Olin 13.4.2013 pitkän istunnon Kallion seurakuntaneuvoston jäsenenä Teemu Laajasalon vetämillä toiminnan suunnittelupäivillä Alppilan kirkon seurakuntasalissa. Siinä mietittiin seurakunnan toiminnan ja sanoman kehittämistä. Minut valtasi taas syvä kognitiivinen dissonanssi eli sisäinen ristiriita.
Toisaalta on upeaa, että seurakunnalla on uusi nuori kirkkoherra, joka kuuntelee ja kannustaa. Jo virkaanastujaissaarnassaan Teemu asettui suoruuden ja reiluuden puolelle tekopyhyyttä vastaan.
Mutta sitten oli pieni mutta piinkova kovasydämisten ydinjoukko, joka edusti sitä sairaalasielunhoidon linjaa (Erik Ewalds, Asser Stenbäck), jonka uskomuksiin kuuluu samasukupuolisten rakkauden tunteiden mitätöinti ja poisselittäminen lapsuudenaikaisen kehityshäiriön tuottamana vinoutuneisuutena, joka kuitenkin voidaan eheyttää kristillisellä sielunhoidolla.
Vaikka tämän uskomuksen kannattajien määrä Kallion seurakunnassa on äänestystulosten perusteella ollut pitkään noin 2/14, minulle joka pahasti vaurioiduin yrittäessäni eheytymistä tahdonvoimalla, sielunhoidolla ja psykoanalyysillä, oli kuin puukonisku selkään kun minulle luennoitiin eheyttämisen eduista.
Kaikki puukoniskut oli verhottu kristillisen sielunhoidon tekopyhään terminologiaan: "seurakunnan sielunhoidon tehtävä on rakastaa ihmiset terveiksi". Jouduin taas "taistele tai pakene" -tilanteeseen.
Pysyin kuitenkin rauhallisena, koska tänä päivänä voin vedota moneen sellaiseen kirkon eetikkoon, joka pitää näitä eheytyspuheita julmuutena. Yksi näistä on Kari Latvus, joka on käsitellyt Ewaldsin ym. eheytysideologiaa Kirkon kellarin blogissaan:
http://latvus.wordpress.com/2011/09/11/markku-koivisto-tuli-kaapista/
