Muistutan siitä, että uskontomme perustaja tuli köyhistä oloista. Hän suhtautui jyrkän kielteisesti itsensä ylentämiseen ja tekopyhyyteen.
Siksi katson että minulla on oikeus esittää kritiikkiä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka aggressiivisella tavalla pyrkivät uskonnon nimissä ylentämään itseään ja tuomitsemaan toisinajattelevia.
Olen nähnyt liikaa itsetuhoisuutta kun itseään syrjivää homoa lyödään Mooseksella ja Paavalilla.
Minusta ei ole ihmisten tehtävä ajaa syrjinnän kohteita itsetuhoon. Jätetään tuomitseminen Jumalan käsiin.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä tuesta, jota minulle on antanut alunperin Uudesta Seelannista Australian kautta Yhdysvaltoihin edennyt kansanterveystieteiden professori Michael W. Ross.
Hän tuli ensimmäistä kertaa katsomaan kuka kirjoittaa minun tavoin kritikoiden uskonnollis-psykoanalyyttistä eheytysideologiaa.
Julkaisin tekstini itsemurhien ehkäisykonferenssi IASP
vuosikokouksessa vuonna 1977. Sama teksti julkaistiin ruotsiksi teoksessa Hansson, Johan (red) 1982.
Siinä on oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomessa sodan jälkeen tuotu esiin, että homojen keskuudessa usein esiintyvät itsetuhoisuuden ja itsesyrjinnän ongelmat ovat seurausta pitkään jatkuneesta uskonnollis-psykoanalyyttisestä sortoideologiasta.
Olen kirjoittanut asiasta teoksessa Saanko olla totta, jonka ovat toimittaneet lisäkseni rovasti Liisa Tuovinen, Sexpon VET-terapeutti Jussi Nissinen ja päätoimittaja Jorma Hentilä.
Teoksessa kerron varsin avoimesti miten uskonnollinen kireän kristillinen varhaislapsuus ajaa nuoren ihmisen kuolemaan (kuten isäni veli) ja murskaa toinen lapsen mielenterveyden - kuten minulle kävi.
Olen tarjoutunut varoittavaksi esimerkiksi siitä, miten uskonkiihkoilu ajaa lähelle itsetuhoa, mutta että siitä voi kuitenkin pelastua - joskaan ei henkisesti tasapainoiseksi.
Elämäkertani olkoon voimakas vetoomus henkistä ja hengellistä väkivaltaa vastaan.
Kuva: professori Michael W. Ross, joka on opiskellut myös Helsingissä ja Tukholmassa ja osallistunut kaikkien
tärkeimpien artikkeleideni ja kirjojeni tuotantoon.
Mikellä ja minulla on saman tyyppinen perhetausta. Mike tulee skottilaisesta liikkeestä Exclusive Brethren, jonka oppiperustaan kuuluu, että vain siihen kuuluvat pelastuvat helvetin tulesta. Minä tulen fundamentalistisesta OPKO:n taustasta, jonka oppiperustan mukaan vain siihen kuuluvat pelastuvat helvetin tulesta. Olen itse elänyt parisuhteessa ihastuttavan vanhoillislestadiolaisen miehen kanssa, jonka liikkeen oppiperustan mukaan kaikki muut kuin SRK:n jäsenet joutuvat kadotukseen.
Olemme Miken kanssa monia kertoja pohtineet hänen käydessään Savonlinnassa oopperassa kanssani miten hyvä vertailututkimus meillä onkaan itsetuntoa murskaavista ja itsetuhoon ajavista taustoista.
Olemme joskus laskeneet leikkiä siitä kuka voittaa kun toisinajattelevien lähettämisestä helvettiin kiistelevät Exclusive Brethrenin, SRK:n ja OPKO:n jäsen.
[Kuva: Minnesotan yliopiston kansanterveystieteen professori Michael W. Ross]
Sateenkaariväen historiaa dokumentoiva aikakausjulkaisu Turtle Box Bulletin kertoo miten tänä päivänä 42 vuotta sitten tapahtui laajamittainen, miljoonia lesboja ja homoja käsittävä äkillinen "joukkoparantuminen" sairaudesta nimeltä "homoseksuaalisuus".
Yhdysvaltain Psykiatriyhdistys APA tiedotti 15.12.1973 tehneensä päätöksen poistaa diagnoosi 302.00 (homoseksuaalisuus) vuonna 1952 käyttöön ottamastaan sairausluokituksesta DSM-III.
Päätöksen taustalla oli sekä ruohonjuuritason sosiaalinen like että vertaileva empiirinen tutkimus.
Psykologi Evelyn Hooker teki vuonna 1956 ratkaisevan empiirisen tutkimussarjan sen selvittämiseksi voidaanko homomiehet löytää psykometrisin mittauksin. Hänen tutkimuksensa tulos oli selvä: ei pystytä erottamaan mittaustuloksin. Hooker muotoili tutkimustuloksensa toteamalla, että havaintojen perusteella homoutta ei voida pitää mielenhäiriönä.
Sen sijaan hän totesi, että syrjityille ryhmille ominaisia “stigmamerkkejä” löytyy eli itsetunnon heikkoutta, masennusta, toivottomuutta ja itsetuhoisuutta. Nämä stigmamerkit olivat tunnettuja yhteiskuntatieteissä reaktioina esim. rotusyrjinnän ja antisemitismin mieltä murskaaviin vaikutuksiin.
Yhdysvaltalainen yhteiskunta oli äärimmäisen kielteinen homoja kohtaan 1950-luvulla. Epäamerikkalaisen käyttäytymisen komitean puheenjohtaja Eugene McCarthy käynnisti suoranaisen vainon homoja kohtaan. Alkoi massiivinen homojen erottaminen valtionhallinnosta.
Yksi varhaisen ruohonjuuritason aktivisti oli afroamerikkalainen W. Dorr Legg (kuvassa), joka liittyi 1950-luvulla alkaneeseen ns. homofiililiikkeeseen Mattachine Society. Dorr Legg perusti vuonna 1953 ONE-nimisen aikakauslehden edistämään tieteellistä tiedottamista ja etnistä ja seksuaalista yhdenvertaisuutta. Lopputuloksena APA:n luokittelukomitea totesi, ettei ole perusteita pitää seksuaalista suuntautumista sinänsä häiriönä tai oireena.
Itse tulin kuvioon mukaan siten, että olin aloittanut niin sanotun eheytysterapian vuonna 1970, koska silloisten oppien mukaan psykoanalyysillä voidaan potilas eheyttää heteroksi. Olin jo ehtinyt maata kolmen vuoden ajan eheytyspsykoanalyysissä (neljä kertaa viikossa) ilman mitään myönteistä vaikutusta. Vaikka psykoanalyysissä ollessa ei olisi saanut tutustua siihen kriittisesti suhtautuvaan kirjallisuuteen, tämä uutinen kylvi mieleeni epäilyn siitä, että olisin ehkä joutunut kristillis-psykoanalyyttisen aivopesun kohteeksi. Vuoden 1974 aikana päätin lopettaa psykoanalyyttisen käsittelyn ja lähdin aktivistiksi Setaan.
"Pinkkipesuksi" nimitetään yrityksiä halventaa tai demonisoida jotakin aatetta tai uskontoa homouden yhdenvertaisuuteen vedoten. Suomalainen pikkuliike Finnish Defence League yritti kääriä islamin vastaiset kiihotuksensa ikään kuin seksuaalisten vähemmistöjen puolustamisen valekaapuun.
Minä en ainakaan hyväksy tuollaista itsensä ylentämistä muita alentamalla.
Itse kannatan kaikkien uskontojen rauhanomaista ja vähemmistöt hyväksyvää tulkintaa.
"Tuttua on kristittyjen erimielisyydet, mutta uutta ovat selvät väsymyksen oireet keskinäisestä hajaannuksesta puhuttaessa. Keskinäinen taistelu alkaa väsyttää".
Tämä teksti oli uutislaatikossa, joka esittelee SANA-lehden pääkirjoituksia 50 vuotta sitten (SANA 9.12.1965)
Seuraavaa historiaprojektiani varten olen nyt käynyt läpi australialaisen sosiologin Dennis Altmanin tuotannon ja ollut yhteydessä häneen ja työni ohjaajaan Michael W. Rossiin. Dennis Altman on tunnettu sosiologi, joka on paljon kirjoittanut seksuaalisesta vapautusliikkestä ja jonka teosta Homosexual Oppression and Liberation (1971) me käytimme lähtökohtana muotoilessamme Setan ensimmäistä periaateohjelmaa, joka hyväksyttiin 1976. Kävimme lukupiirinä läpi Altmanin teoksen. Suomalaisena erityispiirteenä oli, että sen muotoiluun osallistuivat meidän tavallisten perusaktivistien (Martin Schreck, Seppo Kivistö) myös paljon naisaktivisteja lisäksi kaikista seksuaalisuuksista. Siksi ohjelman tekemisessä kuultiin SAK:n lakimiestä Tarja Halosta työsyrjinnästä sekä yht.tri Annikki Talikkaa sairausleimasta ja naisten asemasta. Michael W. Ross, joka on alun perin Uudesta Seelannista, ja myöhemmin Australiasta ja nykyisin Minnesotan yliopiston proffa, on osallistunut kaikkien suomalaisten teoksieni tuotantoon, sairausleimasta, itsesyrjinnästä, stigmatisaatiosta ja HIV/AIDS;ista. Mike vierailee Suomessa vieläkin vuosittain ja hän teki sosiologian jatko-opintoja professori Elina Haavio-Mannilan johdolla 1980-luvulla.
Nyt tekeillä on kaapin ajan ja puistoseksin analyysi, josta tulee rinnakkaisteos Waldemar Melangon teokselle Puistohomot (SKS 2012).
Viimeistelen muistelmiani varten päiväkirjaani kesältä 1969 jolloin asuin usein New Yorkissa Greenwich Villagessa. Vaikka olin maantieteellisesti saman kadun varrella kuin Stonewall Inn, josta kapina alkoi, olin vielä henkisesti kuin toisella planeetalla. Minun paikkani oli Julius, joka oli hienostunut ja sivistynyt paikka, jossa minun kaltaiset kirjallisesti orientoituneet, itseään syrjivät kaappihomot viettivät iltoja. Siellä tutustuin Graig Rodwelliin, joka oli tavallaan sukulaissieluni. Hänelläkin oli uskonnollinen tausta, Kristillinen tiede -kirkko.
Toisin kuin minä, Graig oli jo johtavia vapautustaistelijoita ja perusti Oscar Wilde Bookshop nimisen kirjakaupan. Se oli siisti paikka, eikä Graig halunnut sinne pornoa tai muuta kaupallista seksikamaa ("sleaze"). Siitä tuli vakiopaikkani 1974 lähtien kun aloin kuskata isolla matkalaukulla tieteellistä ja historiallista kirjallisuutta Suomeen, samoin kuin Lontoon vastaavasta kirjakaupasta Gay's the Word.
Olen kaikkiaan tuonut näistä kirjakaupoista Setaan useita satoja teoksia. Kun Seta luopui omasta kirjastostaan vuonna 2014, sain itselleni ison joukon itse ostamiani teoksia kotiin.
Olin pitkään töissä HY Valtiotieteellisen kirjaston tiskillä, johon sain ystävällisen kirjastonjohtaja Marja-Liisa Harju-Khadrin myötävaikutuksella tilattua sata syrjinnästä vapautumista käsittelevää teosta. Järjestin myös kirjasillan Suomenlahden yli Tallinnan Ajaloo Instituutin kirjastoon kun neuvostopanssarit alkoivat sieltä lähteä vuonna 1990.
Ollessani Kuopion yliopiston sosiologian tuntiopena 1990-luvulla, sain sinne tilattua toista kymmentä asiallista ja ajan tasalla olevaa teosta. Ennen minua Kuopion yliopiston kirjastossa oli vain kaikkein pahimman homovihaajan, psykoanalyytikko Veikko Tähkän sinne hankkima Charles Socaridesin myrkkyä tihkuva perusteos.
Graig Rodwell toimi myös oman taustayhteisönsä asenteiden muuttajana. samoin kuin minä, joka aloitin ekumeenisen Yhteysliikkeen aktivistina heti kun se perustettiin. Graig onnistuikin vaikuttamaan siihen, että Kristillinen tiede -kirkon ylläpitämä homojen jäsenyyskielto purettiin, tosin vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Tällä hetkellä HY:n kirjastossa on yhdeksän nimekettä minun nimissäni. Parhaillaan työstän teosta itsesyrjinnästä, josta tulee kymmenes teos, jos ehdin saada sen valmiiksi.
Kuva: kirjakauppias-aktivisti Graig Rodwell vuonna 1969
Pekka Haavisto puhui Kallion kirkossa pidetyssä työn messussa siitä, että jokaisella kansalaisella on ihmisarvo ja oikeus toimeentuloon työstä riippumatta. Hänen mukaansa työ on yksi tapa jättää jälki ympäristöön ja osallistua ihmiskunnan kehitykseen.
Haavisto esitti ankaraa kritiikkiä yhteiskuntaan pesiytynyttä kiusaamiskulttuuria kohtaan, josta hän antoi useita esimerkkejä. On koulukiusaamista ja yliopistokiusaamista, lastentarhakiusaamista, ja listaa voisi jatkaa. Kun maailman sodat ja kriisit ovat ajaneet suuren määrän pakolaisia Eurooppaan ja Suomeen, on saatu lisää kiusattavia.
Haaviston mukaan vastaanottokeskukseen perheineen tulevan pakolaisen kiusaaminen on suunnilleen raukkamaisinta toimintaa mitä kukaan pystyy keksimään. Ja senkin me suomalaiset osaamme. Tuntuukin kuin kaikki tolkku olisi hävinnyt, Haavisto arvosteli (Kirkko ja kaupunki 18.11.2015)
Kaivaessani nuoruuteni päiväkirjojen muistoja, löysin netistä historioitsija Alan Brayn kuvan. Vuonna 1973 olin juuri saanut upean työpaikan Nokia Elektroniikan aluevientipäällikkönä. Se oli suurten muutosten aikaa.
Olin juuri lopettanut eheytyspsykoanalyysin jota olin käynyt 5 vuotta 4 kertaa viikossa. Se oli kidutusta ja verenimemistä! Vietin kesän 1974 Lontoossa kielikurssilla, jossa opiskelimme sujuvaa englanninkieltä käymällä läpi Shakespearen näytelmiä. Lontoossa tapasin Alan Brayn, jonka kanssa minulla oli kaunis kesäromanssi.
Sen takia en päässyt tulemaan varsinaiseen Setan perustamiskokoukseen. Olin juuri päättänyt, että en tapakaan itseäni, vaan minusta tuli Setan varapuheenjohtaja. Hetken ajan maailma näytti edistykselliseltä ja tunsin ohimenevää onnellisuutta, kunnes löin pääni liikemaailman tylyyteen, heteroseksismiin ja rasismiin ja sisäisten valtataistelujen raadollisuuteen.
Ennen liian varhaista kuolemaansa Alan ehti julkaista muutaman kirjan homojen historiasta, mm. Homosexuality in Renaissance England.
Kaipaan!
--
Näitä kuvia ja tekstejä vapautusliikkeen alkuvuosilta on rauhoittavaa lukea tilanteessa, jossa olen itse kristinuskon nimissä harjoitetun syrjinnän ja stigmatisoinnin kohteena.
Samalla voin ajatella lämmöllä niitä kristillisyyden nimissä esiintyviä henkilöitä, jotka olen henkilökohtaisesti tavannut ja jotka ovat avoimesti ja rohkeasti antaneet lohtua, tietoa ja tukea: Irja Askola, Teemu Laajasalo, John Vikström, Martti Lindqvist, Björn Vikström, Liisa Tuovinen, Ulf Särs, Mikko Juva sekä monet muut ystäväni ekumeenisesta Yhteysliikkeestä.
Ajattelen myös lämmöllä nykyisen Koirakorjaamon koiria ja ihmisiä, jotka ovat ovat kulkeneet rinnallani monissa vaikeissa oloissa.
