• mopsi22

Akateeminen köyhyys

Köyhyyttä, voi köyhyyttä. Toukokuulta ei ole tullut palkkaa juurikaan, kuka nyt ottaisi jonkun valvomaan lapsien elokuvien katselemista. Mutta silti palkkaa tulee sen verran, että täytyy odottaa palkkakuitteja liitolle toimitettavaksi. Liitto käsittelee asiaa pari viikkoa ja kas, rahaa tulee joskus kesäkuun puolessavälissä. Saadut palkat kattoivatkin kivasti asumisen ja nyt loma alkaa Matti kukkarossa.

Matilla voisi olla edes kivat vatsalihakset ja öljytty kroppa.

Toki edellä oli vain ihannetilanne. Palkkakuitteja ei tule, koska on liikaa välillä vaadittu, että palkka maksettaisiin ajoissa. Näin ollen aina kun yksi palkka myöhästyy, myöhästyy myös pääasiallinen tuloni, eli ansiopäiväraha.

Hieman ärsyttää.

___

Kesäloma stressaa muutenkin. En osaa olla paikallani ja sitten kun sen vihdoin opin, olen paikallani 24/7 ja rapaudun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sopivaa välimaastoa ei meikäläiselle ole vielä löytynyt.

Tekemällä jaksaa tehdä paljon, tekemättä ollen ei tule tehdyksi yhtään mitään. Hädin tuskin suihkuun jaksaa kerran päivässä raahautua.

Eniten ärsyttää opettajan se, että jonkinlaisesta säällisestä tulosta voi unelmoida seuraavaksi syyskuun lopulla, jos silloinkaan.

Yhtään työpaikkaa ei ole tippunut. Hakijoita on paaaljon ja monet paikat etukäteen näemmä päätettykin. Siinä sitten räpistellään.

Harkitsen laukun pakkaamista ja muuttamista opettajaksi johonkin korpeen. Tosin en osaa hiihtää tai mitään muutakaan "pitäähän nyt jokaisen osata"-juttua, joten lienen kummajainen Suomen uljaalla maaseudulla.

Siwan kassalle ehkä sitten. Vaikka ne tuppaavat palkkaamaan nättejä tyttöjä. Sellaisesta ehkä pienellä ehostuksella voisin mennäkin. Not.

Ärsyttää toisinaan, että meikäläisen mieliala on suorassa suhteessa pankkitiliin.

1 kommentti

Rokkihomo

31.5.2011 11:12

Itsellä kun tuo pankkitili tekee epäsäännöllisen usein elosta mielenkiintoista ja luovaa (...), niin tässä tämän kesän alkaessa ei palkjoa muuta jaksa kuin keventää niitä ongelmia - lähinnä siirtämällä niitä.

Nimim. kevyttä laukkaa pankkiin kertomaan että lyhennysvapaata kaikesta ainakin kesäkuukausiksi kiitos, ja ei, muista vaihtoehdoista ei juuri nyt voida neuvotella...