Mopsi's

Ihan alkuun sanon, ettei kuullosta miltään saarnalta ja totuudentorvelta, että the following on mun aatteitani ja näkemyksiäni vaan. Ja semmosina ne on puolueellisia ja todellakin sokeita :D

___

Poikkis on, tuota, sellainen vähän äkkiväärän temperamenttinen ja mä taas liian kiltti oikeesti hermostuakseni sille. Ny tässä oon aatellu, että ku se kuitenki vähä häirittee mua, että toisen sulake kärähtelee kaikesta turhasta ja pienestä, nii pakko alkaa käräyttelee omaansaki, että toinen tajuu, ettei ihan kaikkea meikäläinenkään siedä eikä ennen kaikkea tarvikkaan sietää.

Kenellä nyt ei olisi identiteetti vähän hukassa, mutta poikkis on vasta sillee alkanut miettiä elämäänsä pidemmälle, opiskelee ja kohtaa uusia haasteita elämässä varmaa koko ajan (ja joojoojoo, nii mäki, joten en oo alentumassa tässä, teen vaan huomioita...). Edellisellä haen sitä, että toinen kehittyy nyt aika vauhdilla monella eri osa-alueella, eikä todellakaan oo valmis niinku ehkä itse ajattelee olevansa. Jotenki se toisen varmuus itsetuntemuksesta välillä häirittee, ku tiedän, että mikään itestä ei oo varmaa, vaikka kuinka nii aattelis että on. Ja kun tän ajatuksen yritän tuoda esiin, oon alentuva paska, joka luulee tietävänsä kaiken...(vähä omaa tunnetta mukaa tässä kohtaa, prkl).

Mutta liika itsenäisyys on pahasta, varsinkin sellainen itselle uskoteltu itsenäisyys. Poikaystävä haluaa olla itsenäinen ja haluaa pitää siitä kiinni tiukasti. Harmi vaan, että se tarkoittaa sitä, että silloin elämään on kauheen vaikee ottaa muita ihmisiä mukaan aidosti. Kuten sanottu, on kuitenki kehitysvaiheet menossa itse kullakin. Kai sitä siinä vaiheessa ku alottelee omaa elämäänsä eikä oo vielä mitenkää jalat maassa tai muutenkaa juuria sillee, nii itsenäisyys korostuu (ajatuksena vaikka niin, että se itsenäisyys olkoon se one constant, mikä tarvitaan, että pysyy järki tallella tai jotain :).

Mitä tulee varmuuteen siitä, mitä haluaa, niin hyvä jos sellainen on ja tietää mihin on menossa. Ärsyttää vaan, ku yritän sanoa, että kun on varma niin ei ehkä näe sitä, että joskus ei ookkaan varma. En sano, että ihmisten elämä menis samaa rataa ku mun, ei todellakaan, mutta mäkin olin joskus varma...sitten en enää ollutkaan. Se sokeuttaa, samoin ku liika periaatteellinen itsenäisyys.

Itsenäisyys on myös muuten aika suoraan sidoksissa itsekkyyteen kanssa, varsinkin parisuhteessa. Parisuhdetta ei oo, jos ei oo kahta itsenäistä yksilöä, mutta parisuhde ei voi toimia, jos on liikaa itsenäisyyttä. Se muuttuu itsekkyydeksi ja kääntyy vähä nii, että toinen pitää kiinni siitä mitä itse haluaa, ylitse sen, mikä olisi parisuhteelle hyväksi. Meillä vaakakuppi on ehkä vähän niin, että mä sopeudun aivan liikaa.

Liika sopeutuminen taas johtuu meikäläisen totaalisesta haluttomuudesta luoda konflikteja. Heikkouteni on liika kiltteys ja liika sopeutuminen. Liian itsenäisen ihmisen kanssa se johtaa siihen, että hiekkalaatikolla on toisen lelut ja leikit ja oon armosta mukana, kunhan en tee väärän muotosia hiekkakakkuja. Noin karrikoiden sanottuna :)

Parisuhde tietty kääntyy kaikki siihen, että pitäisi keskustella asioista. Keskustelu=parisuhde.

Tämä on ongelmallista, koska vältän konflikteja ja vähänkään vaikea asia aiheuttaa niitä välittömästi. Varsinkin kun toinen on vähän hot headed.

___

No siinä muutama hajanainen ajatus. Noksu tuossa taannoin mäyräkoiran ja dumbonkin seurassa (osaa käyttäytyä, bueno :) totesi taas joitain totuuksia meikäläisestä. Valitettavasti ne samat jutut ovat todenneet, öö, hmm, neljä läheistä ystävää, melkeinpä samalla sanamuodolla: olet liian kiltti.

Pakko se sitten on kai myöntää....vittu. Ärsyttävää on - egon kannalta - se, että kiltteys itsessään on vähä niinku liiallisena ilmetessään heikkoutta (no tästä voidaa keskustella), mutta tässä vyyhdessä se myös tuo ongelmia, kun en halua/uskalla asioita nostaa esiin. Oon siis heikko ja se luo vielä ongelmia. Double fault... (nojoo, en nyt iha näin ankara oo, mutta periaatteessa...)

___

Tämmösessä postissakin täytyy muistaa, mun itteni erityisesti, mutta lukijoidenki, että tietty on aina monta näkemystä samasta asiasta ja parisuhteessa ei oo yhtä totuutta olemassakaan. Mutta tää on mun näkökantaani, joka on muotoutunut tässä parin vuoden aikana ja suhteen aikana erityisesti. Kummassakaan ei oo ihmisenä mitään vikaa, mutta meidän yhteensovittaminen vaatii työtä.

Tässä tulee, ja nyt en puhu meistä vaan teoriatasolla, sellanen kysymys taas, minkä oon ennenkin esittänyt, että kuinka paljon työtä pitää "sietää" ja kuinka paljon suhteen pitäis toimia itsellään, omalla painollaan. Ehkä suhdekohtaista, mutta ehkä myös niin, että jos pelkkää duunia, ei kannata?

___

Koira(ni) on sydämen vajaatoiminnasta ja lähenevästä 15-vuoden iästä huolimatta selviytynyt helteestä hyvin. Eilen takapäästään jo aika huonossa kunnossa (ei jaksa pitää persettä ylhäällä) oleva koira yllätti hyppäämällä kuistin aidan välistä noi 70 cm korkeudelta maahan ilman ongelmaa.

Koira on muutenki outo yhdistelmä. Pää toimii, leikkisyyttä löytyy, iloistuutta silmissä ja korvissa, mutta kroppa vaan pettää alta vääjäämättä. Kaikki kunnia kyllä, että on tähänkin asti selvinnyt :)

Ja jaksaa vielä haukkaukin, vaikka on paras terä äänestä jo muuttunut aika käheäksi :)

___

Mutta takaisin aiheeseen ja epämääräiseen otsikkoon. Ehkä identiteetti ei ole kadoksissa löydettäväksi. Se lienee vain elävä organismi, joka ei ole koskaan valmis vaan jatkuvasti muuttuva. Tällöin parisuhde kestää vain, jos molemmat pystyvät muuttumaan toisen mukana, adapting.

Ehkä lopulta ei ole kyse siitä, sopivatko kaksi ihmistä nyt ja tässä toisilleen, vaan siitä, pystyvätkö he muuttumaan ja sopeutumaan samalla nopeudella ja samoissa määrin toistensa identiteetin muotoutumiseen. Vai?

ei hellettä tänään! jes!

joojoo, oon paaria ku valitan kuumasta, mut vituttaa hikoilla paikallaan istuessaan!

eilen illalla, tai no yöllä, tuli ikkunoista jopa viileää ilmaa sisään. oon hengeltäni syys-talvi-ihminen, vaikka inhoan kylmää :)

Ihmettelyä siitä, että yle maksaa digitalle 35 miljoonaa vuodessa ja rahat valuvat voittoina ulkomaille, on tämän uutisen sisältö. Mutta:

"Lehden haastattelema Wessberg kertoo, että huoltovarmuuskysymyksessä tarkistettiin, että poikkeusoloihin varautuminen koskisi Digitaa omistuksesta riippumatta. Sen jälkeen omistajan kotimaalla ei Wessbergin mukaan ollut merkitystä. "

Juurikin hienoa, toki totta kai, jos tulee paikka jolloin oikeasti tarvitaan varmuutta verkon toiminnassa ja huollossa, luotamme johonkin epämääräisen ulkomaiseen yksityiseen tahoon/tahoihin siinä, että homma toimii, ihan vain koska niin on s o v i t t u. Idiootit.

Samoin turha itkeä sitä, että ei ehkä olisi kannattanut yksityistää IHAN kaikkea...

Ongelma hommassa tietty on se, että kun ylen rahoista puhutaan, niin puhutaan tv-maksuista. Meidän rahamme, pakolla kerätyt, siis valuvat ulkomaille.

lähteet: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/07/digitan_suuret_voitot_herattavat_kritiikkia_836685.html

http://www.taloussanomat.fi/media/2009/07/01/tv-lupamaksut-valuvat-ulkomaille/200915462/135?pos=2

...miksi en syö appelsiineja tai greippiä...

huulet niin kuivat ja rikki, että alkavat vähän ajan päästä kirvellä ihan törkeesti ja menevät pienille rakoille ja turpoavat :S:S

skins-sarjassa on marimekon iso satakieli -kankaiset lakanat :)

köyhät teinit :)

Kovaäänisille kulkupeleille pitäisi laittaa käyttökielto kaupunkialueella tai kova haittavero. Onko todellakin tarpeellista, että moottoripyörä pitää niin saatananmoista meteliä kiihdyttäessään, että se kaupungissa häiritsee satoja, ellei tuhansia ihmisiä yhdellä ajokerralla?! Varsinkin, kun äänelle ei ole mitään järkevää tarkoitusta, paitsi tietysti ehkä toimia munanjatkeena...

http://www.wulffmorgenthaler.com/striphandler.ashx?stripid=a0bbcbe5-7505-40f7-983e-32d441048814

Olisi kiinnostavaa harrastaa seksiä itsensä kanssa.

Olen sukukeskeinen, tarkoittaen, että viihdyn perheeni ja sukuni(kin) parissa. Meillä on aina pidetty sukujuhlia useamman kymmenen ihmisen voimin, suuremmissa juhlissa liikutaan jo sadan tuolla puolen.

Poikaystäväni ei ole sukuihmisiä ja on kaapissa vielä. Tämä tarkoittaa sitä, että hän ei halua vierailla perheeni parissa läheskään niin usein kuin minä ja sitä, että me emme todellakaan vieraile hänen sukunsa parissa.

Pystyn elämään sen kanssa, että hän ei joka viikko ole mukanani, kun käyn kotipuolessa, mutta se mikä ei ole helppoa on, että aina kun hänen äitinsä/isänsä soittaa tai tulee käymään, minusta tulee välittömästi o l e m a t o n; lakkaan olemasta.

Jotenkin karu ajatus, että ihminen kuten minä, jolle suku on tärkeä ja haluaisin tutustua poikaystävänkin perheeseen (sieltähän hän tulee, en häntä voi täysin ymmärtää, jos en tunne perhettä!), muuttuu täysin olemattomaksi. Olen olemassa bflle vain kun olemme kahden, muuten en kuulu hänen elämäänsä. Karua.

Kaappi on jokaisen oma asia tietystikin, mutta parisuhteessa en halua olla pakkokaapitettu. Vaikka en kyllä olekaan, en ole kaapissa enkä sen ulkopuolella lainkaan...

Poikkiksen kaappeilu on vielä siinäkin suhteessa outoa, että se mitä hänen vanhemmistaan tiedän, heillä ei liene mitään ongelmaa asian suhteen. Outoa on myös poikaystäväni perustelu siitä, että pakkohan heidän on tietää, koska poikkis on, no aika selvä tapaus. Pointti on kuitenkin se, että vaikka tietäisivätkin, eivät he tiedä, että poikkis seurustelee.

Näin yli vuoden jälkeen jotenki pohtii jo, että olenki minä se, mitä ei haluta paljastaa, vai homous, vaiko molemmat kenties.

Pridessa oltiin viikonloppu. Perjantai oli ihan mukavaa Kalliossa istuskella poikaystävän ja emännän kanssa. Vähän syötävää ja juotavaa ja ajoissa unille.

Lauantai ei sujunut ihan minun mieleeni. Poikaystävällä oli hauskaa, mutta seurue koostuikin hänen ystävistään ja heidän ystävistään. Minulla ei vain ole suuressa tuntemattomassa nuoressa porukassa mitään yhteisiä keskustelunaiheita kenenkään kanssa. Istuin siis hiljaa koko päivän ja illan. Ei kauhean kohteliasta, mutta en jaksanut kylmässä tuulessa olla seurallinenkaan.

Ilta oli pettymys siinä mielessä, että kaikki paikat olivat täynnä ja seurueen nuoriso (eli muut kuin minä) juoneet itsensä jo kohtalaiseen kuosiin. Itse en jaksanut juoda, koska olisi vaatinut totaalisen kaatokännin, jotta olisin jaksanut olla seurallinen ja kiinnostua nuorten marinpolttelusta ja valituksiin narttumaisistä ämmistä, jotka vastailevat puhelimeen poikaystäviensä puhelimiin ja muistikatkoista missä milloinkin bileissä jnejne.

___

Tulen paremmin juttuun hieman, no, miten sanoisi, rauhallisemmassa seurueessa, jossa impulsiivisuudesta on jo hioutunut vähän terää pois...

___

Poikaystävä veti launtaina loppuillasta väsyneenä ja humalaisena oman perinteeksi muodostuneen draamatappelunsa aiheesta ei mikään. Juo, väsyy eikä ole syönyt mitään, joten on verensokerikin alhaalla. Sitten draamaa ja riidanhaastamista ei mistään. Siinä vaiheessa on jo sama sanonko jotain vai olenko hiljaa, olen joka tapauksessa ääneen väärässä tai sitten hiljaa ja ylimielinen. Meni hermo kunnolla pitkästä aikaa. Vedin mykän päälle. En ala tappelemaan asiasta, jota ei ole edes olemassa ja niin, että on aivan sama mitä sanotaan, huuto vain kovenee. Totally pointless.

Lienee parasta välttää baari-iltoja poikaystävän kanssa. Useamman kerran kokemuksella pitäisi oppia. Näen jossain määrin samanlaisen käyttäytymiskaavan bfssä kuin mitä olen katsonut isässäni 20 vuotta elämästäni. Sitä ei jaksaisi enää omassa henkilökohtaisessa elämässään katsella, kun siitä on kerran päässyt eroon. Ja kaavalla tarkoitan liikaa juotavaa ja riidanhaastamista ja sammumista ja loppuillan tapahtumien unohtamista. Samoin tietyn pisteen jälkeen illan aikana, toisen ihmisen juomisen määrään on vaikea enää puuttua ilman riitaa. Enkä tiedä kyllä pitäisikö siihen edes puuttuakaan, aikuisen ihmisen elämään.

Piireissä liikkuu itse asiassa jonkin verrankin ihmisiä, jotka elävät parisuhteessa, mutta eivät käy koskaan samaan aikaan kumppaninsa kanssa iltaa istumassa syystä tai toisesta, oli sitten kyseessä mustasukkaisuus tai riitely tms.

___

Blogini ongelma on jossain määrin se, että liian moni tuttavapiiristäni lukee sitä. Se ei voi enää toimia siinä tarkoituksessa, johon sen aikanaan perustin, eli jonkinlaisena outlettina ajatuksille. Jokainen uusi minulle tuttu lukija aiheuttaa jonkinasteista sensuuria. Poikaystävä ehkä suurimman siinä mielessä, että parisuhde on aika elimellinen osa elämää ja samoin yksi suuri ristiriitojen ja ongelmien lähde. Ja näitä ongelmia on hyvin rajallinen mahdollisuus pohtia täällä ilman sitä mahdollisuutta, että toinen lukee niistä ensin täältä ja ymmärtää ne päin helvettiä.

___

Minulla on pieni (täysin epärealistinen) koirakuume, tarkemmin ottaen halajaisin ranskanbuldoggia.

___

Stellalle kiitos piipahtamisesta puun alla. Pieni halaus piristi päivää :)

___

Tässä kohtaa bloggausta alan yleensä miettiä, että josko sittenkin sensuroisin jotakin kirjoituksesta, koska ajatuksiani ei jostain syystä aina ymmärretä tai haluta ottaa vastaan. En kuitenkaan jaksa sensuroida vaikka se järkevää olisikin :/

___

Parisuhteessa on kiinnostava balanssi sen suhteen, että kuinka paljon sen pitäisi toimia "itsestään" ja kuinka paljon työtä suhteen pitäisi vaatia m o l e m m i l t a osapuolilta. Aina tietysti on kaksi osapuolta peliä pelaamassa. Sitä vähän yrittää tietoisesti tehdä asioita ja ottaa aiheita esille, mutta tietysti miettii, että yrittääkö tarpeeksi tai yrittääkö toinen samalla mitalla. Kuinka paljon suhteeseen mahtuu järkeä ja toisaalta tunteita? Kuinka paljon pitää tehdä työtä ja voiko sitä tehdä liikaa? Tunteiden varaan ei voi pelkästään rakentaa mitään?

Lienen liian analyyttinen ihminen parisuhteeseen.

___

Heinäkuu tulee jo, seuraavaksi elokuu, sitten alkaa työn metsästys ja "oikea" palkkaduunarin elämä. Ainakin toivottavasti, sillä vuokraan pitää kaapia sentit jostakin.

___

Harkitsen takaraivossa muuttoa Helsinkiin. Opettajan palkalla ja yksin asuvana täysi itsemurha taloudellisesti. Eikä siinä kaupungissa mitän ihmeellistä ole, suurta gay-scenea lukuunottamatta. Turku on jossain määrin ihan viehättävä. Ehkä takaraivossa on pientä pakomentaliteettia. Turkuun oli helppo tulla Raumalta, koska täällä oli joitain tuttuja ja sitä kautta sosiaalista verkostoa. Helsingissä sitä ei ole. Voisi kyllä tehdä ihmeitä meikäläiselle rakentaa sellainen alusta asti uudestaan. Tai sitten erakoituisin, eläisin sossun rahoilla ja ampuisin itseni. 50-50 change for either one to happen.

___

Voiko ihminen olla liian kyyninen??

___

Ehkä parempi päättää maratonbloggailu tähän aikaan yöstä. Sanon liikaa asioita liian monelle lukijalle, ja jälkeen päin vittuunnun siitä, että olen turpani edes avannut :)

story of my life, always wrong, no matter what.