Kotimaa24:n blogipalstalla on käyty tulista väittelyä, joka usein pääsi riehaantumaan demonisoinniksi. Kotimaa 24:n toimittaja Emilia Karhu teki seuraavan yhteenvedon ja analyysin henkisestä ja hengellisestä väkivallasta 19.12.2012, päivänä jolloin täysin rajoittamaton keskustelu lopetettiin:
--
Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa
29.10.2012 | Kotimaa24
Hengellisestä väkivallasta on blogattu ja keskusteltu aika ajoin ansiokkaasti myös Kotimaa24:ssa. Tässä kirjoituksessa tarkastelen ilmiötä nimenomaan hengellisissä nettikeskusteluissa.
Aloitetaan kuitenkin hengellisen väkivallan määritelmästä. Luterilaisen kirkon sivustolla evl.fi määritellään näin:
"Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.
Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin."
Kiinnostava, syventävä lehtiartikkeli aiheesta löytyy esimerkiksi Hämeenlinna-Vanajan seurakuntien sivulta: http://www.hameenlinna-evl.fi/portal/kotikirkko-lehti/2005/1_2005/hengellinen_vakivalta_voi_rikkoa_elaman/
Miten hengellinen väkivalta sitten ilmenee nettikeskusteluissa? Seuraavassa joitakin havaintoja moderointiprojektin varrelta:
1) Ryhdytään puhumaan muille Jumalan suulla ja aletaan ojentaa heitä Jumalan arvovallalla
Kun keskustelija on varma siitä, että hänellä on oikea usko, oikea tieto, oikea tulkinta Raamatusta ja oikea ymmärrys Jumalan tahdosta, hän kokee velvollisuudekseen jakaa tuon oikean tiedon myös muille. Oman näkemyksen esilletuominen ei vielä tietenkään ole hengellistä väkivaltaa. Sellaiseksi tuo ylivertainen tieto kuitenkin helposti muuttuu: ei tyydytäkään vain kertomaan omaa näkemystä, vaan aktiivisesti mitätöidään muiden tieto, kokemukset, oivallukset ja ajatukset sekä kieltäydytään kuulemasta toisinajattelevia. Äärimmillään toisenlaisiin johtopäätöksiin tulleet keskustelijat leimataan paholaisen vallassa oleviksi ”perkeleen kätyreiksi” tai eksyttäjiksi, Jumalan Sanan vesittäjiksi tai kieltäjiksi.
2) Mitätöidään toisen ihmisen usko sillä perusteella, että hän kuuluu tiettyyn kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen - tai on lähtenyt liikkeestä tai vaihtanut kirkkokuntaa
Yksi nettikeskusteluissakin esiintyvä hengellisen väkivallan muoto on kaiken ekumenian väittäminen synkretismiksi, ekumeenisen ajattelun demonisoiminen sekä ”vain me pelastumme” –ajattelun soveltaminen kanssakeskustelijoihin. Ongelmallista tässä on tietenkin se, että ihmisen pitäisi saada olla rehellinen. Jos itselleen rehellisenä ajattelee ja uskoo, että vain minä ja minun kanssani samaan liikkeeseen/kirkkokuntaan kuuluvat pelastuvat, eikö silloin saa tuota ”totuutta” sanoa ääneen? Onko oman rehellisen näkemyksen esilletuominen hengellistä väkivaltaa? Rajanveto näissä tapauksissa on toisinaan hyvin vaikeaa. Hyvä ohje hengellisiin nettikeskusteluihin voisi olla se, että pelastukseen ja kadotukseen liittyvä tuomiovalta jätetään yksin Jumalalle. Lisäksi hengelliseen väkivaltaan syyllistymistä voi varoa siten, ettei kuvittele koskaan tietävänsä toisen ihmisen sydämen tilaa, syvimpiä ajatuksia tai uskon määrää/laatua. Se, että joku ihminen kuuluu tai ei kuulu johonkin liikkeeseen/kirkkokuntaan ei vielä kerro tuosta ihmisestä muuta kuin tuon asian. Kaikki ihmisen sisäiseen tilaan ja uskonelämään liittyvät spekulaatiot tuon tiedon vuoksi ovat epäasiallista käytöstä ja usein myös hengellistä väkivaltaa. Mikäli haluamme tietää toisen ihmisen uskosta, meidän on kysyttävä häneltä itseltään ja suostuttava kuulemaan, mitä hän itse sanoo. Omat ennakkoluulot ja lähtöoletukset on heitettävä romukoppaan. Vaikeaa, joskus mahdotonta, mutta silti palkitsevaa!
3) Törkeät rinnastukset voivat olla sekä henkistä että hengellistä väkivaltaa
Kun toisiinsa mitenkään liittymättömiä asioita rinnastetaan keskenään, syyllistytään usein henkiseen ja toisinaan myös hengelliseen väkivaltaan. Esimerkkejä näistä rinnastuksista löytyy erityisesti homoseksuaalisuuteen liittyvistä hengellisistä nettikeskusteluista. Homous saatetaan rinnastaa sairauteen, luonnottomuuteen, ei-toivottaviin ominaisuuksiin, eläimiin sekaantumiseen tai insestiin. Nykyisen tiedon ja tieteen valossa homoseksuaalisuus on usein miten ihmisen synnynnäinen ominaisuus, eikä se koskaan itsessään ei ole hyvä tai paha asia. Toisen ihmisen syvimmän sisäisen identiteetin ja ominaisuuden leimaaminen pahaksi, vääräksi tai iljettäväksi sen sijaan on selkeää henkistä väkivaltaa. Ja silloin kun esimerkiksi väitetään, että ihminen ei voi olla samaan aikaan homoseksuaali ja kristitty, syyllistytään vakavaan hengelliseen väkivaltaan. Poskettomia, yleistäviä rinnastuksia löytyy myös esimerkiksi Israel-aiheisista keskusteluista: palestiinalaisten oikeuksista puhuvia nimitellään antisemitisteiksi, kaikkia arabeja lapsentappajiksi, juutalaisia puolustavia nimitellään sokeiksi tosiasioiden kieltäjiksi jne. Samoin naispappeuskeskustelut herättävät edelleen reaktioita, jotka ovat pahimmillaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Leimakirvestä osataan heiluttaa ja törkeitä rinnastuksia tehdä raja-aidan molemmilla puolilla.
Eräs huomionarvoinen seikka hengellisessä väkivallassa on se, että siihen syyllistytään usein tajuamattaan. Ihminen saattaa kuvitella tekevänsä oikein ja hyvää – ja harjoittaakin hengellistä väkivaltaa, jolla voi olla äärimmillään pitkäkestoiset, vakavat ja tuhoisat seuraukset. Tämä on syy siihen, miksi meidän kaikkien olisi hyvä tietoisesti pohtia tätä teemaa ja tarkkailla omaa käyttäytymistämme noiden pohdintojen valossa.
Emilia Karhu
