten tietoon seuraavan saatteen kera:
Toivon, että oheinen esittelyni voitaisiin saattaa kaikkien neuvoston jäsenten tietoon,
jotta he ehkä tajuaisivat miten syrjintä ja tuomitseminen sattuvat ja pahimmillaan vaarantavat
terveyden:
Tiistaina 12.6.2013 pidimme kevätkauden viimeisen Kallion srk-neuvoston istunnon. Tässä tilaisuudessa minulla oli mahdollisuus esitellä uusin Helmi-lehti ja siinä oleva artikkelini Temppeliaukion kirkossa esitetystä, nuorten itsetuhoisuudesta kertovasta näytelmästä ja sen saamasta tyrmäystuomiosta kirkon konservatiivien taholta. Ehdotin myös että näytelmä Innovaatio otettaisiin Teatteri Kallion ohjelmistoon syksyllä.
Ilmoittauduin myös vapaaehtoiseksi työryhmään, joka suunnittelee Alppilan kirkon olohuone- ja kahvilatoimintaa. Kerroin miten hyviä kokemuksia meillä Helmissä on innostavasta kahvilatoiminnasta syrjään sysättyjen ihmisten aktivoimiseksi toimimaan oman fyysisen ja mielen terveytensä kohottamiseksi. Kerroin perussäännön olevan, ettei juurikaan auta jos vain yksinäisiä, köyhiä, sorrettuja ja halveksittuja ihmisiä pannaan samaan huoneeseen juomaan kahvia. On järjestettävä myös ohjattua keskustelua, mielekästä tekemistä ja voimaannuttavaa toimintaa. Itse kerroin, että olen kirjoittanut itseni pystyyn masennuksesta Helmin kirjoitusryhmässä.
Kallion seurakunnan diakonia-asiakkailla on paljon yhteistä Helmin jäsenten kanssa Itä-Suomen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan: monet ovat yksinäisiä, syrjäytettyjä, vailla palkkatyötä, häpeäleiman kohteena olevia ihmisiä, sekä alle kolmekymppisiä että päälle kuusikymppisiä, joilla on sekä fyysisiä sairauksia että mielenterveyden ongelmia. Helmi voisi olla esimerkkinä siinä, miten ihmisiä voi kannustaa auttamaan itse itseään.
Illalla yritin saada konservatiivijäseniä ymmärtämään, miten paljon sattuu kun Raamatusta irrotetaan joitakin kohtia, joita käytetään tuomitsemaan ihmisiä helvetin tuleen. Havainnollistin kertomustani näyttämällä seinällä roikkuvista emerituskirkkoherroista, miten yksi heistä ollessaan uskonnonopettajani Norssissa heitti minut ulos luokasta koska tein kriittisiä huomautuksia helvetin olemassaolosta ja miten jouduin hakauksiin toisen emerituskirkkoherran kanssa kun julkisesti puolustin hänen läsnäollessaan ihonvärinsä ja etnisen taustansa vuoksi syrjään työnnettyjen ihmisten ihmisarvoa.
Kerroin, miten itse Norssissa ollessani kirjoitin koulun lehteen ylistävän artikkelin Martin Luther Kingistä, joka voimaannutti päähänpotkitun ja stigmatisoidun ihmisryhmän.
--
P.S. Olen pyynnöstä poistanut tässä olleen kuvan, jossa näkyy Kallion seurakuntaneuvoston jäseniä.
Olin 13.4.2013 pitkän istunnon Kallion seurakuntaneuvoston jäsenenä Teemu Laajasalon vetämillä toiminnan suunnittelupäivillä Alppilan kirkon seurakuntasalissa. Siinä mietittiin seurakunnan toiminnan ja sanoman kehittämistä. Minut valtasi taas syvä kognitiivinen dissonanssi eli sisäinen ristiriita.
Toisaalta on upeaa, että seurakunnalla on uusi nuori kirkkoherra, joka kuuntelee ja kannustaa. Jo virkaanastujaissaarnassaan Teemu asettui suoruuden ja reiluuden puolelle tekopyhyyttä vastaan.
Mutta sitten oli pieni mutta piinkova kovasydämisten ydinjoukko, joka edusti sitä sairaalasielunhoidon linjaa (Erik Ewalds, Asser Stenbäck), jonka uskomuksiin kuuluu samasukupuolisten rakkauden tunteiden mitätöinti ja poisselittäminen lapsuudenaikaisen kehityshäiriön tuottamana vinoutuneisuutena, joka kuitenkin voidaan eheyttää kristillisellä sielunhoidolla.
Vaikka tämän uskomuksen kannattajien määrä Kallion seurakunnassa on äänestystulosten perusteella ollut pitkään noin 2/14, minulle joka pahasti vaurioiduin yrittäessäni eheytymistä tahdonvoimalla, sielunhoidolla ja psykoanalyysillä, oli kuin puukonisku selkään kun minulle luennoitiin eheyttämisen eduista.
Kaikki puukoniskut oli verhottu kristillisen sielunhoidon tekopyhään terminologiaan: "seurakunnan sielunhoidon tehtävä on rakastaa ihmiset terveiksi". Jouduin taas "taistele tai pakene" -tilanteeseen.
Pysyin kuitenkin rauhallisena, koska tänä päivänä voin vedota moneen sellaiseen kirkon eetikkoon, joka pitää näitä eheytyspuheita julmuutena. Yksi näistä on Kari Latvus, joka on käsitellyt Ewaldsin ym. eheytysideologiaa Kirkon kellarin blogissaan:
Seuraavassa raporttini roolistani Pirkko Jalovaaran demonijahdin paljastamisessa.
Olen Setan periaateohjelmatyöryhmän 1974-76 vetäjä, Kallion seurakuntaneuvoston jäsen 2010-2014 sekä Mielenterveysyhdistys Helmin puheenjohtaja vuosina 2011-2013 sekä siinä ominaisuudessa myös Mielenterveyspoolin jäsen (yhdessä mm. Suomen Mielenterveysseuran, Suomen psykiatriyhdistyksen, Suomen psykologiliiton sekä useiden mielenterveysyhdistysten kanssa).
Olen se henkilö, joka nosti maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminnan julkisen kritiikin kohteeksi heti saatuani tietää siitä. Jalovaara ei ole erityisemmin kalliolainen demonienjahtaaja, vaan hän on useiden vuosien aikana kiertänyt useissa kymmenissä seurakunnissa pitämässä Sanan ja rukouksen iltoja, joissa on viime vuosina ryhdytty harjoittamaan skitsofreniaa, masennusta ja homoutta aiheuttavien demonien ulosajamista ja tehokasta rahankeräystä.
Aikaisemmin kukaan ei ollut uskaltanut, kehdannut tai viitsinyt puuttua Jalovaaran demonienjahtaamiseen, vaikka se oli ollut tuhansien tiedossa. Heti kun itse sain kuulla toiminnasta, menin parin Kallion seurakuntaneuvoston jäsenen kanssa tutustumaan siihen, mitä Jalovaaran illoissa tapahtuu.
Minun ei suinkaan tarvinnut toimia yksin, vaan sain välittömästi nuoria ihmisiä Kallion seurakuntaneuvostosta mukaani tutustumaan tilanteeseen paikan päällä ja me kaikki totesimme yhdessä, että tämä on epäkohta, johon pitää puuttua heti.
Otin asian esille myös Mielenterveyspoolissa, joka välittömästi totesi demonien ulosajamisen mielenterveyshoitona olevan epätieteellistä ja vaarallista.
Kirjoitin asiasta lausunnon Kallion seurakuntaneuvostolle ja Kallion uudelle kirkkoherralle Teemu Laajasalolle, joka oli pyytänyt lausuntoja kaikilta neuvoston jäseniltä.
Omassa lausunnossani toin esille kolme näkökohtaa: 1) tieteellistä mielenterveystyötä edustava Mielenterveyspooli pitää demonien ajamista epätieteellisenä ja kohteensa vaarantavana toimintana, 2) muistutin evankelis-luterilaisen kirkon hyväksymistä sielunhoidon eettisistä suuntaviivoista, joissa kirkko on irtisanoutunut sananmukaisesta demoniuskosta jota pidetään vanhentuneena ja taikauskona, 3) muistutin luterilaisen kirkon eronneen katolisesta kirkosta koska uskonpuhdistaja Luther vastusti teeseissään henkilökohtaisen pelastumisen lupaamista rahalahjoituksia eli anekauppaa vastaan.
Liitin myös lääketieteen historiaa käsitteleväni väitöskirjan, jossa kuvasin miten kaksi militanttia katolisen kirkon munkkia olivat kirjoittaneet demonioppia käsitelleen perusteoksen Malleus Maleficarum, joka käynnisti noitavainot ja juutalaisvainot 1487 (http://en.wikipedia.org/wiki/Malleus_Maleficarum) sekä homoihin kohdistuvan laajamittaisen tuhoamisen.
Malleus Maleficarumista tuli vuosisadoiksi katolisen kirkon opillinen käsikirja, jonka mukaan miehen kylkiluusta muotoiltu nainen oli lihallisen heikkoutensa vuoksi myös hengellisesti heikompi ja siksi altis synteihin ja kelpaamaton katolisen kirkon opettajaksi.
Katsoin että siinä oli yksi vankimmista perusteista siihen, miksi katolisessa kirkossa ja muissa konservatiivisissa kirkkokunnissa ei hyväksytä naispappeutta ja homojen yhdenvertaisuutta.
Tämän perusteella ehdotin demonien ulosajamisen kieltämistä evankelisluterilaisen kirkon tilaisuuksissa.
Samalla kuitenkin huomautin siitä, että Jalovaaran tilaisuudet selvästi vetoavat suureen yleisöjoukkoon, joka kokee olevansa syrjäytetty ja syrjitty. Täynnä oleva (900 henkeä) Kallion kirkko oli täynnä apua hakevia ja stigmatisoituja ihmisiä, joihin karismaattiset herätysliikkeet ovat perinteisesti kohdistaneet sanomansa, mm. erilaisia etnisiä vähemmistöjä.
Huomautin, että pelkkä kieltäminen jättäisi nämä ihmiset pulaan. Ehdotin, että näiden ihmisten sielunhoidollisiin tarpeisiin kehitettäisiin Agricola-messun tyyppistä toimintaa, joka tarjoaa aktiivista toimintaa, kuitenkin ilman epätieteellistä ja mielenterveyttä vaarantavaa uskomushoitoa. Teemu Laajasalolla on kokemusta juuri Agricola-messujen järjestämisessä oltuaan Agricolan kirkon kirkkoherra ennen Kalliota.
Teemu Laajasalo teki itsenäisesti päätöksen kieltää Pirkko Jalovaaran harjoittaman demonien ulosajamisen Kallion kirkossa, minkä Kallion seurakuntaneuvosto hyväksyi 12.3.2013.
Teemu Laajasalo asetettiin tänään Kallion kirkkoherraksi. Helsingin piispa Irja Askola suoritti tehtävään asettamisen. Saarnassaan Teemu Laajasalo antoi lupauksen avoimuudesta ja tekopyhyyden vastustamisesta. Olin itse paikan päällä seurakuntaneuvoston jäsenenä sekä pienessä iltatapaamisessa uuden kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston kanssa.
Jo valintavaiheessa Teemu teki selväksi, että hän kannattaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta sekä naisten syrjimättömyyttä myös kirkossa. Illalla Teemu kertoi olleensa nuorempana myös Sexpon aktiivijäsen.
Jo viime syksynä järjestin yhdessä Jorma Hentilän kanssa tutustumisillan kaikkien kirkkoherraehdokkaiden ja Kallion hlbt-yhteisön kanssa Kulmakahvilassa.
Kallion sateenkaarikansa on ottanut oman kirkkonsa omakseen.
Tässä Teemun puhe hänen ottaessaan vastaan kirkkoherran viran
Päätin toistaiseksi jatkaa blogausta täällä kun kerran olen aloittanut. Aloitin alunperin sen kunniaksi, että Barack Obama valittiin.
Kun Obama valittiin toiselle kierrokselle, päätin itsekin jatkaa. Samalla olen myös laajentanut tiedotustoimintaani, esimerkiksi Kotimaa24 -verkkolehden kolumnistiksi ja Helmi-lehden toimittajaksi.Neuvottelen parhaillaan televisiohaastattelusta pääsiäisen aikaan. Teen myös joskus tutkimusartikkeleita niin sanotusta eheytyshoidosta FinnQueeriin (www.finnqueer.net).
Ennen kaikkea olen ihmeissäni ja innostunut siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen ja Helsingin piispa Irja Askola ovat reippaasti ja rohkeasti uskaltaneet ottaneet kantaa ahneutta ja häikäilemätöntä voiton tavoittelua vastaan.
Sen innostamana pyrin ja minut valittiin Kallion seurakuntaneuvostoon vuonna 2010 Tulkaa kaikki -liikkeen listalta.
Syksyllä 2012 järjestin yhdessä Jorma Hentilän kanssa kaikkien kirkkoherraehdokkaiden kuulemisen sekä Alppilan kirkossa että Karhupuiston vieressä sijaitsevassa Kulmakahviossa. Tässä ehdokkaat (vasemmalta) Marja Heltelä, Teemu Laajasalo ja Juha Ropponen vastaavat kysymyksiin.
Kaikki kolme ehdokasta totesivat jo karsintavaiheessa pitävänsä naisia yhdenvertaisina kirkon jäseninä ja vastustavansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää seurakunnassa.
Itse grillasin vielä ehdokkaita siitä, hyväksyvätkö he rasististen argumenttien käytön kristillisessä propagandassa, mitä on tapahtunut aikaisemmin Kallion seurakunnan lähihistoriassa.
Kävi ilmi, että kaikki ehdokkaat pitävät kaikkia ihmisiä yhdenvertaisina riippumatta sukupuolesta,seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen ilmaisusta, etnisestä taustasta tai mielenterveysstatuksesta.
Kallion uusi kirkkoherra Teemu Laajasalo johti ensimmäisen seurakuntaneuvoston kokouksen ti 5.2.2013. Tilaisuus oli innostava ja annoin Teemulle kappaleen teosta Saanko olla totta? sekä haastatteluni Sana ja Työ -lehdessä 6-7/2011, jossa totesin etten hyväksy myöskään rotusyrjintää.
Teemun hallituskausi alkoi reippaasti ja vauhdikkaasti ja
sovimme että molemmin puolin puhutaan suoraan ja samalla myös toisiamme kunnioittaen.
Kuva: Olli Stålström, kirkkoherraehdokkaiden julkisesta haastattelutilaisuudesta joulukuussa 2012 Alppilan kirkossa.
Kotimaa24:n blogipalstalla on käyty tulista väittelyä, joka usein pääsi riehaantumaan demonisoinniksi. Kotimaa 24:n toimittaja Emilia Karhu teki seuraavan yhteenvedon ja analyysin henkisestä ja hengellisestä väkivallasta 19.12.2012, päivänä jolloin täysin rajoittamaton keskustelu lopetettiin:
Hengellisestä väkivallasta on blogattu ja keskusteltu aika ajoin ansiokkaasti myös Kotimaa24:ssa. Tässä kirjoituksessa tarkastelen ilmiötä nimenomaan hengellisissä nettikeskusteluissa.
Aloitetaan kuitenkin hengellisen väkivallan määritelmästä. Luterilaisen kirkon sivustolla evl.fi määritellään näin:
"Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.
Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin."
Miten hengellinen väkivalta sitten ilmenee nettikeskusteluissa? Seuraavassa joitakin havaintoja moderointiprojektin varrelta:
1) Ryhdytään puhumaan muille Jumalan suulla ja aletaan ojentaa heitä Jumalan arvovallalla
Kun keskustelija on varma siitä, että hänellä on oikea usko, oikea tieto, oikea tulkinta Raamatusta ja oikea ymmärrys Jumalan tahdosta, hän kokee velvollisuudekseen jakaa tuon oikean tiedon myös muille. Oman näkemyksen esilletuominen ei vielä tietenkään ole hengellistä väkivaltaa. Sellaiseksi tuo ylivertainen tieto kuitenkin helposti muuttuu: ei tyydytäkään vain kertomaan omaa näkemystä, vaan aktiivisesti mitätöidään muiden tieto, kokemukset, oivallukset ja ajatukset sekä kieltäydytään kuulemasta toisinajattelevia. Äärimmillään toisenlaisiin johtopäätöksiin tulleet keskustelijat leimataan paholaisen vallassa oleviksi ”perkeleen kätyreiksi” tai eksyttäjiksi, Jumalan Sanan vesittäjiksi tai kieltäjiksi.
2) Mitätöidään toisen ihmisen usko sillä perusteella, että hän kuuluu tiettyyn kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen - tai on lähtenyt liikkeestä tai vaihtanut kirkkokuntaa
Yksi nettikeskusteluissakin esiintyvä hengellisen väkivallan muoto on kaiken ekumenian väittäminen synkretismiksi, ekumeenisen ajattelun demonisoiminen sekä ”vain me pelastumme” –ajattelun soveltaminen kanssakeskustelijoihin. Ongelmallista tässä on tietenkin se, että ihmisen pitäisi saada olla rehellinen. Jos itselleen rehellisenä ajattelee ja uskoo, että vain minä ja minun kanssani samaan liikkeeseen/kirkkokuntaan kuuluvat pelastuvat, eikö silloin saa tuota ”totuutta” sanoa ääneen? Onko oman rehellisen näkemyksen esilletuominen hengellistä väkivaltaa? Rajanveto näissä tapauksissa on toisinaan hyvin vaikeaa. Hyvä ohje hengellisiin nettikeskusteluihin voisi olla se, että pelastukseen ja kadotukseen liittyvä tuomiovalta jätetään yksin Jumalalle. Lisäksi hengelliseen väkivaltaan syyllistymistä voi varoa siten, ettei kuvittele koskaan tietävänsä toisen ihmisen sydämen tilaa, syvimpiä ajatuksia tai uskon määrää/laatua. Se, että joku ihminen kuuluu tai ei kuulu johonkin liikkeeseen/kirkkokuntaan ei vielä kerro tuosta ihmisestä muuta kuin tuon asian. Kaikki ihmisen sisäiseen tilaan ja uskonelämään liittyvät spekulaatiot tuon tiedon vuoksi ovat epäasiallista käytöstä ja usein myös hengellistä väkivaltaa. Mikäli haluamme tietää toisen ihmisen uskosta, meidän on kysyttävä häneltä itseltään ja suostuttava kuulemaan, mitä hän itse sanoo. Omat ennakkoluulot ja lähtöoletukset on heitettävä romukoppaan. Vaikeaa, joskus mahdotonta, mutta silti palkitsevaa!
3) Törkeät rinnastukset voivat olla sekä henkistä että hengellistä väkivaltaa
Kun toisiinsa mitenkään liittymättömiä asioita rinnastetaan keskenään, syyllistytään usein henkiseen ja toisinaan myös hengelliseen väkivaltaan. Esimerkkejä näistä rinnastuksista löytyy erityisesti homoseksuaalisuuteen liittyvistä hengellisistä nettikeskusteluista. Homous saatetaan rinnastaa sairauteen, luonnottomuuteen, ei-toivottaviin ominaisuuksiin, eläimiin sekaantumiseen tai insestiin. Nykyisen tiedon ja tieteen valossa homoseksuaalisuus on usein miten ihmisen synnynnäinen ominaisuus, eikä se koskaan itsessään ei ole hyvä tai paha asia. Toisen ihmisen syvimmän sisäisen identiteetin ja ominaisuuden leimaaminen pahaksi, vääräksi tai iljettäväksi sen sijaan on selkeää henkistä väkivaltaa. Ja silloin kun esimerkiksi väitetään, että ihminen ei voi olla samaan aikaan homoseksuaali ja kristitty, syyllistytään vakavaan hengelliseen väkivaltaan. Poskettomia, yleistäviä rinnastuksia löytyy myös esimerkiksi Israel-aiheisista keskusteluista: palestiinalaisten oikeuksista puhuvia nimitellään antisemitisteiksi, kaikkia arabeja lapsentappajiksi, juutalaisia puolustavia nimitellään sokeiksi tosiasioiden kieltäjiksi jne. Samoin naispappeuskeskustelut herättävät edelleen reaktioita, jotka ovat pahimmillaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Leimakirvestä osataan heiluttaa ja törkeitä rinnastuksia tehdä raja-aidan molemmilla puolilla.
Eräs huomionarvoinen seikka hengellisessä väkivallassa on se, että siihen syyllistytään usein tajuamattaan. Ihminen saattaa kuvitella tekevänsä oikein ja hyvää – ja harjoittaakin hengellistä väkivaltaa, jolla voi olla äärimmillään pitkäkestoiset, vakavat ja tuhoisat seuraukset. Tämä on syy siihen, miksi meidän kaikkien olisi hyvä tietoisesti pohtia tätä teemaa ja tarkkailla omaa käyttäytymistämme noiden pohdintojen valossa.
Olen pitänyt ranneliikkeessä henkilökohtaista historiablogia Ollin Oppivuodet alkaen 6.11.2008. Silloin virikkeenä oli Barack Obaman valinta presidentiksi, mutta historiablogini varsinainen tarkoitus oli antaa taustatukea Anssi Pirttijärven ja Ilse Mannerin graduille, joiden avustajana toimin ja jotka alun pitäen oli suunniteltu julkaistaviksi FinnQueerin pdf-kirjastossa.
FinnQueerissä julkaistiin 23.7.2011 kaikkiaan kolme opinnäytettä joissa olin antanut aineistoa, lähdekirjallisuutta ja ohjausta. Virallisen graduohjauksen kukin tekijä sai omalta yliopistoltaan
Tässä on loppurukoukseni seurakuntaneuvostossa ti 3.1.2012, jossa kehotin rukoilemaan vihollisen ja vainoajan puolesta:
Olen muukalainen maan päällä.
Isänpuoleinen esivanhempani oli maahanmuuttajia etnisestä ryhmästä, jonka Martin Luther tuomitsi eristettäväksi ja karkotettavaksi. Itse kuulun vähemmistöön, johon Lutherin nimeen vannova säätiö kohdistaa suoranaista henkistä demonisointia ja vainoa.
Isoäidin yksi poika tappoi itsensä, koska ei jaksanut elää suvun tuomitsevassa ilmapiirissä. Isoäidin pojanpoika eli minä, sairastui vakavaan masennukseen tuomitsevan ilmapiirin takia.
Miksi minä en seurannut setäni jalanjälkiä ja toteuttanut Paavalin tuomiota ja Mooseksen tappokäskyä itseni kohdalla, kuten niin monta kertaa harkitsin?
Henkeni on pelastanut se, että isäni oli kaupunginorkesterin viulisteja jonka ansiosta olen kasvanut Bachin hengellisen musiikin suojeluksessa. Jo lapsesta rakastin Matteus-passiota ja olen sitä itsekin laulanut koulun kuorossa. Osaan Matteuksen evankeliumin ulkoa. Saksaksi. Laulaen.
Minut on pitänyt hengissä Matteuksen evankeliumin sisältämä etiikan kultainen sääntö, jonka mukaan olen kohdellut lähimmäisiäni kuten haluaisin että minua kohdeltaisiin.
Minut on pitänyt hengissä Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnan lohduttava sanoma siitä, miten "autuaita ovat murheelliset; he saavat lohdutuksen; autuaita ovat kärsivälliset; he perivät maan; autuaita ovat ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano; heidät ravitaan"
Olen oppinut Matteuksen sanoittamana ja Bachin säveltämänä kääntämään toisen posken kun minua lyödään toiselle. Olen kulkenut kaksi virstaa kun minua on pyydetty kulkemaan yksi. En ole kääntänyt selkääni sille, joka haluaa lainata minulta.
Olen sisäistänyt elämänohjeekseni Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa, joiden kanssa päätämme tähän rukoukseen:
"Minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille...olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.
