Tilitystä!
Olen äärimmäisen kateellinen kaikille, tällä hetkellä poikaystävälleni, jotka ovat aloittaneet nuorena seuraelämän, kuten myös seksielämän. Juhlineet, tutustuneet ihmisiin, harrastaneet yhdenyönjuttuja, sekstailleet vapaasti, enemmän tai vähemmän hyvin kokemuksin.
Antakaa minulle hyviä syitä olla sanomatta poikaystävälleni, jota rakastan mielettömästi, että haluan ottaa ja lähteä elämään, juhlimaan ja hakemaan erilaisia seksikokemuksia maailmalta. Antakaa syitä, sillä järki huutaa pitämään kiinni mahtatavasta ihmisestä, johon olen törmännyt, mutta elämän kaipuu vetää voimakkaasti. Sen lisäksi kaikki lyhyetkin bfn viittaukset johonkin meneeseen saavat minut mustasukkaiseksi ja kateeliseksi ja masentuneeksi.
Eihän tässä mitään vitun järkeä ole, mutta antakaa minulle hyviä syitä olla kaipaamatta kokemuksia, joita minulla ei ole!!!
4 kommenttia
Simsalabim Jim
5.8.2008 22:36
Vasta 24-vuotiaana aktiivisen seuraelämän aloittaneena minullekin tulee joskus noita fiiliksiä. Silloin kuuntelen Leevi and the Leavingsin biisiä Rin Tin Tin. Siis sitä biisiä joka alkaa sanoilla "Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain josta jouduit luopumaan, liian usein huomaat: ei se totta ollutkaan". Siinä biisissä onneton mies haikailee asioita joita ei tullut nuorena tehneeksi. Biisin henkilö on avioliitossa ja elämä on ilmeisen vakiintunutta, mutta silti hän haikailee epätoivoisesti sitä mitä nuoruus olisi voinut ainakin mielikuvituksessa tarjota. Varmastikaan kukaan ei halua olla kuten laulun henkilö, takertua menneeseen nuoruuteen ja elää haavekuvissa siitä mitä olisi voinut olla. Silloin ei voi nauttia siitä, mitä elämä juuri tällä hetkellä tarjoaa.
Olemattomien nuoruuden kokemuksien kaipaaminen on turhaa ja typerää. Ei se syy olla kaipaamatta niitä ole sen kummempi. Mietipä mitä niillä kokemuksilla tekisit ja mihin niitä elämässäsi käyttäisit? Veikkaan, ettet keksi mitään järkevää vastausta.
Olo ei siitä parane, ellei sille anna lupaa parantua.
Nykyaikana ihmisillä tuntuu olevan kamala pelko siitä, että jää jostakin paitsi. Mitä se jokin on, ei ole minulle ikinä oikein valjennut. Sitä kuitenkin etsitään kovasti. Kuka seksin, kuka extreme-lajien ja kuka yökerhojen kautta.
kesäpoika
5.8.2008 22:39
Kumpi jättää katkerammaksi, menettää hänet, vai menettää menemisen mahdollisuus?
Mennyttä on ihan turha haikailla, kyllä sen tiedät, ettei se siitä muuksi muutu. Jos voit sen sulkea hetkeksi pois, niin mikä sinua oikeasti harmittaa, sekö että tahdot kokemuksia, tahdot elää ne läpi, vai se, että niitä pitäisi olla valmiina kun muillakin on. Vastauksesta selviää musta aika tyhjentävästi, mikä on oikein tehdä nyt.
Jos jätät toisen takia tekemättä jotain, mitä kaipaat tosi kovasti, se vain kerää katkeruutta myöhemmin. Olisihan se hienoa, jos voisit saada haluamasi menneisyyden ja nyt olla rauhassa, mutta kun niin nyt ei kuitenkaan käy, niin..
Todennäköisesti, jos menet nyt, huomaat jossain vaiheessa kuitenkin, että toisen vierellä olisi parempi. Harvoissa asioissa tieto siitä, mikä on parasta, kuitenkaan riittää. Kaikki pitää kokea alusta asti itse oppiakseen jotain todella. Se tieto kun ei edelleenkään ole sama kuin ymmärrys, ja edelleen on niin, että vain tunteellaan voi valita niin, että pysyy itselleen rehellisenä. Älylliset ratkaisut jättävät katkeraksi.
Kaikkien elämässä on, ja kuuluu olla asioita, joita katuu. Nyt on mahdollisuus valita, mitä haluat katua. Ja katumisesta ei sitten tarvi ottaa sen suurempaa stressiä, psyykkaa vaan itsesi siihen, että katumusta kuuluu olla, muuten ei olla opittu tarpeeksi.
Etkä sä mitään neuvoja oikeasti tarvi. Höpisen vaan siksi, että tiedät, että sut on kuultu. Ja omat päätökset teet sitten kuitenkin vain sen mukaan, mikä tuntuu oikeimmalta itselle.
kesäpoika
5.8.2008 22:50
Niin, se vielä, että pitääkö sitä kokemusta menemistä tulemista vapautta ja omia rajoja välttämättä etsiä monen eri kumppanin kanssa?
Meilläkin kaivataan kaikenlaista välillä, ja juuri se on meillä tie onnellisuuteen. Ettei kuvitella, etteikö toinen voisi olla juuri kaikkea sitä. Tosin pitää itsekin olla valmis olemaan milloin mitäkin, ihan vaan siksi ,että se toinen nyt sellaistakin kaipaa.
mopsi22
6.8.2008 09:45
Joo, en mä neuvoja kaipaa...
Sitä vaan yrittää jotenkin jollekkin tai jollekulle huutaa...huudan täällä, etten poikaystävälleni ala tästä asiasta ahdistuneena paasaamaan...siitä ei seuraa Mitään hyvää, varsinkaan kun ei oikeasti ole vaihtoehtojen joukossa lähteä rellestämään, ei noin ihanan ihmisen viereltä.
Ja kyllä tiedostan varsin hyvin, että vuoden päästä kaipaisin tasan tarkkaan samaan tilanteeseen kuin missä olen nyt. Ahdistus kun ei vain katoa päättämällä parantua tai päättämällä, ettei ole mistä ahdistua. Se ei vain katoa, en muuten täällä angstaisi teinin lailla, tuhlaten kaikkien aikaa, omaanikin.
"Olla valmiina niin kuin muillakin on." Tavallaan totta, tavallaan olen tuollaisen yläpuolella, tai ainakin haluaisin olla. Poikaystäväni kyllä ihanasti eräällä öisellä kävelyretkellä asiasta valittaessani, tosin vähemmän angstaten, otti ja suuteli minua keskellä katua ja sanoi, että annetaan sulle sitten kokemuksia. En siitä kaverista luovu, vaikka mikä olisi...en sen jälkeen, kun hän hämärässä toteaa korvaani, että olen parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut...vaikka hän maailmaa ja ihmisiä onkin kokeillut.
Niin, kesis on oikeassa, en neuvoja tarvitse, kunhan huudan huutamisen vuoksi...ei ole kanavaa purkaa tätä ahdistusta, enkä sellaista ole vielä löytänytkään...toistaiseksi kirjoitan, siksi aloitin omien ajatelmieni kirjoittamisen päiväkirjaan, sekalaisia sanoja, ajatuksen virtaa...ehkä sieltä nousee jotakin esiin, kun sen silmiensä eteen laittaa...
No taas tuli selitettyä kaikkea paskaa...lukekoon ken jaksaa :/